Vauvaantuneille ja poksujille onnittelut :flower: :heart:
Cristiina tsempit täältäkin, vaikka varmaan pidät jo nyyttiä sylissä toivottavasti!
Vauvakuulumisia on niiin ihana lukea :heart:
Täällä pikku-neiti täyttää tänään viikon :heart: Oltiin neuvolassa ja oli saavuttanu ja ylittäny syntymäpainonsa!
2580g oli tänään (2556g oli syntymäpaino, ja synnäriltä lähtö 2565g).
Keltaisuutta hivenen vielä on, mutta tyttö on paljon virkeämpi ja syö todella hyvin mitä sairaalassa. Neuvolatäti kehuskeli kovasti tytön jäntevyyttä. Jätettiin neuvolaan sitten typyn kuva ja kiitokset, koska meillä vaihtuu nyt sitten neuvola.
Ekat päivät kotona menneet oikein hyvin, neitokainen jaksaa seurata aika ajoin (etenkin iltasin) silmillään tätä maailmaa. Eilen oltiin ekalla vaunukävelyllä, lähikaupassa käytiin, ja tänään sitten lähetään vähän pidemmälle lenkille. Ihania kelejä kun ei tartte itekkään pukea kamalasti vaatetta päälle.
Maitoa mulla nousee todella runsaasti, niin että jouduin sitten ostaa rintapumpun, ostin Ainun sähkökäyttöisen ja on ollu todella näppärä. En mä jaksais käsipumpulla veivaa tämmösiä määriä. Joku muukin tokas että maitoa tulee runsaasti, mä voisin liittyä siihen maitojoukkoon!
Isäntä jo vitsaili, että pitää alkaa tehä bisnestä :kieh:
Synnytyskertomusta.. Eli ma-ti yönä meni lapsivedet klo 1 aikaa eikä supistellut, ja siinä sitten soittelin synnärille, sanoivat että siinä 12-13 aikaa päivystyksee jos ei lähe kunnolla käyntiin. No siinä sitten kotona oltiin sinne asti, koska supparit oli todella lieviä.
No päivystyksessä käyrille ja labroihin. Ottivat sitten osastolle oottelee että lähtis käyntiin ja jos ei niin aamulla käynnistykseen. No siinä illan mittaan alko supistukset voimistuu ja sinnittelin sinne iltakymmeneen ilman mitään kipulääkkeitä, sitten sainkin tramalia lihakseen joka helpotti niin et sain nukuttua tunnin. No puolenyön aikaan sitten sain seuraavaa kipulääkettä lihakseen ja kävin käyrillä sekä kätilö tsekkaili kohdunsuuta, hitaasti etenee totesi. No kahen aikaa menin suihkuun, joka lievensi kipua, valuin sitten tunnin siellä. Kolmen aikaa pyysin, että lisää lääkettä, niin tsekkas mut ja totes että pakataas kamppeet ja lähetään saliin. Sano vielä että soitappa ukolle.
No mä sitten soitin ja menin saliin, jossa kätilö tsekkas ja totes, että ei olis ollu viel kiirettä. Passitti mut sinne siks vaan, et saisin sen epiduraalin josta olin maininnu et haluun. No isäntä tuli sitten nopeasti, oli jopa 2 tuntia nukkunu, vaikka oli edellisen yön ollu töis ja ei nukkunu sit päiväl yhtää jännityksestä. Laittoivat mulle puudutteen, jonka ansiosta sain taas nukuttua tovin.
Aamuvuoroon tuli sitten opiskelija kätilön kera. Annoin luvan tulla, sillä ehdolla et jos jotain "sattuu" niin en halua opiskelijan toimivan siinä tilanteessa. No opiskelija paljastu sitten erittäin ammattitaitoiseksi ja todella mukavaksi henkilöksi. (laitoin sairaalalle erittäin positiivisen palautteen kyseisestä opiskelijasta) Hän jakso sitten siinä neuvoa, ohjata ja kannustaa.
Epiduraalin takia olin aika paljon kytköksissä siinä vuoteella, joka itsessään hidasti avautumista aivan varmasti. Otin kyllä ilokaasuakin toisena kipulääkkeenä, toimi sitten kun opin oikeaan aikaan ottamaan sitä. Istuskelin jonkun ajan keinutuolissa ja myöhemmässä vaiheessa pyöriskelin pallon päälle. Pallo toimi minulla hyvin, ei ollut yhtään niin tuskaa kuin maata siinä vuoteella. Huomasin myös, että kyllä sillä oikealla hengitystekniikallakin vaan saa kipua kuriin, ja pääsee hieman "tilanteen herraksi".
No aamuvuorolaiset vaihtu sitten iltavuorolaisiin ja sitten sain viimosen epiduraalin ennen ponnistusvaihetta. Olin silloin jotain 7 senttiä auki. Sitten siinä klo 16 jälkeen rupesin tuntee että ponnistusvaihe lähestyy ja kätilö alkoi neuvomaan oikeaa ponnistustekniikkaa ja hengitystekniikkaa jota sain siinä sitten vähän "harjoitella". Ennen viittä alkoi sitten ponnistusvaihe, ilokaasun kera. Kolme varttia kun oli ponnistusvaihetta kestäny, niin totesivat että imukuppi on otettava. Tekivät sitten paikallispuudutteella epparin ja iskivät kupin lapsen päähän. No siinä sitten vetivät ja imukuppi irtos (jolloin isäntä oli aivan varma, että kohta lähetään sektioon), no eikun iskivät toisen kupin ja uusiks (toisen kerran kun laittoivat kupin, sattui varmaan eniten koko synnytyksessä).
Tyttö syntyi sitten 17.47, hieman sinisenä (9 pisteen tyttö). Mutta ei mennyt kauaa kun kuulu rääkäsy ja isäntä totes mulle erittäin liikuttuneena että se on tyttö. Tyttö oli tarjontavirheessä, hieman otsaeellä tulossa. Laittoivat sitten likan rinnalle loikoomaan napanuoran leikkauksen jälkeen ja alkoivat oottelee istukan syntymistä. No eipä kuulunu ja yrittivät sitten hieman avittaa ja kaiken kukkuraks napanuora katkes kun yrittivät vetää sitä irti. Yli tunti siinä sitten meni eikä mitään toivoakaan.
No leikkuriin soitto ja alkoivat punnaa tyttöä et saisin kuulla mitat yms ennen leikkuria. Ja mä pelkäsin ja itkin vaan tajuttomasti, kun ei ollu mitään käsitystä mitä aikovat siellä leikkurissa tehä. Tyttö jäi sitten isänsä hoiviin ja mun siskon (joka tuli myös synnytykseen). Leikkurissa puuduttivat sitten kunnolla epiduraalilla että meni kyllä kaikki tunto rinnoista alaspäin. Istukka päätti sit irtoa melkein itestään siellä ja vähän joutuivat kaapimaan kun oli keskeltä hieman repeytynyt. Istukan paino alle 400g mutta muuten eivät kommentoineet sitä. Heräämössä olin sitten siinä klo 20 aikaa ja osastolle pääsin siinä 22.30 aikaa, missä isäntä ootteli tytön kanssa.
Isäntä passitettiin kotiin ja tytön ottivat hoitajien kansliaan yöks kun joutu sokeriseurantaan pienuutensa vuoksi (2556g ja 44cm). Minä sitten pääsin nukkumaan, vaikka olikin tullut valvottua melkein 60tuntia 4 tunnin unilla, niin ajatukset olivat todella sekaiset ja mä vaan itkin monta tuntia ennenku uni tuli sitten kipulääkkeillä.
Aamulla sitten toivat tytön vierihoitoon ja oma olo oli erittäin tuskanen, koska olin virtsakatetrissa ja tiputuksissä kiinni, ja koko yön maannu niin jalat erittäin turtana. Lounaan toivat sitten ja hoitajat totesivat sitä ennen vaan että et sitten nouse seisomaan yksin. No pääsin edes istumaan siihen sängylle, johon eivät voineet auttaa siinä huoneessa käydessään. Lounaan jälkeen pääsin letkuista vihdoin irti ja sain tapella siitä että tiputetaanko punasoluja kun hemppari oli vaan 94 ja mähän kieltäydyin. Päästivät sitten suihkuun ja jossa ravasivat kattomassa että en oo pyörtyny (ahdistavaa, olin päättäny että minähän en anna niille sitä iloa että pyörtyisin.). Selvisin suihkusta ja olo parani huomattavasti. Pääsin vauvaa hoitamaan ja isäntä tulikin iltapäivästä ja saatiin perhehuone sitten.
No tytöllä keltaisuutta oli perjantaina, ja arvoja seurailtiin. Lauantaina oli sitten päivän sinivalossa ja yöks ottivat arvojen laskun takia pois. No aamulla taas olivat arvot nousseet ja sitten olikin vuorokauden siinä. Hoitaja otti tytön pariks tunniks kansliaan, että päästiin ukon kanssa tuulettumaan ulos (sunnuntai oli kova hellepäivä) ja käytiinkin kotona pyörähtää. Ja maantaina päästiin vihdoin kotia.
Kyllä mä sanon, että oli tunteet siel sairaalassa ihan pinnassa. Itkin varmaan koko viikon siellä, kun vaikka oli kovin onnellinen niin silti mietti synnytystä ja tyttöä ja ajatteli "että mitä jos jotain olisi sattunut". Ja kova huoli tytöstä keltaisuuden vuoksi, vaikka onkin ihan tyypillistä vauvoilla. Joku muukin mainitsi tunteista. Jos raskausaikana tunteet heitteli, niin kyllä nyt synnyttäneenä ne vasta heitteleekin ja on pinnassa. Nyt alkaa pikkuhiljaa helpottamaan, mutta vieläkin välillä alkaa itkettää ihan vaan siitä syystä että on niin onnellinen! :heart:
Isännästäkin nousi ihan uusi puoli sairaalassa esille, se isi puoli :heart: On kyllä hoitanu meiän neitokaista niin innoissaan ja niin onnellisena. Ja onkin nyt meiän kanssa 3 vkoa kotona, kesäloman ansiosta. Ihanaa :heart: Tyttö on kyllä niin isänsä silmäterä :heart:
Ohhoh tulipa tekstiä, koettakaahan jaksaa lukea
Ja jaksuja loppurutistuksiin ja sinne vauvaantuneille kotiin!
Miikulainen ja Rääpäle alias Tirppa 1vko :heart:
kuvassa ikää 3pv :heart: