<3 Neljättä odottavat talvella 2013 <3

Kiva kuulla hyvistä ultrakuulumisista ja ison perheen kanssa lomailusta :)

Joka toinen päivä ajattelen, että me pärjätään jatkossakin ihan hyvin, mutta välillä taas jännittää monikin asia. Mutta koska näin se on ollut joka ikisessä raskaudessa, niin uskon tämän pohdinnan olevan täysin normaalia. Enkä kyllä oikeasti osaa epäillä sitä, ettemmekö pärjäisi. Ei se neljäs lapsi nyt niin iso muutos kuitenkaan ole, kuin esim. ensimmäisen syntymä.

Mulla ei ole vielä pahoinvointia ollut, mutta mikäli vanhat merkit paikkaansapitävät, niin ihan kohta se alkaa. Viikonloppuna, mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Nautin siis nyt vielä, kun voin.

Losa 5+4
 
Heippa! Täälläkin olisi yksi neljättä odottava joka haluaisi mieluusti joukkoon liittyä. Olen kyllä tuolla huhtikuisissakin mutta tippunut kärryiltä kun siellä, ainakin jossakin vaiheessa, tuli niin paljon tekstiä enkä aina pääse/ehdi koneelle.
Samanlaista pohdintaa täälläkin käydään pärjäämisestä, tilanpuutteesta, ajanpuutteesta ym ym. Auto meillä nyt onkin jo seitsemälle mutta kyllä sielläkin ahdasta tulee ison koiran ja vaunujen kanssa.
Jos siis mukaan mahtuu niin rivi olisi seuraavanlainen:
unikettu 34 T05, P07, T10 laskettu 2.5.
Viikkoja taitaa olla 24+1 ja tyttövauva vatsassa pyörii ja potkii:heart:

Oikein hyvää viikonloppua ja hyvää vointia kaikille!=)
 
Tervetuloa Unikettu! Tokihan tänne mukaan mahtuu ja kiva, kun on lisää meitä huhtikuun odottajia täällä neljännen odottajissa. =) Ja ei tuolla huhtikuisissa enää niin kovaa kirjoitusruuhkaa ole, kun osa hävisi fb:n puolelle, joten tervetuloa sinnekin turisemaan, jos aika antaa myöden. =)

Tervetuloa myös Pe! :)

Viinikka mukavaa, kun kävit kertomassa teidän kuulumisia. Toi lohtua, että elämä sujuu ihan hvyin myös neljän lapsen kanssa. :D

Kyllähän sitä tulee monesti mietittyä, miten sitä pärjää neljän kanssa. Tai eniten mua ehkä mietityttää se, kun nuorimmainen on vielä niin pieni. Meillä on sit keväällä kaksi vaippapeppua. Ja nyt tällasena vatsatautiaikana sitä tulee mietittyä, miten paljon ja pitkään meillä sairastetaan, kun on niin paljon väkeä. Ja sitäkin olen miettinyt, että eihän näitä kehtaa enää isovanhemmille hoitoon jättää, kun on niin monta lasta. Ja kutsutaanko meitä edes kohta kylään mihinkään, kun tullaan kauheena laumana? :D Täytyy sit vaan itse kutsua meille kylään. Tai no usein se nyt jo menee niin, että me kutsutaan. Helpompi se on niin, että kaveripariskunta tulee meille, kun me mennään kolmen lapsen kanssa pieneen kaksioon, jossa ei ole mitään tekemistä lapsille.

Mä en silti osaa ajatella meitä suurperheenä. tuntuu ihan oudolta, kun monet jo nyt pitää meitä suurperheenä. Ei musta vaan tunnu siltä. Viisi lasta olis ehkä suurperhe. :)

Meillä on tässä keväällä auton vaihto edessä. Ollaan mietitty Volkswagenin Tourania tai Toyota Versoa seitsemänpaikkaisena. Onko kellään kokemuksia?

Mulla oli lääkärineuvola keskiviikkona. Sairasloma jatkuu 22.1. saakkaa. Kohdunsuun tilanne oli ihan ok. Kanavaa oli jäljellä 2 cm ja kohdunsuu pehmentynyt, mutta napakasti kiinni. Pissassa oli proteiini yhdellä plussalla ja kävin eilen antamassa uusintanäytteen, joka sekin plussalla.

Illalla tuli sit selkeet virtsatieinfektion oireet. Pissatessa sattui ja vessassa täyty ravata tosi usein ja muutenkin oli epämukava olo, kun sattui ja tuntui painetta alapäässä. Pikatesti näyttikin sit yllättäen täysin negatiivista. Hiiva kuitenkin löytyi, kun pyysin, että sekin testataan. Täytyy toivoa, että kaikki nää oireet helpottaa tolla hiivalääkityksellä. Ihme juttu! Olin ihan varma, että on infektio, kun kerran aikasemminkin ollut ja tuntui nyt ihan samalta. Kunnon bakteeriviljelyn tulokset tulee tiistaina, mutta en usko, että niissä mitään on, kun kerran pikatesti oli täysin nega.

Eilen meidän keskimmäinen oksenteli koko yön. Nyt on sit esikoinen ja keskimmäinen sairastanut vatsataudin. Vielä ollaan miehen kanssa säästytty ja taaperokin on ollut terve. Toivottavasti edes taapero säästyisi kokonaan.

Natte ja Tinja 26+4
 
Kiva kuulla viinikan kuulumisia, miten on arki lähtenyt käyntiin neljän kanssa. Varsinkin, kun omat lapset on samoja ikiä (2v, 5v ja 8v) :)
Itse en ole vielä kauheasti jännäillyt, miten sujuu, paitsi miehen töiden osalta, kun hän on joka toisen viikon pois kotoa. Mutta onneksi ollaan kesälomalla, kun vauva on vastasyntynyt. Ei haittaa, vaikka olisi yövalvomisia, kun aamuisin ei tarvitse nousta laittamaan vanhinta kouluun, vaan voi nukkua univelkoja.

Meillä lapset on toivoneet jo pitkään, että tulispa meille vauva, ovat olleet tosi innoissaan. Kyselevät monta kertaa päivässä, mitä vauva touhuaa masussa ja kuopus haluaa silitellä paljasta masua ja kuunnella vauvaa :heart: Sukulaisetkin on ottaneet hyvin vauvauutiset vastaan. Enpä ehtinyt kenellekään kertoa, kun arvasivat tosi aikaisessa vaiheessa alavatsan mallista. Olin n. kuukauden ehtinyt olla raskaana...

Minäkin olen miettinyt, minne neljä lasta ilkeää hoitoon laittaa, jos haluaisi miehen kanssa kahdestaan jonnekin illaksi sitten joskus. En kolmeakaan viitsinyt sisaruksilleni laittaa, vaikka ovat tarjoutuneet ottamaan, ja ollaan ennen vähän vuorotellen otettu toistemme lapsia yökyläilemään. Muilla on kuitenkin enää yksi yökyläpaikkaa tarvitseva, ja sisarukset ovat jo työelämässä, heillä kiirettä riittää. Itse taas olen kotiäitinä, ei heitä sinne tai tänne, vaikka yksi viikonloppu menisi yökyläilijän kanssa. Tosi kivaa vaan, kun joku tulee, lapset on ihan innoissaan, kun serkut on suunnilleen samoja ikiä vanhimman lapseni kanssa. Kuopuksen synnyttyä ollaan käyty tasan kerran ulkona kahdestaan, viime kesänä, ja silloin oli lapset miehen vanhemmilla yhden yön. Mun vanhemmilla taas lapset on muutaman yön silloin, kun itse olen sairaalassa vauvan kanssa.

Tervehdys kaikille uusille :wave:

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Puolen välin paremmalla puolella mennään, Cherrie_ 20+1
 
Lista päivitetty tähän saakka :)

Tervetuloa uusille ja kiva tosiaan kuulla, mitä neljän lapsen perheisiin kuuluu :)

Me ei vielä tiedetä minkälaiseen autoon vaihdetaan. Mutta mahdollisimman isoon (silti tila-auto, ei mikään pikkubussi tms), sillä reissaamme jonkinverran, jolloin tilaa tarvitsee olla myös matkatavaroille.

Losa 5+6
 
Monta kertaa pitäny vastata mut en ole muka ehtiny. Nyt muut nukkuu niin voi rauhassa muutaman rivin kirjotella :)

Soittelin neukkua ja menen samalla kun on keskimmäisen 3v. neuvola. Tais mennä neukkutädillä jauhot suhun kun kerroin vauvasta niin kommentti oli vaan "oh hoh!" Toisaalta se on sanonu meitä nyt jo laumaksi. :)

Meillä on vanhin 4v. kanssa kyselly kovasti vauvaa jo pitkän aikaa. Yrittää nyt hoitaa tota nuorinta 1v. peittelee sohvalle ja paijailee. Ei vielä olla kerrottu et vauva on tulossa edes lapsille, kun on vasta elokuussa LA ja jos vanhat merkit paikkansa pitää menee hyvin syyskuun puolelle.
Pelottaa kovasti onko siellä masussa edes mitään elämää kun ei ole mitään oireita. Välillä vilhoo, nippailee tosi alhaalta sivusta mahaa, oikeestaan munasarjojen kohdalta. 2 testiä olen tehny ja viiva kyllä oli vahvistunu hienosti. Aikasemmissa raskauksissa on saanu oksentaa päivittäin ekan kolmanneksen ja välillä puolenvälin jälkeenkin tuli yllättäen niin pahaolo ettei pystyny mitään tekemään.

Tällänen hyvin omanapainen purkaus tällä kertaa :)
 
Heippa täältä:)!

Mulla on ollut mahdoton turbovaihe reilun viikon nyt päällä. Olen siivonnut liki kaikki kaapit ja uudistanut huoneita. Saatiin vihdoin kuopus siirrettyä pois meidän makuuhuoneesta samaan huoneeseen kakkosen kanssa. Oli jo ainakin kun nuorin pian 3 vuotta. Jotenkin vaan jäänyt järjestelyt tekemättä. Nyt olen pari päivää ottanut rauhallisemmin kun aika paljon liitoskipuja ja jonnekin kohdun tietämillekin ajoittain koskee. Muuten tuntuu kyllä että nautin olostani nyt kun alun aika pitkään jatkunut huono olo poissa. Oman raskaan lisänsä tähän raskauteen toi sikiöseulassa narahtaminen mutta nyt on luottavainen olo.

Pelkkää positiivisuutta siis täällä viime päivät olleet. Tylsää kyllä huomenna mennä sokerirasitukseen, onneksi ei ole piikkikammoa.

Oikein hyvää vointia ja jaksamista kaikille:)!
 
Pe
Tuosta hoitoon laittamisesta, meillä on sikäli "onnekas" tilanne, että lapset on tehty ns.kahdessa sarjassa,
vanhin täyttää kesällä 13v ja toka ehtii täyttää 9v ja kolmas ehkä juuri vuoden. Vanhemmat lapset saa helposti mummolle tai kavereille yökylään ja luotan siihen että sitten nämä kaksi nuorinta pääsee samaan paikkaan yökylään. :)
Moni on kauhistellut että miten jaksan neljän kanssa, mutta mullahan on 2+2 lasta :D. Isompia ei tarvi huoltaa kumminkaan koko ajan. Sekavaa tekstiä, mutta toivottavasti tajusitte. Onko kellään kokemusta kestovaipoista? Millaisia ja paljon kannattaa hankkia?

Pe 18+0
 
Viimeksi muokattu:
Me vietetään huomenna laatuaikaa kahdestaan miehen kanssa. Viiminen kerta ennen vauvaa. Sitten ei taas piiiitkään aikaan olla kaksin. Lapset menee mummoloihin yöksi. Vielä siis ainakin nämä kolme saa helposti jopa yöhoitoon, kun jakaa sakin kahteen osaan. Toivottavasti se neljäskin sitten joskus menee mukana. Ei me usein tarvita hoitoapua, mutta joskus on kiva käydä edes kahdestaan syömässä. Ja joskus saattaa mennä työvuorot päällekäin päiväkotiajan ulkopuolella, että joutuu joku isovanhemmista hakemaan lapset.

Kävin eilen iltakävelyllä, kun ajattelin, että vois pitkästä aikaa pieni kävelylenkki tehdä hyvää tolle selälle, jota särkee. Hyväähän se teki selälle, mutta sit koko illan supisteli. Tänään ei ole juurikaan suppaillut.

Natte ja Tinja 28+2
 
Nostelenpa tätä pinoa, vaikka ei ihmeitä kuulumisia olekaan. Neuvolassa kävin viime viikolla ja sain varmistuksen, että istukka peittää kohdunsuun. Kätilö oli sinne laittanut tietoa, mullahan ei neuvolakorttiin tullut muita merkintöjä kuin sikiön paino. Supistuksia on tullut aika paljon viime viikkoina, osa tosi kovia verrattuna aiempien raskauksien harjoitussupistuksiin. Ja välillä ovat tulleet säännöllisesti 5-10min välein n. tunnin ajan. Tilannetta seuraillaan, neuvolalääkäri on helmikuun puolivälin paikkeilla. Pitää yrittää rauhassa ottaa, vaikka levossa ne on illalla olleet pahimmillaan, myös sellaisina päivinä, kun en ole mitään raskaampaa tehnyt.

Autosta, meillä on Chevrolet trans sport, 7-paikkainen. Ostettiin muistaakseni marraskuussa, kun entinen meni lunastukseen. Hyvin mahtui viime kesänä vastaavan kokoiseen autoon 10pv:n matkatavarat, 2 kylmälaukkua ja tuplarattaat. Mukana oli myös kumppareita yms, kun sattui epävakaat säät reissuviikolle. Jätettiin ylimääräisiä penkkejä kotiin, niin oli tosi helppo pakata auto.

Cherrie_ 22+5
 
Tsemppiä Cherrie!

Autosta meillä jo on 7-paikkainen maasturi mutta alkaa olla auttamattoman vanha eikä sekään vielä mitään mutta kun kokoajan jotain hajoaa. Ei ole kiva lähteä, varsinkaan lasten kanssa, liikenteeseen kun ei ikinä tiedä mistä kohtaa seuraavaksi joku osa laukeaa. Ollaan mietitty uudempaa maasturia tai sitten jotain tila-autoa. Oma haluni on maasturi koska haluan kunnon tilan isolle koiralle ja kun olen jo monta vuotta tottunut ajamaan maasturilla.

(.). Täällä narahdettiin kiinni sokerirasituksesta ja mua masentaa. Kävin hakemassa tänään laitteen jotta pääsen mittailemaan. Täti kyllä sanoi että hyvin voi olla väärä hälytys mutta hyvä nyt kuitenkin mittailla. Olen ihan pihalla näistä sokerijutuista mutta eiköhän tuo tässä selkene että mikä sitten arvoja nostaa jos ovat liian korkeat. Ensimmäinen kerta neljästä kun rasitus on poikkeava. Stressiä on kyllä tässä raskaudessa ollut ja sehän kuulemma myös vaikuttaa. Ensi viikolla saan sitten neuvolassa opastusta ravintoasioissa.
Muuten vointi on ihan ok raskauden suhteen mutta kova flunssa ollut tämän viikkoa päällä, kovasti toivon että huomenissa jo helpottaa. Onneksi on ollut lastenhoitoapua:heart:.

unikettu ja poks 27 viikkoa:heart:
 
Voisin ilmottautua tännekkin =) olen 25v lapset t06 p08 t11 ja nyt laskettuaika 11.10 mieheni syntymäpäivänä. :D eli viikkoja vasta 4+2 ja synnytyspaikka toiveena olisi joko koti tai vammalan aluesairaala!
 
Paljon onnea Äiti maa! :heart:

Tervetuloa äiti88! Meidän lapset on samoina vuosina syntynyt, kun teidän. Sukupuolet vaan menee vähän toisin, kun meillä on p06, t08 ja t11. :)

Tänään tuli rv 30 täyteen. Olen sitä odottanut, kun kuuta nousevaa. Tuntuu, että synnytys on jo ihan lähellä, kun viikot alkaa kolmosella. =)

Neuvolassakin tuli käytyä. Kaikki arvot kohdillaan, mutta sf-mitta pomppasi keskikäyrältä yläkäyrälle. Mulla ei yhdessäkään aikasemmassa raskaudessa ole ollut sf yläkäyrällä. Terkan mielestä vauva ei tuntunut mitenkään isolta, mutta katsotaan tota mitan kehittymistä ja laitetaan sit äitiyspolille kokoarvioon, jos kasvaa kovaa vauhtia. Aikasemmat vauvat on olleet siroja syntyessään, joten nyt vähän jänskättää, jos tuleekin iso vauva. :O

Työterveyslääkäri kirjoitti tänään sairaslomaa äitiysloman alkuun saakka.

Natte ja Tinja 30+0
 
Löytyihän täältä neljättä odottavillekin pino :) Olen tuolla kuumeilevien puolella ollut syyskuusta asti, lokakuussa alkoi yk 1 mikä palkittiin tänään hailakalla plussalla ( kp 98, dpo 9 ) :heart: LA olisi laskurin mukaan 22.10 ja synnytyssairaala PHKS, ikää minulla 30v. ja ed. lapset ovat syntyneet t.-06, t.-08, p.-11 :)

Huomenna testaan uudestaan, niin uskallan kertoa muillekin ( kunhan viiva on tarpeeksi vahva ) :rolleyes:

kääkkis ja ????
 
Pitäisköhän munkin tänne ilmoittautua :) kovin vielä alussa mennään, mutta jos sitä uskaltais.
Ennen joulua meni tuulimuna kesken rv7 ja siitä sitten suoraan raskauduin uudestaan vaikka ei edes yritystä ollut vaan tarkoitus oli pitää väli kierto. 30 päivää keskenmenosta DPO 9-10 sain jo tosi vahvan viivan testiin ja siitä tämä on sitten vahvistunut ja DPO 18-19 digitesti kertoi jo "raskaana +3" :heart:
Neuvolan täti laski LA:n olevan mun oma synttäripäivä syyskuun lopulla. Mutta sitä tarkennetaan varmasti ultrassa, joten jätetään vielä tyhjäksi.

Oireita on: tajuton väsy ja palelu, aamusta puoleen päivään kestävä ellotus, pissalla ravaaminen vähintään kerran tunnissa (onneks yöllä vaan 2 kertaa) ja mielialat menee ku vuoristorataa =) Toivottavasit tämä nyt jaksaa loppuun asti. Mä en kuitenkaan huokase ennen rakenneultraa oman historian takia...

Oma rivi:

Orchid x2 ......... P06, EnkeliP07, P09, P10......... LA syyskuun lopussa.... KOS
 
  • Tykkää
Reactions: kääkkis82
Ihanaa orchid, että tulit tänne :heart: Sullakin on tullut testiviivat jo aikaisin :)

Jännittää aamu, haluan nähdä sen testiviivan vahvistumisen :heart: Voi kun olen onnellinen... Kunpa kaikki menisi hyvin :heart: Varailen ensi viikolla neuvolaa, kiirehän ei asialla ole. Nautiskellaan nyt tästä hetkestä :heart:
 

Yhteistyössä