<3 Yrityksen odottajista yrittämään päässeet, KESÄ 2014 <3

Voi kun aika matelee.. ei ole tuntemuksia oikeastaan ollenkaan.. mistään. Että näillä mennään. :D Paljon oon puuhaillut kaikenlaista muuta, ettei niin miettis vauvajuttuja.

Kaneli88 mä jotenkin aattelin, että plussa olis pärähtänyt heti. Voisko olla mahdollista, että ei näkyisi vielä? Onko mitään oireita menkoista?
 
Tervehdys! Kovasti yritin olla vielä keväässä ja kirjoitin kevätpinoon, mutta jopas, nythän on jo kesä. :D Liittyisin joukkoonne! Yrityksen odottajista (piiiiiiitkään, suorastaan vuosikausia odottaneista) tänne hyppäsin. Alkuun mietin, että haluanko laskea kiertopäiviäni vai mennäänkö vain "luonto hoitaa" -tyyliin, mutta kokeillaan nyt tätä laskelmallisempaa versiota ainakin alkuun.

Hieman hirvittää, kun kaikkien haaveiluvuosien jälkeen on alkamassa ehkäisyvapaa elämä. Olen 10 vuotta käyttänyt hormoniehkäisyä, että saa nähdä, miten kierron kanssa käy. Jätin ehkäisyn pois 1.6. ja tänään kp 2.

Foolihaposta oli keskustelua - itsekin olen syönyt nyt noin 1,5 kk foolihappoa annoksella 800 mikrog. Hieman ressaa, kun en yhtään aiemmin tajunnut tuota foolihapon syöntiä aloittaa. Olen sellainen kaikesta stressaava persoona, yrittäkää ymmärtää. :)

Ja vielä tuohon listaan palaten, että 27-vuotias olen ja 1. lasta toivotaan.
 
Hei arvon leidit, mulla olis teiltä kysyttävää. Kun mua on nyt pari viime kiertoa ihmetyttänyt kun 2-3 päivää ennen kuukautisten alkua oli viime kuussa sellaista ihan kirkasta punasta vuotoa. Kuitenkin niin vähän että jäi vain paperiin eli ei siteeseen asti. Ja siis ihan kirkasta eikä semmosta könttistä/ruskehtavaa niinku menkoissa. Vuoto kesti noin tunnin-kaks. Nyt sitten tässä kierrossa sama eli eilen kp24 tuli tota samanlaista. Kierto on 27-30 päivänen. Pitäisköhän tosta huolestua vai onks ideoita? Mitään menkkamaisia kipuja noiden kanssa ei oo...
Ja vielä jaksan toivoa et voisin olla raskaaks tullu tässä kierrossa, vaikka ei kyl varmaan :(
Dpo tänään 12

Kiitos jo valmiiks jos joku osaa jotain vastata :)
 
KultaSieni, mä just lueskelin noista pikkuvuodoista kun tuli sitä vaaleanpunaista valkkaria itellä vähän. Jotkut tiputtelut voi tarkottaa kiinnittymistä, mutta jos sulla noin oli viime kierrossakin ilman tärppiä, niin sitten en osaa sanoa. Voiskohan mitenkään liittyä kiinnittymisyritykseen? :) Myöskin jos seksin aikana on tullut emättimeen nirhaumaa limakalvolle, niin sekin voi tiputella hiukan (mä luulen, että mulla oli käyny varmaan näin). Toivottavasti olis kuitenkin tärppi kyseessä ja kiinnittymisestä tiputtelut!

FantaViona, lämpimästi tervetuloa porukkaan :)

Peruslämmöistä, mulla nous just lämmöt 0,2 astetta korkeemmalle kesken luteaalivaiheen :confused: Onko meitä muita mittaajia? Miltä teidän käyrät näyttää? Hitto kun en oo aiemmin seurannut niin en tiedä käykö noin joka kierrossa. Jospa nyt ihan vaan odottelisin viikon ihan rauhassa kerrankin (jea, right). :LOL:
 
mymosa
Mä voin laittaa omista käyristä kuvia kuhan olen koneella.. eilen lämpö 35.4 nyt 35.8.. mutta clomikäyrät kuulema voi heitellä. Mulla alkukierto yli 36 ja kun clomit. Loppuu niin romahtas..
 
Mulla oli alkuun 36,40-36,52 välillä, ovispäivänä tippui 36,3, josta nousi 36,66-36,68. Tosi pieni nousu siis oli oviksen jälkeen verrattuna alkukiertoon ja nyt sitten 36,8. Lukaisin juuri, että kolmivaiheinen käyrä saattaa tai ei saata viitata raskauteen :D Voi että :D
 
Niuski: kiitos vastauksesta hirmuisesti! Mä jotenki toivon että olis kiinnittymisyritystä kun ei näitä tämmösiä oo ikinä ennen ollu.... toivossa on hyvä elää! :D
Nyt kun aiheesta lukaisin itsekin niin näillä dpo pitäisi kiinnittymisen juuri tapahtua joten hopes up!
 
Viimeksi muokattu:
mymosa
Pääsin huomiseks ultraan.. alamahaa repii ja koskee nii pirusti.. ja näkeepä samalla onko ovis ehkä ollut tai kasvoiko ne follit.

Kyselen sit samalla tosta kilpirauhasesta..
 
FantaViona tervetuloa tälle puolelle! :wave: Toivotaan sullekin lyhyttä visiittiä :)

Hyvä Mymosa että pääset näytille, pidetään peukkuja että näyttäis ovulaation!

KultaSieni mulla alkaa menkat lähes aina niin että 2 päivää tulee vain vähän aika kirkasta verta silloin tällöin ja sitten hanat aukee kolmantena päivänä, laskeskelen kiertopäivät yleensä siitä tokasta vuotopäivästä. Mulla kyllä tuntuu jo menkkamaisia kipuja silloin tiputtelun aikanakin, tiedä sitten jos sulla ei oo muita oiretta. Eli itsellä aika selvä ja toistuva kuvio. Oon kans lueskellu tiputtelusta/välivuodoista ja seuraava vois pätee ainakin muhun:

Ovulaatiovuodoksi kutsutaan vuotoa, joka johtuu estrogeenitason laskusta heti ovulaation jälkeen. Tällöin kohdun limakalvo reagoi muutokseen vuotamalla muutaman päivän ajan kierron keskivaiheilla. Ovulatorista vuotoa esiintyy tiputteluna ennen kuukautisia tai niiden jälkeen. Se on usein ohimenevää ja vähäoireista. Vuotoja voivat aiheuttaa keltarauhasen vajaatoiminta tai keltarauhashormonipitoisuuden suhteellinen vähyys tai nämä kaksi yhdessä. Kuukautisten jälkeen jatkuva tiputteluvuoto on melko tavallista. Syy voi olla hormonaalinen tai toiminnallinen. Jos syynä on hormonaalinen häiriö, keltarauhanen jatkaa toimintaansa normaalia pidempään. Toiminnallisessa häiriössä limakalvo hajoaa huonosti ja limakalvon valtimot jatkavat vuotamista, koska limakalvo ei ole poistunut täydellisesti.

En sitten tiedä onko mulla jotain häikkää ton keltarauhashormoonin kanssa kun sitä tiputtelua on, toisaalta kun kierto ei pitkity, vaan on sen 28 päivää niin en nyt vielä ole ajatellut huolestua asiasta :)

Niuski onnea piinailuun! :)
 
Vappuvaavi: kiitos tästä! :) toivottavasti tää nyt on kuitenki ihan harmitonta vaikka ei raskautumiseen liittyiskään.... vitsi mitä jos se onki jotain keltarauhashormonin vähyyttä tms :O void melkeen kyl gyneltä kysyä jos ens kierrossaki tulee...
 


Keskiviikko 4.6.2014

Nimimerkki.....ikä..............kp............yk.........ya......monesko...

KP 40 -->

Maatilanprinsessa87........50/??............1...........04/14........
desider83……........30……..43/27……..….tjot…………...05/14……….2

KP 30 -->

Mariannika.........28...........36/35...........7.............08/13........1
Bella-...............21...........34/26-29.......5.............01/14........1
Kaneli88...........25...........32/25-32........4............02/14........1

KP 20 -->

Haavemaa........25.............27/?..............1............05/14........1
lottaevelii.........33............27/28-31........2............03/14........4
Hep87..............27.............26/??...........1.............5/14.........1
carna...............26...........26/30.............2.............04/14.......1
Jks14................27..........26/28-30........4.........01/14........?
KultaSieni..........28...........25/27-31........2..............04/14......1
Ujm..................25..........24/28-31..........6........12/13........1

KP 10 -->

Ikkuspikkus.......23...........19/27..............3...............03/14........1
Wivi................25...........19/28-44.........5/1(trlt)......01/14........1
Niuski..............31..........18/25-26..........7.............12/13..........1
Wuf................ 29...........17/30.............2...............04/14........2
Sirppanainen.....24..........17/30..............7..............12/13..........1
mymosa............31...........16/27...........4/2(c)..........12/13........4
Minisport...........27...........14/34............10............08/13.........1
Liipa................24............14/27.............5.................1/14...........2

KP 1 -->

Spukka............20+..........9/??..............2................4/14..........1
Vappuvaavi.......31............6/28.............2...............5/14............2
FantaViona.......27............2/??..............1...............6/14............1

Taustalla

Katey..............25.........../39............3.......12/13........1
kiskisnami..........23........../30-35........2........02/14.........1
jammaillen.........23.........../??.............3........02/14........1

:popcorn:Piinailijat:popcorn:


KultaSieni (dpo10)
Haavemaa (dpo10)
Jks14 (dpo13?)
Liipa (dpo 2)
Wivi (dpo 3)
Mymosa (dpo 2)
Niuski (dpo 7)


..............DPO:T..................
*Päivä jolloin ovis+ DPO -1
*Päivä jolloin ovis DPO 0
*Seuraavat päivät DPO 1, DPO 2 jne...



Plussanneet:




2014
Tammikuu

nuorallatanssija (yk2)
Sandri (yk3)
Elviira86 (yk1)
Annuski (yk5)

Helmikuu

Anni00 (yk1)
SannaMarko (yk2)
Ponityttö (yk1)
Sonetti (yk2)
Kinkula- (yk2)
Nalle-Puh

Maaliskuu

Heranen (yk3)
toivontähti (yk2)
SJ (yk3) kkm 12+0

Huhtikuu

MaryahR (yk1)
Miija87 (yk4)

Toukokuu

Gislie (yk1)
hiliputti (yk1)
tähtityttö89 (yk4)
Sissinen (yk3)



Plussanneiden ketju *klik*


BLOGEJA
kuukiuru come to mama
heranen The one I laugh with
ponityttö Multaa ja Timantteja
SannaMarko Vauvahaaveilua
Kaneli88 Ripaus sokeria ja kanelia elämään

Päivityspyynnöt punaisella, kiitos!

Ne listailijat, joista ei kuulu aikoihin mitään ja kp:t paukkuvat yli 50, poistetaan, joten käythän kertomassa kuulumisia listalla pysyäksesi :) Mukaan pääsee taas uudestaan kyllä.
 
KultaSieni tuo on lääkärienkin mukaan usein ihan normaalia että menkat alkaa vähän tiputellen, eikä vaikuta raskaaksi tulemiseen välttämättä mitenkään :) Ja siis tosiaan mulla tätä on ollut enemmän tai vähemmän aina, ja esikoinen tärppäs silti ekasta yrityksestä, vaikka silloin oli tuota parin päivän tiputtelua ja kierrotkin 35-40 päivää. Eli ei huolestuta nyt kumpikaan :)

Piinailijoita on vaikka kuinka, plussatuulia!! :)

Tässä mun veikkaus kesäkuun plussista: Meitä on 23 listoilla ja siitä 15% tärppionnella plussia tulee 3,45kpl :D
 
Vapuvaavi: kiitos ihan hirveesti tsempistä! Meinasin jo hädissäni varata gyneaikaa :D tosin jos ei ny tärppää niin taidan ihan oman mielenrauhan vuoksi käydä ihan perus tarkistuksessa niin saa sit hyvillä mielin yritellä :)
Onks kellään antaa jotain hintoja paljon yksityinen gyne maksaa?
 
tervetuloa fantaviona! Toivottavasti meidän kaikkien visiitti olis täällä lyhkänen ja voitaus yhdessä jatkaa tuonne odottajiin :)

vappuvaavi ihania nuo sinun laskelmat!! :D huippua, aika hyvin piti paikkansa toukokuullekin..

minä olin himotestaaja hätähousu tänään aamulla(dpo10) ja tein raskaustestin! Aivan tyylipuhdas nega :( mutta onneksi se ei silti vielä tarkoita, että toivo olis menetetty tältä kuulta... Olis periaattessa kyllä voinut jo näkyä.

Lämmöt on edelleen 37.0 ollut jo puolitoista viikkoa, alussa tuntui hyvinkin kuumeiselta, nyt ilmeisesti kroppa tottunut ku en tunnu enää samalta (normaalisti 36.4-36.6) .. Alavatsan vihlonnatkin ovat nyt lakanneet. Toisaalta janottaa hirveästi ja hiukset tuntuvat rasvottuvan ennätysvauhtia.. Tosin ensimmäinen luomukierto vuosiin joten en tiedä miten kroppa toimisi muutenkaan. Saapa nähdä millon se täti kurvaa kylään.

Ei tarvitsisi tulla, mutta tulee se kuitenkin :(
 
KultaSieni 100 molemmin puolin varmaan aika yleisesti.. Onhan se kallista, mutta toisaalta saa sitten vastauksia ja kunnon tsekkauksen :)

Itse kävin tänä talvena ekan kerran "tarkastuksessa" yksityisellä gynellä, kypsässä 31v iässsä :D Ajattelin että tää gyne olis nyt SE mun oma luottogyne, jolla sitten säännöllisesti kävisin. Tähän mennessä oon käyny vaan kunnallisessa ehkäsyneuvolassa papa-kokeissa ja sitten tietysti esikoisen kanssa oli ne muutamat pakolliset lääkäri/polikäynnit mitä raskaudessa on. Kuulemma hyvä vakiokampaaja ja -gynekologi pitää naisella olla, sanoo anoppikin ;) Harvalla työterveyteen kuuluu gyne, ja kunnallisella vain lähetteellä pääsee polille jos on jotain hälyttävää mistä ei terkkarissa selvitä.
 
Miun pitäis kanssa löytää luotto gyne. Nyt olen käynyt pääasiassa ehkäisyneuvolassa tarkastuksissa. Ajattelin käydä yksityisellä jos syksyyn mennessä ei oo mitään tapahtunut. Yksityiselle pitäis nyt varata kilpirauhaseen erikoistuneet lääkärille aika.
 
Kiitos tervetulotoivotuksista!

Jos veikkailulinjalle lähdetään niin minä haluan olla optimisti ja sanon, että viisi uutta raskautta tulee tähän ketjuun kesäkuun aikana! :)

Tällä kertaa on ihan oikeat kuukautiset pitkästä aikaa, ihmeellistä. Yleensä mulla on niukat ja surkeat menkat, mutta nyt on ihan tuntuvat. Hyvä merkki siis lienee.

Mites muut olette miettineet kesän ja mahdollisen alkuraskauden? En haluaisi paljastaa raskautta (joo-o, joku on vähän toiveikas tällein kp 2 :whistle:) alkuvaiheessa, mutta kun kesällä on kaikenlaista terassia ja menoa enkä varsinaisesti yleensä ole kuppiin sylkenyt... Kuskina siis koko kesä? :D
 
FantaViona, tervetuloa joukkoon, olkoon läsnäolosi lyhyt! :) Toivottavasti olet ennustaja, ja saadaan viisi plussaa tässä kuussa! Tuo alkottomuus on kyllä hankala homma. Mulla on lapsi ja pian pikku koiravauva tekosyynä, etten voi lähtä. Toisaalta sitäkään ei voi tietää, että jos tässä raskautuisi ja olisikin ihan hirveä alkuraskaus ja makais kesän sängyn pohjalla. Parempi sekin kuin ei mitään. :LOL:

Kaneli, voi harmi! Mä niin uskoin että oisit jo plussannut! :(

Niuski, joko sulla on ollu repäisykipujaki? ;) Mulla oli kahesti sillon tärppikierrossa, niin niitä ootan että vois olla sitten.

Haavemaa, toivottavasti sieltä vielä pian plussa tulee! :)

Piiiiiinaaaa... 14 päivää testiin! Onneksi mulla alkaa loma perjantaina ja meille tulee kauan haavailtu ja toivottu koiranpentu :heart: Eiköhän se saa ajatukset muualle :)

Muuten, onkohan nuo 40+ kp:llä olevat mahdolliset plussanneet ja unohtaneet tulla kertomaan, kun ei kuulu mitään?
 
Viimeksi muokattu:
mymosa
Alan kyllä selvästi olla tauon tarpeessa.. ärsyttää ihan suunnattomasti. Tää kipuilukin vie voimia ja jos nyt ovis onkin vasta tulossa ja ukko kuumeessa..

Teitä kyl tulee ikävä..
 

Yhteistyössä