*** 3-kYMPPISET ENSIKERTALAISET, vol.7 *** <3

neitipippuri: tsemppiä! Toivottavati se plussa sieltä vielä myöhässä ilmaantuisi!

Kiitos Hansman! =)

Amanda ja joku_raja, kiitos kun taotte järkeä tähän hölmöön päähäni! :D Tuo oli lohduttava tieto että nuo rasva-arvot voi johtua ihan jostain muutaman päivän takaisesta syömingeistä. Nyt yritän olla jatkossa lukematta tuollaisia tekstejä joista saan hepulin, jätän sokerit vähemmälle ruokavaliossa ja lisään liikuntaa! Onneksi tuota liikuntaa on jo aiemmin tullut lisättyä, nyt vain flunssa meinasi päästä jarruttamaan edistystä.
 
Kiitoksia tsemppauksista! :heart:

Jaksaisitteko kokeneemmat neuvoa vielä sen verran, että mitä kokeita minun kannattaisi lääkärissä "pyytää"/ehdottaa, jotka olisivat alkuun kaikkein tärkeimmät (menen siis työterveyshuoltoon, joten lääkäri tuskin on kauhean erikoistunut näihin asioihin).

Ilmeisesti verikokeessa ainakin kilppariarvot, mahdollinen ovulaatio ja keltarauhashormonin määrä? Oliko vielä muuta? Lisäksi ajattelin pyytää lähetettä sekä gynelle työterveyden kautta (jos onnistuu) että sitten työterveyden ulkopuolelta tuonne Naistenklinikan hormonipolille, mistä täällä olikin puhetta.

Tilanteeni tiivistetysti oli siis: todettu ja leikattu endokysta vuonna 2006, siihen hoitona pillerit tämän vuoden toukokuulle asti. Aina hieman epäsäännölliset ja kivuliaat kuukautiset, nytkin eka kierto 46 päivää pillereiden jälkeen (ei tosin toistaiseksi ollenkaan kipuja menkkojen aikaan). Epäilen, että en ovuloi ollenkaan. Tässä kierrossa oli vasta ekat kunnon "ovisoireet", mutta ovisplussaa en digitestiin bongannut. Ehkä tämä jatkuva limailu (jatkuu edelleen) voisi olla oire siitä, että munasolu yrittää edelleen irrota? :confused:

Kiitos tuhannesti jo etukäteen vinkeistä! :)
 
Viimeksi muokattu:
Wanda, netti on kyllä pirullinen, kun sieltä löytyy aina kaikkeen jotain kauheaa. Olipa oireet mitä tahansa, niin joku vakava juttu on takana. Olen kanssa kysellyt lääkäriltä asioista, kun olen lukenut juttuja ja sitten vastauksena on ollut, että ei sillä ole väliä tai merkitystä. Ja aina on kerennyt monta päivää miettiä ja tuskailla :headwall:

Musta olis kans kiva tietää, mitä kokeita vois pyytää/vaatia, kun seuraavan kerran olen yhteydessä gynelle. Tuntuu hölmöltä, että alunperinkään eivät ottaneet mitään hormoneita ym. Mulla on kuitenkin akne roihahtanut ja epäilen että se on hormoneista johtuvaa, mutta en äkkiseltään löytänyt mikä hormoni sen tekee. Sitten kun kokeet otetaan, niin menee taas aikaa. Toisaalta ehkä julkisella puolella asiat menee näin, yksityisellä varmaan voisi edetä nopeammin. Olen ollut aika laiska etsimään yksityiskohtaista tietoa näistä jutuista, ehkä tyyliin tieto lisää tuskaa. Kerkeää varmaan tuskailla sitten, kun jotain selviää.

Lopuksi kiitokset Mandalalle ja muille, ketkä olette jaksaneet päivittää listaa :heart:

muoks. neitipippuri, miten sulla meni tuo kystan leikkaus? Jos se nyt mullakin on sit edessä, niin olis kiva tietää kokemuksia. Kyllähän noita löytyy muiltakin palstoilta, mutta täällä kun nyt kirjoitellaan. Oisin heti valmis leikkaukseen, jos vaan suostuisivat, niin pääsisi eteenpäin asiassa. Pitäs vielä odotella kuukausi, että häviääkö itsestään. Tietysti aina parempi, jos näin käy, mutta gyne kyllä epäili.
 
Viimeksi muokattu:
Heips!

Demuli ja neitipippuri, jaa, mitähän ne niistä verikokeista katselivat... Varsinaisessa kierron kartoituksessa käytiin mun mielestä luovuttamassa verta pariin otteeseen - alkukierrosta katsotaan, että tietyt arvot eivät ole koholla ja loppukierrosta sitten, että hormonien puolesta voisi kuvitella ovulaation tapahtuneen. Luulen, että näihin testeihin saa järkevän lähetteen sitten gynekologilta tai hormonipoliklinikalta tai lapsettomuuslääkäriltä. Etukäteen esim. työterveyslääkäriltä voi varmaan pyytää noita kilpparikokeita, mutta nekin taisi olla siinä kierronkartoituksessa mukana. Olisikohan ollut niin, että verikokeilla testataan sekä mieheltä että naiselta perus-sukupuolitaudit, mieheltä halutaan simppanäyte ja naiselta katsotaan ensin alkukierrosta LH ja FSH ja tässä vaiheessa varmaan myös prolaktiini (jonka liiallinen eritys aiheuttaa jotain ongelmia). Loppukierrossa tsekataan keltarauhashormonin määrä. Muistelisin, että välissä piti kytätä ovulaatiota Clearbluen digitestillä - sitä ne sitten muuten suosittelee käyttämään mahdollisten hoitojen yhteydessäkin - siis inssiin valmistauduttaessa.

Ja vastahankaisille miehille varoituksen sana: koska ongelmista kolmannes johtuu miehistä, niin kyllä ne vaan joutuu antamaan näytteensä siinä missä nainenkin saa sitten olla sörkittävänä yhden jos toisenkin tovin. Kun syitä aletaan selvittää, on miehen testaaminen kuitenkin tosi simppeli juttu ja selvittää paljon kertaheitolla - toisin kuin naisilla... Meilläkin joteski omituisesti toimivat munasarjat osoittautuivat omituisiksi vasta IVF-vaiheessa - ei esim. clomien tai ovulaation induktion kanssa! Mutta joo, tutkimuksissa on kyllä aina jotain pelottavaa. Eihän kukaan halua kuulla olevansa ongelmatapaus. Kääntöpuolena sitten se, että tosi moniin ongelmiin on jo olemassa ratkaisu!

Lallaa ja Matkustaja nro 1 14+2 (päätin, että lasken viikkoja omasta mielestäni "oikein", enkä neuvolakortin mukaan :D )
 
Demuli, mulla tilanne oli siis sellainen, että olin ihan teinistä asti kärsinyt TOSI kovista kuukautiskivuista. Aina niihin kuitenkin määrättiin hoidoksi vaan särkylääkettä, eikä sen kummemmin tutkittu. Söin sitten alle parikymppisestä pillereitä suht monta vuotta (en enää edes muista kuinka monta).

Jossakin vaiheessa parinkympin jälkeen kuitenkin kyllästyin pillereitä napsimaan, kun ei ollut vakituista suhdettakaan. Yhdessä vaiheessa sitten (2005 lopulla kai) aloin ihmetellä, kun yhdynnät (joita siis ko. tilanteen takia oli aika harvoin) sattuivat tosi paljon, etenkin takaa päin (sori yksityiskohdat).

Silloinen työterveyslääkäri "tutki", mutta ei löytänyt mitään. Lähetti gynelle, joka totesi, että vas.munasarjan takana oli nyrkin kokoinen kysta! Sain sitten lähetteen Kätilöopistolle ja sieltä laittoivat laparoskopiaan (tähystysleikkaus). Soittelin ahkerasti, joten sain peruustusleikkausajan jo kuukauden päähän tuosta kättärikäynnistä (ja oliskos ollut pari kolme kuukautta kystan toteamisesta).

Kysta poistettiin nukutuksessa ja jotain ihan pientä endoa(?) jostakin muualtakin oikealta. Munasarja säilyi kuitenkin hyvänä ja leikkaus meni muutenkin hyvin. Pieniä tikkejä tuli kolmeen kohtaan vatsan alueelle, mutta ne eivät enää edes käytännössä näy (siis ne arvet). Sen jälkeen olen syönyt aina 4 liuskaa pillereitä putkeen tämän vuoden toukokuulle asti, kun päätettiin jättää pois. Ultrattu on joka vuosi siltä varalta, että kysta yrittäisi palata, mutta (onneksi) toistaiseksi kaikki on ollut ultrissa siistiä ja ok.

Lääkärit eivät ole osanneet sanoa, miten tuo mahdollisesti vaikuttaa lasten saantiin. Periaattessa kai on parempi, että kysta oli iso kuin että olisi pientä röpelöä siellä täällä "tukkimassa" paikkoja. Mutta kuten täällä kirjoiteltiinkin, endo voi tehdä tuhojaan myös huomaamatta ja ehkä vaikuttaa (hormonien kautta?) muullakin tavoilla haitallisesti kuin itse kystana. Mullahan esim. tuo kysta ei sinänsä ollut mitenkään "tiellä" tai munasarjan sisällä, tms., mutta aiheutti tuota yhdyntäkipua, mikä olikin ainoa asia, mistä sen edes huomasin.

Siinä mielessä tietenkin on "kiire", että keväällä gyne totesi, että mitä useampi kuukausi vuotoa tulee (vuodosta endometrioosi jotenkin aktivoituu), sitä kipeämmäksi saatan tulla. Eli raskaus olisi kyllä hyvä saada alulle mahd. pian, mutta minkäs teet... :/
 
Viimeksi muokattu:
Hei rakkaat ystävät! Ultrasta tuli hyviä uutisia! :) Siellä näkyi kohdussa pieni ihmisen alku ja sydämen syke! Kaikki on vielä aivan alussa, joten tosi varovainen oon edelleen. Mutta valtavan iso kivi vierähti sydämeltä, kun raskaus oli kohdussa eikä sen ulkopuolella. Nyt sitten saa jännätä seuraavat viikon vielä, mutta täytyyhän tästäkin uutisesta olla iloinen ja onnellinen! Pidättehän peukkuja, että kaikki menee hyvin! En usko, että häviän täältä vielä hetkeen, jos sopii? :)

Muistakaa epäuskon hetkillä, että lopulta kaikki on tosi pienestä kiinni eikä tarvita kuin se yksi kerta, jolloin kaikki menee putkeen. Vaikka tuntuu epäonniselta ja epävarmalta, kaikki voi kääntyä hyväksi jo seuraavien viikkojen aikana! Kärsivällisyyttä tässä pelissä tarvitaan roppa kaupalla ja lähetän sitä teille kaikille! :) Samoin valtavasti plussasäteitä!! ++++++++++++++++++++++
 
Amanda Mahtavaa, että ultrassa kaikki kuten pitääkin:heart:

Täällä ovulaatiotestit näyttää negaa. Kaksi edellistä kiertoa olleet kyllä 36 ja 37, joten niiden puolesta ei kai vielä pitäisi edes plussaa tulla. Vähähiilaridiettiä nyt reilu 3vkoa takana ja hyvin olen sen onnistunut pitämään. Mietin, että jos seuraavassa kierrossa kävisi kierron puolivälin tienoilla ultrassa kurkkaamassa munasarjat. Raskaushaaveet mielessä koko ajan ja stressaa tämä seksin vähyys. Tiedän, että miehelle pitäisi tosissaan avautua nyt tästä ja kerrata faktoja.
 
Tillahdin itkuun kun näin nuo Amandan ultrakuulumiset... Oon niin iloinen että teitä vihdoin onnisti kaikkien vastoinkäymisten jälkeen, ei edes sanat riitä kuvailemaan. Ihan hirmuisesti onnea!!!!! :heart:

t. Sintti taustalta
 
Amanda mä oon NIIN onnellinen sun puolesta ja aivan varma että TÄMÄ on se kerta kun sulle se nyytti syliin tulee :heart: :heart: aivan mahtavaa että sykekin löytyi noin pienillä viikoilla, ihanaa ihanaa! :flower:
Hurjan paljon positiivisia ajatuksia tästä eteenpäin ja pysy täällä ihan niin kauan kuin haluat :)
Ja kiitos vielä kannustavista sanoistasi :heart:
 
Amanda, ihania uutisia! Myös täällä melkein pillitettiin onnesta sun puolestasi. :heart:

Ole ilman muuta edelleen kertoilemassa meille kuulumisia, koska samahan (nyt ajatellaan positiivisesti) on meillä kaikilla täällä vielä edessä. Tiedetään sitten jo etukäteen, mitä tuleman pitää! ;)
 
Täällä ollaan palattu reissusta! Oikein kivaa, mutta ei ehkä niin rentouttavaa kaupunkilomaa oltiin viettämässä hyvällä porukalla :D

Töissä on hirmu kiire kun hommat on taas kasaantuneet poissaollessa, joten en ehtinyt oikein syventyä kirjoituksiinne. Paremmalla ajalla sitten...

Pikaisesti selaillessa kuitenkin huomasin että täällä on sillä aikaa tapahtunut kaikkea mukavaakin! Hirmuisesti onnea Marjutanille plussasta :heart: Ja ihana juttu Amanda että kaikki näyttää olevan pikkuisella kunnossa :heart: Ja vielä pikaiset tervetulotoivotukset Hansmanille :wave: Tsemppia Saralle inssin odotteluun!
 
Kiitos kaikille onnitteluista! :heart: Vaikka taas saa jännittää eteenpäin, onhan tämä jo iso askel eteenpäin! Nyt päätin, että yritän unohtaa pelot ja möröt ja nautin tästä tilanteesta. Jos käy huonosti, sille ei voi sitten mitään ja siitä murehdin sitten, jos siihen on tarvetta. Kaikki on hyvin kunnes toisin todistetaan. :) Tämä palsta ja te kaikki täällä ootte ollu tosi iso tuki kaiken keskellä! Ja tiedän, et jos putoan korkealta ja kovaa, täällä on joku ottamassa kopin. Se merkkaa paljon.

Sintti, ihana kuulla susta. Sun aidot sanat kosketti ihan sydänpohjaa myöden ja tuli kyyneleet silmiin. :heart: Ei tämä lapsen saaminen näytä kaikille olevan pikamatka, mut mehän ei anneta periksi, eihän!! :)

Mandala, kiitos että valoit muhun varmuutta! :)

Neitipippuri, en tiedä, mitä kaikkea työterveyslääkäri tosiaan osaa tai ”haluaa” tutkia. Joten hyvä pläni miettiä etukäteen. :) Voin tsekata, mitä multa tutkittiin aluksi Felicitaksessa. Mutta kuten Lallaaltakin, multakin tutkittiin aluks kilppariarvot sekä erilaiset hormonitasot kuten LH, FSH, prolaktiini, androgeenit, ym. Osassa on tärkeetä, että ne mitataan tietyssä kierron vaiheessa. Hitsi miten vaikeaa sitä on pelkkien omien oireiden perusteella arvioida, ovuloiko vai ei tai ylipäänsä tietää missä mennään. Mulla oli sillon pillereiden jälkeen kolme 30 pv kiertoa, jonka jälkeen kierrot alkoi venymään. Gyne epäili, etten ollu ovuloinu ollenkaan. Ultra nimittäin paljasti niin selkeät monirakkulaiset munasarjat ja sama homma oli nyt kesällä luomukierron jälkeen - ei merkkejä oviksesta sillonkaan. Joten jos käy ultrassa kierron puolivälissä, saa edes pikkasen osviittaa siitä, ovuloiko vai ei. Pidän peukkuja, et tulokset on hyviä, kysta ei häiriköisi ja ennen kaikkea, että saat plussan pian! :)

Demuli, periaatteessa akne voisi liittyä korkeisiin androgeenitasoihin (mieshormonit), mutta ei aina… Mullakin on aknea, mutta androgeenitasot normaalit!(?) Kun ihmettelin asiaa, lääkäri sanoi, että kun en ovuloi, estrogeenitasot ei pääse nousemaan riittävän korkeaksi ja se suhde estrogeenien ja androgeenien välillä itse asiassa aiheuttaa mulla aknen. Eli est. on liian matala, tai jotain. Mutta ei se silti tarkoita, et vaik olis aknea, kaikki on pielessä. Siskoni on samanlainen näppylänaama, mutta tulee raskaaksi nappia painamalla. :)

Tatja onnea ovisbongailuun! Pidän peukkuja, et vhh puree ja tämä kierto tois plussan!

Tosiaan, mulla oli tässä plussakierrossa sellainen tunne, et kaikki menee pieleen taas, vaikka ovisplussan sain. Kun lukee muiden oviskivuista (mitä ne on?), kosteista "kiimapäivistä" (yhtä pientä limaklimppiä lukuunottamatta ei mitään erityistä) ja lekuri puhui ohuesta limakalvosta, ajattelin et jotain puuttuu kuitenkin. Mut ei se ovis tai edes tärppi välttämättä missään tunnu tai näy. Lääkärissä ravaaminen oli tuskallista, mutta toisaalta toi tietoa siitä, missä mennään ja onko toivoa vai ei. Se on hyvä muistaa, et jokaisella meistä on ”oma suoritus” niin kuin keihäänheitossa. ;) Ja kaikista vajavaisuuksista tai erilaisuuksista huolimatta kaikille meille tulee se plussa joskus, uskon niin! (Sori tää mun ylitsepursuava tsemppausinto... :) )
 
Viimeksi muokattu:
Pööppis
Onnea Amanda!!! Menipä ihan kädet kananlihalle kun luin tuon iloisen uutisesi <3
Ihanaa!

Antakoon tämä Amandan pikkuihme nyt voimia ja plussavoimia sinne kaikille että tuutte ja äkkiä tuonne odottajiin <3

Ja nyt Amanda voit hyvin ja lepäät ja vältät ressiä :)
 
Viu
Tulin kurkkaamaan pitkästä aikaa vanhaa kuumeilupinoa ja oi! Täältähän löytyi ihania uutisia :heart: Eli sylintäydeltä onnea Amandalle pienestä sykkeestä! Ja voimia huolestuneisuuteen, minä murehdin koko raskauden kaikkea mikä voi mennä pieleen, toivoisin että olisin enemmän muistanut iloita.

Niin, ilon aihetta on nyt elämässä, sillä pikkuemäntä meille syntyi 22.9. koossa 3780g ja 49 cm. Äitiys on maailman mullistavin asia ja oma lapsi jotain ihan uskomatonta, niin kaunis ja niin sykähdyttävä.

Tsemppiä kaikille hoitoja pähkäileville, oli elämämme paras päätös hakeutua pikaisesti tutkimuksiin. Nyt pinkki käärö tuhisee olkapäätä vasten.

Sintille lämpimiä ajatuksia.

Viu & nöttis 6 vko
 
Onnittelut Amandalle sydänäänistä!

Mulla ei ole koskaan aikaisemmin rinnat olleet kipeät missään kierron vaiheessa, joten olen ajatellut, että jos ne joskus tulevat kipeäksi oviksen jälkeen, kyse on raskaudesta. Nyt kuitenkin viime kierrossa rinnat kipeytyivät (clomiton kierto) eikä tulosta silti tullut ja nyt on taas eilisestä lähtien rinnat olleet todella arat (clomillinen kierto). Ärsyttävää, kun kroppa alkaa poikkeamaan aiemmasta, mutta raskautta ei silti kuulu.

Mulla on myös herkästi (hormonaalista) aknea, mutta hormoniarvot ovat silti kohdallaan. Stressi kyllä lisää näppylöitä myös sekä huono ravitsemus.
 
Jo
Pikainen omanapapäivitys: tätiä ei näy ei kuulu. Aamulla tuntu siltä, että oli tulossa mutta eipäs vaan tullutkaan. Tiistaina testasin kp 32/33 negan ja nyt mennään 36/33. Huomenaamulla testaan :eek:
 
Onnea Amandalle sydanaanista! :heart:
Ja Jo'lle toivottavasti testi toisi positiivisen tuloksen:)

Kysymys ovistesteja tehneille: Olen nyt tikutellut 3:na aamuna ovista ja ekalla kerralla (taisi olla kp 12) tuli kontrolliviivaa haaleampi viiva, eli nega. Nyt sen jalkeen viivat ovat entistakin haaleammat...eli tarkoittaneeko tama etta ovis kerkesikin jo menna ennenkuin aloitin testailemaan?:confused: Tasta kierrosta ei siis ollut tarkoitus yrittaa lasta (ensi kuusta alkaen vasta), olisin vain huvikseni katsonut mihin se ovis suurinpiirtein ajoittuu... Joskus pari vuotta sitten tikuttelin yhden tai pari kiertoa digitestilla ja silloin taisi olla jossain kp 14 kohdilla...siksi en alynnyt nytkaan aikasemmalla kp:lla tikuttaa...

No, eipa tuo mitaan kun tama kk ei ollutkaan se varsinainen "yrityksenaloituskuukausi" :). Hyvaa viikonloppua kaikille kuumeilijoille!:flower:
 
Sunnuntai 11.9.2011



Wanda_81.......30v.......kp 4/28-42........yk12...(luge)
Demuli............31v.......kp 6/14-53.......yk12
Sara_78..........32v.......kp 7/33-39........yk8
Avonlea...........34v.......kp 10/27-29.........yk2
riesa79............32v......kp 11/31..............yk2
Ronjaliina........29v.......kp 15/24-29........yk11
Hansman.........34v.......kp 15/28-30........yk-
Ginger.............35v......kp 16/??..............yk21.... (1kkm)
Taraolivia........31v.......kp 20/25.............yk2
pipsa79............31v......kp 20/28-40.......yk6
Tatja...............35v......kp 21/18-29.......yk13....(terolut)
Joku_raja........29v.......kp 23/27-29.......yk8 (5*clom).....dpo7
Mandala..........32v.......kp 24/25-35.......yk8......dpo7
Tunafish-78.....33v........kp 32/??............yk5 (terolut)
Anskilia...........32v.......kp 32/25-32.......yk4
Neitipippuri......30v. .....kp 32/31-46.......yk3.....dpo15?
Mansikkalime...31v.......kp 37/30............yk2
Jo..................30v.......kp 36/33..............yk7 (1km)...dpo17
Syksy2010.......30v.......kp 44/28-38........yk10
Neah...............34v.......kp 44/28............yk6
Sanja..............32v.......kp 47/27 ............yk2
Sissi_81..........30?v......kp 60/28-30.........yk3
Sakara............34v.......kp 87/?................yk4
Sintu74............37v.......kp ?/?............(3*ivf) (1 tm)




Taustalla:
Rumor
Jonesy
Cassis
Sintti -79
Nima
Scrat
PauhaavaSydän
Kippi
Annastiina79
Vadelma30
Yameliah
Popcorn78
Lusa
Innuli
Sunny80
krizze
Durasel



plussanneet
-2011-

Marjutan.........28v..........yk4........plussa 3.9.
Amanda77..........34v......yk17.......plussa 25.8.
Killiäinen............30v. ....yk27.......plussa 7.8.
Samirja..............32v. ....yk3........plussa 25.7.
lallaa77..............34v......yv2........plussa 29.6. (6x inssi, 1xIVF)
sunni..................33v. ................plussa 24.6.
KattiMattis..................................plussa
Miimau...............31v. .................plussa 21.4.
Viena.................33v. ....yk3.........plussa 8.4.
Tuiskuli..............29v. ....yk6.........plussa 7.3.
sgt....................32v. ....yk4.........plussa 20.2.
RR.....................31v. ....yk4........plussa 27.1.
-2010-
Tömpsis..............31v. ...yk3.........plussa 27.12.
Arminen..............31v. ...yk3.........plussa 25.12.
Ainomieli.............29v. ...yk4.........plussa 14.12.
Marienna.............30v. ...yk7.........plussa 8.12.
Zipuli..................32v. ...yk8.........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe....34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79..............31v. ...yk7..........plussa 11.11.
Sannuli79............31v. ...yk12........plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö...............32v. ...yk5.........plussa 2.11.
Olivia-79.............31v. ...yk10........plussa 2.11.
Viu.....................30v. ...yk12........plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet..............34v. ...yk10........plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka-........................................ .plussa 30.8.
Talitintti80...........29v. ...yk6..........plussa 25.7.
Linda32...............32v. ...yk1..........plussa 20.7.
Siukuki...............29v. ...yk3..........plussa 12.6.
Rae34.................34v. ...yk10........plussa 31.5.
Smi....................33v. ...yk7 ........plussa 8.5.
Keltakaneli..........32v. ...yk~20......plussa 1.4.
 
kaunista sunnuntaipäivää kaikille =)

Hansman kannattaa tikuttaa pidemmälle kun ei se ovis kaikille tule niin sanotusti koulukirjan mukaan. Mulla tulee kp16 tai kp17 näköjään ja joillain voi tulla kp20 ellei jopa myöhemminkin (jos on pidempiä kiertoja). Mitä ovistestejä käytät? Itse tykkään käyttää liuskoja koska mulla ovis niissä näkyy tasavahvoina tai jopa kontrolliviivaa vahvempana viivana. One Step ja David liuskatestit on kaiketi niitä eniten käytettyjä täälläkin palstalla kun niitä saa niin helposti nettikaupoista Suomessa :)
Tsemppiä bongailuun.

Täällä ei oman navan ympärillä pyöri kyllä oikein mitään muuta kuin edelleen aivan hurjaa turvotusta. Dpo 7 niin vois alkaa jo jännäilemään mutta eipä sitä jännitä mikään jos ei oireitakaan ole :D

Aurinkoa ja kauniita ajatuksia kaikille tasapuolisesti :heart:
 
Mulla on vähän kaikkia merkityksettömiä oireita. Mutta käytännössä aika oireeton olo. Vaikka kuinka moni on plussannut oireettomuuden jälkeen, silti se jotenkin hermostuttaa. Päivätkin on vielä varhaiset. Tsemppiä Mandalallekin jännäilyyn!
 
Ihanaa Amanda, että sait ultrasta hyviä uutisia!

Täällä on muillakin jännät hetket käsillä! Kovasti tsemppiä jokaiselle!

ON: Olen kovasti tässä tikutellut ovista ja mun villiveikkaus ois, että huomenna vois pärähtää ovis-plussa tikkuun. Oon hankkinut liuskatestejä varmistelemaan digi-ovis-testejä. Alkaa olla kovat keinot käytössä! :D
Sain tällä viikolla tietää, että mun parhaimpiin ystäviin kuuluva ystävä odottaa vauvaa. Oli tärpännyt heti ekasta kierrosta vähän yllättäen. Vähän ajattelin jo kun uutisen kuulin, että tää syö mun oloa ja sitä sellaista kateellisuutta, että miksi toiset onnistuu noin helposti, vaikka ite en onnistu. Mutta onneksi olen osannut vilpittömästi iloita hänen/heidän puolestaan. Mutta toki tässä nyt tulee se fiilis, että voi että kun itekin plussaisin. Yks toinen ystävä sanoi, että nyt mun pitäis vaan ottaa rennosti ja olla miettimättä ja murehtimatta tätä vauva-asiaa. Samaa tuo mieskin tuossa on puhunut. Omasta mielestäni en ota murhetta, enkä stressiä liiemmin tästä projektista, mutta toisaalta kyllähän tää paljon mielessä pyörii...

Mukavaa alkavaa viikkoa jokaiselle!
 
Kiitos Mandala vinkista. Joo, kaytan nyt nuo tikut (7 kpl) jotka tuossa paketissa olivat, lisaa sitten ensi kierrossa. Testit ovat Targetin omaa merkkia (Target on siis taalla Jenkeissa vahan kuin Anttila tms:)), nayttavat ihan raskaustesteilta (siis sellainen muovinen tikku) ja testissa on paikka kontrolliviivalle ja testiviivalle. Joskus aiemmin pari vuotta sitten tein Clearbluen digitesteja. Niilla bongasin oviksen. Viela sellainen kyssari etta voiko joissain kierroissa tulla ovis aiemmin, joissain toisissa kierroissa taas myohemmin, vai pysyyko oviksen ajankohta aina samana?

Kiitos ja toivottavasti tallaiset tietamattoman kysymykset ei haittaa... :D. En tosiaan tieda viela kovin paljoa naista raskausjutuista...lahinna mita olen kuullut ja lukenut jostain... :)

Ainiin, aloitin syomaan foolihappoa--onko ok vaikka en ole viela raskaana? Ilmeisesti suositus on 400-800 mcg...? Otan multivitamiinia jossa foolihappoa 400 mcg, ja lisaksi pelkkaa foolihappoa 400 mcg, eli yhteensa paivassa tulee 800 mcg.

Hyvaa alkavaa viikkoa kaikille! :) :)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä