Täällä on tosiaan hiljaista..
Tirlittan, miten nyt voit?! Onneks nyt kuitenkin pääsit sairaalasta pois, ja saat olla tuttujen ihmisten kanssa, vaikka voin uskoa, miten on ikävä miestä tuossa tilanteessa. Toivotaan, että vauva vielä jonkin aikaa pysyis kohdun lämmössä! Milläs viikoilla sun esikoinen syntyikään? Eikös nyt kuitenkin olla jo sitä pidemmällä vai muistanko oikein?
Ja vadelmaunelma, ihana, että noinkin päin voi käydä, että tilanne tässä vaiheessa "rauhottuu" Tai siis rauhottuu siinä mielessä, että ei oo akuuttia pelkoa synnytyksen käynnistymisestä, mutta muuten kieltämättä sun olo kuulostaa aika tukalalta.. Tsemppiä!!
Sanasa, niin se vaan aika hurahtaa, mulla alkaa kahden viikon päästä äippäloma ja kyllä, sitä on ootettu. Tosin nyt on sen verran vielä opiskelujuttuja jälellä, että aika menee varmasti vinhaa vauhtia siihen asti.
Meilläkin alkaa vauvan tavaraa kertyä Hiljalleen oon niitä pyykäillyt, mutta kyllä ihan mukavasti tekemistä riittää vielä äippälomallekin. Me on hoitopöytä ostettu uutena, kun pieni tila vaati just kompaktin kokoisen ikea-pöydän ja turvakaukalo ostetaan uutena, mutta meilläkin aika lailla muut saadaan tai ostetaan vanhana, mutta toki hyväkuntoisena. Melkein mua jo meinas harmittaa, kun on niin paljon vaatteitakin saatu, ettei kauheesti tarvii ite enää mennä niitä shoppailemaan, mutta on mua lohdutettu, että kyllä sitä vuosien mittaan ehtii vaikka sun mitä lapselleen vielä ostaa ..ja kaiken uhallakin aion kyllä vielä mennä ihan ite kattelee, jos vaikka jotain supersuloista löytyis kirpparilta ja kaupasta, jota ihan ite sais omalle lapselleen ostaa
Omaa vointiani en kehtaa täällä kyllä kauheesti valittaa. Kyllähän sitä tosiaankin tietää olevansa raskaana. Aamusta lähtien jalkoja ja käsiä turvottaa, kävellessä liitoskipuilee, kolottaa ja välillä supistaa ja muutenkin tuntee olonsa kyllä varsin kömpelöks. Yöt menee vähän katkonaisesti, kun asennon vaihtaminen on vaikeeta ja lonkkia alkaa kolottaa. Että sellasia raskausajan perusvaivoja ..niin ja sit mä oon muuten alkanu kuorsaamaan niin kovaa, että itekin siihen välillä herään.. onneks mies on aivan poikkeuksellisen hyväuninen. On kyllä kommentoinu nukkuvansa katujyrän vieressä, mut silti ei tunnu kauheesti häiriintyvän, onneks.
Vauvan kannalta myös kaikki vaikuttais olevan hyvin, on asettunu jo niin tiukasti raivotarjontaan, että todennäköisesti pysyy asennossaan loppuun asti. Ollaan myös synnytysvalmennuksessa jo käyty ja asiasta neuvolassa puhuttu, joten alkaa olla hiljalleen sellanen olo, että itekin on jo valmis siihen haasteeseen. Tai toki toivotaan, että vähintään sen kuukauden vielä sais ootella
..ja kuten sanasa kirjotit, ei todellakaan enää montaa viikkoa!! Me on miehen kaa alettu miettiä, et oisko vielä jotain, jota haluis joko kahestaan tai ihan yksin tehä ennen vauvan syntymää. Mitään reissuja tms ei tietysti enää tässä vaiheessa voi alkaa suunnittelemaan, mut lähinnä sellasta jotain pienempää. Todettiin, että kyllä me ehkä kumpikin mielellään vielä otettais vastaan parin päivän totaalinen yksinoleminen, jolloin ei tarvii aatella hetkeen ketään muuta ku itteä. Sellanen oma laskeutuminen siihen, että pian oon 24/7 äiti/isä. Huihui, mutta niin ihanaa
kielovanamo 32+4
Tirlittan, miten nyt voit?! Onneks nyt kuitenkin pääsit sairaalasta pois, ja saat olla tuttujen ihmisten kanssa, vaikka voin uskoa, miten on ikävä miestä tuossa tilanteessa. Toivotaan, että vauva vielä jonkin aikaa pysyis kohdun lämmössä! Milläs viikoilla sun esikoinen syntyikään? Eikös nyt kuitenkin olla jo sitä pidemmällä vai muistanko oikein?
Ja vadelmaunelma, ihana, että noinkin päin voi käydä, että tilanne tässä vaiheessa "rauhottuu" Tai siis rauhottuu siinä mielessä, että ei oo akuuttia pelkoa synnytyksen käynnistymisestä, mutta muuten kieltämättä sun olo kuulostaa aika tukalalta.. Tsemppiä!!
Sanasa, niin se vaan aika hurahtaa, mulla alkaa kahden viikon päästä äippäloma ja kyllä, sitä on ootettu. Tosin nyt on sen verran vielä opiskelujuttuja jälellä, että aika menee varmasti vinhaa vauhtia siihen asti.
Meilläkin alkaa vauvan tavaraa kertyä Hiljalleen oon niitä pyykäillyt, mutta kyllä ihan mukavasti tekemistä riittää vielä äippälomallekin. Me on hoitopöytä ostettu uutena, kun pieni tila vaati just kompaktin kokoisen ikea-pöydän ja turvakaukalo ostetaan uutena, mutta meilläkin aika lailla muut saadaan tai ostetaan vanhana, mutta toki hyväkuntoisena. Melkein mua jo meinas harmittaa, kun on niin paljon vaatteitakin saatu, ettei kauheesti tarvii ite enää mennä niitä shoppailemaan, mutta on mua lohdutettu, että kyllä sitä vuosien mittaan ehtii vaikka sun mitä lapselleen vielä ostaa ..ja kaiken uhallakin aion kyllä vielä mennä ihan ite kattelee, jos vaikka jotain supersuloista löytyis kirpparilta ja kaupasta, jota ihan ite sais omalle lapselleen ostaa
Omaa vointiani en kehtaa täällä kyllä kauheesti valittaa. Kyllähän sitä tosiaankin tietää olevansa raskaana. Aamusta lähtien jalkoja ja käsiä turvottaa, kävellessä liitoskipuilee, kolottaa ja välillä supistaa ja muutenkin tuntee olonsa kyllä varsin kömpelöks. Yöt menee vähän katkonaisesti, kun asennon vaihtaminen on vaikeeta ja lonkkia alkaa kolottaa. Että sellasia raskausajan perusvaivoja ..niin ja sit mä oon muuten alkanu kuorsaamaan niin kovaa, että itekin siihen välillä herään.. onneks mies on aivan poikkeuksellisen hyväuninen. On kyllä kommentoinu nukkuvansa katujyrän vieressä, mut silti ei tunnu kauheesti häiriintyvän, onneks.
Vauvan kannalta myös kaikki vaikuttais olevan hyvin, on asettunu jo niin tiukasti raivotarjontaan, että todennäköisesti pysyy asennossaan loppuun asti. Ollaan myös synnytysvalmennuksessa jo käyty ja asiasta neuvolassa puhuttu, joten alkaa olla hiljalleen sellanen olo, että itekin on jo valmis siihen haasteeseen. Tai toki toivotaan, että vähintään sen kuukauden vielä sais ootella
..ja kuten sanasa kirjotit, ei todellakaan enää montaa viikkoa!! Me on miehen kaa alettu miettiä, et oisko vielä jotain, jota haluis joko kahestaan tai ihan yksin tehä ennen vauvan syntymää. Mitään reissuja tms ei tietysti enää tässä vaiheessa voi alkaa suunnittelemaan, mut lähinnä sellasta jotain pienempää. Todettiin, että kyllä me ehkä kumpikin mielellään vielä otettais vastaan parin päivän totaalinen yksinoleminen, jolloin ei tarvii aatella hetkeen ketään muuta ku itteä. Sellanen oma laskeutuminen siihen, että pian oon 24/7 äiti/isä. Huihui, mutta niin ihanaa
kielovanamo 32+4