<3<3 The Esikoisesta Haaveilevat <3<3 vol.3

jomi Mulla se arat tissit oli ainut oire :) Se on hyvä idea pitää sitä päiväkirjaa. Ite pidän sitä pillereiden lopettamisesta asti, eli noin vuoden. Siitä muistui aina mieleen mikä normaalia tässä kierron vaiheessa yms. Ja varsinkin kun kierrot oli 30-43 päivän välillä, niin oppi laskee tuntemuksista miten pitkä kierrosta aina tulee.
 
Heipparallaa kaikille pitkästä aikaa.
Valtavat onnittelut plussanneille! :hug::heart:

Päivittelen hieman omaa tilannetta, jonka jälkeen otan taustailun osan palstailussa.

Elikkäs käytiin siellä väestöliiton lapsettomuusklinikalla perjantaina ja saatiin aika paljon lisätietoo, varsinkin miehen tietoisuus kasvoi paljon (ja oma ahdistus kasvoi).

Eli mussa on tosiaan jotain ongelmaa, kierrot venyy ja venyy.. tälle nyt ei vaan voi mitään. Ultratessa löytyi kysta, jota nyt sit seuraillaan et puhkeeko itsestään, vai alkaako se kehittymään enemmän... Noh tää joka tapauksessa estää clomifenien käytön.

Lauantaina alko sit terolutien toimesta menkat, joten mulle voi päivittää kp3 (maanantai). Hieman olen katkera, mutta toisaalta helpottunut, ollaan ainakin nollapisteessä. Huomenna juostaan sit väestöliittoon verikokeisiin ja tosiaan ultrataan toi mun kysta mitä sille on käyny + mies menee vetää hanskaan keskiviikkona. Saadaan nyt kaikki perustutkimukset eteenpäin. Jos näistä ei löydy mitään ni sit mulle vissiin tehdään tuo aukiolotutkimus...

Keskusteltiin tuossa miehen kanssa aika painavin sanoin eräs ilta ja tulin siihen tulokseen et mun on pakko ottaa tähän asiaan kokonaisuudessaan etäisyyttä. Alkaa ahistaa oikeesti 24/7. Lupaan tulla aina moikkaamaan teitä maanantaisin ja perjantaisin yhden kerran päivässä (tai jos jotain yllättävää tapahtuu). Ootte kaikki kuitenkin mun mielessä, tää on vaan nyt tehtävä näin etten säry ihan täysin pirstaleiksi. Tästä syystä olen myös hankkinut itselleni lääkärin apua, että saan purkaa näitä tuntemuksiani ihan konkreettisesti, eikä mun tartte niitä yksinään surra (mies ei oikein tahdo ymmärtää).

Mutta plussatkaa te oikein ahkerasti, ootte oikein rakkaita :heart:
 
Vieläkö mahtuu mukaan yksi esikoishaaveilija...?

Meillä on siis sellainen tilanne, että vauva oli jo tulossa, mutta suru kohtasi meidät 30.10. ja näin siis "tipahdin" takaisin haaveilijoihin... :'(
Suru on kova, mutta syvällä sydämessä on pieni toivon kipinä, jos saisi oman pikkuisen joskus...
Hiljaa hyvä tulee : /
 
NiQ
Gabrielle pahoittelut tädistä! :(

Memelisa suurensuuret voimahalit, me pidetään sut mielessä <3

Jonna_91 ja Karoliina tervetuloa kuumeilemaan joukkoon!

ON: menkkajomotukset voimistuu vaan... nena tukossa silloin tällöin... huoh! kyllä taas tiputaan viikon päästä kovaa ja korkeelta!
 
Gabrielle :hug:

Memelisa ISO :hug: :heart:

Kaikilla tuntuu olevan jonkilaisia oireita, toivotaan että se on merkki hyvästä! :p

ON: Mikä ihme mättää? Lauantaina tiputteli siis, eilen ei mitään ja tänään tulee ihan hurjana (ÄLLÖÄ!) ruskeaa limaa (verta).. Hyi sentään. Mutta tosiaan, kp 24/?, ja oviskin luultavasti meni jo, niin mistä tämä johtuu. Toisaalta viime viikonloppuna tiputteli myös, niin oisko se voinu johtua oviksesta ja tää hyvällä tuurilla ois sit kiinnittymisvuotoa. Kuka tietää.. Oireitakin toki on ollut, ettei ajatus sinäänsä ole täysin mahdoton. Mutta odotellaan nyt ainakin perjantaihin, testit tulee hyvällä tuurilla huomenna postilaatikkoon, niin viikonloppuna testailen, jos ei kummia siihen mennessä tapahdu. Pää on kyllä AAAIVAN sekaisin. Masentaa ihan tällainen epätietoisuus :(

Mutta hyvää alkanutta marraskuuta ja viikkoa kaikille! *peukut pystyyn*
 
Heips taas kaikki!:heart:

Ekaks Paljon onnee Arianna ja Keiju!!!:flower: Tuo ittelle hiukan toivoo kun näkee et joku plussaakin!:)

Kauheesti näyttäs olevan muilla samoi oireita kun mullakin.
tosiaan, täällä tapahtunut kummia puoltoista viikkoa. alkoi painajaisilla plus muilla sekavilla unilla. Viikon ollut mystisiä mahakipuja, syke pomppaa vähän väliä kattoon, voi johtua että mulla oli koko viime viikon pientä lämpöä, n37,1 Muttei kuitenkaan oikeen flunssaa.. Maha "kramppailee" tai jotain. tänään sitä ollut vaan mahan sivuissa.. Niin, finnejä ja palelua. Tissit todella arat.
On se mielikuvitus jännä juttu. viime viikol olin aivan varma että tärpännyt, viikonloppuna onnistuin siirtämään ajatukset sivuun. ja nyt olen ihan varma että menkat alkaa parin päivän sisään...:|
jooo kp27 tai 28. ja mun kierto kun on yleensä 28-30 pvää.. Kun nyt pysyis se täti poissa..

t. Äipäksi91 ja itkukohtaukset.
 
Tervetuloa uusille :wave:

Memelisa, tsemppiä teille sinne kovasti, kyllä kaikki järjestyy vielä, usko pois :) :hug: säkin oot varmasti meidän mielessä ja tule nyt edes joskus kertomaan itsestäs kuulumisia! mulla on kans ollut joskus iso kysta mutta se puhkes itsekseen menkkojen oheessa, ÄLLÖÄVAROITUS: sitä limaa ja muuta tuli niin perhanasti ja oli niin perhanan kipeät kuukautiset silloin.. toivotaan että se ei ala kasvaa siellä ja puhkee itsekseen äkkiä pois!

täällähän on tooosi monella kaikennäköisiä ja oloisia oireita, voikun ne olisi sitä kovasti toivottua! kovasti tsemppiä kaikille!

ON: mulla on nännit niin perhanan arat et huh huh, johtunee oviksesta, outoa vaan kun mulla ei ikinä ennen ole ollut nännit kipeänä ja nyt ei voi edes koskea yhtään! mutta kroppa alkaa varmaan vaan toimimaan normaalisti monen vuoden hormonaalisen ehkäisyn käytöstä.. ovis hyödynnettiin ainakin toivottavasti, eli ovisplussan sain sunnuntaina ja sunnuntai aamuna sekä eilen illalla pupuiltiin.. mutta enpä usko että tärppi ekasta käy :)
 
monella tuntuu olevan tissit arat, onko teillä nännit arat vai kipuileeko rinnat esim. sivuilla pistelyä? mulla ei ollenkaa nännit arat mut aamuisin varsinki ku heräät ilman rintsikoita tissit tuntuu painavilta ja välillä päivän aikana pistelee sivuille,, tää voi kyllä olla ihan normaalia kiertoon liittyvää oiretta.. :kieh:
 
karoliina87, mulla on tällähetkellä siis pelkästään nännit ihan sika arat, en ymmärrä.. siis ku yölläkin heräsin monta kertaa siihen ku käännyin ja nännit osui johonki niin sattui iha hirveesti.. ihanku niissä olis joku tosi paha palovamma..
 
Teretulemast uusille! :flower:

Memelisa Paaaaljon voimia ja haleja sulle!! Asioilla on tapana järjestyä, myö pietään sut mielessä!! :heart:

Karoliina87 Tissikipukysymykseen, Mulla on tissit sekä nännit kipeät. Nännit ei oo ollu mulla ikinä kipeät, ns. kosketusarat. Tissit on sivuilta enemmän kipeät, käveleminen / juokseminen sattuu..

Tiuhti Hih, hyvä että ovis on hyödynnetty! :p

On: Negatiivinen. Joo aamulla innostuin ja lorautin herkkään 10 iu tikkuun pissat. Mutta puhdas nega. On niin surullinen olo :'( Kp 25 dPO 10, nii ois luullu et näkys jo. Aivan musersi tämän aamu. Joo malttamatonkin vielä olin...
 
Keiju123 Sulta mä sen päiväkirja-ajatuksen sainkin! Kiitos siis :)

Memelisa Toivon sulle paljon jaksuja ja mielenrauhaa! :hug:

Jonna_91 ja karoliina87 Tervetuloa joukkoon! Täällä näitä ihania naisia on iso liuta tsemppaamassa :heart:

NiQ Toivotaan, toivotaan... Lupaavalta kuulostais!

tiuhti_ Mulla kipeytyi ekassa luomukierrossa nännit ilmeisesti oviksen aikana/jälkeen ja sitä kesti muistaakseni yli viikon. Ne oli kans t-o-s-i arat! Mutta sen jälkeen tämmöstä ei ole ollut, mikä vähän ihmetyttää. Mietin siis olenko ollenkaan ovuloinut sen jälkeen vai olisko vaan johtunut hormonien muutoksista pillereiden lopettamisen jälkeen... Toivotaan, että oviksen hyödyntäminen tuotti teillä tulosta!

Hyppy :hug: Eihän se vielä välttämättä näy. Häntä pystyyn, vielä ei oo peli menetetty :)

Tisseistä/nänneistä Mulla on/oli enemmänkin nännit arat, mut jonkun verran myös on koko rinnat tuntuneet painavilta. Mutta tosiaan tuo nännien arkuus on enemmänkin miehen tekosia :p Ja tossa viikonloppuna oli yks niin liikunnallinen pupuilukerta, että mulla on ollut vähän kaikki lihakset kipeinä, siis myöskin rintalihakset, joten voi johtua siitä ihan tuo tissien raskaus... :D Ja tänään tuo nännien arkuus tuntuis olevan lievempää jo.

ON: Kp 24 ja alavatsatuntemukset jatkuu. Mut tää taitaa vaan näihin luomukiertoihin kuulua. Mietiskelin tuossa, että voisin ehkä huomenna tehdä r-testin, kun niitä nyt sattuu olemaan :whistle: Vähän tyhmää joo, mutta viime kierto oli vaan sen 27 päivää, niin vois jo ehkä näkyä jotain. Vaikka toisaalta tuskinpa näkyis, kun mulla on vaan paskoja testejä kaapissa. Siis liuskoja (David), jotka ilmeisesti näyttää tosi myöhään plussan, ja ClearBluen Plus-testejä, jotka vissiin antaa tosi paljon vääriä plussia :xmas: Hirmu kivoja semmoset! No, pitää sit turvautua Apteekin omaan, jos on jotain tulkinnanvaraisuutta testeissä...

Mut nyt takas töiden kimppuun. Plussatuulosia kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
t84
Näin kauan maltoin sitten olla pois, oikeen koko eilisen :D
Tää on vähän hankalaa kun toisaalta tekee pirun pahaa täällä pyöriä, mutta sitten taas toisaalta täällä on niin ihania ihmisiä ja jollain tavalla saa tukea teistä. Eikä näitä juttuja oikeen voi kellekään kertoa, en halua kavereilta mitään sääliä tms, ja vaikka mies miten yrittää niin ei se mikään loistavin keskustelija ole.
Mutta siis vielä kerran kiitos haleista ym, kyllä olo pikkasen helpotti :)

Täällä on nyt näköjään monilla jännät paikat! Toivotaan että kaikilla teillä on onnistanut, kyllä mä yksinkin täällä keksin juttua :D

Gabrielle pahoittelut sullekin tädistä :( Vaikka miten yrittää varautua, niin silti sitä tippuu korkeelta.

Memelisa mulla tuli itku tosta sun kirjotuksesta, jotenkin kun itselläkin on vähän sama tilanne niin koskettaa lähempää... En oikeen tiedä mitä sanoisin, vaikka eipä tohon varmaan hirveesti voi mitään sanoa.
Jos tätä luet niin saanko kysyä sulta neuvoa, mihin mun pitää olla yhteydessä että pääsisi johonkin tutkimuksiin? Tosiaan annoin itselleni tän vuoden loppuun aikaa onnistua itse, sitten on pakko selvittää missä on vika. Ja aika alkaa loppua... Kauhulla odotan tota, ja olen vaan siirtänyt ja siirtänyt asiaa... Pelkään yli kaiken että saan kuulla huonoja uutisia, en oikeesti tiedä miten sen kestäisin...
Jos muuten haluat joskus jutella, niin mulle voi laittaa viestiä, purkaa pahaa oloa tai muuten vaan...

Ja tervetuloa uudet, kyllä tänne mahtuu! :)
 
NiQ
The Esikoisesta Haaveilevat TI 2.11.2010



Kadonneet lampaat:
:attn:
PimpulaPumpula.........kp 79/31.......................yk 1
BeBop........................kp 64/31......................yk 4
peikko_......................kp 61/28-30.................yk 5



HelenaM...............kp 41/29...........................yk1
MyDream..............kp 40/28...........................yk 10
munakoiso............kp 39/30...........................yk 8
NiQ......................kp 33/33............................yk 4



mimmu1984..........kp 29/31-35........................yk 5
Äipäksi91..............kp 28/30.............................yk 5
AnniSofia.............kp 28/35-37.........................yk 2
horrorpop............kp 28/27-34.........................yk 3
AnniMu................kp 25/?................................yk 1
anu84..................kp 25/?................................yk 26
Hyppy..................kp 25/28..............................yk 1
Karoliina87...........kp 25/28............................. yk 5
Jomi....................kp 24/27-30.........................yk 3
Dreamangel........ kp 22/?................................yk 2
Iloksi...................kp 21/32..............................yv 4+



soleigh................kp 20/28............................5/10
Anna-79.............kp 19/28-38........................yk 1+6
Ella83................kp 18/33..............................yk 2
Shih..................kp 18/27-35(43)...................yk 8
Nannie...............kp 17/?...............................yk 2
An-nie...............kp 16/30-35........................yk 6
tiuhti_,..............,kp 16/?..............................yk 1
Chiba.................kp 14/30-35.......................yk 6



BlueNote.............kp 6/29-39.........................yk 4
Murmeli88......... .kp 6/27.............................yk 4
Memelisa............kp 4/?................................yk 5
t84.....................kp 2/28..............................yv 2
Gabrielle.............kp 2/26..............................yk 3
Jonna_91..................................................
paivi81......................................................
Salpe.........................................................





HAAMUJENGI/RKTT


NiQ dpo6




Plussanneet :heart::heart::heart:




EdlaOnni 23.7.2010 yv 2+
HappyFeet 1.8.2010 08/08
Päivänsäde82 17.8.2010 yk 2
chiaraa 30.8.2010 yk 3
Tiudeliini 12.9.2010 yk 2
Odes 13.9.2010 yk 5
Lumpe 15.9.2010 yk 4
fyssari86 18.9.2010 yk 1
Supuliini 20.9.2010 yk 2
haaveilija87 22.9.2010 yk 2
Otokka 28.9.2010 yk 1
susse83 9.10.2010 yk 3
Valkokulta 10.10.2010 yk 10
Mary Jane 13.10.2010 yk 3
niuku 20.10.2010 yk 14
Arianna 28.10.2010 yk 5
Keiju123 31.10.2010 yk 1
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
Nyt ois hyvät neuvot kalliit!

Millaisia ovat nännipihan muutokset raskauden alkaessa?

Itelläni huomasin äsken ihan vahingossa nännipihassa pieniä "finnin" näköisiä pisteitä joissa vaalea pää? Ei ole kipeitä, mutta mitä himpskattia?

KIITTÄEN jälleen kerran, Hyppy
 
Hyppy, oon kyl kans lukenu että joillakin raskauden alussa tulee noita nystyröitä tisseihin.. mutta tosiaan kun ei voi varmaksi mitään sanoa :)

juu kyl mä luulen et tuo nänniaristus johtuu ihan siitä et meen ekaa kunnon kiertoa ilman ehkäsyä.. koska ei mulla mahista ole olla raskaana kun käytettiin viime kierrossa oviksen aikoihin kortsua (ellei ovis olis ollu sit tooosi myöhään), mutta ekat luomumenkat tuli ihan normaali aikaan ja kesti 5 päivää kumminki :) eli kyllä on ihan varppina oviksesta mun nännikivut :D vaikka ainaha sitä haluais muuta uskoa..

Jomi, voishan se jo näkyä jollain herkällä, mutta sit kun saat jonku haamusen sieltä niin sitte se jännäily ja kärsimättömyys vasta alkaa.. kannattaisko ehkä kummiskii ottaa vielä siihe KP27? ku eihän sulla olis ku 3 päivää enään :D

niin ja Gabriellelle iso hali tädin takia :hug: tsemppiä kovasti uuteen kiertoon!
 
tiuhti_ Niin, totta tuokin, mutta mä haluaisin toisaalta saada kiinni mahdolliset kemialliset raskaudetkin. Ihan vaan, jotta tietäisin tapahtuuko mitään kiinnittymisyrityksiäkään... Ehkä vähän hölmö katsantokanta, mutta tällä hetkellä kyllä kiinnostais kovasti tietää. Toisaalta en tiedä kierron pituuttakaan varmaksi, kun vasta kolmas kierto ilman pillereitä menossa. Katsellaan :)
 
Jomi Ite ajattelin sillä perusteella testata, että mitä sitä itseään piinamaan, JOS plussa tulee niin tulee ja hyvä niin. Mutta jos ei, niin mitä sitä ns. oireita enään tutkimaan ja mietiskelemään. Näin sain itelleni mielenrauhan että en stressaa. Faktat on faktoja. Mutta, nyt kun tuo mun nännitutkimus yllätti niin taas jälleen kerran raskausoireilut nostavat päätään, juuri kun yritän päästä niistä eroon. :LOL:

Mietiskelin että oonkohan laskenu tän kierron väärin. Mulla oli siis ovisplussa tikussa 23.10 eli ts. kp 15. Eli oiskohan mun kierto mahollisesti 29 päivää, eikä 28... en tiiä yhtään. Tai voihan se olla pidempikin, koska pillerit juuri lopetin eli inhottaa tää epätietosuus.
 
Jomi, sitten jos niitä kemiallisia yrität bongailla niin tee vaan testi :) siitäpä ainakin tietää että paikat toimii eli ovuloit, mutta pakko mun on omasta navasta sanoo, et minuu harmittais jos kemiallisen bongaisin, kun alkaisin jo kaiken maailman asioita sit kuvittelemaan niin pettymys olis suuri kun ei pieni pysyisnkään matkassa.. mutta voi kun kovasti toivon että sulla olis pieni kyydissä! :) tuu heti kertomaan kuinka sulle käy! voihan se olla et sieltä pärähtää jo selkeä plussakin..
 
Voi kehveli! Nyt aikani mietittyä huomasin, että oon laskenu Dpo:t ihan väärin. Nyt siis on Dpo 9, eikä 10. Voi että. No. En tiiä. Kummallista vilua vaan on, paleltaa ja paleltaa.. Lämmöt 36.8. Nytkun oon ihan ummikkona noita lämpöjä tarkastellu nii ennen mun normaalilämpö ollu jotain se 35 ja vähän yli.. mutta nyt muutamana päivänä pysyny tuossa 36.5-36.9 paitsi yhtenä päivänä tipahti 35.9 oliskohan mittarivirhe :confused: :xmas:

En tiiä onko täällä kysytty joskus mutta heitämpä ilmaan Minkä ikäistä sakkia täällä ollaan? =) ja ammattinnehan on?

Ite 19, lähihoitaja.
 
Viimeksi muokattu:
pöppinen
Vauvakuumeilua ilmassa jo 4 kk, pahennan kuumettani plussakuvia katsellen. :D
Mielenkiinnosta kysyisin: Rinnat kipeänä jo viikon, alavatsassa kohdun tietämillä pikku tikkuilua, voiko olla merkkejä raskaudesta? toinen kysymys. Voiko nainen olla ns. valeraskaana ?:ashamed:
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä