<3 HuHTiKuuN MaSuaSuKiT <3 Maaliskuussa VOL.2

Maanantaita.

Kamala olo. Selkää särkee ja mahaa kiristelee. Ei nää kuitenkenkaan suppareita ole. Kunhan ahistaa mamman kiusaksi.
Kunhan ukko kotiutuu ja ollaan herkuteltu poitsun nimipäiväkakulla niin taidan mennä sänkyyn ja nostaa jalat ylös ja jättää vastuun miehelle.


Syntyis poisvaan niin pääsis näistäkin vaivoista. Noh, enää 8 yötä niin sitten viimeistään helpottaa raskausvaivat. Enköhän mie kestä, kun pakkohan se on.

Mammanen, et vissiin ole enää täällä vaan sairaalassa jo. Mutta muillekkin sektioon menossa oleville. Ei ainakaan K-SKS ole mikään pakko olla viikkoa sektion jälkeen. Jos oma ja vauvan vointi vain sallii niin kotio voi lähteä jo aiemminkin. Mie olin esikoisesta sektion jälkeen 4päivää ja pojasta 3päivää. Ja jos kaikki vain sujuu hyvin niin tuskinpa tästäkään olen sen kauempaa.
Sitten tietty jos oma vointi ei olekkaan niin hyvä niin siellä ollaan pisempään.
Mutta tuli vain mieleen.



oi, TUTSA isot onnittelut koko teidän perheelle komeasta pojasta.

Laittakaahan tutsa ja muutkin vauvan saaneet kuvia tiedän pikkuisista. Päästään kateellisena huokailemaan ;)

Hyvä ettei zikin vuodot olleet lapsivettä. Saisi siun pieni vielä pariviikkoa pysytellä masussa. Toivottavasti olo ja supparit helpottaneet.

Miksihän ihmeessä noita lapsivesitestitikkuja ei voi saada kotiin / myydä apteekissa.
Säästyisi kummasti äippäpolin resusseja jos mammat voisi kotona testata arvuuttelun sijaan.

Onkohan Vuffilla jo vauvelit sylissä. Uutisia nyt vain odotellaan innolla.


Jaksaisikohan sitä itse vielä tällä viikolla ahkeroida ja siivota eteisen kun tuntuu olevan kaikki hyllyt ihan sekaisin. Ja paksuimmat talvihatut voisikin jo laittaa vähän syrjemmälle.
Ja just katsoin keittiön ja eteisen seinä että pesua kaipaisivat pahasti.


Pari mattoa ja ikkunat odottavat myös pesua mutta mies on luvannut ne hoitaa joten siihen hommaan mie en aio alkaa kovin hevillä.

Oi, ja Iitanen on myös saanut tytön. Hurjat onnittelut koko teidän perheelle pienestä tytöstä. Ihanaa.

Mannalle peukutuksia torstaille.

Mulla kanssa menee niin että ennen lääkkeen ottoa ovat jossain 150/95 ja sitten heti lääkkeen oton jälkeen laskeevat tosi alas. Olenkin todennut ettäparas mitata paineet kolme, neljätuntia lääkkeen oton jälkeen niin se taitaa olla kaikkein todenmukaisin tulos. Kun lääke vaikuttaa mutta on jo kerennyt vähän tasoittua.

Ootihan on jaksanut reippaan lenkin tehdä. Jäis multa kyllä tekemättä

Voi Nellah, toivotaan että teidän pieni suostuisi pian syntymään eikä tolleen vain kiusaisi mammaa.

Täällähän on monella tälläkin hetkellä jännät paikat menossa, jaahassulla, JJ-t:llä nyt ainakin.
Tulkaahan sitten kertomaan kun on uutisia.

Usvis, miehet.... mitä siihen voi muuta sanoa.

Hienoa että Outokummulla ja vauvelilla kaikki kunnossa.


Jaksamista kaikille erinäisten vaivojen kanssa kärsiville. Koetetaan kaikki kestää. Kyllä meidät vielä palkitaan sillä ihanalla nyytillä.


jaahas, jospa sitä lähtisi laittamaa jauhelihakeiton porisemaan niin tulis syötyä muutakin kuin sitä kaakkua tänään.


t. Vaivainen Solina ja Kirppu rv 36+1
 
TAYS:issa käyty. ei mitään konkreettista r-myrkytykseen viittaavaa niin pistivät kotio. neuvolaan pe tai ma ja ensi viikon torstaina taas synnärille näytille, jollei ennen sitä ole pihalle tullut :saint:

lääkäri oli oikein mukava, kerrankin!! saatiin puhuttua kaikista mun vaivoista ja ymmärsi hyvin mua ja mun huolia. sillä ei ollut yhtään kiire saada mua sieltä pois, tosin kun yleensä lääkäreillä ollut. sain siis kaikki kysymykseni kysyttyä ja fiilis on paljon parempi :D nyt kun tietää että on vielä uusi aika niin on taas jotain mitä odottaa.

parannusta alakerrassa :attn: elikkä paikat täysin pehmenneet ja ulkosuu sormelle auki. kanavaa jäljellä 2cm. sanoi että sörkkii vähän lujemmin, josko lähtis vaikka tulemaan :saint: epäilen, mutta kyllähän se auttaa..

olo on siis edelleen väsynyt ja kipeä, näköhäiriöt kiusaa ja päätä särkee. mutta hyvä fiilis kun tietää kaiken olevan kunnossa jaedistystäkin tapahtunut. painoarvio toisella oli 3.1kg :heart:

JJ-t ja joona 38+3
 
Usvis :hug: tiedän tunteen. Meillä mies ei tee yhtään mitään ellen pyydä. Ja musta on jotenkin tosi tyhmää aina pyytää, joten siksi pääasiassa minä hoidan kotona kaiken. Mä luulen että meillä ainakin tuo kuvittelee, että kun mä olen päivät kotona en tarvitse apua. onhan mulla aikaa... :kieh: muka..
Me ei ainakaan oikein osata puhua näistä asioista, sillähän moni asia selviäisi..
 
Täällä kans yksi joka ei saa nukutuksi |O.Voi että ärsyttää kun ei edes vessata, janota, koske mihinkään tai mitään, kunhan vaan herään!! Viime yönä heräsin klo 3.00 ja sain unen päästä kiinni uudelleen vasta siinä viiden aikoihin |O. Ja TIETYSTI esikoinen heräsi pirteänä jo klo 7, kun normaalisti hän nukkuu sentäs tuonne kasin pintaan. Kaiken huipuksi kävimme neitosen kanssa shoppaamassa tuossa naapurikaupungissa ja tyttö nukahti tulomatkalla autoon ehkä n. 20 minuutiksi jonka seurauksena päiväunille ei sitten tänään maltettu rueta lainkaan. Niin että hohhoijaa vaan.


Niin ja seksistä: ei muuten supistuksen supistusta siitäkään puuhasta, taitaa olla ihan ylimainostettua koko touhu! ;)


Ai niin, vuffilla suuri päivä tänään, täällä ollaan hengessä mukana! b:)d


Usvis: ymmärrän hyvin sun fiilikset :hug:. Minuakin ärsyttää miehen sohvalla pötköttely, vaikka tosiaan olis paljon tekemättömiä kotitöitä. Kuulemma hormonihöyryissäni nipotan vaan turhasta :headwall:. Ihan ihmeellistä, meidän yhteiselomme alkuaikoina (huom. yli kymmenen vuotta sitten ;)) meillä osat oli ihan toisin päin, mies oli tosi tarkka siivou- ym. jutuista ja tarttui moppiinkin kerran viikossa jne. Ilmeisesti on saanut vaimonsa hyvin koulutettua kun nyt osat ovat vaihtuneet ja minä olen se joka "nalkutan" kaikista tekemättömistä kotitöistä :headwall:

Vielä hyvää syntymäpäivää mamiti87!




 
Oikein paljon onnea vauvautuneille. :flower:

Täällähän on oikein urakalla vauvoja tullut. :D

Itse oon käynyt lukemassa päivittäin, mutta on se kommentointi sitten jäänyt. :ashamed:

( .) ei mitään uutta.. Keskiviikkona neuvola ja ens viikon keskiviikkona polille, joten saas nähdä onko silloin sitten jo jotain tulossa. :saint:


Mamitille onnittelut :flower:


Ruttana & Beanie 38+5 :heart:
 
Nythän mä alan oikeen aktiiviseks. Muistan kyllä että aikasemminkin on ollu näistä puhetta, mutta kysynpä silti. Mitäs suosittelette? Mulla on kahdet triumphin mamabelit, ne luukkumalliset mutta tuntuu että liivejä pitänee olla kyllä useammat.. Jaksaako sitä lähtä sitten vauva kainalossa, tissit päänkokosina, metsästään vai pitäiskö nyt hankkia muutamat lisää. Mites ne carriwelit? Onko hyvät?

:LOL: moon kärsimätön. tilasin parit, katotaan sopivatko :)
 
onnea kaikille vauvautuneille =)
joku tais kommentoida et lapsivesi haisee makealle.. pakko sanoo et mula haissu jo muutamia päiviä vuoto semmoselle kun haisee synnytyksen jälkeen eli voiko kuvailla jollain tavalla makeaksi.. ei oksettava haju mut e myöskään mikään miellyttävä.. eli siis jos joku tietää mitä tarkoitan niin voisko olla lapsivettä..??

ja sit omaa napaa lainaillen:

täällä myös käyty tänään TAYSissa. neuvolasta oli kans pistetty lähete rm oireiden takia.. mulla siis pissassa välillä prot + , päänsärkyä ja näköhäiriöitä.

taas oli paikoissa tapahtunut muutosta sitten viime perjantain eli nopeesti mennään eteenpäin.

kohdunkaula hävinnyt(jo perjantaina)
suu auki 2 sormelle (pe oli 1 sormelle)
pää täysin alhaalla ja kunnolla kiinnittynyt (ei ollut vielä pe kiin.)
istukka kalkkiutunut eli täysin valmis synnytykseen ja
paikat täysin pehmeet/kypsät synnytykseen..

paino arvio oli jo 3200g eli iso on..

to uus kontrolli ä-polille ja siellä katsotaan ja mititään vielä lisää mitä tehdään.. niin painon kuin rm-vaaran ja oman oloni takia..

kävin viel labrassa ja rm takia ja jos tuloksissa jotain niin mulle soitetaan ja jos niissä jotain niin käynnistys mahd.pian.

niin ja jos käynnistykseen mennään niin se on sit suoraan kalvojen puhkaisu.

ja se mikä mieltä askarruttaa niin pitäs aika herkästi lähteä svolle.. eli kauaa en voi odotella jos supistukset alkaa oleen säännöllisiä.. paikat kun sen verran valmiit et voi muuten syntyä autoon.. meillä kun melkein 1h ajomatka.. eikä se ambulanssi paljon sen nopeempi ole..

unicorn ja vaavi 36+3
 
Hei vaan koko poppoolle!

Tekstiä on täällä tullu tosi paljon ja nyt ei ole aikaa alkaa kaikkea lukemaan. Vauvoja on syntynyt ja lisää niitä tulee muutamien viikkojen päästä melko monta. Kaikille vauvansa saaneille sylin täydeltä onnea :hug: :flower:

Pikku-Ukko kotiutui sairaalasta viikonlopuksi. Kolmen tunnin välein meillä tissutellaan niin päivät kuin yötkin, välillä kyllä väsyttää tosi rankasti, mutta poika kaikessa suloisuudessaan saa väsymyksen tuntumaan melko toisarvoiselta jutulta.
Painoa on nyt pienellä 2400g joten kasvanut ihan hyvin. 50cm vaatteet näyttävät kyllä melkoisilta teltoilta pienen miehen päällä :LOL:

Laittaisin valokuvan näytille kunhan joku jaksaisi ystävällisesti neuvoa kuinka sen teen... Todennnäköisesti saatte laittaa melko yksityiskohtaiset ohjeet, jotta ymmärrän täysin miten homa toimii.

Kaikille hyvää jatkoa ja voimia vielä massunsa kanssa odottaville :hug:


NK & Pikku-Ukko(37+1)
 
sairaalassa oltu kl 1145 lähtien.. Kohdunsuu oli 5cm auki siinä yhden maissa ja meni hetki sen tutkimuksen jälkeen kun verta alkoi tulla siteeseen. Supistuksia tulee aina välillä, mutta ei mitenkään kamalasti ja hiukan selkää jomottaa. kahviosta kirjoittelen kun ei tuolla salissakaan jaksa koko aikaa olla.ukon kanssa vedetään jotain maratoonia varmaan kohta täällä sairaalaa ympäri
Tämä siis ei tule kyllä 6,5 tunnissa. tunnin päästä taas käyrille. ja jos ei napakoidu kivut niin sitten lääkäri miettii mitä tehdään yötä vasten. enkä mä edes tiedä mistä lähtien laskettaisiin synnytys käynnistyneeksi, että oliko silloin kl 9 kun ei tuntunut oikein missään. Viimeksi tutkittu 34 viikoilla ja olin 2 cm auki, ettei ole varmuutta koska 3cm lisäavautuminen on tapahtunut. Toivottavasti ei montaa vuorokautta mene..

jaahassu ja sammo 37+6
 
VOI HITSI JAAHASSU,NYT RUPES JÄNNITTÄÄN!! :whistle: :D
ONNEA IHAN MIELETÖN SIIHHEN KOITOKSEEN... JAKSAMISIA!!!!

mie oon heränny aamulla klo.4.30 ja pikkasen meinaa nyt silmäluomet lupsahella jo... |O
mutta ei auta levähellä.
piti perua huominen nlakäyntiki ku pyörätuolipotilasta ei voi jättää hetkeksikkää vahtimatta.no,ensviikolla uus yritys.huomenna viikkoja 37,että eipä täsä hätiä...

yöpissimisestä ei tarvihe mun käyä ikkää.riittää ku illala käyn ja aamullaku herään.

ei juuri supistellu,rauhallinen päivä ollu.hyvä.erittäin hyvä.

jalat liikkuu ketterästi,ei mit.ongelmaa... :D

olo on hyvä.jospa täämenis ainaki pääsiäiseen näin.

-Pai ja nuppu- 36+6
 
Täällähän on jännät paikat yhdellä sun toisella... =)

Piti tulla kertomaan ultran hyvät uutiset. Menee komedian puolelle tää mun raskaus. Vauveli on taas pää alaspäin. :D
Heitin tossa miehelle, et eiköhän ruveta köyrimään... et jos se vaikka syntys ennen kun kääntyy taas väärtepäin... :LOL:
 
AAM
Jaahassu toivotaan ettei nyt hillittömän pitkää aikaa kulu että kaverin saan sylkkiin :heart: ..

NuuttiKyllikki
- menee www.aijaa.com ja sit siihen etsit siihen sen kuvatuksen minkä haluat laittaa paina "lataa"
- sit ko on ladannut kuvan niin linkität sen tokan vaihtoehdon "pikku kuva" tähän viestiin mitä meille kirjoitat ( siihen tulee joku [ IMG ] vastaava ritirimpsu...
- ja ko painat tuota vastaa niin se rimpsu muodostaa kuvan tuohon sun viestiin... :)

Simple äs thät.. ja testaa tässä sähän voit sit poistaa ne viestit jotka ei onnistu :D
 
AAM
Alkuperäinen kirjoittaja SusseN:
Täällähän on jännät paikat yhdellä sun toisella... =)

Piti tulla kertomaan ultran hyvät uutiset. Menee komedian puolelle tää mun raskaus. Vauveli on taas pää alaspäin. :D
Heitin tossa miehelle, et eiköhän ruveta köyrimään... et jos se vaikka syntys ennen kun kääntyy taas väärtepäin... :LOL:
SusseN :LOL: mä olen kans yritäänyt irstaita ehdotella tuolle ukolle mutta se ei lämpene... :snotty:
sanoi että saan luvan mennä osteopaatilleni.. :kieh: ja maksaa tietty niistä käynneistä.. pärkele !

jos lähtis tuonne viimaan pojan kanssa hetkoks vilustelemaan..
 
Hieno uutinen ja kuvat NuuttiKyllikki :)

Jaahassulle isot tsempitykset ja myös muille melkein h-hetkeläisille (unicorn yms.)

( . ) yleiskiukkuärtsyolo täällä päällä, yhdyn myös usviksen kommentteihin miesten tajuamattomuudesta mitä tulee kotitöihin. blaah. Ei ne vaa jotenkin näe niitä tai jotain...

grrgrgrgrgnyteg murh

kadak&olio 38+0

MUOKS. teppana :hug: siskostasi ja mitä carriwellin imetysliiveihin tulee ne saumattomat toppimaiset yöliivit ostin ja on sopivat ja käytän jo melkein joka päivä niitä (tilasin kanssa netistä) ja toiset luukulliset oli kyl tosi kireet ympärysmitaltaan, ei olis mennyt ilman kätsyä jatkopalaa päälle ja on silti kireät, mutta eiköhän toi rinnanalus kapene. Niin täällä meidän pinossa on ainakin mulle lupailtu :)

Zukkis, aika pienen näköinen maha omaan nykyturbooni verrattuna :LOL:
 
NuuttiKyllikki voi miten ihana pikkuinen :heart:

ja jaahassulla ja unicornillakin vissiin aika jännät paikat :) kovasti voimia koitokseen!

itsekin kävin ä-polilla tänään. katsottiin vain ettei tullut lisää rm-oireita ja vauva voi hyvin verenpainelääkityksen aloittamisen jälkeen. kaikki oli ok ja sain luvan jatkaa lääkitystä. vauva tosin nukkui ekat 40min käyrillä ja kätilön piti hakea mulle kahviosta banaani (haki omilla rahoillaan, kun kättärillä ei mitään tarjolla eikä mulla ollu käteistä :D ) että saatiin vauvalle sokerienergiaa. sitten alkoikin tuttu möyrintä ja oltiin kaikki tyytyväisiä :) sattui muuten taas tosi ihana kätilö, muihin en kättärillä ole törmännytkään. vaikka siellä on siis hillitön jatkuva-aikainen härdelli, ei ymmärrä miten ne jaksaa.

teppana mä ajattelin pärjätä aluksi kaksilla imetysliiveillä. mulla on molemmat bravado-merkkiset ja oon tykänny kovasti. nää on ollu siis käytössä jo 3kk :whistle: kun kaarituelliset alko painaa ja jäi pieneks :D ja aiheesta ihan toiseen, niin toivottavasti sinun siskolle löytyy vielä luovuttaja. tuntuu varmaan tosi kurjalta, ettei itse voi auttaa, mutta eihän sille vaan mitään voi... :|

solina nyt huomannu saman kuin sinä, eli paineet tosiaan vaihtelee nopeasti lääkkeiden oton mukaan. unohdin aamulla ottaa albetolin, niin oli kättärillä paineet taas 150/100. sitten ne hommas mulle jostain tabun ja ihan 15-20min päästä oli paineet enää 140/90 ja sitten kotona 2h päästä 130/80... tehokkaita aineita, muttei kovin pitkäkestosia kyllä. mä popsin nyt 2krt/pv 100mg annoksen, joka on kuulemma alin mahdollinen. torstaina sitten lääkäri arvioi nostetaanko vai jatketaanko tällä.

usvis ymmärrän täysin sun fiilikset :hug: toi on niiiiin miesten kaltaista. meillä mies kyllä tekee kaikenlaista, mutta mua ärsyttää kun aina joutuu pyytään ja sit odotteleen kun hän "ehtii"... pleikkarii kyllä ehtii pelaa ja irccailla. ja joo, ymmärrän ettei kaikkea voi sillä sekunnilla saada, mutta vähä oma-aloitteisuutta joskus ois kiva eikä haittais jos pyydettäessä reagointiaika ois tosiaan vähä nopeempi.

jj-t sulla kyllä rm-oireet kuulostaa jo melkoisilta. kyllähän muaki pompotellaan ä-polin ja kodin väliä monta kertaa viikossa, kun ei oo niitä protskuja veressä, mutta sulla on kyllä mielestäni sen verta enempi muitakin oireita, ettei luulis yksien protskutasojen enää paljo merkkaavan :eek:

oonkohan mä poikkeus ku meil harrastetaan seksiä ihan siksi, et molemmat halutaan ja kun en kuitenkaan ihan halua vielä stimuloida synnytystä (koska vauva on niin pieni), niin mies joutuu sit kortsua käyttään :whistle: ei oo kauheen innoissaan, mut kyl on silti kelvannu :LOL: kortsut oliki eka tuote joka äitiyspakkauksesta tuli otettua oikeasti käyttöön...

vauva möyrii ja puskee tuol masussa taas tosissaan... sattuu vähä mut enempi mietin et jääkö sillä yhtään energiaa lihomiseen?? kun näin tänään vauvan kasvukäyrät ä-polilla, niin huomasin et pituusarvot ois keskikäyrällä, mut painoon/leveyteen liittyvät -2 käyrällä. et ei ne lääkärit tosiaan oo huijannu ku sanovat hentorakenteiseksi tätä beibee :eek: ei oo kyllä äitiinsä tullu...

nyt syömään :p päivän kohokohta :D

voikaa hyvin!!

t. manna + lilli 38+5 :heart:
 
Nuuttikyllikki: Voi ku toinen on niin sulonen!! :heart:
Jaahassulle: Peukkuja pidellään toivottavasti siellä nyytti saataisiin jo ja kaikki menisi hyvin! :hug:
Nappi 1984: Toivottavasti pääset tosi toimiin ja paketin kans seuraavan kerran täällä kirjottelet!! =)

Tämä tyty lähtee saunomaan ihanaa kun voi pitkästä aikaa saunoo ku ei oo koko ootus aikana uskaltanu saunassa käydä kun oli niitä supppareita alussa ku kävi saunas!!Nyt sit ei kyllä oo kuulunu eikä näkyny suppareita ku on muutaman kerran jo käyny saunas!

Illan jatkoja mamat! =)

Iitu+väpä 37+3
 

Yhteistyössä