**3-kYMPPISET ENSIKERTALAISET, vol.5**

Hehee, muutkin ovisplussailleet! Hyvä. Ja heinäkuuhan on nykyään huippukuukausi vauvojen syntymisissä sen kevään ohella, ja meidän joukostakin tulee noin monta heinävauvaa! Jännää.

Zipuli, onnea onnea! Ihana juttu, olitte vissiin jo pitkään yrittäneet :)

Amanda, huh mikä käänne : / Mutta onneksi huomattiin aikaisin, tuohan voi olla tosi vaarallinenkin tilanne. Onneksi myös mahdollisuus raskautua on vielä kuitenkin. Tosi tylsää tuo, että taas pitää odotella julkisen puolen hoitoihin pääsyä!

Arminen, höh, se pahoinvointi kuulosti kyllä hyvältä.. :/ Mulla oli viime kierrossa samanlaista, vessassa tuli paperiin vähän punertavaa parina iltana, ja sitten la-aamuna sängystä noustessa alkoi kunnon Niagara. Olin vaan tässä kuussa sitten varuillaan, että jos ovis tulisikin tosi ajoissa, kun en ollut ihan varma minkä päivän laskisin kp ykköseksi.

ON; mulla on yleensä tähän aikaan kuusta tissit kipeät ja nyt ei, onkohan hormonitasossa jotain eroa vai onko tää vain sattumaa (todennäköisesti niin). Taas mennyt aavistuksen överiksi, tutkin äsken raskauslaskuria, laskettua aikaa ym..:ashamed: Paras varmaan keskittyä töihin taas vähän aikaa.
 
Viimeksi muokattu:
Zipuli: Onnea, onnea! :flower::flower:=)

Amanda: Sussiunaa! Miten sitä ei siellä terveyskeskuksen päivystyksessä huomattu? Eikö ne ultrannu tms? Vaikka en johdinta/munasarjaa ole sinänsä menettänyt, ei mulla jostain syystä vaan kypsynyt hetelmät täyteen mittään kuin vasemmalla puolella. Doupatut hormonit ilmeisesti jeesas sen verran, että sama puoli puski uusia folleja (tai siis yhden kerrallaan) joka kuukausi. Ymmärsinhän oikein, että sulla tulee vielä muniksia molemmin puolin, toiselta puolelta vaan puuttuu johto? Ne kyllä saadaan talteen... Ja ihana, positiivinen Amanda; älä vaivu epätoivoon. Tämä nyt vain on hidaste matkalla päämäärään. Ni! Halit :hug:

MR
 
Viimeksi muokattu:
Ainomieli Täällä kanssa raskauslaskurit ymv. ahkerassa käytössä...ei mitään turhan aikaista puuhaa :LOL: Ihanaa kuitenkin, että voi edes haaveilla elokuun ihmeestä. Isot peukut sulle!

Pakko laittaa tähän vielä linkki d-vitamiinista. Mulla pieni usko siihen, että se ehkä auttoi mua ovuloimaan.
Hedelmällisyyteen voi vaikuttaa

Zipulille Onnea plussasta!
 
Viimeksi muokattu:


Scrat............30v. .....kp13/28-38.....yk10.........3*terolut
Yameliah.......30v. .....kp14/28-30.....yk19.....
Sintti-79........31v. ....kp14/23-30.....yk17...
Tatja............34v. .....kp15/28-??......yk5...... terolut
Ginger..........35v. .....kp16/??..........yk9......... 1kkm
Tömpsis........31v. ....kp17/30-75......yk3......
Ainomieli.......29v. ....kp17/28-32......yk4.....
Marienna......30v. .....kp19/28-39......yk7....
Tunafish-78...32v. ....kp25/28-32.....yk0....
Wanda_81.....29v. ....kp26/33-34......yk3....
Arminen........31v. ....kp28/28..........yk2....
Popcorn78.....32v. ....kp33/30.........yk8......3*inssi
Lusa.............31v. ....kp36/28-30....yk~1v......


Taustalla
Amanda
Innuli
KattiMattis
Sunny80
Lallaa77
krizze
Durasel


plussanneet
Zipuli.................32v. ...yk8........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe.34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79............31v. ...yk7.........plussa 11.11.
Sannuli79..........31v. ...yk12.......plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö.............32v. ...yk5........plussa 2.11.
Olivia-79............31v. ...yk10......plussa 2.11.
Viu....................30v. ...yk12......plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet............34v. ...yk10......plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka- .....................................plussa 30.8.
Talitintti80.........29v. ...yk6........plussa 25.7.
Linda32.............32v. ...yk1........plussa 20.7.
Siukuki..............29v. ...yk3........plussa 12.6.
Rae34...............34v. ...yk10.......plussa 31.5.
Smi...................33v. ...yk7 .......plussa 8.5.
Keltakaneli.........32v. ...yk~20....plussa 1.4.
 
Tatja ja Marienna, onnea ovisplussista! =) Mahtavaa, että tulevat oikeaan aikaan -hyvältä vaikuttaa!!

MR, kyllä mut ultrattiin sillon päivystyksessä, mutta eivät huomanneet sitä ultrassa! Mutta jäivät sitten ihmettelemään, miks mun raskaushormonitaso oli niin korkea. Mulle ei soitettu sieltä, vaan itse soitin sinne, kun kyselin yhtä asiaa. Ja sitten kätilö totes, että täällä sun papereissa lukee, et pitäis tulla kiireellisenä takas sairaalaan. Huh. Kannattaa siis itse olla aina skarppina!! Ja suosittelen kaikille varhaisultraa - just in case! Sitten KUN te kaikki täällä plussaatte!! =)

MR, iso hali kannustuksesta! Ja kiva tietää, että sullakin vaan toinen puoli oli menossa mukana ja silti onnisti. Onhan se totta, että yhdelläkin muniksella pärjää, kun yks munis ja yks siimahäntä siihen lopulta vaan tarvitaan. Äh, nyt vaan pitää jaksaa odotella pari kk.

Tatja, mä törmäsin aiemmin tohon samaan artikkeliin ravinnosta! Ja siitä sain lisää uskoa D-vitamiiniin. Kesästä saakka söin vähemmän lihaa ja enemmän kalaa, jne. Vaik mulla ovis tuli hormonien avittamana, joten en osaa sanoa, oliko noista jutuista mitään apua.
 
Tein toissapäivänä dpo 11 (arviolta, kun ovis meni hiukan ohi, aloitin tikutuksen liian myöhään) testin clearbluella ja sain siihen haamuista haamuimman haamuviivan. Kääntelin ja vääntelin testiä ja kuvittelin siinä jotain näkyvän. Eilen iltapäivällä uusin testin ja sain siihen selkeän haamun! Tänään aamulla tulikin nega. Ei jumanzuikkelis että ei meinaa pää kestää tätä! :confused:

Ikinä en ole aiemmin saanut mitään haamuihin viittaavaakaan testeihin että sinäänsä jotain kehitystä. Jos menkat alkaa niin taisi olla kiinnittymisyritys.

Eilen tosiaan kuvittelin olevani raskaana kun bensa-asemalla autoa tankatessa haju aiheutti pahoinvointia, piti tunkea lapanen nenään jotta pystyin tankkaamaan loppuun.

Tänään kiertopäivä 27, dpo n.13. Kierrosta tulisi n.28-30 päivän mittainen ovulaatiosta päätellen.
 
Viimeksi muokattu:


Arminen.........31v. ....kp2/28..........yk3....
Scrat............30v. .....kp14/28-38.....yk10.........3*terolut
Yameliah.......30v. .....kp15/28-30.....yk19.....
Sintti-79........31v. ....kp15/23-30.....yk17...
Tatja............34v. .....kp16/28-??......yk5...... terolut
Ginger..........35v. .....kp17/??..........yk9......... 1kkm
Tömpsis........31v. ....kp18/30-75......yk3......
Ainomieli.......29v. ....kp18/28-32......yk4.....
Marienna......30v. .....kp20/28-39......yk7....
Tunafish-78...32v. ....kp26/28-32.....yk0....
Wanda_81.....29v. ....kp27/33-34......yk3.... dpo13?
Popcorn78.....32v. ....kp34/30.........yk8......3*inssi
Lusa.............31v. ....kp37/28-30....yk~1v......


Taustalla
Amanda
Innuli
KattiMattis
Sunny80
Lallaa77
krizze
Durasel


plussanneet
Zipuli.................32v. ...yk8........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe...34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79............31v. ...yk7.........plussa 11.11.
Sannuli79..........31v. ...yk12.......plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö.............32v. ...yk5........plussa 2.11.
Olivia-79............31v. ...yk10......plussa 2.11.
Viu....................30v. ...yk12......plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet............34v. ...yk10......plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka- .....................................plussa 30.8.
Talitintti80.........29v. ...yk6........plussa 25.7.
Linda32.............32v. ...yk1........plussa 20.7.
Siukuki..............29v. ...yk3........plussa 12.6.
Rae34...............34v. ...yk10.......plussa 31.5.
Smi...................33v. ...yk7 .......plussa 8.5.
Keltakaneli.........32v. ...yk~20....plussa 1.4.
 
Tatja ja Ainomieli : raskauslaskuria on luettu täälläkin.. Tosin elokuun vauvaa ei meille taida tulla, koska tämä kierto meni pieleen. Olen jo siirtynyt haaveilemaan syyskuun synnytyksestä:
liian aikaista laskeskelua...ehei..
Satuin nimittäin lukemaan yksityiskohtaista lima-analyysiä FertilityFriendistä (ei olisi pitänyt) ja meillä ajoitus sittenkin meni ratkaisevalla tavalla pieleen eli simpat myöshästyi hedelmällisestä ja vastanottavaisesta limasta (anteeksi ällöys). Että se on limatulppa ja moikka, turha enää uiskennella. Mikä kaikki voikaan mennä mönkään. Aluksi olin jopa vihainen miehelle kun ei ollut paikalla kun olisi tarvinnut, mutta miten ihmeessä se olisi voinut tietää, että ovis on ottamassa totaalisen varaslähdön, jos en itsekään tiedä enkä kertoisi hänelle vaikka tietäisinkin...Olisi kyllä voitu tehdä joku force majeure -järjestely, jos olisi oviksen kiireellisyys ollut tiedossa etukäteen.

Mutta positiivistä kuitenkin: lähdetään pian matkalle, ja valittiin siis sellainen matkakohde, jonne olisi mahdollisimman hankala sitten mennä kun on jo lapsi. Raskaanakin siinä js siinä. =)
Niin että ei tuo huono ajoitus pilaakaan kaikkea, saadaan viettää seikkailullinen loma ja jos nyt näin lyhyillä kierroilla mennään, ehditään jopa hyödyntää seuraava ovis d-vitamiinikylläisissä olosuhteissa! Rentoutuneina! Muuta ajateltavaa! ..Pahimmassa tapauksessa seuraava ovis sattuu mannerten väliselle lennolle..arvatkaa mitä sitten!:D

Toivottavasti muiden masennusta hipovien olo on parantunut! Mulla ainakin auttoi tuo lumi ja valo ja se että marraskuusta on selviydytty..

Amandalle halausta ja tsemppiä ja pidä tuo sun ihana asenne!

Ginger
 
Ginger Mitä tuo limatulppajuttu tarkoittaa? Mulla tuli maanantaina iltapuolella sellaiseksi tulkittavaa tavaraa alakerrasta vessakäynnin yhteydessä. Kuvittelin, että oisko ollu sunnuntain touhusta jotenki koostunut kasa:O Ällöä juttua, mutta pakko on kysyä tietty.
Kiva kun teillä lomamatka tiedossa. Olisi hehkeää saattaa aarre alulle ulkomailla. Beckhamien tyyliin sitten tietty nimeätte lapsen matkakohteen mukaan :D

Wanda Pidetään vielä vaan peukkuja, että viivan häviäminen olisi testien temppuilua.
 
Ginger: Jos mannerten välissä ovis iskee niin ei kun vaan liitytte sit kymppikerhoon :p Melko akrobaatti pitää vaan olla jos meinaa siellä koneen vessassa mahtua pupuilemaan :LOL: Saattaa muuten itsellä olla sama tilanne tammikuussa kun meidänkin menolennot näyttäisi osuvan just sopivasti ovikseen :D Mä oon kans yrittänyt seurailla noita limoja mutta tuntuu että ne tulee ja menee ihan mielensä mukaan. Greippimehukin aiheutti mulle totaalisen saharan alapäähän vaikka liman piti lisääntyä. Mysteeri on itsellekin tämä naisen keho vielä melkein 33v.:n jälkeen :confused:

Amandalle voimia vastoinkäymisissä :hug: Päivä päivältä alkaa itseä hirvittää että kuinka monella tavalla tämä maailman luonnollisin asia voi mennä pieleen :'( Tuntuu että se plussakin on vähintään lottovoiton veroinen asia ja siitä se jännäys vasta oikeasti alkaakin. Toivon sulle pikaista toipumista!

Wandan oireet ja haamuilut ovat lupaavia! Toivotaan että tosiaan testeissä oli vikaa ja haamu vahvistuu viivaksi!

Zipulille vauvakopallinen onnea, ihanaa joulunodotusta ja masun kasvattelua :heart:

(.) Alavatsaa kirvelee ja turvottaa (farkut kiristää istuessa julmetusti) ja tissit on niin kipeet että tähtiä melkein näkee kun rintsikat riisuu illalla. Täti siellä tekee tuloaan ja hyvä näin. Pieni flunssanpoikanen meinaa tehdä tuloaan mutta luulen että taisin voittaa tällä kertaa. Huomenna alkais joulukuu mutta mä olen jotenkin epäjouluisella tuulella. Jouluvalot on edelleen varastossa ja tänä vuonna on sovittu kaikkien kanssa että ainoatakaan joululahjaa ei osteta. Säästetään nekin rahat tuohon tammikuun reissuun.
 
Wanda toivotaan nyt kuitenkin, että sieltä plussa tulis +++++:whistle:!! Oliko sulla se CB:n plussatesti? Se oli mulla turhan herkkä ja kanssa kiinnittymisen bongas ja kolmen kumman ohuen plussan jälkeen jäi negatiiviseksi. Mutta täältäkin palstalta yks oli, jolla siis ihan jäi plussaksi ne kummat viivat - että kom sii kom saa.

Arminen höh :hug:...no tsemppiä kovasti uuteen yritykseen, harmi juttu. Olis ollut kiva kun niitä plussia nyt vaan olis satanut.

Ginger mulla ainakin limat heittelee, siis tulee kyllä mutta nytkin oli kunnon löräys ;) kp3, oviksen aikaan kyllä limaa runsaasti, muttei ihan samanlaista. Niin ja kymppikerhoon vaan :D sitten jos tarvii!

MULLA ON ONNELLINEN OLO. Toiveet korkeella ton IHANAN oviksen jälkeen, jotenkin on sellainen tunne, että nyt tärppää :whistle:. Heh heh...optimisti mikä optimisti. Mutta kiva olla taas hetken sitäkin... Toivon niin kovasti, että nyt tärppäis. Muuten menen sinne lääkärille. Nyt en menny kun tuli se oviskin.
 
Marienna, joo se oli juurikin Clearblue Plus testi jolla noi molemmat haamut sain. Mutta oli myös sama jolla tuli nega, tosin oli siinäkin hyvin hyvin haaleasti näkyvissä jonkinmoinen viiva.
Toivo elää siis, ja helpottavaa kuulla että jollain on nuo haamut muuttuneet plussaksikin. Plussatuulia sinulle ja kaikille muillekin! ++++++:whistle:

Taitaa olla niin että tuo testi havaitsee kiinnittymisyrityksen ja näyttää siitä haamua. Moni on netissä haukkunut testiä "vääristä" plussista, taitaa olla kuitenkin niin että testi on näyttänyt kiinnittymistyrityksen, ja näin luulevat että testi näyttää vääriä plussia vaikka raskaus ei vain ole päässyt alkua pidemmälle.

Nyt jos olisin fiksu en testaisi kuin vasta sitten jos menkat on myöhässä. Mutta koska en ole, niin teen heti uudelleen, jos vaan posti tuo tänään lisää testejä. :D
 
Viimeksi muokattu:
Ginger, voi hittolainen, miten harmittaa, jos mies on väärässä paikassa oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa väärään aikaan. Sun kirjoittelut sai mut kyllä hymyilemään itsekseni! :) Ja mahtavaa, että otatte elämästä kaiken irti ja seikkailette nyt, kun se vielä on mahdollista! Nauttikaa auringosta, aktiviteeteista ja toisistanne!! Ja hei, vitsi mikä huippu juttu olis siirtyä yläilmoissa vanhemmuuteen! :) Pidän peukkuja!!!!

Wanda, toivotaan että plussa vahvistuu!! Oon kuullut, että Apteekin oma antaa harvoin vääriä plussia. Mullakin se antoi vain haalean plussan, vaikka labrassa sitten varmistui et hormonitasot oli jo tosi korkealla. No, sitten kävi miten kävi, mutta testimielessä sama juttu.

Kiitos vielä kaikille kannustuksesta! Se auttaa todella paljon. Ilman ihanan perheen ja ystävien sekä teidän virtuaalikavereiden tukea, olis tämäkin koitos ollut paljon raskaampi kulkea. Oon todella onnellinen, että kaikki ystävät ovat tukeneet, soitelleet ja huolehtineet. Tällaisissa tilanteissa ymmärtää kyllä, miten tärkeitä ne ihmiset on!

Mulla loppui vuoto tänään ja kivutkin hellittää. Ostin nettikaupasta hurjan määrän kaikkia droppeja. Pakko tehdä jotain edes tän asian eteen, joten nyt sitten panostan taas ravintoon ja lisäpotkuihin. Akupunktioonkin meen heti, kun pikkasen paranen. Mä kävin myös homeopaatilla viikko ennen kun raskauduin. Joten ehkäpä voisin mennä uudestaankin. Huh, musta tulee taas ihan samanlainen sekopää tän asian tiimoilta kuin ennen tätä ku-raskautta! Ne poisti putken, mutta kyllä ne olis voinu vähän operoida tota yläpäätäkin ja säätää sellaista kytkintä kuin Malttavaisuus-Kärsivällisyys-Rauhallisuus.

Ginger, milloin sulla alkoikaan kierto km:n jälkeen?


Iloista joulukuuta ja +++++++++++++++++++++++ !!! :heart:
 
Ja taas haalea haamu clearbluella. Eilen oli hädintuskin havaittava haamu jonka tulkitsin negaksi. Nyt oli pikkasen selkeämpi taas, mutta ei kuitenkaan yhtä selkeä kuin toissapäivänä. Liuskatesti antoi taas negan. Seuraavaksi hommaan kyllä apteekin oman, odottelen sen kanssa testaamista pidempään. (Aamulla kuitenkin viimenen clearblue testi.)

Menkkoja odotellessa siis, mutta toivo elää edelleen. : /

Kaverini totesi että on se ollut nyt haamu jo niin monta kertaa, ettei se voi olla vain kaihi silmässä! :D
 


Arminen.........31v. ....kp3/28..........yk3....
Scrat............30v. .....kp15/28-38.....yk10....3*terolut
Yameliah.......30v. .....kp16/28-30.....yk19.....
Sintti-79........31v. ....kp16/23-30.....yk17.....
Tatja............34v. .....kp17/28-??......yk5......terolut
Ginger..........35v. .....kp18/??..........yk9....... 1kkm
Tömpsis........31v. ....kp19/30-75......yk3.......
Ainomieli.......29v. .....kp19/28-32......yk4.......
Marienna......30v. .....kp21/28-39......yk7.......
Tunafish-78...32v. ....kp27/28-32.....yk0........
Wanda_81.....29v. ....kp28/33-34......yk3......dpo14?
Popcorn78.....32v. ....kp35/30.........yk8.......3*inssi
Lusa.............31v. ....kp38/28-30....yk~1v......


Taustalla
Amanda
Innuli
KattiMattis
Sunny80
Lallaa77
krizze
Durasel


plussanneet
Zipuli.................32v. ...yk8........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe...34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79............31v. ...yk7.........plussa 11.11.
Sannuli79..........31v. ...yk12.......plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö.............32v. ...yk5........plussa 2.11.
Olivia-79............31v. ...yk10......plussa 2.11.
Viu....................30v. ...yk12......plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet............34v. ...yk10......plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka- ....................................plussa 30.8.
Talitintti80.........29v. ...yk6........plussa 25.7.
Linda32.............32v. ...yk1........plussa 20.7.
Siukuki..............29v. ...yk3........plussa 12.6.
Rae34...............34v. ...yk10.......plussa 31.5.
Smi...................33v. ...yk7 .......plussa 8.5.
Keltakaneli.........32v. ...yk~20....plussa 1.4.
 
Voi Wanda :hug: Aina on kuitenkin edes vähän toivoa jos tätiä ei näy!

Tänään olis kp28 mutta katsotaan koska täti ilmestyy. Alavatsakipristelyä ollut jo muutama päivä ja tissit ihan hiton kipeät. Mielessä on nyt kyllä kaikkea muuta kuin vauvanteko :( Kuulin nimittäin toissapäivänä huonoja uutisia. Äidillä epäillään syöpää. Suolesta oli löytynyt pahalaatuiselta näyttävä kasvain. Nyt sitten vaan odotellaan patologin vastauksia ja TT-kuvan tuloksia. Toissayö meni itkiessä ja murehtiessa etukäteen mahdollisista hoidoista ja järjestelyistä mutta nyt tuntuu että pahin järkytys alkaa olla takanapäin. Toivon vaan että itseltäni löytyisi se tarvittava voima jolla tukea potilasta eikä itse olla se lohdutettava. Äiti on sairastellut ennenkin ja jo kokemuksesta tiedän että isästä ja pikkuveljestä ei tule olemaan paljoa apua tässä asiassa. En ole vielä kertonut äidille tästä vauvaprojektista mutta luulen että se voisi olla kiva ja piristävä asia näiden ikävien juttujen vastapainoksi.
 
Viimeksi muokattu:
tunafish: :hug: Äitisi on todella onnekas kun hänellä on huolehtiva ja auttava tytär. Mutta toivotaan, ettei ole pahanlaatuinen syöpä, vaan joku helposti hoidettava tms. Voimia ja jaksamista! Minäkin uskoisin, että äitiä voisi vaikka kohta piristää tieto vauvayrityksestä. :)

Osaisiko joku täällä auttaa: Miten ja minne mennään jatkotutkimuksiin, tai mitä tutkimuksia oikein voi tehdä gynekologisten vaivojen pitkittyessä ja jos gyne ei nää mitään suurempaa vikaa, eikä papassa näy mitään? Mun sairastelut jatkuu vaan, välillä helpottaa ja sitten taas palaa oireet takaisin... eli kohta taas gyneen yhteys. (vielä on yksi lääke kokeilematta, mutta usko alkaa mennä... :( tai oikeasti usko on mennyt jo monta kertaa :( ) Eli millasia jatkotutkimuksia ja missä mulla vois olla tiedossa? Kiitos jos joku osaa auttaa. :)

Voikaa hyvin! :) Jännäilijöille pikaista plussaa ja muille sitten myöhemmin! :)
 
Tunafish :hug: Kamala paikka, jaksamisia! Toivotaan tosiaan parasta sairauden laadun suhteen.

tömpsis, ikävä että sulla jatkuu vaan oireet. Onko sulla siis bakteeri-hiivatastapaino pielessä? Mä en tiedä, kaverilla samanlaista, että oireet seuraa toisiaan, sille lääkäri sanoi kanssa vaan että on jatkuvaa tasapainottelua sen bakteerikannan kanssa. Ruokavaliolla hän yrittää parantaa, sokereita pois jne. Joidenkin gynevaivojen kanssa voi olla kyllä niinkin, että pitää itse selvittää ja vaatia, tai ei tutkita, mm. tuttavapiirissä endon kanssa näin.. Ehkä lääkärin vaihto?
Mä itse en huomannut sen Dalacinin jälkeen mitään, tosin en huomannut ennen sitäkään..



Ovulaatiosta n. viikko, mitään kiinnittymiskipuja tms en ole huomannut, eikä mitään muutakaan oikein. Rinnat kipeytymässä, sen voi laittaa pms:n piikkiin... Odottelua!

Tsempit kaikille ja joulun odotusta, ihana lumihanki ulkona, muistakaahan nauttia!
 
Viimeksi muokattu:
Tömpsis: Ymmärsinkö oikein että sulla krooninen hiivatulehdus? Olisiko jonkinlaisesta ravitsemusalan ammattilaisesta hyötyä? Jos sun elimistö on herkkä hiivalle niin hiivaton ruokavalio mulla tulisi ensihätään mieleen josta voisi olla apua (löydät varmaan tietoa googlailemalla). Tuttu parantunut hiivakierteestään tuon ruokavalion avulla. Kiitos kauniista sanoistasi :hug:
 
Tunafish, oon tosi pahoillani äitisi ja sun puolesta. Omalla äidilläni todettiin syöpä samassa paikassa viime vuoden lopussa. Ensimmäiset viikot tiedon saannin jälkeen olivat tosi kurjat. Itkin ja pelkäsin äidin menetystä. Mutta hänen hoitonsa on onneksi purrut tosi hyvin ja näyttäisi siltä, että syöpä saatetaan voittaa. Mäkin olen sisaruksistamme se "äidin tyttö", joten paljon on tullut äidin kanssa aiheesta puhuttua ja asioita hoidettua. Luulen, että äitisi ilahtuisi, jos kertoisit vauvahaaveista. On tärkeää, että on paljon muutakin ajateltavaa. Toivon todella, että äitisi hoidot onnistuvat!! Voimia! :hug:

Tömpsis, sinuna ottaisin vaan yhteyttä samaan gyneen. Voihan olla, että on joku toinen lääke tai hoito, joka auttaa? Vai oletko jo monestikin käynyt samalla gynellä? Ruokavalijuttuja mäkin kannatan! Eli sokerit ja valkoiset viljat vöhiin tai pois. Ootko popsinu maitohappobakteereita ja kuituja eri muodoissa? Sekin vois auttaa. Pikaista paranemista!

Plussaonnea kaikille jännäilijöille ja muillekin! :)
 
Viimeksi muokattu:
Pe 1.12.2010



Arminen.........31v. ....kp5/28..........yk3....
Scrat............30v. .....kp17/28-38.....yk10....3*terolut
Yameliah.......30v. .....kp18/28-30.....yk19.....
Sintti-79........31v. ....kp18/23-30.....yk17.....
Tatja............34v. .....kp19/28-??......yk5......terolut
Ginger..........35v. .....kp20/??..........yk9....... 1kkm
Tömpsis........31v. ....kp21/30-75......yk3.......
Ainomieli.......29v. .....kp21/28-32......yk4.......
Marienna......30v. .....kp23/28-39......yk7.......
Tunafish-78...32v. ....kp29/28-32.....yk0........
Wanda_81.....29v. ....kp30/33-34......yk3......dpo14?
Popcorn78.....32v. ....kp37/30.........yk8.......3*inssi
Lusa.............31v. ....kp40/28-30....yk~1v......


Taustalla
Amanda
Innuli
KattiMattis
Sunny80
Lallaa77
krizze
Durasel


plussanneet
Zipuli.................32v. ...yk8........plussa 26.11. ...(1. ivf:n 1. pas)
Mma Ramotswe...34v. ...yk18.......plussa 18.11. ...(4*clom)
Anna-79............31v. ...yk7.........plussa 11.11.
Sannuli79..........31v. ...yk12.......plussa 4.11. .....(terolut)
aamuyö.............32v. ...yk5........plussa 2.11.
Olivia-79............31v. ...yk10......plussa 2.11.
Viu....................30v. ...yk12......plussa 29.10. ...(1. ICSI)
Feufollet............34v. ...yk10......plussa 24.10. ...(4*terol, 1.clom)
Tinka- ....................................plus sa 30.8.
Talitintti80.........29v. ...yk6........plussa 25.7.
Linda32.............32v. ...yk1........plussa 20.7.
Siukuki..............29v. ...yk3........plussa 12.6.
Rae34...............34v. ...yk10.......plussa 31.5.
Smi...................33v. ...yk7 .......plussa 8.5.
Keltakaneli.........32v. ...yk~20....plussa 1.4.
 

Yhteistyössä