Kannattaako tästä asiasta valittaa päiväkodissa?? (kaverukset eri ryhmiin)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tytön äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tytön äiti

Vieras
Viime keväänä oli jo tieto, että tyttömme siirtyy päiväkodissa syksyllä isompien ryhmään. Myös tytön paras (ja ainoa?) kaveri oli siirtymässä samaan ryhmään. Yhdessä kävivät tutustumassa isompien puolella jne. Sitten jäätiin kahden kuukauden kesälomalle, jonka jälkeen palattiin päiväkotiin. Koko kesän tyttömme mielessä ja puheissa oli päiväkotikaveri ja puhuimme siitä, miten taas syksyllä saavat yhdessä leikkiä.

Nyt saimmekin huomata, että nämä kaverukset oli laitettu eri ryhmiin. Käsitykseni mukaan päiväkodissa on ollut kolme ryhmää; alle 3v:t, 3-5v:t ja eskarit. Nyt kuitenkin nämä kaksi isompien ryhmää olivat muuttuneet "sekaryhmiksi" eli 3-6v. Ja tyttö ja kaveri oli laitettu eri ryhmiin. Kuulemma niin paljon uusia pienempiä tulokkaita, ettei voitu kaikkia samaan ryhmään laittaa. Kyselin yhdeltä hoitajalta, että miksi kaverukset oli erotettu toisistaan, vaikka keväällä lupailtiin että pääsevät samaan ryhmään ja koko kesän siitä tytölle puhuttu. Tyttö itsekin pettynyt tilanteeseen. Eivät osanneet perustella ratkaisua. Kyselin, onko tyttö saanut uusia kavereita uudesta ryhmästä. Hoitaja kierteli asiaa, mutta sanoi, että eihän siinä ryhmässä ole tyttömme ikäisiä muita tyttöjä ollenkaan. Ja sitten yritti lohduttaa(?) että päiväkodissa tehdään niin paljon kaikkea yhdessä ettei kaveria oikeastaan edes tarvitse ja sanoi, että kyllä tyttö ja paras kaveri ulkona kuitenkin saavat leikkiä yhdessä.

Surullinen olo tytön puolesta. Itsekin tyttö sanonut, että haluaisi olla kaverinsa kanssa samassa ryhmässä. Kannattaako kysyä vielä johtajalta perusteluja asiaan ja kysyä mahdollista ryhmän vaihtoa...?
 
kyllä kannattaa mennä johtajan puheille, selität asian rauhallisesti ja kunnolla et miten paljon se tytöllesi merkitsisi että kaverulset pääsisivät samaan ryhmään yms.Toivottavasti vaihto onnistuisi.
 
No yleensä voi ulkona ja sisälläkin leikkiä ryhmien kesken, jos siitä puhutte.
Ja kannattaa kysyä että saisko vaihtoa tai ainakin siinä vaiheessa jos joku lähtee pois.
 
Alkuperäinen kirjoittaja +++:
Miksi lapsesi ryhmässä ei ole hänen ikäistä tyttöä??? epäreilua. Keskustele asiasta.

Niin, kummallista minustakin. Kaikki muut tytöt vanhempia. Poikia näyttää olevan saman ikäisiä. En sitten tiedä miten paljon saman ikäisiä tyttöjä siinä toisessa ryhmässä on. Jos tyttöni kaveri on ainoa sen iköinen siinä ryhmässä niin ymmärrän tämän ratkaisun vieläkin huonommin!!

Ja vaikea uskoa, että olisivat unohtaneet, että tytöt ovat kaveruksia. Niin tiiviisti olivat aina yhdessä ja jos jompi kumpi oli hoidosta pois kerrottin myöhemmin, että toinen oli sitä siellä surrut. Eli todellakin olivat hyviä ystäviä.

Taidanpa keskustella vielä asiasta johtajan kanssa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Tiedätkö:
Poikien kanssakin voi leikkiä.

Toki. Ja jos tyttöni paras kaveri olisi ollut poika (kuten ennen olikin, mutta poika mutti pois ja sitten tyttö kaverutui tähän toiseen tyttöön) niin olisin silti halunnut heidät samaan ryhmään.
 

Yhteistyössä