*** 3-kymppiset ensikertalaiset, vol.10 ***

Tilulilu, mä uskon, että miehillä todellakin kestää sisäistää tämä lisääntymisprosessi ja se, että se ei todellakaan ole kerrasta tai muutamasta ei tärppää. Ihanaa kuitenkin, että sulla on siellä mies tukena niinä itkuhetkinäkin kun maailma potkii ja tulee pettymys pettymyksen perään.

Oletteko koskaan miettineet, että naiset purnaa pahaa oloaan (juuri lapsettomuutta koskien) foorumeilla ja kaverien kanssa, mutta tekeeköhän miehet sitä lainkaan kenenkään kanssa?

Ja omaan napaan.
Oviksen jälkeen kohtu/maha on ollut turpea ja kipeä. Gynen kanssa joskus tästä oli puhetta ja se arveli, että vatsaonteloon valuu oviksen aikana nestettä ja se tekee tuon vähän kohtutulehdukselta tuntuvan olon. Ja väsyttää ja unettomuus/yöheräily on viimeisen viikon jatkunut, olen enemmänkin sellainen persieeseen ammuttu karhu kuin oma itseni. Onneksi mies on työreissussa tämän viikon!

Tämä kierron ovis oli tarkkaan tikutettu ja hyödynnetty, joten voisi olla pienenpieni mahdollisuus, että tästä lisääntyisi. Tuo mahdollisuus palauttaa taas vanhan ahdistuksen pintaan, syy kuulostaa jotenkin kovin koomiselta. Pelkään, siis ihan tosissani pelkään, että lapsen saatuani menetän työtehtäväni tai ainakin joudun huonompaan asemaan kuin nyt. Ei siis saa käsittää, että työ on minulle koko elämä, se ei ole, mutta luo taloudellista turvaa, että lapsi saisi hyvät edellytykset elämään, kuten oli myös omassa lapsuudessani.

Syy on siis siinä, että työskentelen todella spesifillä alalla ja työpaikkoja ei ole kuin pk-seudulla. Työt on kaksivuorotyötä, myös viikonloppuisin, joten pienen lapsen äitinä se ei kertakaikkiaan ole mahdollista ainakaan tässä muodossa mitä tämä nyt on. Aikanaan otin paikan vastaan, koska en nähnyt itseäni äitinä, myös kollegat ovat lapsettomia.

Puhukaa mulle järkeä :D. Siis vapaa on enemmän kuin tervetullutta, mutta en vain näe itseäni pitkällä lomalla kotona vuositolkulla keittelemässä puuroa.
 
Iitukka81: Kiva kun tulit tervehtimään :) Aina kun joku 'vanha nimi' pomppaa takaisin, toivoo että toisi mukanaan hyviä uutisia.. Harmi ettei teilläkään ole asia edennyt :(

Fiidu: Höpöhöpö, älä yhtään anteeksipyytele :D Ei näitten lääkkeiden tartte kaikille tuttuja ollakaan ja toivottavasti mahdollisimman moni selviää tästä lastenhankinnasta ilman ylimääräisiä hormonikuureja! :) Mulle nää kaks lääkettä alkaa olemaan valitettavankin tuttuja jo..
Eli joo, Clomifenia syödään alkukierrosta tukemaan ovulaatiota, eli kai buustaa follikkelia kasvamaan mahdollisimman 'hyväksi' jne. Sen pitäis käsittääkseni auttaa myös itse ovulaatiota tapahtumaan.
Lugesteronia taas syödään loppukierrosta (samaa tavaraa kuin Terolut, jos se on tutumpi). Sen pitäis tukea keltarauhasta ja sitä kautta pidentää luteaalivaihetta. Auttaisi siis mahdolliseen kiinnittymiseen jne. Tätä voidaan syödä koko alkuraskaudenkin ajan.

Minä syön Clomeja kai vain siksi, että varmistetaan mahdollisimman hyvä munarakkula (mulla siinä ei kai ollut kyllä ennenkään mitään vikaa). Mun ongelma oli se, että ovulaatio tuli luonnostaan kovin myöhään, eli joskus kp19-20. En tiedä mitä haittaa siitä on, mutta tätä haluttiin aikaistaa ja hyvin on onnistuttu. Lugesteronia syön koska mun luteaalivaihe oli aina 9-10 päivää. Lääkkeen kanssa se on nykyään 12 päivää (jos siis se menkkojen alkamispäivä lasketaan mukaan?), eli ihan ei kyllä sinne ihanteelliseen 14 päivään päästy :) Mut 12 on käsittääkseni ihan hyvä.

..oon muuten ottanu Luget suun kautta, kun sain itse valita. Ens kierrossa aattelin kokeilla alakautta ottamista, jospa tehoaisi paremmin ja pidentäiskin tota vielä parilla päivällä. (En kyllä oikeesti usko, että mun raskautuminen on tuosta ollut kiinni, mut kaikkee pitää kokeilla..)

Ja tässä kierrossa multa siis otettiin se loppukierron progesteronikoe joka kertoo onko ovulaatio oikeesti tapahtunut. Eli en syönyt Lugeja (koska ovat sitä progesteronia). Menkat alkoi ajallaan (eli tänään..) DPO12 joten veikkaan, että ovulaatio kyllä tapahtuu. Oon ymmärtäny, että jos sitä ei tapahdu niin kiertokin venyy.. Nooh, verikoevastausta odotellessa!:unsure:

Ja todellakin! Surkea plussakuukausi tuo kesäkuu! :eek: (Kaikki kunnia ainoalle raskautuneelle, eli Kipulle! :love:) Nyt kaikilla munasarjat sauhuamaan ja tuotetaan niin maan perusteellisen hyviä follikkeleita että! (y)

Joo Lili85, oon ja miettiny et miten nuo miehet jaksaa kun ei purnaa näitä asioita ilmeisesti kenellekään?!:eek: Munkin mies toissailtana sanoi, että onkohan mun ihan 'terveellistä' lukea näitä palstoja, kun ahdistun vaa lisää. Mut yritin selittää, et mulle on tärkeetä purkaa näitä juttuja johonkin. Hänelle se ei kuulemma oo tärkeää, ilmeisesti siis pohtii mieluummin itsekseen (tai mun kanssa). Mut kai tää on taas se mies vs. nainen juttu..

Ja tuosta työasiasta. On mun mielestä normaalia huolehtia tuollaisesta, varsinkin jos sulla on oikeasti riski joutua 'huonompiin' työtehtäviin. Tässä vaiheessa se työ on sulle kuitenkin niin tärkeä, että kyllähän tuollaiset mahdolliset muutokset voi ahdistaa jo etukäteenkin. Mut voihan siinä käydä niin, että kun lapsi sitten syntyy niin sulle ei olekaan enää niin tärkeää missä työpaikassa tai asemassa ole :) Näkökulma voi muuttua täysin ja kaipaatkin ehkä jo perus 8-16 päivätyöhön :) Tai johonkin muuhun!
Ja kaikille ei vuosia kotona olo vaan sovi (tai ei ole taloudellisesti mahdollistakaan), joten siitä ei ainakaan kannata ahdistua jos haluaa palata työelämään heti äitiysloman päätyttyä. Mun lapsuudessa äitiysloma oli kai sen 9kk tms. ja ihan täysjärkinen minustakin kai on tullut, vaikka hoitoon alle vuoden ikäisenä jouduinkin! :D

Eli siis kyllä asiat järjestyy! Tietty tällaisiakin pohtii, työpaikka on kuitenkin iso osa elämää nyt ja myöhemminkin. Mieluisasta paikasta varsinkin haluaisi pitää kiinni kynsin hampain..:) Mut joo Lili85, kaikki järjestyy! (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Lili85
Vihdoin kuulumisia Iitukalta! Kurja vain, että ei tuon parempia *halaus*. Onko siis mikä tilanne, koitatteko?

Meillä on kans suhteen kanssa ollut painimista ja niin tuhottoman kuivaa, että meinaa mun hermot pettää. Julkisen hoidot loppuivat toukokuuhun, jolloin ehdittiin yksi inssi tehdä liian raakaan munasoluun. Aivan typerä päätös edetä inssiin asti, kun munasolu oli niiiiin pieni. Sitten mies keksi, että mennään vaan kesällä yksityiselle gynelle ja katsotaan mitä siellä sanotaan. Löysinkin ehkä maailman ihanimman gynekologin, joka vastasi esim tänään klo 06.06 mun viestiin! Ajatelkaa, että UNOHDIN piikittää menopuria! On hieman työt vienyt ajatukset muualle! Se oli kiva huomata, kun aiemmin laskin suunnilleen minuutteja ovulaation jne. Mutta siis. Nyt mennään menopur-kierrolla ja sunnuntaina on väliultra. Kävin ns. nollaultrassa ja siellähän möllötti jotain oikealla puolella. Eipä ollut gyne siitä innoissaan. Tässä kierrossa näytti kuitenkin siltä, että vasenpuoli alkoi toimimaan, joten jatketaan yritystä.

Jännä miten nuo ainekset tuntuvat eriltä - menopur ei tunnu missään ja pregnyl vastaa mun mielestä ampparin pistosta! Ugh!

Tsemppiä kaikille!
 
2.7.2015



Nimimerkki.........Ikä.....Kiertopv/pituus.....yk.......luomu/lääk.kierto
BlackCat...........29v.....kp 25/24-28.........yk 11.........luomu
Tilulilu..............34v.....kp 1/27..............yk 16.........c+l
Keinuilija...........31v.....kp 24/30-32.........yk 7...........luomu
Jännää.............33v.....kp ?/27-34...........yk monta....luomu/1.IVF 1.PAS
Lennis………….…..30v…...kp 28/28……………...yk 4
Vanessaaa………..36v…..kp ?/28…………...…..yk 6
Danniella…………..35v…..kp ? ………………..……yk ?
Lili85……………..….30v.….kp 18/30……………….yk 2 ...........luomu
Mirassa…………....31v……kp 22/32-39…….…..yk 2 ..........luomu
Fiidu................34v.....kp 4/26-31...........yk 3...........luomu
Miu84...............30v....kp 21/28..............yk 19..........luomu

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol

Taustalla:
Iitukka81, Haave_ilija, Mariah33, Yritys10, Tikru78, Kaisaek, Piki79, Vadelmanlehti, MelodyPop, Kiia80, Milli Mimosa, NeitiPelargonia, Rockwell, Merope, Cheri85, Dorin, Mustikk4, MamaBoo, nenni26, Tiuhtinen, Vilijonkka

Plussanneet 2014:

Ankkurinappi.........31v.........?.......2/2014
murmelii..............32v.......yk3......2/2014
Jonniss................29v.......yk3......14.3.
Marjee.................30v.......yk8......26.3.
Nonnna................31v.......yk3......2.4
Matahari..............31v.......yk1......13.4
Jofa....................30v.......yk1.......4/2014
Kerttuli82........................yk 10....30.4.
Pienestä kii..........31v.......yk 9......8.5.
Miri81.................33v.......yk 2......14.5.
Handis85.............29v.......yk 1......16.5.
Chiligail...............35v......ya 2012..9.6.
Ricardina.............30v...................24.7. km
tamariini.............32v.......yk1.......8.8. km
Viiu.....................33v..................26.8.
haavetta pienestä..28v..................21.10.
Ricardina.............30v...................26.10. 1.IVF/2.PAS
Kaisa888..............38v..................27.10.
samour_..............30v...................8.11.
Säihkiss...............35v......yk26......7.11. 2. mp+pr
Ruusutar..............30v..................23.12.

Plussanneet 2015:

vauvatoiveinen.....38v.........................4.1.
MelodyPop...........33v.......yk2.............21.2.
Lennis.................29v.......yk3.............16.3. km
Liljah..................31v.......yk4..............3.4.
Hironea...............36v.......ya 2010........7.4. 1. ICSI
Maybelle.............32v.......yk2..............11.4.
Metsäläinen.......................................16.4.
tamariini..............32v.......yk4.............20.4.
Fiidu...................34v.......yk1.............23.4. km
NeitiPelargonia......32v.......yk1.............24.4.
OmaAurinkoinen....32v.......yk2.............14.5.
pöllötär...............28v.......yk2..............14.5.
Norna.............................yk 4/5..........5/15
Rockwell............................................27.5.
Kippu..................35v.......yk7..............18.6.


***Muutospyynnöt listaan punaisella.
Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle.
 
Lili85 näetkö tosiaan mahdottomana työn jatkamisen lapsen saannin jälkeen? Jos työvuorot on ennalta tiedossa ja miehen työajat suht järkevät, niin onhan niitä vuoropäiväkoteja, joiden avulla elää omanrytmistä elämää. Vai onko työssä paljon matkustamista mikä lisää päivien pituutta? En haluaisi nähdä mitään mahdottomana, mutta itse toki tiedät parhaiten tilanteesi. Antaahan se paljon, kun saa tehdä juuri itseään kiinnostavaa ja osaamista vastaavaa työtä. Mullakin on kolmivuorotyö, enkä aio siitä luopua lapsen saannin jälkeen.

Olen miettinyt kavereiden kanssa samaa Lili85. Miehet purkaa tuntojaan harrastuksiinsa eivätkä osaa samalla tavalla jutella asioista kuin naiset. Harmittaa välillä, kun itsekin puran tuntojani mieheen vaikka olisin juuri jutellut pari tuntia ystävän kanssa. Miehet ehkä kokee "puhuneensa" asioista, kun ovat tokaisseet jonkin asian ilmoille kaverin seurassa. Haluan kotona kuitenkin tukea miestä puhumaan ja kertomaan miltä hänestä tuntuu.

Kiitos Tilulilu infopläjäyksestä! :) Ei nuo nyt kovin hurjilta lääkkeiltä onneksi kuulosta, kun vaan koittavat saada kropan tekemään sen, mitä tässä projektissa toivotaan. Onnea uuteen kiertoon! :)

Täällä tuli taas eilen vauvauutisia vasten kasvoja. Onneks kuulin ne ystävän kautta etukäteen ettei ahdistus iske juhlissa, joissa olisin vauvamasun nähny. Tää kaveripariskunta oli kertonu vauvauutisensa juhannuksena, niin kun meiänkin ois ollu tarkotus kertoa omamme, mikä meni sitä ennen kesken. Nyt kaikki toiveet tähän kiertoon. Mies osti eilen maca-jauhetta, mutta en saanu sitä alas. Niin pahaa on. Mihinköhän sitä sekottais...
 
Fiidu Mullakin on Maca jauhetta samasta syystä käyttämättömänä kaapissa, jos keksit jotain minkä kanssa siitä saa inhimmillisen makuista, niin ilmoittele :) Alan olla sitä mieltä, että vauvauutisten kertominen yrittäjille pitäisi lailla kieltää :/

Lili85 Komppaan kyllä muita, eli onhan niitä vuoropäiväkoteja ja muutenkin tekevät nuo sairaanhoitajat tms. yötä myöden töitä, eli uskon että ne on kaikki järjestelykysymyksiä. En näkisi että joudut nykyisestä työstäsi luopumaan. Eri asia on se jos teet nyt paljon ylitöitä ym.extraa että tahdotko enää sitten niitä tehdä niin paljon vai tahdotko oli kotona miehen ja lapsen kanssa :)

Tilulilu Hyvä että toi luteriaalivaihe on saatu pidemmäks. Itselläkin se jää välillä 10 tai 11 päivään ja olen pohtinut riittääkö se...

Tänään aamulla testattu nega, DPO 10 hieman aikaista kai vielä mutta minkäs sitä itselleen voi.. Vähän on ollut sellainen luovuttaja olo jo muutaman päivän tän kierron suhteen. Tuntuu vaan et miks se tärppäis ku ei ennenkään oo tärpännyt ja nyt viel toi nega vahvisti vaan oloa :(

Ihanaa sentään että aurinko paistaa! Se tuo positiivista fiilistä :)
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta! :) (laitan hymiön huijatakseni omaa mielialaani)

Merope mistä syystä julkisen puolen hoidot lopetettiin? Oon niin tietämätön vielä näistä hoidoista, että ihmettelen. Toivottavasti saatte uusia mahdollisuuksia nyt yksityisellä puolella. Siis vastaako sun gyne tekstareihin/s-posteihin noin aikasin aamulla? :eek: Aika asialleen omistautunut lääkäri (y)

BlackCat hiukan aikasin testailit, joten älä menetä toivoa. Kaikki on vielä mahdollista :) Vaikka fiilikset onkin muuta.

Mihin kaikkeen sekoitettuna BlackCat tai joku muu ootte kokeillu Maca-jauhetta? Mä en vielä luovuta vaan ajattelin testailla eri vaihtoehtoja. Kerron, jos löydän jotain millä menis alas.

Muiden vauvauutiset on kyllä hirmu iso ja ahdistava möykky mun sisällä. Jotenkin on paljon helpompi olla niiden ystävien seurassa, jotka on jo pitkällä raskaudessa. Uudet superonnelliset raskausuutisten kertojat tekis mieli hylätä siihen paikkaan ja juosta ahdistuneena karkuun. Keskenmenon jälkeen tästä on tullu ihan ylitsepääsemätön tunnetila. Tulevat juhlat ahdistaa jo etukäteen, kun tiedän joutuvani ihastelemaan toisten raskausonnea ja höpöttelemään "ihastuksissani" kaikista raskaus- ja vauvajutuista. Miehethän säästyy tältäkin! :cautious: Ne voi vaan onnitella ja jutella sen jälkeen vaikka veneistä. Naisilta odotetaan tätä innostunutta höpöttelyä ja kyselyä aiheesta. Ja juhlissa on kaikkiaan ainakin 3 raskaana olevaa... Taidan olla jo ainoa lapseton koko porukassa :( Että voikin tuntua pahalta ja tekis mieli skipata koko bileet. Onneks en aio (raskaustoiveissani) juoda juhlissa, koska muuten voisin kaataa keskenmenokatkeruuteni muiden niskaan.

Eipä se alkuhymiö mieltä piristäny, mutta olkoon. Aurinkoista kesäpäivää kaikille nyt kuitenkin!! :) Nautitaan nyt ennen ens viikon sateita.
 
3.7.2015



Nimimerkki.........Ikä.....Kiertopv/pituus.....yk.......luomu/lääk.kierto
BlackCat...........29v.....kp 26/24-28.........yk 11.........luomu
Tilulilu..............34v.....kp 2/27..............yk 16.........c+l
Keinuilija...........31v.....kp 25/30-32.........yk 7...........luomu
Jännää.............33v.....kp ?/27-34...........yk monta....luomu/1.IVF 1.PAS
Lennis………….…..30v…...kp 29/28……………...yk 4
Vanessaaa………..36v…..kp ?/28…………...…..yk 6
Danniella…………..35v…..kp ? ………………..……yk ?
Lili85……………..….30v.….kp 19/30……………….yk 2 ...........luomu
Mirassa…………....31v……kp 23/32-39…….…..yk 2 ..........luomu
Fiidu................34v.....kp 5/26-31...........yk 3...........luomu
Miu84...............30v....kp 22/28..............yk 19..........luomu

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol

Taustalla:
Iitukka81, Haave_ilija, Mariah33, Yritys10, Tikru78, Kaisaek, Piki79, Vadelmanlehti, MelodyPop, Kiia80, Milli Mimosa, NeitiPelargonia, Rockwell, Merope, Cheri85, Dorin, Mustikk4, MamaBoo, nenni26, Tiuhtinen, Vilijonkka

Plussanneet 2014:

Ankkurinappi.........31v.........?.......2/2014
murmelii..............32v.......yk3......2/2014
Jonniss................29v.......yk3......14.3.
Marjee.................30v.......yk8......26.3.
Nonnna................31v.......yk3......2.4
Matahari..............31v.......yk1......13.4
Jofa....................30v.......yk1.......4/2014
Kerttuli82........................yk 10....30.4.
Pienestä kii..........31v.......yk 9......8.5.
Miri81.................33v.......yk 2......14.5.
Handis85.............29v.......yk 1......16.5.
Chiligail...............35v......ya 2012..9.6.
Ricardina.............30v...................24.7. km
tamariini.............32v.......yk1.......8.8. km
Viiu.....................33v..................26.8.
haavetta pienestä..28v..................21.10.
Ricardina.............30v...................26.10. 1.IVF/2.PAS
Kaisa888..............38v..................27.10.
samour_..............30v...................8.11.
Säihkiss...............35v......yk26......7.11. 2. mp+pr
Ruusutar..............30v..................23.12.

Plussanneet 2015:

vauvatoiveinen.....38v.........................4.1.
MelodyPop...........33v.......yk2.............21.2.
Lennis.................29v.......yk3.............16.3. km
Liljah..................31v.......yk4..............3.4.
Hironea...............36v.......ya 2010........7.4. 1. ICSI
Maybelle.............32v.......yk2..............11.4.
Metsäläinen.......................................16.4.
tamariini..............32v.......yk4.............20.4.
Fiidu...................34v.......yk1.............23.4. km
NeitiPelargonia......32v.......yk1.............24.4.
OmaAurinkoinen....32v.......yk2.............14.5.
pöllötär...............28v.......yk2..............14.5.
Norna.............................yk 4/5..........5/15
Rockwell............................................27.5.
Kippu..................35v.......yk7..............18.6.


***Muutospyynnöt listaan punaisella.
Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle.
 
Kiitos kaikille, kun yritätte puhua mulle järkeä :). Meillä on siis tilanne, että mies matkustaa paljon sekä hänellä on kaikkea muuta kuin säännöllinen työ. Itse tiedän työvuoroni kolme viikkoa eteenpäin ja mukaan mahtuu sellaisiakin järjettömyyksiä kuin illasta aamuun vaihtoja. Sitä en tiedä, pystyykö työnantaja joustamaan niissä toimihenkilötasolla. Työntekijöillä on paljon joustavampaa;voivat tehdä pelkkää aamua ja jopa vain viittä päivää viikossa.

Eilen vähän kyselin edeltäjistä, jotka ovat saaneet lapsen ja ylläriylläri he on siirretty muihin tehtäviin.

Lapsen hoito ei olisi ongelma, koska isovanhemmat asuvat naapurissa.

Nyt lupaan kuitenkin olla murehtimatta ja katsoa mitä tämä kierto tuo tullessaan.

Sori, omanapailuni, mutta puhelimella tämä on hankalaa.
 
Noita miesten aatoksia itsekin välillä pohtinut. Ja kyllähän se on heillekin vaikeaa.
Suomalainen mies ei vaan valita. On hiljaa ja miettii itse. Suree yksin ja on olevinaan meitä naisia varten.
Kun meille kävi nyt huonosti luulen et mä olin se jolle tää oli helpompaa. Vaikka se kaikki tapahtuukin naiselle, niin se kaikki auttaa omalla tavallaan myös käsitteleen. Ja kaikki on tukena.
Niille kelle sanottiin, niin mulle asiaa pahoteltiin, ei miehelle. Vaikka näin siitä et otti asian hirmu raskaasti. Naiset saa ihan eri tavalla sitä sympatiaa ja lohdutusta.

Onhan kaikki aina henkilökohtaista. Kaikki kokee eri tavalla. En silti hetkeekään usko, et mies ei vois sitä lasta kaivata ihan yhtä paljoa kuin nainenkin ja murehtia asiaa.
 
Huoooooh.. Pikaisesti tulin kertomaan, että progesteroniarvo oli 2,5 (pitäis olla kai yli 8), eli en ovuloi. En vaikka oon syöny nyt 5kk Clomifeniä ja ultrassa aina kaikki ok ja menkat tulee ajallaan jajajaja.. Tääkin arvo ois ehkä kannattanu mittauttaa jo silloin helmikuussa.. :mad: No ei auta. Nyt loppu Clomit ja jatkan niiden tilalla Letrotzolia, joka on vastaava kuin Clomifen. Kontrolliultraa ei ylläripylläri kesälomien vuoksi voida tehdä, mutta "toivotaan parasta" - jäi vähän epäselväksi, että onko tuo "paras" nyt siis se raskaus vai se, ettei kehity useampaa johtofollia --> monikkoraskaus. Ihan sama, nyt tuntuu että otan vaikka neloset jos tästä joku hedelmöittyminen aikaiseksi saadaan.. :cautious: Eli syön nyt Letroja tässä ja ens kierrossakin ja sitte elokuussa mitataan se progesteroni uudestaan. Ajattelin kyllä yrittää ruikuttaa tuonne terveyskeskukseen jo tässä heinäkuussa, jos suostuisivat tekemään lähetteen tuohon proge-kokeeseen. Sen verran turhauttaa tää homma nyt.. :cry:
 
Hei kaikille!

Olen käynyt lukemassa keskusteluanne aikasemmin ja päätin nyt hypätä mukaan.

Olen 37 vuotias ja mieheni on saman ikäinen. Kuumeilu on jo alkanut viime vuoden puolella, mutta vasta tämän vuoden alusta päästiin tosi toimiin. Raskauduinkin yllättävän helposti, jo toisesta yrityskierrosta, mutta valitettavasti raskaus meni kesken huhtikuussa. Viikkoja oli kasassa noin 6+5 ja olinkin käynyt muutamaa päivää aikasemmin ultrassa, jossa kaikki oli ok ja sydämen syke löytyi. Keskeytynyt keskenmeno huomattiin viikolla kymmenen rutiiniultrassa.

Nyt olisi siis toiveessa uusi yritys. Välillä on hieman vaikeaa ajoitusten kanssa, koska molemmat teemme reissutyötä ja yhteistä aikaa samassa paikassa on välillä vaikea järjestää. Lisää haastetta siis.

Hyvää viikonloppu kaikille!
 
Tervetuloa mukaan kuumeiluun lillans! Ikävästi se teidänkin yritys alkoi, toivottavasti toisella kerralla onnistaa.

Ikävää kuulla, että taustalla on vielä pidempään yrittäneitä, kuten Merope ja Iitukka81. Vaikken tunnekaan teitä tällä palstalla, niin en tarkoita siis pahalla. Olenhan itsekin (kai jo?) pidempään yrittänyt ja ties miten kauan jatkuukaan. Niin turhauttavaa... Mikä teillä oli Merope syynä lapsettomuushoitoihin ja kuinka hoitonne etenevät jatkossa? Entä Iitukka81, oletteko olleet hoidoissa? Toivottavasti en ole liian tunkeileva kysymyksineni.

Tilulilu, tuota ovulointia olen itsekin mietinyt omalla kohdalla, että tapahtuuko oikeasti ovista. Luin jostain, että follikkeli voikin olla tyhjä ja mitään munasolua ei ole ollutkaan. Olikohan se näin? (n) Kävin kerran yrityksen alkutaipaleella tsekkauttamassa gynellä paikat ja silloin vakuutteli , että ovis oli tulossa, mutta silti oon epäluuloinen. Toi on aivan hanurista käyttää lääkitystä kuukausia, josta ei ole edes hyötyä. Oliko sulla testattu sitä arvoa ollenkaan ennen käytön alkua? Eli ei, jos oikein ymmärsin? Pitäisi varmaan olla itse ammattilainen, että osaisi vaatia, jos jotain ei huomioida :confused:. Entä jos sulla olisikin neljä kevätvauvaa ensi vuonna?
 
Huomenta!

Voi ei! Tilulilu miten toi testataan vasta nyt!? :( Oot ihan syystäkin vihanen. Kesä on kyllä ihmeellistä aikaa, kun jossain paikoissa ei sillon mikään toimi. Eikö tosiaan hoidossa olevia ihmisiä voida auttaa kesäaikana ollenkaan... Toivottavasti täräytät ittes raskaaksi nyt tässä ennen sitä elokuun kontrollia! ;)

Tervetuloa Lillans! :) Todella raskas kokemus teilläkin taustalla. Tuli tosi surullinen olo, kun luin. Seuraavan raskauden on sitten onnistuttava ja mentävä loppuun asti (y) Tsemppiä yritkseen! Jos haluat itsesi listoille, niin laitahan punaisella tietosi :) niin lisään sut sinne.

Lauantaiaamu ja heräsin jo 5.40 enkä saanut enää unta. Kello soi "vasta" 6.00 :confused: Miehen vanhemmat tulossa viikonlopuksi meille ja haluan laittaa itseni valmiiks ennen kuin aamusta tulevat. Vähän jännittää... Toisaalta pari päivää menee nopsaa ja ollaan taas hiukan lähempänä ovulaatiota. Kesälomalla ei toivois ajan menevän nopeasti, mutta muuten toivois näitten päivien kiiruhtavan taas siihen hetkeen, kun saa testata raskaustestillä :D

Kivaa viikonloppua kaikille! :)
 
4.7.2015



Nimimerkki.........Ikä.....Kiertopv/pituus.....yk.......luomu/lääk.kierto
BlackCat...........29v.....kp 27/24-28.........yk 11.........luomu
Tilulilu..............34v.....kp 3/27..............yk 16.........lz+l
Keinuilija...........31v.....kp 26/30-32.........yk 7...........luomu
Jännää.............33v.....kp ?/27-34...........yk monta....luomu/1.IVF 1.PAS
Lennis………….…..30v…...kp 30/28……………...yk 4
Vanessaaa………..36v…..kp ?/28…………...…..yk 6
Danniella…………..35v…..kp ? ………………..……yk ?
Lili85……………..….30v.….kp 20/30……………….yk 2 ...........luomu
Mirassa…………....31v……kp 24/32-39…….…..yk 2 ..........luomu
Fiidu................34v.....kp 6/26-31...........yk 3...........luomu
Miu84...............30v....kp 23/28..............yk 19..........luomu

c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol

Taustalla:
Iitukka81, Haave_ilija, Mariah33, Yritys10, Tikru78, Kaisaek, Piki79, Vadelmanlehti, MelodyPop, Kiia80, Milli Mimosa, NeitiPelargonia, Rockwell, Merope, Cheri85, Dorin, Mustikk4, MamaBoo, nenni26, Tiuhtinen, Vilijonkka

Plussanneet 2014:

Ankkurinappi.........31v.........?.......2/2014
murmelii..............32v.......yk3......2/2014
Jonniss................29v.......yk3......14.3.
Marjee.................30v.......yk8......26.3.
Nonnna................31v.......yk3......2.4
Matahari..............31v.......yk1......13.4
Jofa....................30v.......yk1.......4/2014
Kerttuli82........................yk 10....30.4.
Pienestä kii..........31v.......yk 9......8.5.
Miri81.................33v.......yk 2......14.5.
Handis85.............29v.......yk 1......16.5.
Chiligail...............35v......ya 2012..9.6.
Ricardina.............30v...................24.7. km
tamariini.............32v.......yk1.......8.8. km
Viiu.....................33v..................26.8.
haavetta pienestä..28v..................21.10.
Ricardina.............30v...................26.10. 1.IVF/2.PAS
Kaisa888..............38v..................27.10.
samour_..............30v...................8.11.
Säihkiss...............35v......yk26......7.11. 2. mp+pr
Ruusutar..............30v..................23.12.

Plussanneet 2015:

vauvatoiveinen.....38v.........................4.1.
MelodyPop...........33v.......yk2.............21.2.
Lennis.................29v.......yk3.............16.3. km
Liljah..................31v.......yk4..............3.4.
Hironea...............36v.......ya 2010........7.4. 1. ICSI
Maybelle.............32v.......yk2..............11.4.
Metsäläinen.......................................16.4.
tamariini..............32v.......yk4.............20.4.
Fiidu...................34v.......yk1.............23.4. km
NeitiPelargonia......32v.......yk1.............24.4.
OmaAurinkoinen....32v.......yk2.............14.5.
pöllötär...............28v.......yk2..............14.5.
Norna.............................yk 4/5..........5/15
Rockwell............................................27.5.
Kippu..................35v.......yk7..............18.6.


***Muutospyynnöt listaan punaisella.
Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle.
 
Joo Danniella ja Fiidu, ei tosiaan oo aiemmin tätä arvoa mitattu. Muistan, että siitä puhuttiin silloin heti alussa, eli helmikuussa. Mut ei sitte ollu syytä epäillä mitään kun mun kierto oli säännöllinen jne. Tuo hoitaja jonka kanssa on eniten tullut juteltua, on useasti miettinyt ääneen, että se koe ois varmaan hyvä ottaa, ja nyt siitä sitte lääkärille sanoinkin. Ja tässä ollaan. :cautious: Suosittelen siis kaikille lämpimästi tuota koetta heti tutkimusten alkumetreille! Yksityisellä otettuna se maksoi (tällä meidän klinikalla ainakin) vain 22e.

Meni usko koko juttuun.. :( Eihän tässä kannata mitään kalliita inseminaatioita tykitellä jos tuo ovulaatioasia selviää aina vasta vähän ennen menkkoja. Kyllähän se vähän kirpaisee pistää useampi satanen inssiin ja sitten loppukierron verikoe kertoo vasta oliko ovista vai ei. :eek: Kun ei tuohon follikkeliultraan näköjään voi luottaa. Niin ja jotenkin noinhan se voi mennä niinkuin Danniella kertoi. Ja sitte kai niin, että se munasolu ei irtoakaan vaan surkastuu paikoilleen tms. Eiköhän me olla jo ens vuonna IVF-hoidoissa..:cry:

Äh, muoks. Mulle voi listaan vaihtaa tälle päivälle kp 4/27.
 
Niin ja sitä tässä oon miettinyt, että kun tuo verikoe pitäis ottaa viikko ovulaation jälkeen, mulla se otettiin DPO10. Googlea tässä tutkineena :whistle: luin, että progesteroniarvo laskee kierron loppuvaiheessa tosi nopeasti ja on kuukautisten alkaessa alimmillaan. Mun menkat alkoi tuosta verikokeesta seuraavana/sitä seuraavana päivänä.. o_O Silloin kun varasin sitä aikaa sanoin, että perjantaina on viikko oviksesta. Ajanvaraushenkilö sanoi, että ehtii sen ottaa vielä maanantainakin ja näin sitten tehtiin. Sanoin vielä siinä verikokeessakin, että on DPO10 eikä se sitä ihmetellyt. Että kai tää sitten on mennyt kaikkien taiteen sääntöjen mukaan.. mietiskelin vaan.. :whistle:

Ja sitäpaitsi itsehän toivoin jotain uutta hoitomuotoa, lääkettä tms., joten tyytyväinenhän tässä pitäis olla! (y)
 
Kiitos mukaan pääsystä. Yritän tässä opetella mitään tämä toimii ja tietenkin tutustua, teihin kanssa kuumeilijoihin paremmin.

Keskenmeno on osaltani käsitelty niin hyvin, kun mahdollista. Alkushokki oli tietenkin kamala ja en ollut ollenkaan tietoinen, kuinka yleisiä keskenmenot ovat. Keskenmenoja tapahtuu paljon, ihmiset eivät vaan puhu niistä, mikä on ihan ymmärrettävää.
Itse olen kertonut avoimesti keskenmenostani ja yllättävän paljon olen saanut kuulla samanlaisista kokemuksista. Tämä avoimuus osaltani siksi, koska työpaikallani tiedettiin jo raskaudestani, työtehtävien takia.

Tällähetkellä osaan jopa olla iloinen siitä, että tiedän minulla olevan mahdollisuuksia uuteen raskauteen. Yritän myös olla stressaamatta turhia ajoituksesta, koska edellisellä kerralla yksi kerta riitti, tietenkin oikeaan aikaan kiertoa.

Itselläni taas on suuret sympatiat pidempään yrittäneitä kohtaan, se jos joku on rankkaa. Suurta toivetta ja epätietoisuutta -koska se onnistuu, vai onnistuuko koskaan? Uskon kuitenkin, että varmasti se onnistuu joku päivä jokaisella. Toiset joutuvat vaan käymään läpi kivikkoisemman tien.

Sitten vielä kysymys. Hankin Gelee Royalea ja pitkän harkinnan jälkeen päätin olla syömättä sitä tässä kierrossa. Mielestäni olen lukenut jostain, että se saataisi pidentää kiertoa tai myöhästyttää ovulaatiota. Onko kenelläkään täällä kokemusta siitä?
(Tässä kuussa jos ovulaatio myöhästyy päivän tai pari, kierto menee hukkaan)

Fiidu milelläni tulen listalle,

lillans.......37v....kp.9/27....... yk2..... Luomu.





 
Tilulilu inhottava homma. Tulee fiilis et joku
ei oo tehnyt töitään oikein. Raskasta käydä läpi noita turhaan...

Tänään menny päivä polttareissa. Näistä ei onneks ketään ees haaveile vauvoista. Rentouttavaa seuraa :)
 
Tilulilu No voihan..! Inhottavaa että tuollainen asia selviää vasta tässä vaiheessa :( Ellei se mennyt liian pitkälle se testauspäivä, toivottavasti niin... Alkoi kyllä itseäkin kiinnostamaan asia, pitää varmaan varata aikaa. Missä sinä kävit sen tutkituttamassa? Jos vaan tahdot kertoa :)

Tervetuloa mukaan lillans! Ikävä tapahtuma teillä takana :( Toivottavasti tärppää pian uudelleen ja pääsette "maaliin" asti.

Miu84 ja lillans:
Gele Royalesta, otin tähän kiertoon ensimmäisen kerran kokeiluun ja mulla ainakin hymynaamat digitestiin tuli vasta KP 15 ja 16 (himotestaajana oli pakko kokeilla toisenakin päivänä :) tiedän kyllä ettei tarvitsisi) ja edelleen odotellaan kuukautisia alkavaksi. Yleensä ovulaatio tapahtuu n. KP 13-14 ja kierto max. 28 päivää, yleensä 26. Eli täällä ainakin tässä yhdessä kierrossa kierto pitkittyi ja ovulaatio ajankohta meni parilla päivällä eteenpäin. Toki toisaalta sitä toivoinkin( ehkä, kai?), on nimittäin nuo 24 pvän kierrot mietityttäneet, onko luteriaalivaihe tarpeeksi pitkä... Mutta nyt kun testit on negaa ja menkkoja ei näy niin asia ärsyttää!
Niin ja minun mies on todella pahasti allerginen ampiasille, joten en kyllä uskalla ottaa riskiä ja syöttää Geleä hänelle, saattaa tulla keikka ensiapuun muuten...

Eilen siis taas testattu nega aamulla DPO 11. Vatsaa turvottaa paljon, rinnat kipeät ja mahaan sattuu ihan silleen kuin kuukautiset olis tulossa eli kaikki menkkojen oireet löytyy, ei siis minkäänlaista toivoa enää raskautumisen suhteen :(
Alkais nyt vaan ne kuukautiset niin pääsis uuteen kiertoon piinailemaan ja paneloimaan :)
 
Viimeksi muokattu:
Täällä taas pienen poissaolon jälkeen.Tai ei kai voi poissaolokso laskea jos lukee kuitenkin :D
Kp 28/32 menossa,eilen lopetin Primolutit,menkkoja odotellaan.Toisilla alkaa vissiin heti ja joillakin voi mennä useampia päiviä.
Taas sorruin "varmuuden vuoksi" testailuun-ei yllätys,nega.

Macasta,itse en sais sitä jauheena alas millään,haiseekin jollekin ihmeelliselle,ostinkin silloin niitä puristetabletteja.Ne menee hyvin veden kanssa,ei ongelmaa.

Fiidulle kiitos taas listan päivittämisestä.Mietin vaan,kun listalla taitaa olla paljon sellaisia,joista ei kuulu mitään,että laittasko suosiolla taustailijoiksi? Etenkin ku ei oo kiertopäivät tiedossa,niin "roikkuu" vähän turhaan tuolla.
Tosin,lista alkaa näyttäö sit köyhälle :LOL:
 
Koskahan uskaltaa testailla loppuviikosta vai odottaisiko menkkoja? Lähdetään sukuloimaan viikonloppuna ja menkkojen pitäisi alkaa sunnuntaina. Mietin, että voisi olla helpompaa pettyä jo ennakkoon kuin toisella puolella Suomea :D.

BlackCat, täällä dpo 8 ja samanlaiset oireet, lähinnä mahan osalta ja odotankin tädin saapumista sunnuntaina. Lisäksi tosiaan kieltä kihelmöi, eilen hakkasi sydän ja aamulla oli junassa harvinaisen paha olo, kun en ollut syönyt aamupalaa. Lisäksi valkkaria holahtelee pöksyihin.

Työasiaa mietin ja pohdin viikonlopun yli ja miehen tukemana ehkä inansa rentouduin asian suhteen.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä