*** 3-kymppiset ensikertalaiset, vol.10 ***

Heippa hei kaikille vanhoilleja uusillle tutuille. Mukavaa alkanutta vuotta!! :wave:

Tikru vietti loppuvuoden palstailutaukoa, olen kyllä välillä käynyt lukemassa teidän kuulumisia, mutta en ole jaksanut/halunnut kommentoida.
Loppuvuosi menikin uutta kämppää sisustaessa sekä kylmässä ja pimeydessä vaeltaessa, hyi että mä inhoan tätä talvea.
Plussaa ei testeihin ole näkynyt eikä kuulunut. Nyt ollaankin sitten hoideltu vain pientä koiranpentua, joka muutti meille tuossa parisen viikkoa sitten :heart:
Henkisesti ollut välillä hieman rankkaa ja huulta purren onkin menty eteenpäin, nimittäin tuntuu että nyt on ympärilläni menossa varsinainen babybuumi. Meidän työyhteisössä on kolme raskautunut ihan pienen ajan sisään, yksi ystäväni sai juuri vauvan ja yksi tuttu ilmoitti odottavansa. Kivat niille joo, mut vähän liikaa nyt tullut näitä uutisia.

No, uudenvuoden lupaukset on nyt pistetty alulle; laihisproggis kevääseen mennessä -15kg veks ja lapsettomuustutkimuksiin otettu ensi askel (aika varattu helmikuun alkuun).

Josko tämä vuosi olis parempi kuin viime vuosi!!
 
Viimeksi muokattu:
Tsemppiä Tikru78 laihdutusprokkikseen! :) Itse laihdutin kolme vuotta sitten 30 kg ja olo on totaalisen erilainen kaikin tavoin.

Noista peloista vielä sen verran, että miulla osittain ne johtuu myös siitä, kun työskentelen lastensuojelualalla ja näen koko ajan mitä vahinkoa vanhemmat ovat saaneet tahattomasti ja tiedostamatta lapsilleen aikaan. Helposti varmaan ajattelee, että "ne vanhemmat nyt onkin niitä päihde- ja mielenterveysongelmaisia", mutta itseasiassa niitä on vain todella minimaalisen pieni osa (niistä vanhemmista joiden kanssa itse työskentelen). Nämä lastensuojelun asiakkaat, joiden kanssa työskentelen, ovat 13 vuodesta ylöspäin ja tällä hetkellä kaikki jotka ovat meille sijoitettuna, myös huostaanotettu vasta "vanhemmalla" iällä eli ongelmat ovat ilmaantuneet vasta murrosiässä. Olen nähnyt esimerkiksi mitä saa aikaan kun antaa lapselle kaiken tai kun ei anna mitään, kun antaa kaikessa periksi tai ei anna missään periksi, tekee lapsen puolesta liikaa tai ei tee puolesta mitään. Kaikki noista ovat ääripäitä, mutta miten sitä itse osaa kulkea sitä kultaista keskitietä? Voin sanoa monestakin asiakkaani äidistä, että hän on ollut ja on edelleen hyvä äiti. Mutta hyvätkin äiditkin tekevät virheitä. Ja jollain virheillä voi olla kauaskantoiset ja vakavatkin seuraukset ja ne ovat niitä, mitä pelkään. En siis pelkää sitä, osaanko huolehtia lapsesta, sen luulen osaavani. :)
 
Viimeksi muokattu:
Täällä nuo pelot liittyy lähinnä siihen, et tärppääkö ikinä. Ja jos tärppää, niin selviääkö raskaudesta onnellisesti.
Kaksi kertaa lyhennetty kohdunkaulaa syöpämuutosten vuoksi,toinen lääkäri sano että vaikuttaa keskenmenoihin ja toisen mielestä ei mitään vaikutusta :confused: Kellään vastaavaa kokemusta?
Luulen Liljah, että pitkälti vaikka ois kuinka täydellinen äiti, ei voi vaikuttaa siihen mihin lapsen polku vie.Toki kaikilla kokemuksilla ja lapsen luonteella on merkitys. Että ihan luottavaisin mielin.Siulla vaan se,että tieto lisää tuskaa :|
 
Lennis, meidän lapsettomuuteen erikoistuneiden gynekologien mielestä ei ole loop-hoidoilla osaa eikä arpaa raskautumisen kanssa eikä lisää keskenmenoriskiä, se on vanhentunutta käsitystä. Sinuna en tuosta huolisi. :)

Itsellä pelot liittyy enemmän siihen että mitä jos en tule koskaan raskaaksi millään keinolla ja katkeroituisinko sitten, pystyisinkö olemaan "lapsellisille" ystäville vilpitön ja oikeasti heidän puolestaan onnellinen koska se tuntuu nyt jo välillä todella vaikealta vaikkei lapsettomuustuomiota ole julistettukaan. Ja tiedän ettei heidän tilanne ole multa pois ja blaablaablaa mutta silti.
 
Viimeksi muokattu:
Ai niin, nyt tosiaan dpo9(-10) ja lämmöt laski tänään...eilen oli aamulla vielä 36.8 ja illalla 37.0, tänään aamulla 36.1 ja illalla 36.5... Lutinuksen täytyis pitää lämmöt ylhäällä menkkoihim asti "normitilanteessa" ja niin on tähän asti ollutkin. Jos huomenna on taas ylhäällä lämmöt niin kuin pitäisi olla niin tuo saattaisi olla kuuluisa kiinnittymisdippi. :D Todennäköisesti ei mut tuollaista ei ainakaan ennen ole ollut...
 
  • Tykkää
Reactions: Hironea
Perjantai 23.1.2015


Nimimerkki.....Ikä.......Kiertopv/pituus.......yk......luomu/lääk.kierto
Kippu..................34v.....kp ?/24-27.............yk1.............luomu
Liljah...................30v.....kp 5/25-27............yk4.............luomu
Lennis.................29v.....kp 8/28.................yk 2............luomu
Rockwell..............30v.....kp 17/23-28..........yk 9...........luomu
Tilulilu.................34v.....kp 18/28-29..........yk 9............luomu
Cheri85................29v.....kp 21/24-26..........yk 10.........luomu
Hironea...............35v......kp 24/26.............yk 14...........luomu
MamaBoo............31v......kp 24/28.............yk 1............luomu
Kiia80..................34v.....kp 31/26-28.........yk 1............luomu
Merope................30v.....kp 45/n30............yk 18..........kilppari
Vadelmanlehti.......31v.....kp 49/47.............yk 2.............luomu


c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol

Taustalla:
Kissatanssi, M11su, Kukkaislapsi, Dazzler, Miminda, Justiina79, Sofila, Iitukka81, Orkidea79, Talviaurinko, Haave_ilija, Mariah33, Yritys10, tamariini, Dorin, Tikru78, kaisaek, Vilijonkka_, Norna




Plussanneet 2014:

Ankkurinappi....31v.........?.......2/2014
murmelii..........32v.......yk3.....2/2014
Jonniss............29v.......yk3........14.3.
Marjee............30v.......yk8........26.3.
Nonnna...........31v.......yk3..........2.4
Matahari..........31v.......yk1........13.4
Jofa...............30v.......yk1.....4/2014
Kerttuli82...................yk 10......30.4
Pienestä kii.....31v.......yk 9.......8.5
Miri81............33v.......yk 2......14.5
Handis85........29v.......yk 1......16.5
Chiligail..........35v....ya 2012.....9.6
Ricardina........30 v.................24.7 km
Tamariini...............................8.8
Viiu................33v.................26.8
haavetta pienestä..28v............21.10
Ricardina.........30v.................2 6.10. 1.IVF/2.PAS
Kaisa888.........38v.................27.10
samour_.........30v..................8.11
Säihkiss.........35v.....yk26........7.11 2. mp+pr
Ruusutar........30v...................23.12

Plussanneet 2015:

vauvatoiveinen..38v.................4.1




****Muutospyynnöt listaan punaisella.
Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle****
 
Oi Hironea, onko sulla se lääkärikäynti tänään? Menee varmasti hyvin, siitä se sit käynnistyy, apujen saaminen. Ja toivottavasti ette enempää käyntejä tarvitsekaan, josko tästä kierrosta olisi tärpännyt. ;) Jos on julkisen puolen klinikka, niin ainakin pk-seudulla saa sit heiltä varhaisultran siinäkin tapauksessa jos luomukierrolla tärppää, olette ikäänkuin asiakkaita ja oikeutettuja siihen etuuteen vaikka oisitte vaan yhden kerran klinikalla käyneet.

Täälläpä oli taas aamulämpö korkeampi, takas lukemassa 36.8. Eli selkeä lasku oli eilen. Voi toki johtua mistä vaan mut ekaa kertaa kymmenen kierron aikana oli selkeä dippi. Sitä varten lähinnä mittailen (sillon kun olen siihen motivoitunut), eli metsästän dippiä joka on lääketieteellinen fakta että se kyllä aina tulee mut se jääkö dippi kiinni mittauksessa on eri juttu (voi olla lyhyt dippi esim klo 12-18 jolloin ei näy aamumittauksessa).

Toivo heräilee taas kuten aina tähän aikaan kiertoa ja sit on aina tipahtanu korkeelta kun menkat alkaakin. Noh, katsellaan. Nyt en kyllä testaa ennen ens viikon perjantaita eli saa sit olla 3-4 päivää selkeesti myöhässä. Tosi monessa kierossa oon testannu dpo13-15 koska on ollu juhlat edessä tms ja oon halunnu varmistella uskaltaako muutaman lasillisen juoda. Se negatestin teko just ennen kun menkat sit alkaakin on ihan kauheeta. Ei siis sitä tämmösessä juhlattomassa loppukierrossa. :D

Tämä foorumi on muuten aivan ihana, harmittaa etten rohkeasti lähteny mukaan jo aikaisemmin. Anonyymi vertaistuki on kuitenkin ihan eri juttu kun ystävien tuki, täällä saa vielä vapaammin olla ja vuodattaa. Lisäksi tuntuu tosi tärkeältä että saan olla avuksi jos kellään on jotain kysyttävää mihin osaan vastata, ei mene vahva ammattitaito hukkaan vaan sen saa antaa myös kanssasisarien käyttöön, se on tosi tärkeä juttu mulle.(olettaen toki että vain tän oman foorumin porukka kyselee eikä kysymyksiä tule ihan pilvinpimein) :)
 
cheri85 Joo, tänään on! Ja vielä on pysynyt tätikin poissa! Menkkaoireita on kyllä jo, mutta vielä ei vuoda edes tuhrua. Eli jos lääkkeisiin päädytään niin tarkoittanee kait sitä että saisin aloittaa ne jo heti seuraavaan kiertoon.

Mua jänskää! Viimeisten verikokeiden tuloksia ei ole tullut kotiin lappusena niinkuin aiemmat tuli, joten olen ihan pimennossa niistäkin. Toivonmukaan niistä ei ole löytynyt mitään kummempaa.

Me ollaan tosiaan kunnallisella puolella hoidoissa, mutta ei pk-seudulla. Tärppiin luomuna en enää usko, mutta olishan se ihan mieletön lahja!
 
Jaaha, täälläkin siirrytään yk2:een... Normaalisti kierrot olleet n. 28vrk, mutta kaksi viimeisintä 30 ja 31vrk. Ilmoittaisinko nyt siis vaikka että jotta kp1/30 yk2. Tämän kierron ajattelin vielä mennä ihan umpiluomuna ilman mitään poppakonsteja, mutta kolmannesta varmaan alan tikuttaa - ihan vain nähdäkseni ovuloinko ylipäänsä ollenkaan. Turha kai sitä on luomuna tahkoa, jos ei oviksia oo. :D
 
Jännityksellä odottelen minäkin hironean kuulumisia!

Tikrulle tsemppiä... :)

Minuakin alkaa Cherin tapaan vähän jännittämään tämä kierto sittenkin. On ollut tutun oloisia tuntemuksia alamassulla ja toissapäivänä pikkuerä vaaleanpunaista vuotoa. Jotenkin vain tuntuu, että "oireet" olisivat kyllä omituisen ajoissa. Toisaalta eka kierto tyhjennysten jälkeen, enkä oviksen bongailuja harrasta, joten sehän on voinut olla aiemminkin kuin mitä kuvittelin... Saas nähdä jaksanko odotella vielä viikon testien kanssa. :D
 
Viimeksi muokattu:
Peloista. Mulla oli aluksi kans pelkoja siitä, että onko minusta äidiksi. Kun en siis tosiaan kovin äidillinen tyyppi ole.. Toki tää asia vieläkin ajoittain huolettaa, mut toisaalta uskon aivan varmasti, että se hoivavietti ym. kumpuaa jostain sieltä X-kromosomin syövereistä kun sen oman lapsen saa! Että enää en tätä niin pelkää :) Varsinkin kun tiedän, että miehestäni tulee mitä parhain isä.. Sitä myös pelkäsin tuhottomasti jo ennen yrityksen alkua, että mitä jos kauan odotettu lapsi onkin vaikeasti kehitysvammainen tms.? :| Asian ajatteleminen sai minut harkitsemaan koko asiaa todella vakavasti.. Nyt olen siitä jo enimmäkseen päässyt yli. Eniten minua on nyt alkanut pelottamaan se, että lasta ei välttämättä tulekaan :| Toki sekin tilanne ois mulle varmaan helpompi kuin sellaiselle, joka on koko elämänsä odottanut äidiksi tuloa. Mut kyllä se ajatus silti sattuu.. :( Mutta eipä vielä mietitä sellaisia, turha murehtia etukäteen! Menee vielä murehtimiset hukkaan :D

Parisuhteesta. Miehen kanssa suunnilleen saman ikäisiä. Yhdessä ollaan oltu 16 (!!!) vuotta! :) Naimisiin mentiin kolmisen vuotta sitten ja nyt on sitten lapsiprojektin aika. Kiirettä ei tosiaan olla pidetty missään asiassa, mutta nyt jo ihan biologia alkaa tulla vastaan tässä lastenhankinta-asiassa.. ;) Meillä on mun mielestä tosi hyvä ja vakaa suhde. Olemme onnellisia näinkin, mutta lapsi tietty tekis tilanteesta vieläkin paremman. Mies jarrutteli asiaa (pelkää astumista nuoruudesta aikuisuuteen ;)), mutta vuosi sitten onneksi lämpeni ajatukselle (kiitos ihanan kummilapsen!) :)

Cheri: Sullahan on kaikenlaisia lupaavia merkkejä siellä.. :) Toki ei kannata rakentaa niitä pilvilinnoja mahdollisen pudotuksen varalta, mutta itse oon ainakin huomannut, että vaikka kuinka yritän muka ajatella realistisesti, niin jossain mielen sopukoissa sitä kuitenkin elättelee toivoa. Kuukautisten alkaminen on siis ihan yhtä rankkaa, vaikka olisikin yrittänyt muka olla tarkkailematta oireitaan :) Näin siis ainakin mulla! :D Mutta testaamisen odottaminen mahd. pitkään on varmasti hyvä ajatus, viikon päästä jo varmasti ne oikeat oireetkin erottuvat jo selvästi :)

Kiia80: Pinnistelin itsekin aluksi testejä vastaan, mutta sitte mietin samaa - jos myöhemmin selviää, etten ovuloi, olisi kaikki aika mennyt hukkaan! :) Vähän samaa olen miettinyt aina kuukautisten alkaessa kun 'maailma romahtaa': olis hyvä kun ennen lapsiprojektia molemmat osapuolet tutkittaisiin jo valmiiksi (siittiöt, ovuloinnit, munanjohtimet..), ettei sitä ensimmäistä vuotta tahkottaisi ihan turhaan! Selviäisi heti alkuun onko toivoa vai ei :D Tiedän toki, ettei tuo ole järkevää, mutta siinä 'murheen alhossa' sitä ajattelee vaikka mitä..

Hironean juttuja odotan minäkin.. :)

Minäminä. En oo koskaan päässyt tuohon testailuvaiheeseen, kun menkat on alkanu niin nopeasti. Toki oon pari raskaustestiä tässä vuoden aikana tehnyt, mut ne on ollu just tuollaisia varmistustestejä ennen juhlia tms. Ihmettelen kyllä, miten oon malttanut mieleni! Ei oo mun luonteelle ominaista.. Tosin pelkään sitä negan näkemistä niin paljon, et kai tää on vaan itsesuojeluvaiston ansiota ;) Mut ois kiva päästä testailemaan muutakin kuin ovulaatiota!
..mistä päästäänkin itse ovikseen. Sen ovisplussan piti tulla tänään (edellisten 5kk:n perusteella)! Ei kyllä toivoakaan testien perusteella.. Myöhästyy tai jää väliin, sitä tässä jännäillään. Mutta myöhästyis nyt sitten kunnolla niin saatais tää viikonloppu alta pois - ultraan kun piti mennä heti plussan tultua :headwall: Huoh.
 
Tulen taas vähän kuokkimaan vanhaan kotiketjuun :wave: Halit kaikille tutuille ja tervetuloa uusille! Listalla onkin ihanan paljon porukkaa taas, kiva juttu kun yhdessä vaiheessa näytti melkein kuivuvan hyvä pino kokoon.

Lueskelin pari sivua taaksepäin ja täytyy myöntää että muakin kutkuttaa Hironean tän päivän uutiset, kerro jo!

Meropella paskamainen tilanne paskamaisen tädin kanssa, ens viikolla menet näytille vai? Tsemppiä!

Iitukastakin oli kiva kuulla pitkästä aikaa, toivon koko sydämestäni että sinullakin kaikki kääntyisi parhain päin :heart:

tamariinilla ja cherillä on nyt lupaavaa, peukut pystyssä täällä!

Täällä elellään "seesteistä keskikolmannesta", mikä kyllä kliseisyydestään huolimatta ainakin toistaiseksi on pitänyt paikkansa. Oksetus on kadonnut ja oikeastaan kaikki oireet, paitsi että pömppis alkaa pikkuhiljaa erottua. Koska mä olen mä, käytiin lapsettomuusklinikalla ylimääräisessä ultrassa tässä np- ja rakenneultran puolivälissä ja kaikki näytti siltä kuin pitääkin. Saatiin jopa varovainen tyttölupaus :heart: mistä olin tosi yllättynyt kun oon alusta asti ajatellut tulokkaan poikana.

Hirmuisesti plussatuulia puhaltelen teille kaikille!

Ricardina 16+5
 
Heippa! Olen lukenut tätä pinoa jo useamman viikon, mutta nyt rohkaistuin kirjoittamaan. Ilmapiiri täällä tuntuu olevan lämpimämpi ja kannustavampi kuin muissa lukemissani ketjuissa. Kiva fiilis kaikenkaikkiaan, vaikka ison asian äärellä ollaankin.

Vähän itsestäni - olen toivonut lasta jo vuosia, mutta vasta viime aikoina parisuhdetilanne on ollut sellainen, että lapsi olisi molemmille toivottu. Nyt siis käynnissä ensimmäinen varsinainen yrityskierros. Tai pian takana, sillä nyt tuntuu siltä, että kuukautiset ovat kohta alkamassa. Olen yrittänyt ottaa asiat päivä kerrallaan ja valmistautunut siihen etteivät asiat tapahdu heti, mutta valehtelisin jos väittäisin, etten olisi kuulostellut tuntemuksia ja iloinnut "uusista" fiiliksistä kehossani. "Uusista" lainausmerkeistä, sillä nyt alkaa tuntua siltä, että tuntemukset ovat olleet voimakkaampia siksi, koska olen kiinnittänyt niihin erityistä huomiota. Ainut asia mitä ei varmasti ole tapahtunut ennen, on kp 23 alkanut pieni ruskea tuhruttaminen, mutta sekin tuntuu nyt pian kääntyvän kuukautisiksi. Kuvittelin sitä hetken kiinnittymisvuodoksi, mutta nyt fiilikset on pikemminkin lattiassa kuin katossa. Yritän hakea zenmäistä olotilaa, jotta en antaisi pettymyksen kyynelille tilaa.

Lennis, minut loopattiin joulukuun alussa. Kysyin jokaiselta lääkäriltä ja kätilöltä onko toimenpiteellä vaikutusta raskautumiseen tai raskauteen ja vastaus oli aina, että ei ole. Luotan siihen!

Cheri85, hieman hölmö kysymys, mutta mistä mittaat lämmön? Kainalosta vai suusta? :)

Kivaa perjantai-iltaa kaikille!

Jos listalle pääsee mukaan, niin: Melodypop (33v) kp 27/27-31, yk 1, luomu
 
MelodyPop, lämpöä mittaan suusta. Ja just sitä dippiä metsästelen. Mulla kun lämmöt tippuu sit vasta kun menkat on jo alkanu eikä ennen kuten useimmilla eli en saa menetelmällä vihiä alkavista menkoista.

Tilulilu, vaik plussa tuliskin huomenna tai sunnuntaina niin kyllä ultraan voi silti mennä. Ovulaatiohan tapahtuu 48h sisällä eli ei välttis olis edes tapahtunu maanantain ultraan mennessä ja vaik oiskin niin kyllä ultrassa näkyy merkit menneestä oviksesta (joko luhistumassa oleva rakkula tai keltarauhanen). Loppukierron progesteroninäytteen ottoajankohdan lääkäri laskee joko ultran perusteella tai sit tasan viikon päähän suoraan ovisplussasta. Voi olla jos kovin jännäät että koska testi menee plussalle niin ovis vähän myöhästyy, stressihormonit tekee sen helposti. :)
 
Viimeksi muokattu:
Mä oon täällä vielä vähän pihalla kaikesta epäluomusta ja vähän luomustakin, mutta mielenkiinnolla seurailen keskusteluita! Jos uusi kierto starttaa niin ainakin greippimehu ja punaviini on ostoslistalla.

Täällä ei mitään uutta - odottelen täällä menkkoja edeltävää tissien turvotusta alkavaksi, mutta vielä ei ole näkynyt. Viime kierrossa oli ihan järkyttävä turvotus päällä ja mieskin oli ihan huuli pyöreänä rintavarustukseni edessä. Mutta siitä sitten seurasi vain ehkäpä kaikkien aikojen vuolaimmat ja pisimmät menkat, joten ehkä tällä kertaa palataan normaaliin. Mulla on ollut tässä huonon nukkumisen takia migreeniäkin päällä, joten mitään johtopäätöksiä ei voi oikein mistään oireista vetää. Ainoa ennenkuulumaton "oire" on eilen kaupassa iskenyt ylitsepääsemätön maksalaatikonhimo! Kotona sitten lueskelin, että sitä ei suositella ainakaan raskaana ollessa syötäväksi, mutta kun loora vielä aamullakin seireenin lailla houkutteli jääkaapissa niin vedin sitä sitten pienen lautasellisen aamupalaksi. :D Eli jos tuolla nyt joku yrittää roikkua mukana niin toivottavasti en tehnyt suurempaa tuhoa. :saint:
 
Se oli sitten aikamoinen käynti se!

Pää ihan pyörällä vieläkin ja jos muistais puoletkaan niin olis kyllä jäätävää.

Alkuun lääkäri sanoi ihan suoraan, että mun viimeisissä verikokeissa ei ollut mitään pielessä. Kaikki arvot oli ihan ok. Käytiin läpi ne kohta kohdalta, mutta enhän mä niitä enää muista, kun jännitti niin pirusti. No joka tapauksessa lääkäri sanoi, että tilanne meidän osalta on nyt selvä siinä määrin, että lapsettomuus ei johdu minusta vaan miehen siittiöistä. Käytiin uudemman kerran luvut läpi ja niiden valossa lääkäri sanoi ihan suoraan, että meidän ei missään nimessä kannata hukata aikaa mihinkään suun kautta otettaviin lääkehoitoihin. Mun kohdalla niistä ei ole hyötyä, kun ei ole vikaakaan ja miehen osalta lukemat on sen verran huonot, että siirrytään kovempiin keinoihin suorilta. Ollaan kuulemma tuhrattu nyt ihan riittävästi jo keskenämme :D Mä niin pidän tuosta meidän lääkäristä ja hoitajasta. Niin ihania ihmisiä ja osaa sanoa ne oikeat sanat kun olet aivan kauhusta kankeana siinä huoneen penkillä. Allekirjoiteltiin hoitosopimukset ja tehtiin muutkin paperihommat kuntoon.

Tietysti kuulemma näiden kaikkien kokeiden perusteella mun munasolujen laadusta ei pystytä sanomaan tietenkään mitään. Mun iästä johtuen ne voi olla vielä ok tai sitten ei, mutta niihin saadaan selvyys vasta kun niitä vähän ronkitaan jatkohoidoissa.

Hoitosuunnitelma menee jatkossa näin: Ensimmäinen askel on nyt inseminaatio, mutta vain yksi inseminaatio. Se on tavallaan kevyt harjoittelu ennen siirtymistä rankempiin IVF tai ICSI hoitoihin riippuen siitä miltä miehen siittiöiden määrä ja laatu inseminaation pesussa näyttää. Mulle harjoittelua siinä, että saan opetella pistämään noi lääkkeet itseeni jne.

Koska mun kierto oli oikein otollisessa vaiheessa eli kuukautiset juuri alkamassa, mut ultrattiin tällä samaisella kerralla. Ultrassa tuli jo sitten pientä tuhrua eli olipa tosiaan tää lääkäriaika kreivin aikaan! Nyt mä odottelen kunnon vuodon alkamista, soitan sitten alkuviikosta sen kierron ensimmäisen päivän varmistuksen polille ja saan sieltä sitten luvan aloittaa puregonin pistämisen. Sillä siis kasvatellaan munarakkulaa tukihoidollisessa mielessä. Aikani piikittelen ja kasvattelen munasoluja ja sitten käyn ultrassa tarkastuksissa. Kun munasolujen kehitys näyttää riittävältä niin päräytän irrotuspiikkinä pregnylin vatsamakkaraan. Sitten onkin reissu Helsinkiin inseminaatioon.

Niin ja molemmat käytiin vielä tänään antamassa viimeiset vaadittavat verikokeetkin. Eli kontrollit hepatiitista ja HIV:stä. Jotta se siitä mun kaavailemasta "käydään vaan jutulla" -käynnistä!!! Jouduin kiipeämään pöydälle, sain piikin käsivarteen sekä kädestäpitäen opetuksen siihen kuinka mun täytyy kyetä alkaa tökkiä itseäni neuloilla! Siis ajatelkaa!! MIE!?!?!? joka pyörtyilen neulojen nähdessä ja panikoin viikkoja ennen verikokeita... Tää ilta onkin mennyt niin tunteiden pyörityksessä, että oksat pois! Välillä on intopinkeänä ja jännittää, välillä itkeä tihrustaa ja panikoi kun pelottaa ja välillä on muuten vaan niin pihalla kaikesta, että kaupassa käydessä ei löydetty parkkihallista autoamme! Etsittiin yli 10 min!!! :D :D

Kotiin lähtiessä ajettiin apteekin kautta ja nyt on lääkkeet jääkaapissa odottelemassa. Huhhuh! ja kuinka niin kunnallisella puolella ei tapahdu mitään :D Mä niin toivon, että mä en muista ihan järkyttävän väärin lääkärin sanomisia. Miehellä on selvästi vähän huono mieli siitä, kun syy on hänessä ja mä joudun nyt "syyttömänä" kärsimään piikitykset ja hormonit ja kaikki. Näillä nyt kuitenkin mennään ja yhdessä tässä ollaan tapahtu mitä tahansa ja keinolla millä tahansa.

Tänään on siinä ja tässä olisko eka vuotopäivä jo. Tuhrua tulee jo siinä määrin, lääkäri sanoi kuitenkin että virallinen eka vuoto on silloin vasta kun oikea kunnon vuoto alkaa. tuhruiluja ei lasketa. Eli jos se on huomenna se kp1 niin oletettu ensimmäinen piikityspäivä on tiistai. Mutta se varmistuu sitten maanantaina kun soitan polille.
 
  • Tykkää
Reactions: Säihkiss
Täälläkin odotettin Hironean tarinaa Tuntu kyllä paljolta informaatiolta!
Älä huoli, piikitykseen tottuu pian, pieniä neulojahan ne on. Okei, olen puolueellinen kun töissä piikittelen muita :)
Hienoa, että jaksat kuitenkin olla myös miehesi tukena, voin kuvitella kuinka se kolahtaa kun tietää missä on vika, mutta kuten sanoit, yhdessä menette tätä matkaa.
Jaksuhalit sinne!:hug:
 
  • Tykkää
Reactions: Hironea
Tervetuloa MelodyPop! :wave:

Hironea, no aikamoinen käynti tosiaan, mutta ihan mahtavaa että panivat heti kunnolla tuulemaan! :heart:

MamaBoo, en usko maksalaatikon tehneen tuhojaan vaikka matkassa joku jo olisikin. :D

Ricardinalle ihanaa raskausaikaa! :)

Tilulilu, malttaisipa sitä itsekin mielensä noitten raskaustestien kanssa. Taitaa meikäläisellä nimittäin mennä jo harrastuksen puolelle tuo testailu... :D Toivottavasti pääset pian testaamaan muutakin kuin ovulaatiota! :)

tamariini, lupaavalta kuullostaa! :) Ja cherinkin tilannetta jännäilen. :)

Täällä on menkat loppumaisillaan ja kohtahan sitä pääsee jo oviksen metsästykseen. :rolleyes:
 
Merope, tarviin vähän taustatietoa jotta voin vastata ilman hirveetä "jossittelua"eli: yksi side päivässä vai koko vuodon aikana? Montako päivää vuoto kestää sulla? Saatko ovulaariotestin positiiviseksi ja mikä kp? Kuinka pitkä kierto sulla on? Onko ennen vuodon alkua tiputtelua ja jos on niin montako päivää?
 
Hironea, ihanaa kun teillä on nyt selkeä hoitosuunnitelma! Miestä voit lohduttaa sillä, että on mahtava juttu että sperma on kuitenkin riittävä IVF/ICSI-hoitoon eli teitä voidaan auttaa. Ja se että vielä ei osata sanoa riittäisikö ihan vaan maljahedelmöitys, mun mielestä se on hyvä uutinen. Sellaisella spermalla on aina mahdollisuus luomuraskauteen vaikkakaan ei tietty yhtä hyvät mahikset kuin priimaspermalla.

Toiset meinaan saa tuolla käynnillä kuulla että näytteessä ei yhtäkään siittiötä tai ne muutamat mitä löytyi ei ole eläviä. Sekään ei ole hyvä jos löytyy vaan muutamia siittiöitä vaikka ne ois miten hyviä, koska sellaisella spermalla ei tehdä edes ICSI:ä. Tilanne on silloin luonnollisesti hyvin paljon vaikeampi ja vaatii paljon lisätutkimuksia jotta selviää onko paria mahdollista auttaa ilman luovutettuja siittiöitä. Tuossa tilanteessa tietty myös on raadollinen tosi asia että jokainen yk on ollut turha, teillä taas ei ole ollut. Teillä raskaus ois jossain vaiheesa todnäk alkanut ihan luomunakin mutta vaikka vasta neljän vuoden yrittämisen jälkeen jos mahdollisuudet raskautua per kierto on tippunu normaalista 20%:sta jonnekin muutamaan prosenttiin.

Lisäksi ainakin meidän klinikalla selkeästä spermaviasta kärsivien IVF/ICSI hoitotulokset on todella hyviä eli keskimääräistä enemmän nähdään heillä raskauden alkavan ihan ekasta alkionsiirrosta. :)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä