T
tiiiikeri
Vieras
Lapsemme on siis päiväkodissa ollut vasta hetken ja on nyt reilu 3-vuotias ja alusta asti tässä ryhmässä on ollut muutama (aina samat lapset) jotka häiriköi ja kiusaa (myös muita lapsia). Toinen on oikeasti väkivaltainen ja toinen on vaan sanallisesti kimpussa. Ryhmässä on lapsia 3-5-vuotiaita ja nämä häiriköt on _mielestäni_ lähempänä 5-vuotta kuin neljää. Lasta ahdistaa olla hoidossa ja viikottain saamme kuulla häneltä mitä on taas tapahtunut aina hän kertoo sanoneensa myös aikuisille asioista mutta hoitajat ei kyllä meille näitä asioita kerro. Lapsella on mustelmia ihan oudoissa paikoissa lähes koko ajan, silmäkulmassa haavat, milloin on hiekat silmissä, pakarat mustelmilla, kyljet mustelmilla. Olen ollut päiväkotiin yhteydessä mutta en ole saanut päiväkodin johtajalta minkäänlaista vastausta aiheeseen liittyen. Ryhmän hoitajat tietenkin puun ja kuoren välissä eikä pysty toimimaan. Mikä siinä on että tollaisia ongelmatapauksia taas paijataan päähän? MItä me voidaan asialle tehdä? onko taas niin että kiusatun pitää vaihtaa ryhmää? Miten tämän sitten saa tapahtumaan? ja miks aina kiusatun pitää kärsiä seuraukset? MIks noita kiusaajia ei vaan pistetä pois päiväkodeista ja kouluista. Kasvattakoon vanhemmat niinkuin pitäis ja antais muille kunnolla käyttäytyville sen mitä ne ansaitsee. Mua pistää taas niin vihaksi että jo päiväkodissa tarvii lapsen kärsiä väkivallasta. LApsella on kyllä hyviä kavereita tullut ettei nyt kaikki onneksi ole vain huonoa.