*** 3-kymppiset ensikertalaiset, vol.10 ***

Voi ei Lili85 :hug:
Kamalaa pamauttaa nyt tollanen uutinen,kun ensin on kaikki ollu ok ja asiat käyty läpi. En minäkään voisi jäädä suhteeseen, jos mies ei haluaisi lapsia. Vaikka varmasti raastavaa lähteä aloittamaan taas yksin ja nollasta. :(
Toivottavasti löydät sinulle parhaan ratkaisun, mikä tuntuu hyvältä,edes vähän.

MelodyPop, itse söin kanssa macaa plussakierrosta, kai niistä hyötyä vähän on, samaa aion jatkaa :p joten OmaAurinkoiselle tärppionnea geleen myötä =)

Hitsi Fiidu kun lauantaihin on pitkä aika odottaa! Toivotaan, että vaistosi raskautumisesta pitäisi paikkansa!
 
Gelee Royaliahan mainostetaan hedelmöittymisen helpottumisen lisäksi niin, että parantaisi oloa myös raskausaikana. En nyt muista tarkkaa sanamuotoa, mutta annetaan luontaistuotteiden sivuilla ymmärtää siis, että voisi syödä myös raskaana ollessa. Itsekin tätä kovasti epäilin ja koitin eilen pitkään etsiä netistä asialle vahvistusta sitä löytämättä. Lopetan ne hyvillä mielin siihen plussaan ja uskon, että auttoivat juurikin siihen hedelmöittymiseen. Kunhan sen aika joskus tulee :)

Viime yönä nukuin 8h ja nyt vapaapäivänä iski kauhea väsy. Nukuin juuri 1,5h päikkärit, koska en uskalla sitä kahviakaan enää litkiä entiseen tapaan piristykseksi. Terveellisempi tapahan olisi nukkua aina väsymykseen, jos vaan sille on aikaa. Kävipä taas vaan mielessä, että voisiko liittyä raskauteen... Todennäköisesti johtuu vaan univeloista.
 
Lähdin nyt hetkeksi kotoa pois ja mieheltä tuli anteeksipyyntö.

Ennen lähtöä mies selitti,että mm.asunto on liian pieni lapselle,emme ole olleet tarpeeksi kauaa yhdessä, emme ole matkustelleet yms.selityksiä,jotka kuulostaa vähän pelästyneen miehen puheilta.
 
Lili85 uskotko, että miehesi pääsee pelästyksestään yli ja todella haluaisi lapsia kanssasi vaikka myöhemmin? Olen nuo samat pelästyneen miehen kommentit kuullut edellisessä avoliitossani ja silloin mies vetosi ties mihin yhdessä koettujen vuoden aikojen vähyydestä matkustelun kaipuuseen ja esitti toiveita minun muuttumiselle ja antoi lähes ehtoja, joiden myötä voisi lapsen joskus haluta. Nyt kun olen löytänyt ihanan miehen, joka heti ensi tapaamisella jo tiesi haluavansa lapsia, niin en voi olla kuin onnellinen. Ei tarvitse pelätä että kelkka joskus kääntyisi.

Omaa vointiani ihmetteln vielä ääneen. Nukuttuani ne päikkärit ja juotuani vähän kahvia, muistin aivan yhtäkkiä, että mullahan on tänään yks tosi tärkeä meno 1,5 tunnin päästä. Samaan aikaan muistin unohtaneeni eiliseltä tärkeän asian. En myöskään muistanut mitä pyykkejä olin juuri laittanut koneeseen. Kuulostaa siltä, että rohkeasti vaan liikenteeseen ja katsotaan mitä vielä päivä tuo tullessaan :cool:
 
Lili85:lle tsemppihalaus!

Minulla myös ollut samantyyppinen mieskokemus aiemmin ja ompa tämä nykyinenkin vaatinut oman aikansa. Hanskoja olen jo ripustellut naulaan pari kertaan kunnes tilanne rauhoittui ja nyt tyynesti odotellaan tärppiä. Mitä jos annat miehellesi nyt vähän tilaa miettiä ja katsot rauhassa mikä on suunta? Se voi olla, että vaatii muutamat yölliset keskustelut ja riidat, mutta vahvistaa teitä yhdessä..

Jos taustalla on toinen nainen, niin sitten on tilanne toinen. Ei auta keskustelut eikä mitkään.. Exäni kohdalla sain maistaa tämän kun hänellä oli selitysryöppy miksei perhettä voi "perustaa".. Kaikki klassiset syyt tuli listattua, mutta taistalla olikin vain yksi syy - toinen nainen...


Täällä mahaa turvottaa.. Lauantaina testailen, jos ei tätiä kuulu :D
 
Voi Lili85! Täältäkin tsempit tilanteeseen! Varmasti pieni aikalisä on paikallaan. Katsotte sitten rauhassa, miten tästä eteenpäin.

Mulla on kanssa kahdenlaista kokemusta miehen epäröinnistä. Mulla myös on käynyt entisen miehen kanssa samoin kuin NeitiPelargonialle... Se oli todella ikävää ja kamalaa, ja tuli aivan puskista. Ja kyllä kismitti olla 30 ja erota, luulin jo, että en enää voi löytää ketään ja perhe meni sitten siinä.

Onneksi olin ihan väärässä. Päälle kolmekymppisenäkin on onneksi mahdollista löytää mies, joka haluaa lapsia. Tässä sitä nyt ollaan kuitenkin yrittämässä. Hiukan vanhana ehkä, ja nyt pelottaa, että onnistuuko enää, mut mies on.

Toisaalta pakko kyllä myös lisätä, että aina "ei" lapsille ei sitten kuitenkaan ole totaalinen ei. Mun nykyinen mies oli kyllä alusta asti sanonut, että haluaa lapsia. Mutta sitten kun ryhdyin asiaa todenteolla ehdottelemaan, niin hänelle iski pieni paniikki. Mitä enemmän itse halusin lapsia, sitä enemmän mies puhui, että ehkä elämä ilman lapsia olis sittenkin kivempaa jne. Ihme kyllä älysin tuossa kohtaa, että mies tarttee tilaa. Tajusin, että olin itse paljon valmiimpi koko juttuun ja miehellä sen miettiminen oli vielä vähän kesken. Tein toki selväksi, että itse haluan kyllä lapsia, mutta välttelin aihetta eikä siitä sitten hyvään aikaan puhuttukaan. Puoli vuotta siinä meni, mutta sitten mies alkoi ihan itse puhella, että "tehtäiskö jo vauva"... ;)
 
Empiminen ei siis itsessään välttämättä tarkoita suoraan mitään muuta kuin että mies tarttee enemmän aikaa. Syy siellä takana sun on sitten vaan tunnusteltava. Hitto, puhelimella on kyllä todella hankalaa käyttää tätä. Välillä en pysty kirjoittamaan. Äskenkään en enää voinut jatkaa tohon edelliseen viestiin...
 
Voi,paljon onnea Fiidu! :)
Kyllä sitä näköjään tietää!

Täällä pudottiin paskassa alaspäin.Emättimen seinämästä löyty kystä,josta en ees tiennyt.Se meni vähän ohi kun se tuulimuna löyty samalla kertaa.
Ei siinä,mutta nyt se on kasvanut.Ihan tässä päivässä,kahdessa. Huoh...pitäs vissii gynelle soittaa.Mites tässä voi seksiäkään ajatella ja lapsia tehdä ku värkissä pahkura! Jumankekka!
Kohta pääsee itku.
 
Kiitos! :) Kyllä molemmat nukuttiin huonosti tää yö, kun illalla saatiin niin mieletön uutinen. Musta tuntuu melkeen epäreilulta, miten nopsaan tää plussa meille tuli, kun toisilla on takana niin monta yrityskiertoa ja vaikka mitä haasteita. Hyvin varovaisia silti ollaan, kun eihän sitä tiedä onko enää ens viikolla matkassa mukana. Toisaalta ollaan molemmat koettu elämässä niin paljon haasteita, että voihan joskus olla ihan paikallaan, että jokin asia onnistuu ongelmitta :)

Voi Lennis! Miten sulle tulee aina vaan lisää haasteita eteen. Oon niin surullinen sun puolesta. Onko kysta leikattavissa vai menetkö vasta sitä näyttämään? Toivottavasti olisi helppo toimenpide, josta parantuisi nopeasti. Onneksi on tällainen palsta, missä saa käsitellä asiaa ja muilta tukea. Ajattelen, että jokainen saa eteensä sellaisia haasteita, joita on kykeneväinen selvittämään. Koita pysyä vahvana ja toiveikkaana. Tämä on vaan pieni hidaste ennen kuin saatte kokea sen maailman suurimman onnen. Ihan varmasti sen aika tulee, kun ajankohta on oikea. :hug:
 
MilliMimosa gyne vaan sillo sanoi ohimennen et se on nestetäytteinen kysta. Ei pitäs olla vaarallinen. Mut häiritseehän tuo vähän, kun ei voi kuukuppiakaan laittaa. :|
Täytyy tänään nyt soitella ja selvitellä.
OmaAurinkoinen, en yhtään tiedä mistä noi kystat johtuu. Käsittääkseni niihin ei ole kummempaa syytä. :confused:

Älä Fiidu turhaan mieti tollasia, että tuntuu epäreilulta. Kun ei se ole keneltäkään pois. Itsekin mietin, kun työkaveri menee raskaudessaan samoissa, että rankkaa nähdä häntä, mutta ei se minulta ole pois. Jokaiselle toivon mukaan tulee se plussa kun sen aika on :)
Kuten itse sanoitkin, ehkä tein elämässä sit joku muu asia on ottanu aikansa ja tässä pääsitte sitten helpommalla.

Mikäs Lili85 tilanne siellä?
 
MilliMimosa Aivan samat kokemuset on mulla nykyisestäkin miehestä :D Ettei vaan olis sama :LOL: Ei vaan - meinaan vaan sitä, että me kun alettiin hengailemaan yhdessä, niin mullakin oli aika tiukka linja lasten suhteen, että ei niitä nyt vielä ainakaan ja ehkä joskus, ehkä ei.. Noh, aikaa kului ja asia tuli puheeksi toistuvasti ja yhdessä pyörittelimme aihetta. Molemmat vähän hitaasti lämmettiin ajatukselle siis. Eniten ehkä keskustelua herätti se, että miten nähdään meidän "vanhuus".. Olisko kiva, että olis ne lapset siinä, joita seurata, vai matkustellaanko vaan keskenämme ja vietetään "ikuista nuoruutta". Ja se pysäyttää, koska lähipiirissä on niitäkin, jotka ovat joko joutuneet tai saaneet elää niin koko elämänsä. Ja sieltä sitten kumpusi tunne, että jos vain luoja suo, niin kyllä lapsiakin saisi kuvioon tulla, jotta elämä olisi elämää :) Itse henk koht säälittää jopa eräs henkilö, joka on elänyt pitkän elämän jatkuvasti kumppania vaihtaen, sitoutumatta oikeastaan mihinkään tai kehenkään ja ilman perheen tukea (suvun musta lammas). Oikein mukava tyyppi ja näin, mutta humalaspäissään eritoten sisältä kumpuaa se ahdistus, minkä selkeästi kieltää itseltään. Tämmöinen maallikon analyysi, mutta silti ihmettelen suuresti, miksi muuten käyttäytyisi toisinaann niin tökerösti ja tahdittomasti muita ihmisiä kohtaan kun pelkeästään siksi, että sisällä on ahdistunut? Ja toinen pistä voisi jotakin päätellä on, että tekee aivan hulluna töitä... Elämän sisältöhän se silloin on, mutta näin peilaan itseäni - sellaista elämää en itse halua elää.

Lennikselle tsemppiä! Lisätutkimuksiin vaan, niin ei tarvitse spekuloida asiaa liikaa itsekseen. Eiköhän kaikki mene hyvin, kun ajoissa on liikkellä :hug:

Mä vieläkin hieron täällä silmiäni ja en usko todeksi. Tänäaamunahan sitä piti sitten pissata tikkuun ja sieltä tuli tämmöinen: Näettekö sen, mitä minä nään? Mietin tässä pitäiskö käydä digi tai joku muu testi apteekista? Mikä olis hyvä? Tässä siis Pregcheck-liuska... Tätinhän pitäisi tulla kylään kiertopäivien mukaan vasta viikon päästä, mutta oviksesta on jo 2vkoa aikaa... Hätäilenkö? :rolleyes::saint:
 
Viimeksi muokattu:
Lennis :hug: Kylläpä sinua nyt koetellaan. :( Onneksi sekä keskenmeno että tuo kysta ovat vain inhottavia hidasteita. Pidät vain mielessä kirkkaana sen, että teiltä lapsen alkuun saaminen onnistuu, joten kyllä jossain vaiheessa saatte projektin loppuun astikin! Voimia!

Vitsi mikä plussasade!! :heart:
 
Perjantai 24.4.2015



Nimimerkki..........Ikä.....Kiertopv/pituus.....yk..........luomu/lääk.kierto

Rockwell..............30v.....kp 51/23-28........yk11.........terot
MamaBoo.............31v.....kp 25/28-34........yk 4.........luomu
OmaAurinkoinen....32v.....kp 6/27..............yk 2.........luomu
Tilulilu.................34v.....kp 12/28-37..........yk 13........c+l
Jännää.................33v.....kp 26/27-34........yk monta..luomu/1.IVF 1.PAS ensi kuussa
Vilijonkka_...........31v.....kp 22/30-50.....ya 2012.......1. IVF 1. PAS
pöllötär...............28v......kp 9/28..............yk 2.........luomu
Cheri85...............29v......kp ??/24-26.........yk 11 (?)..luomu
Merope...............30v......kp ??/n30............yk 19 (?)..kilppari


c=clomit, a=anazol, f=femar, g=gonal-F, m=metut, pr=pregnyl, o=ovitrelle, pri=primolut, pu=puregon, t=terot, mp=menopur, ins=inseminaatio, irr=irrotuspiikki, l=luget, de=depot laastari, s=supercur, lz=letrozol

Taustalla:
Iitukka81, Haave_ilija, Mariah33, Yritys10, Dorin, Tikru78, Kaisaek, Norna, Piki79, Vadelmanlehti, MelodyPop, Kiia80, Lennis, Milli Mimosa, Kippu, Tamariini, NeitiPelargonia, Fiidu

Plussanneet 2014:

Ankkurinappi.........31v.........?.......2/2014
murmelii..............32v.......yk3......2/2014
Jonniss................29v.......yk3......14.3.
Marjee.................30v.......yk8......26.3.
Nonnna................31v.......yk3......2.4
Matahari..............31v.......yk1......13.4
Jofa....................30v.......yk1.......4/2014
Kerttuli82........................yk 10....30.4.
Pienestä kii..........31v.......yk 9......8.5.
Miri81.................33v.......yk 2......14.5.
Handis85.............29v.......yk 1......16.5.
Chiligail...............35v......ya 2012..9.6.
Ricardina.............30v...................24.7. km
tamariini.............32v.......yk1.......8.8. km
Viiu.....................33v..................26.8.
haavetta pienestä..28v..................21.10.
Ricardina.............30v...................26.10. 1.IVF/2.PAS
Kaisa888..............38v..................27.10.
samour_..............30v...................8.11.
Säihkiss...............35v......yk26......7.11. 2. mp+pr
Ruusutar..............30v..................23.12.

Plussanneet 2015:

vauvatoiveinen.....38v..................4.1.
MelodyPop...........33v.......yk2......21.2.
Lennis.................29v.......yk3......16.3. km
Liljah..................31v.......yk4.......3.4.
Hironea...............36v....ya 2010....7.4. 1. ICSI
Maybelle.............32v.......yk2.......11.4.
Metsäläinen.................................16.4.
tamariini.............32v.......yk4.......20.4.
Fiidu...................34v.......yk1.......23.4.
NeitiPelargonia.....32v.......yk1.......24.4.


***Muutospyynnöt listaan punaisella.
Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "Taustalla" -listalle***
 
Mä oon nyt ihan sekaisin... Siis seitsemän plussaa huhtikuussa! Aivan käsittämätöntä. Minä siis NeitiPelargonia siirsin jo sinutkin plussanneisiin, koska tuohan on ihan selkeä plussa. Ja 2 vkoa oviksesta on just passeli. Iloitaan aina kun on ilon aiheita. =):heart:

Tuloo muuten aktiivinen vuosi tuolla kolmekymppisten plussanneiden ketjussa... Toivottavasti kaik pysyy mukana. :|
 
En ole vielä itse toipunut järkytyksestä, enkä kertonut miehellekkään kun ei olla nähty face-to-face.. Huomiselle kävin jo testin ostamassa, josko kokeilis toisen merkkisellä uudestaan.. Olen vähän skeptikko :D Niin ja dpo14 tai dpo15, mutta kuitenkin vasta 29/32-35... Mutta aika lähellä ollaan!

Kiitos onnitteluista kuitenkin :)
 
Lennis; Yön yli tuli nukuttua,osa yöstä sohvalla ja osa sängyssä. Mies tuli yöllä töistä(lähti illasta ja aika ärrimurrimielin) ja kaappasi kainaloon yöllä. Aamulla oli sitten touhuilua,keskeytettynä tosin.

Vähän on sekavat fiilikset,aamulla herään siihen tosiasiaan,että jos kuolen,minulla ei ole vanhana ketään läheistä huolehtimassa. Kaukaisia asioita,mutta aamun hämärinä tunteita tuntui tosi pahalta.

Ottaen huomioon miehen aikaisemmat huonot hetket,niin en yhtään ihmettelisi,että mieli vielä jossain vaiheessa muuttuu.

Onneksi hyvä ystävä on samassa tilanteessa ja aikanaan päätti jäädä suhteeseen niin vertaistukea on lähellä. Itse ajattelin tutkailla tilannetta ja omaa fiilistä ja katsella ainakin vuoden loppuun. Rakastan miestä ihan liikaa ja siksi eroaminen ei ole se tämän hetken asia.
 
  • Tykkää
Reactions: NeitiPelargonia
Ja se piti vielä sanoa,että jos joku ihme käy,niin touhuilimme maanantaina ja jostain kumman syystä eilen tuli ovislimat,kp12 eli pienen pieni säkä voisi olla,että tärppäisi. Tai ehkä se on vain toiveajattelua.
 
Onnittelut myös NeitiPelargonia! :flower:

Vaikka alussa testattu, niin ei se viiva siitä välttämättä vahvene. Digi on kuitenkin kätevä, kun siinä lukee selvädtä "raskaana", ehkä sen sitten ymmärtää =)
Kerrohan sitten meille mitä mies tuumasi!

Hyvä Lili85 että siellä jo asiat ja tunnelmat parempaan päin :hug:

ON:eek:dotetaan puhelua kystan suhteen,keskenmenon vuotokin loppui kuin seinään, että tukkiiko se kysta nyt siellä paikat. Ei puuttus kun kohtutulehdus ja norovirus enää sunnuntailta kun muuttopäivä :stick:
 
Tsemppiä, Lennis, vastoinkäymisten edessä. Toivottavasti kohta jo helpottaa.

Ja onnea Fiidu ja NeitiPelargonia! Ihan uskomaton plussa-aalto! Tätä lisää!
Tervetuloa sitten tuonne 3-kymppisten ensikertalaisten odottajien palstalle.

Varasin tänään varhaisultran, joka on kuitenkin vasta 6.5. rv7+4. Pitkään mietin, että mennäänkö, mutta kun siihen ekaan ultraan on niin kauan!
 
Maybelle: Mä en vielä uskalla siirtyä täältä mihinkään :D Testailen vielä pari kertaa ja hieraisen silmiäni ;) en vain usko tätä juttua todeksi millään!! Tää on niin uutta... Miehen aatoksia tässä pohdiskelenkin.. Vielä en ole kertonut, kun pääsen töistä vasta muutaman tunnin päästä. Siellä se kotona touhuilee autuaan tietämättömänä :whistle:

Lennis älä nyt vaan sitä noroa manaa - se on kyllä vihoviiminen! Ja kiertänyt niin paljon tuttuja, että oon koittanu ite kiertää vähän kauempaa.. Mikään ei ole niin karmeaa kun tuommonen ripuli-oksu-aalto, joka vie kaikki voimat...
 

Yhteistyössä