<3 HEINÄVAAVAT kesäkuussa <3 *poksuminen alkanut!*

uc1
Huomenta,

Ei tullut lähtöä ainakaan vielä. Jossain vaiheessa yötä tuli jo 20 minuutin välein supistuksia, mutta pikkuhiljaa rauhoittuvat ja nyt kokonaan poissa. Eikä ole mitään vesiäkään enää valunut. Jatketaan siis odottamista. Blääh....

toivova-84 mä en ole yhtään "kokenut", kun on eka synnytys, mutta kommentoin sen verran, että mulla oli tollaset ihan samanlaiset oireet viikon 37+ tietämillä ja minusta kovasti tuntui, että olisivat ennakoineet synnytystä, mutta minun kohdalla niin ei sitten ollut. Olo helpottui ja vauva alkoi taas liikkumaan enemmän noin viikon kärvistelyjen jälkeen.
Mutta ihmiset on yksilöitä, ehkäpä sulla on tosi kyseessä...

Viikonlopun jatkoja kaikille!


uc1 ja "pikkumies" 39+2 :heart:
 
Onnea katta2 koko perheelle pojasta :flower:

Täälläkin supistelut rauhottui aamuyöllä,joten kasassa ollaan.

Mureena toivottavasti tyttö voi jo paremmin.

Matkaa synnärille on 30km ja tiistaista lähtien 3km.

Kaikille loppu odotukseen vointeja :hug:


ä-kengu 38+2
 
onnea katta2 ! :flower:

toivova-84: mulla kans tismalleen samallaisia "oireita" ollu täs viime päivinä. ihan tismallee samanlaiset ja iteki oon miettiny et mitä ne on ja enteileekö ne jotaki. en oo meinaan kassiakaan pakannu :D enkä kauheesti muutakaan oo tehny mitä pitäs! mulle ja toivova-84:lle siis voi kertoo mitä noi tollaset oireet meinaa =) iteki pohdiskellu.

jedvenna ja poju rv 38+2
 
SusSoo
katta2
onnittelut, kun saitte pienen poikavauvan


Omaan napaa ei kuulu mitään erityistä
Ärsyttää vaan tämä hitonmoinen kuumuus, jonka vuoksi ennestään turvonneet raajat ovat turvonneet varmaan jo maksimimittoihin. Jalat näyttävät ihan lehmän koivilta. Äitini tosin ilmaisi asian tänään hienotunteisimmin (?), että noi mun jalat näyttää ihan norsun jaloilta
No, eläin kuin eläin :/

Sussoo ja S 37+1 :heart:
 
hirveästi onnea katta2 ja koko perhe :flower: :hug:

sain nukuttua päikkärit, teki aika hyvää kun en ole nukkunut viime aikoina juuri ollenkaan.
heräsin hirveään vessä hätään, mutten saanu supistukselta pissattua :| mutta sai se supistus aikaiseksi epämääräistä verensekaista limaa ( anteeksi nämä kauniit puheet :ashamed: ) liekö sitten enteilee sitä limatulppaa vai mitä.
jedvenna kiva kuulla että muillakin outoja oloja, jotenkin en vaan jaksa uskoa että tää olisi sitä itseään, loppuvat kuitenkin kesken :( illalla olis kyllä sauna... en mäkään olis saanu sitä kassia pakattua ellei tuo mies olis niin kovasti vaatinut, sanoi ettei halua vastuulleen sitä että kiikuttaa mulle vääräi tavaroita, kun kuitenkin kiireessä unohdan puolet :D
sussoo mulla kanssa toi turvotus noussut ihan uusille ulottuvuuksille :( ei oo kivaa, koita jaksaa :hug:

muillekin voimia näihin loppuhetkiin :hug:
 
Ei taaskaan mitään viitteitä sinne suuntaan että olis synnytys ajankohtainen lähiaikoina :( Tukala olo, turvottaa, alamahaan sattuu, selkä on kipee, kävely on vaikeeta jne.. Mä olen NIIN kypsä tähän olotilaan!!!

Neitokeiju 37+6
 
hirmuisesti onnea meiltäkin katta2 :flower:

omassa olossa ei muuta kun valittamista,joten en jaksa edes raapustaa..samoja vaivoja tuntuu melkein kaikilla meillä nyt olevankin! :LOL:
tää kuumuus tekee mut hulluksi!!! :kieh:

palailenpas taas paremmalla ajalla..

babjuska+bömbbis 36+5
 
:wave: Terve leidit! Enpä olis uskonu, mutta olen vielä kasassa. Huomenna olis rv 39+4, jolloin esikoinen on syntynyt. Nyt alkaa olla kyllä jo kärsimättömyyttä ilmassa, sekä minulla että miehellä. Mutta ei mitään sitä vakavampaa, epätoivoisia ei olla edelleenkään. :D

Kattalle isot onnittelut pojasta! Meillä olikin sama LA, että hieman kyllä kadettaa.

Pystyttekö muut syömään lämmintä ruokaa näillä helteillä ja raskausviikoilla? Mua jotenkin ällöttää ajatuskin, jauhelihakeittoa sain jotenkin tänään syötyä. Mainitsinko jo että söin myös pakastepizzoja, sellasia minejä. :whistle: Ton tyyppinen menee alas, ihan perus kotiruoka ällöttää. Voisin elää ruokaisilla salaateilla, mutta kun ei jaksa tehdä.

Cassy rv 39+3 :heart:
 
Onnea katta2!! :flower:

Esikoinen voi ihan hyvin jo.

Vähän väliä ramppaan vessassa, kun tuntuu painetta alamahalla. Koko ajan jotain pientä tuntuu mahassa ja selässä. Enemmän tuntuu näitä oloja kun normaalioloa. Ei kuitenkaan ole sellaisia voimakkaita supistuksia. Elän toivossa, että ensi viikolla alkaisi tapahtumaan. Olen jotenkin niin innoissani. Toivottavasti nämä nyt jatkuisivat... :whistle:

Mureena ja papu 37+6
 
Cassy: Mä pystyn kyllä syömään normaalia ruokaa, mieluummin tietty niitä salaatteja, mutta tosiaan niiden tekeminen onki toinen juttu. Annoskoko on vaan nyt pienentynyt yli puolella viimeisen viikon-kahden aikana. Huomaa, että vauva on jo iso, kun ei mahaan mahdu, vaikka nälkä vielä olisikin. Ihan hyvä vaan, kun en ole mikään isojen annosten syöjä ollut koskaan, nyt vain keskiraskaudessa meni aivan järkyttäviä määriä ruokia. Nyt se sitten niinkuin taas normalisoituu. Tänään käytiin torilla, en jaksanut kuin puolikkaan lihapiirakan syödä, sit olikin maha aivan täynnä.
 
Täällä vietetty ihana päivä mökillä, pakko vaan myöntää, että kyllä vähän otti päähän kun ei päässyt uimaan :/ No onneksi rannikolla käy aina pieni tuulenvire kuitenkin eikä vesi niin hirmu lämmintäkään ollut kun jalkojani siellä huljuttelin...

Mulla tuntunut pitkin päivää alaselässä etenkin keskellä (ja säteillyt vähän myös sivuille ) sellaisia ihan kuin pieniä sähköiskuja, onko kellään ollut vastaavaa? Tietyssä asennossa kun on istunut tai mennyt kyykkyyn niin tuntuu pieniä tällejä, ei mitenkään kipeitä mutta aika erikoisen tuntuista...
Mulla oli täysin samanlaisia tuntemuksia heti esikoisen syntymän jälkeen vielä pari päivää, etenkin sairaalan keinutuolissa istuessa tuntui kun imetin. Kätilöillekin siitä silloin mainitsin, mutta ei he oikein osannut sanoa siihen mitään, itse epäilin, että epiduraalilla oli jotakin vaikutusta asiaan kun juuri siellä kohtia tuntui, mutta nyt ei kyllä epiduraalista voi olla kyse :D

Tuntemuksia odottelen täällä edelleen kuin kuuta nousevaa, alakertaa vihlonut "mukavasti" tänään muutamiakin kertoja :x

Sellaisen olen myös huomannut, että vessassa ollessa jos istuu vähänkään pidempään kuin muutaman sekunnin siinä "tyhjän päällä" niin alkaa välilihaan tulla sellaista paineentunnetta, onko muilla tälläistä? Ei mitenkään satu, mutta on aika epämukavaa...

Mullakin sitten vihdoin täydet viikot kasassa, vauva ois kyllä oikein tervetullut jo...

LEAL & Poju 37
 
onnea Katta2!!

Just ko pääsin sanomaan ettei ole liiemmälti turvotuksia, ni tänäänhä ne sitten paukahti oikeen kunnolla päälle.. Aamusta asti supistellu satunnaisesti, ei kauheen kipeitä, mut päikkäreitäkään en oo pystyny niiltä nukkumaan. Alavatta on ihan tosi kipee, ja vessatouhut ei meinaa onnistuu lainkaan just supistusten takia :/ Muuten on melko samallaisia oireita/vaivoja ko teillä muillakin, ni ei tarvi itte alkaa luettelemaan :kieh:
Miehellä on vielä reilu viikko lomaa jäljellä, ja mä kun niin toivoin et se pääsis suoraan jatkaa isyyslomalle, mut..on tässä silti vielä se reilu viikko aikaa lähtee synnyttää, mut epäilen kyl et tällasilla viikoilla oon lähdössä yhtään mihinkään. Ko just tätä mä halusin välttää, ja alan kyl itkee siäl lääkäril jossei lupaa käynnistystä. Mullakin viäl herran tähden melkeen kuus viikkoo 42+0aan, ja tällasta sit tää loppuaika ja tietty pahemmaks vaan koko ajan menis..!!
Söin sitte iltapalaks pikkasen sipsejä, ans kattoo millaset turvotukset aamusti :headwall:

Ämpee 36+1
 
OONNEE KATTA2 :hug:

Tulin kyselee, et ootteko esikkoa odottavat kokeilleet rintapumppuja? Ite kokeilin just äsken sähkökäyttöistä pumppua. (Eihän vaan pahasta ole???)
Maitoo heru heti.. Ihan jopa muutaman teelusikallisen verran :D
Luin jostai et saattaa saada suppareita aikaan ja niin vaan sai minullakin. Mutta ei VIELÄKÄÄN kipeitä. Toissa yönä heräsin 2 kertaa kauheisiin supistuksiin. Ei tosiaan tienny miten päin olis ollu, sattu niin h******sti...

Kaikki soittelee, et "joko oot pamahtanu??", mut ite en tajua edelleenkään sitä miten lähellä synnytys on. Oon ihan sillä asenteella, että 2 vko menee yli lasketunajan :D
Parempi niin, eipä oo liian "kärsimätön" kun ei odota liikaa... :)
Pystyy malttaa viel pari viikkoo <3 kun tietää, et vaikka menis 2vko yli lasketun niin maksimissaan vajaa kolme viikkoo odotusta :)

annu & neiti 39+2
 
Teitä varmaan kiinnostaa, mutta kerron silti. :D Mulla taitaa vauva painaa aika ankarasti tonne pepun puolelle... Koko ajan tuntuu niinkuin ummettais, vaikka maha toimii paremmin kuin laki sallii! Kiitos kun sain jakaa tämä asian kanssanne. :saint:
 

Yhteistyössä