<3 <3 MARRASKUUN massukat 2011 HEINÄKUUSSA <3 <3

Rautaa pitäs ostaa jooo. Kunhan sais aikaiseksi :p

Huomenna pitäs lähtee raviressulle ja hevosia ajamaan aamusta alkaen, kiva saada vähän puuhaa. Paitsi jos supistelee niin en ajele, pitkä ravireissu on taas edessä, Vieremällä pitäisi parin hevosen voimin käydä pyörähtämässä.
Oon tuttuja aina autellut sillointällöin, kiva päästä kesäraveja kiertämään. Lapset vaan menee jo huomenaamulla aikaiseen mummolaan ja pääsen hakemaan vasta lauantaina :/ mutta sitten alkaa lasten mummollakin kesäloma ja meillä myös, eli jee, kotona kuukausi kokonaan :) ellei mulla ala suppailla enemmän, sitten pitää keksiä joku varahoito lapsille. Toiv edes pari viikkoa saavat kotona olla.

KUUMA on! Huh hellettä.

Lauantaina pinniksen maalaukseen, jee :)
 
Kelan toiminnasta tulin vielä pikaseen kirjoittamaan..

Jätin siis hakemukset maanantaina 18.päivä.
Kävin kattoo äsken netistä että päätös äitysavustuksesta oli tehty tänä aamuna, melko nopeaa toimintaa. Ens viikolla saan jopa sen hurjat 140 euroa tilille. Ajattelin jos nyt ostaisin vaippoja kaappiin pari pakettia, ei ne miksikään mene, harsoja ja kynsisakset, ja vannan. Loput käytän törkeästi ruokaan, syön itseni mukavaksi :p

Olivat kanssa jo tehneet päätöksen että ensi kuusta eteenpäin sain lapsilisiin sen yh-korotuksen, tässä kuussa vielä tulee ilman korotusta. Ja että oon vauvan synnyttyä oikeutettu lapsilisään ja yh-korotukseen myös. Äiityspäivärahasta ei vielä ollu päätöstä, jännitttää tekeevätkö sen ei-vahvistetun verotuksen mukaan et saisin enemmän rahaa :p
 
Tiukutukselle paljon tsemppiä tilanteeseen! on kyllä kurja tilanne että mies ilmottaa tollasen pommin. Ja vielä jos toisesta ei oo nähny mitään merkkiäkään että haluaakin erota. Etsii siinä uutta kotia normaalisti ja touhuaa...:/ huh huh. Sitä vaan miettii erotilanteessa näin raskaanaollessa että miksi juuri nyt? että eikö vauvakaan ole tarpeeksi iso asia että toinenKIN voisi edes yrittää... yrittää ottaa vastuuta ja miettiä ennenkuin toimii. Mut ehkäpä noille joillekin ukoille mikään asia, ei edes vauvan tulo, ole niin tärkeä että se menisi heidän omien itsekeskeisten halujen edelle.
Mietin vain tässä Tiukutuksen tapauksessa että mikä kumma voi olla syynä, vai onko tuo vain mielenhäiriö sinun mieheltäsi... toivon että olisi. ehkäpä hän jotenkin säikähtikin tulevaisuutta ja teki noin...ei voi tietää. :(


Törkeä mahakipu vasemmalla puolella ja melkein lantiossa. alko aamu neljältä ja jatkuu yhä välillä, jostain syystä pissalla käymisen jälkeen :eek:
jomottaa ja kipu aaltoilee, istuminen helpottaa vähän. taitaa olla kasvukipuja vaan mutta hyvin ilkeeks äity tänäyönä.


Britney & poju 22+1
 
aplari mä ostin viimeksi kihlasormuksen raskauden puolivälissä ja vihkisormuksen 9. kuulla ja ne on nyt oikein sopivat (vähän pyörii muttei tipu), silloin oli vähän tiukemmat. mulle ei tullut juurikaan turvotusta, tai käytännössä kai ollenkaan. muistan miten loppuvaiheessa joka ilta otin sormukset pois, kun pelkäsin että turvotus nousee yön aikana (mistähän olin moisen kauhuskenaarion kuullut?) ja sit ne sormukset joudutaan sahaan irti, mutta lopulta oli sormukset synnytyssalissakin... =)

kikatus tosi nopeaa toimintta kelalta! mäkin jo suunnittelen mihin sen 140e sijoittaisi... :whistle: mä tosin pääsenkin ilmeisesti jättään omat paperit vasta viikon päästä, kun mun pomo on vielä lomilla ja niihin tarttee sen hyväksynnän, jotta firma voi hakea mun äitiysloma-ajan palkalta kelasta korvakset. alle 3-v lasten äideille/hoitovapaalaisille muuten vinkki, jos haette ä-päivärahaa niillä tuloilla, joiden mukaan teille on myönnetty ä-päiväraha edellisestä lapsesta, niin laittakaan sinne sv9:n lisätietoja-kohtaan "kaksi lasta kolmessa vuodessa". ei sitten tule uusi ä-päiväraha hoitovapaan aikaisilla tuloilla, vaan palkkatuloilla.

tunnetteko te muuten missä asennossa teidän vauvat on? mä en nyt muuten niin erityisesti, mutta yksi suosikkiasento vauvalla on ja se on pää alaspäin siten että oikein porautuu tuonne alas oikealle. silloin tuntuu ettei voi edes istua, kun toinen on niin tukevasti ja alhaalla siellä. muuten tuntuu potkut ja liikkeet aika usein tosi alas tai ihan sivulle, että taitaa viihtyä poikittain ja pää ylöspäin... no, kunhan siinä loppuvaiheessa sitten malttaisi pysyä pää alaspäin, niin tää äiti ois tyytyväinen ;)

toooosi kuuma päivä ja mä meinaan paistua tänne töihin! onneksi enää 4h ja pääsee ulos vaikka koko vkl:ksi =)

t. manna8 + elma 22+2 :heart:
 
Täyttelin kans ja postitin kelan paperit keskiviikkona. Vähän kyllä jänskättää meneekö kuinka täpärälle palkkatulot viimesen 6kk:n mukaan versus 2009 tulojen verotuksen. Tuntuu vaan siltä, et hirveesti ne tekee kaikenlaisia indeksi korotuksia tohon vahvistettuun verotuspäätökseen ja miinustaa taas sitten kaikenlaisia tulonhankkimiskuluja palkkatulosta, joten jännityksellä odotan miten käy, vaikka paremmat tulot näin maalaisjärjen laskutoimituksella tuleekin viimeisen palkkatulojen perusteella. Itellä tuo äitiysavustus 140e hukkuu pinnikseen ym.huonekaluihin. Meillä kans vauva nukkuu meidän makkarissa omassa pinnasängyssä(nyt vielä ainakin ajattelin näin), koska pelkään ihan hirveästi sitä, että vauva tippuu sängystä tai jää mun/miehen alle. Siksi ostankin stokken baby-kit osilla, koska se baby-sänky on niin hyvän pieni ja mahtuu hyvin vähän pienempään makkariin. Oman huoneen esikoinen myös saa. Joten koirat joutuvat väistymään ns. Koirahuoneesta vauvan vuoksi.

Onko muuten teillä joilla on jo lapsia mitään hyviä vinkkejä koiraperheeseen, johon syntyy esikoinen. Pitäiskö nyt jo ruveta tekemään jotain valmisteluja ennen vauvan tuloa/ottaa huomioon?

Hoitovapaasta oli myös keskustelua. Ainakin nyt ajattelen, että haluan olla kotona aika pitkään, ehkä niin kauan kun lapsi on 3v. Tuntuu jotenkin helpommalta laittaa lapsi esim. päiväkotiin, kun se ite osaa kertoa jo päivästään ja ilmaista itseään hoitotädeille. Eikä mulla töihinkään mikään mahoton halu oo palata. Voipi olla, että haluan toisenkin vauvan tossa kolmen vuoden päästä, joten vois ihan hyvin jatkaa kotona putkeen kahden lapsen kanssa.

Vauvan asentoa en osaa kyllä hirveesti arvioida, musta tuntuu et se on niin pieni vielä, että vuava myörii mahassa miten sattuu. Mutta eniten potkuja tulee kuitenkin vasemman alavatsan kohtaan.

(. ) Kaikki sujuu tosi hyvin. Seuraava neuvolakin on vasta kolmen viikon päästä. Ei ole tarvetta sairaslomallekkaan. Sen pahoinvointikauden (8-14rv) jälkeen oon kyllä voinut hyvin. Kävely ehkä hidastunut ja väsyttää, mut muuten voinut hyvin. Kauhulla odotan tota 28+ jälkeistä aikaa, sillä oon lukenut muita palstoja, että meno saattaa muuttua sen jälkeen ja kolotuksia tulee. En kyllä pistä pahaksi vaikka jäisinkin sairaslomalle ennen äippälomaa, joka alkaa VASTA 20.9. Kovasti pelkään, että synnytän aikasilla viikoilla, en kyllä tiedä miksi, mutta sitä kovasti miettinyt. Nyt lähetään vipalla kesälomaviikolla elokuussa jenkkeihin 27rv:lla. Ja kovasti soittelin lentoyhtiöitä läpi, et tarviiko raskaustodistusta neuvolasta olla mukana. Ei kuulemma tarvi mikäli lähtee matkaan ennen 27rv. Joten ei siitäkään tarvi huolehtia. Kokemuksia/vinkkejä lentämisestä raskaana otetaan vastaan.

HelenaM. & Vilja-tyttö 23+1
 
HelenaM meillä ainakin koira käyttäytyi aluksi tosi hyvin, paitsi että kun vauva tuli, niin ainaku vauva itki, niin koira syöksyi vauvan luokse. Luuli että sillä oli hätä. Mutta kun Miika sitten lähi ryömimään ja konttaamaan, niin meijän koissu alkoi pelkäämään sitä, ja sen jälkeen ne ei voineetkaan olla samassa huoneessa ikinä enneku saatiin ongelmakoira kouluttaja apuun ja kun Miika kasvoi, niin ei oo koissu enää ollut moksiskaan. Ne on ihan parhaat kaverit. Mut pelottaa et miten nyt käy et alkaako koira pelkäämään näitä uusia vauvoja :( Meille suositeltiin sellaista "rauhoittavaa" pantaa laitettavaks koiralle enneku mä tuun kotiin sairaalasta vauvojen kanssa. Ja koiraportti on asennettu, niin et koissu ei pääse koko asuntoon. Se kuulema tuo myös turvaa koiralle, kun tietää et lapset ei pääse portista sisään.

kivut selässä ja mahassa on pahentunut ihan viime päivinä :( en olis ikinä uskonut että hyvä olo, muuttuu näin nopeasti :( En pysty kävelemään pitkiä matkoja enkä käymäään kaupassa kunnolla enkä ainakaan kantaa mitään painavia juttuja...viikon päästä on naistenklinikalla käynti et saas nähä mitä ne sanoo..ahistaa jos joudun vuodelepoon. :|

anzu ja pojat 23+0
 
kivut selässä ja mahassa on pahentunut ihan viime päivinä :( en olis ikinä uskonut että hyvä olo, muuttuu näin nopeasti :( En pysty kävelemään pitkiä matkoja enkä käymäään kaupassa kunnolla enkä ainakaan kantaa mitään painavia juttuja...viikon päästä on naistenklinikalla käynti et saas nähä mitä ne sanoo..ahistaa jos joudun vuodelepoon. :|

anzu ja pojat 23+0
joo sama täällä :/ vaikka odotankin vain yhtä. ootko miettiny syitä kipuun? itse uskon mulla olevan kyseessä lantion löystyminen koska kipu on enemmänkin kyljessä ja vaikeuttaa nimenomaan kävelyä. tohon ois ihan saatavilla joku tukivyö..
tosin mun on soitettava maanantaina neuvolaan (ellen sitä ennen mee päivystykseen) kun en tietenkään ite oo mikään lääkäri arvaamaan et onko tää just lantion löystymistä. jotenkin tässä on yks ihmeellinen piirre, se että kipu tulee monesti pissalla käymisen jälkeen!
kun rakko on tyhjä ja alavatsassa helpottaa ja nousen ylös pesemään käsiäni wc:ssä niin aijai miten alkaa vihlomaan :( sen jälkeen kävely yhtä he*vettiä...
spookya.

vauva tuntuu voivan ihan ok. potkii entiseen malliin..välillä oikeen siihen kipeeseen kohtaan :D ihanaa
 
britney en oikein tiiä mistä johtuu..oon ajatellut että on kohdun kasvukipuja, mut en tiiä :( ajattelin kanssa maanantaina soittaa neuvolaan jos jatkuu tälleen koko ajan :( En jaksa sit ootella ens perjantaihin saakka. Huomena on vielä esikoisen synttärit ja pitäis ne jaksaa..onneks äiti ja anoppi on auttamassa..
 
anzu86: täällä kanssa yksi joka ei pysty edes kaupassa käymään! :(
viimeksi kun kävin naistenklinikalla sanoivat että ei syytä huoleen, mutta ei tää kyllä kivaa ole.

Onkos kukaan täällä muuten mitannut vielä vatsanympärystä? meikäläisellä näytti olevan 104cm :D

-jennae ja pojat 24+5-
 
Nyt kaikki ihanaiset tarvitsisin mielipiteitä :(

Käytiin perjantaina miehen kanssa juttelemassa perhetyön sossulla, joka neuvoo erojen mietinnöissä ja erojen järjestelyissä. Juteltiin yhdessä ja erikseen ja vielä yhdessä.
Sossu kertoi että näitä tapauksia tulee harvase viikko, ns. isyyspaniikki joka yleensä tulee raskauden puolenvälin tienoilla kun maha kasvaa ja alkaa vauvatarvikkeet täyttää kämppää.
En tiedä mitä kaikkea mies ja sossu yhdessä juttelivat mutta mies oli vannonut rakkauttaan minuun ja vauvaan yms (ja vannoo sitä minullekin, mutta öh silti eroa miettii?!) ja sossun ehdotus oli että katsoisimme esim. joulukuuhun asti että muuttuuko miehen ajatus, eli että onko kyseessä vain tämä paniikki muuttuvaa elämää kohtaan vai oikea eron halu.

Nyt en tiedä yhtään mitä ajatella :( En todellakaan haluaisi erota, mutta samalla en voi olla ajattelematta että entä jos mies ei tosiaan halua kanssani enää olla :'(
En halua että toinen olisi ns pakosta kanssani..
Mies sanoi että voi hyvinkin olla tuollainen paniikki vain ja kun kysyin että pystyisikö todella olemaan erossa minusta ja vauvasta niin mies sanoi että ei ja ettei itsekään ymmärrä miksi välillä mieleen tulee selittämätön tunne että pitäisi erota..

Voi voi kun sekavaa :'( Auttakaahan vähän, pitäisikö tässä yrittää vai erota? En todellakaan haluaisi erota, mies ei ole varma mutta vannoo rakastavansa, mutta ajatus siitä että on väkisin kanssani ja minä säälittävä rukka vain roikun kiinni ei ole järin mukava :(

Anteeksi vuodatus ja teksti joka ei liity oikein raskauteen, pakko jonnekin päästä purkamaan kun tuntuu että ei ole sellaisia ystäviä tässä jotka ymmärtäisivät tilanteen (raskaus yms..)
Enkä varmasti edes osannut kertoa tätä selvästi, tunteet ihan sekaisin
 
Täällä taas, viikon loma etelän lämmössä takana :) Viikko vielä olisi lomaa jäljellä ja sitten vielä pariksi kuukaudeksi töihin.

Tiukutus: Todella hankala tilanne sinulla! Kovasti voimia toivottelen ja jaksamista, olo on varmasti tosi kurja =(
Itse neuvoisin vielä yrittämään. Parhaassa tapauksessahan miehellä on paniikki joka voi mennä ohitse ja kaikki päättyä hyvin. Toisaalta tuollaista ei ole helppo unohtaa ja vaatii sinulta hommia ja anteeksiantoa että pääset asiasta yli sitten jos kaikki järkkääntyy parhain päin.
Mutta siis sinuna yrittäisin jos häntä kerran rakastat. Olisin kuitenkin mahdollisimman itsenäinen, eli hommaisin paljon tekemistä itselleni ja antaisin miehelle tilaa. Ja samassa itsellenikin. Ehkä miehelle nyt parasta olisi nähdä että sinä olet vahva, itsenäinen ihminen ja pysyt pystyssä ilman häntäkin. Jospa hän näin parhaiten ymmärtäisi mitä on menettämässä eikä ahdistuisi lisää..? Toisaalta avoin juttelu asiasta olisi varmasti paras vaihtoehto jos hänestä (ja sinusta) on siihen. Kysele mikä pelottaa etc.
En tiedä auttoiko mitään, mutta viimeisenä vielä, että pohdi ihmeessä asiaa täällä. Varmasti ollaan kaikki mielellämme tukenasi!

Leeniliini 25+2.
 
Tiukutus Hyvä, että menitte yhdessä "hakemaan apua"! Olen kyllä samaa mieltä Leeniliinin kanssa. Ymmärrän täysin, jos miehelläsi olisi tullut tällainen paniikki kaikesta. Ja ymmärrän myös sen, että sinulla on nyt hankala luottaa häneen. Mutta mies on kuitenkin tunnustanut rakkautensa sinua ja tulevaa vauvaa kohtaan sekä sinulle ,että sossuntädille. Ja kertonut, ettei oikesti voisi elää ilman teitä.

Nyt paljon voimia sinulle ja mielellämme me sinua kuuntelemme ja tuemme täällä palstalla :heart:


:heart: Vimpula ja Vampula 24+2 :heart:
 
tiukutukselle halit! ymmärrän sun tunteet ja ahdistuksen,mutta väkisinkin tässä ainakin oman raskauden aikana huomannut miehen huomioida erilailla,tämä kun on miehelle ensimmäinen lapsi,meillä auttanut että miehelle kertoo asioista asioiden oikeilla nimillä ja pitää miestä ajantasalla,omista tunteistaan ja oloistaan ja kertoo että se on normaalia,miehen on niin vaikea olla mukana raskaudessa,mutta tosi on että erolla ei lapsesta selvitä,se on väärin. Ja tuo isyyspaniikki on normaalireagtio ensimmäistä jopa toista odottavale perheelle,kuten meillä oli lasten isän kanssa,se oli jotain hirveää,mutta siitä selvittiin. Teet itsellesi selväksi mitä et siedä ja mitä kestät,kummalatakin kaivataan erittäin paljon ymärrystä toista kohtaan,joustoa,luopumista,vastaantuloa ymm..ihana että olette käyneet olette juttelemassa puoluettoman ihmisen kanssa...:hug: olette rohkeita!

(.) tänne ei ihmeempiä,maalla oltu tämä viikko,mustikoita ja muitakin marjoja tullut poimittua. Tänään kuitenkin kotiin,ihanaa päästä kaupunkiin,tää kun on täällä metsän perukoilla,lähimpään kauppaan 11kilsaa ja naapurikin 2kilsan päässä,vesi lämmitetään joka kerta kun haluaa suihkuun,muuten on ihan kylmää ymm..ei mun juttu ei. Pieni poika on selvästi kasvanut masussa kun liikkeet tuntuu aina vaan vahvemmilta:heart: istukka onkin edessä eikä takana,niinkuin olin kuvitellut..onneksi ei vaikuta liikkeisiin..:)

EevaN ja Pieni 21+2
 
Tiukutukselle haleja! :hug: Oon samaa mieltä EevaNn kanssa, ootte tosi rohkeita, ja selvästi rakastatte toisianne, kun olette saaneet itsenne puhumaan kolmannen, ulkopuolisen osapuolen kanssa! Minäkin kannustaisin jatkamaan, ja yrittämään.

Olen taustaillut pitkään, ja ajattelin välillä aukaista suutanikin taas :)

Vauvan asentoa en vielä tunne, etuistukkakin saattaa haitata..

Esikoinen heräs, jatkan myöhemmin!



Santara89 + Mönninkäinen 25+0
 
Kantorepusta, itse möin just uuden 100€ manducan 80€lla. ei toiminut meidän tytöllä kun ihan vauvasta asti oli adhd eikä halunnut olla paikoillaan. Harmittaa koska haluaisin kantaa lasta kantorepussa enkä pitää vaunuissa, mutta ei voi mitään. manducasta muuten ihan ok kokemukset ja sillä kuitenkin ihan hyvä jälleenmyyntiarvo.
Seuraavan tulokkaan kanssa tehdään varmaan niin,että hän hengailee vaunuissa niin sisällä kuin ulkonakin parit ekat kuukaudet ja kunhan alkaa liikkumaan niin voi pitää sit vapaammin lattialla ilman pelkoa että pääsisi tippumaan mistään. meillä koirat kissat ja vilkas esikoinen niin en tiedä mihin muualle kuin vaunuihin laitan vauvan,ettei kukaan sitä vahingoita sitä!!?

En ole vielä täyttänyt kelan kirjettä kun en tiedä minkä vuoden mukaan hakisin äippäpäivärahaa..pitäis tarkistaa milloin on ollut parhaat tulot, mutta miten?? en voi muistaa kun olen ollut satunnaisesti töissä...

Mä olin viikonverran kihokkeja ja hilloja poimimassa mökillä (koirien ka kolmistee) ilman mitään sähköjä tms ja jos ois rahaa bensaan niin lähtisin uudestaan. matkaa sinne on sen verran, että satanen menee bensoihin (..niin miehen auto mulla käytössä kun se ite ei varmaan olis edes ajokunnossa..)

Siellä möksällä tärkeintä oli saada vesi lämmitettyä ja soppakalat kalastettua, kunnon extremeä jota kaipaan tällä hetkellä eniten!. Piti tulla eilen kotiin tekemään pihahommat,ts tekisin jos ei kokoajan sataisi. sama ois olla mökilläkin,eikä siellä edes satanut, täällä kotona oli satanut jokapäivä...

omanapa.. Mekin tarvittais varmaan miehen kanssa ammattiapua.. mies meni esikoisen kanssa anoppilaan toisaaviikolla, jätti tytön sinne ja häipyi itse viikoksi kalalle. Hain tytön kotiin kun anoppi alkoi väsyä ja miehestä ei tietoa missä on ja milloin tulee kotiin.. oon tosi masentunut ja meinasin jo alkaa kattelee omaa asuntoa. Sama ois olla yksinhuoltaja kun mies ei oo kotona koskaan.. ja uskokaa tai älkää, EI edes soita mulle kysyäkseen miten jakselen!! ilmeisesti ei edes välitä ja tuntuu pahalta. ei olla nähty kahteen viikkoon!

Anteeksi tämä purkaus. Tais loppua tuo keskiraskauden seesteisyys ja tilalle tulla loppuraskauden helvetti!

Rosalinda ja Jannu 25+1
 
Viimeksi muokattu:
Ikävää kuunnella kun niin monella on huolia! jaksamista siis kaikille! <3
No ei se meilläkään ole ruusuilla tanssimista kun asutaan anopin luona,kun oma talo on kajaanissa myynnissä:/ jospa se menisi äkkiä niin saataisiin täältä joensuusta äkkiä oma etsittyä ennen kuin vauva syntyy. Olis niin ihana päästä jo vauvan huonetta laittelemaan..:/ kauhea stressi siis kun ei voi vapaasti ilmaista mielepiteitään,mentävä toisen tapojen mukaan eikä näyttää kauheasti tunteitaan eli raivota,itkeä yms jos mieli tekee:/:(:(/::(/:(:/ eli välit ovat meilläkin puolison kanssa aika tulehtuneet kun ei saada yhtään omaa aikaa keskenään...
 
Tiukutus: Mäkin olen sitä mieltä, että kannattaa kokeilla vielä. Ilmeisesti noi vauvapaniikit on aika yleisiä. Toisilla ilmenee vaan hieman voimakkaammin kuin toisilla. Meillekkin kuitenkin jo toinen ja kolmas tulossa ja pientä paniikin tynkää, lienee tuplista johtuvaa, olen havaitsevinani. Menojalka on alkanut kummasti ukolla vipattaa. :)

Jostain muistelisin lukeneeni, että ensimmäinen vauvavuosi on kaikista yleisin aika erota. Ei kauhean lohdullinen tieto :( Itseasiassa juuri ukon kanssa puhuttiin, että oli elämä tuplien kanssa kuinka vaikeata tahansa niin kahden ekan vuoden aikana ei erota vaikka mikä olis. Katsotaan sitten uudestaan jos siltä tuntuu. Mä en kyllä usko, että meidän tarvitsee sitä keskustelua käydä mutta eihän sitä ikinä tiedä miten elämä heittelee.

Rosalinda:
Haleja. Tossa tilanteessa kyllä harkitsisin eroa ihan tosissani jos miehen luotettavuus o tota luokkaa. Voimia sullekkin.

Ja tsemppiä vielä kaikille muillekkin ketkä painiskeli parisuhdeongelmissa.

Maha kasvaa ja muuten vointi hyvä mutta nyt on alkanut jalat turpoamaan. Luulen sen kyllä johtuvan tästä kuumuudesta koska tänään on ollut parempi päivä kun vähän viileni. JOku kyseli vatsanympärystä. Tämän aamun mittautulos oli 102 cm ja viikkoja 21+6.

Huomenna Ikeaan shoppaan ihan järjetön määrä tavaraa. Sen jälkeen pääseekin taistelemaan esikoisen kanssa iltaunista kun suunnittelin hänen siirtoa pois pinniksestä.

Siisu ja jätkät
 
tiukutus paljon :hug: todella hankala tilanne. en kyllä itse tiedä mitä tekisin tuossa tilanteessa jos toinen haluaisi erota vaikka rakastaakin. toivottavasti saatte asiat kuntoon ja plaatte vielä yhteen :)
rosalinda todella omituista käytöstä mieheltä : /
minulla on varmaan niin kiltti mies ettei edes yötä ole pois kotoa ellei ole töissä ;) ja se aika tulee taas kun lunta rupee satamaan. välillä menee pari päivää ettei nähdä kun mies painaa lumihommia ja kun tulee kotiin niin nukkuu hetken kunnes taas lähtee.
onneksi tätä kestää vain talven ;)
äitiyspakkaus/raha tällä kertaa meinaan ottaa rahana. on jo sen verran jäänyt vaatteita ja muuta sälää sekä kolme makuupussia joten jätän pakkauksen väliin.
meillä vauva tulee nukkumaan samassa huoneessa meidän kanssa. niinkuin kaikki ovat nukkuneet ja vieläkin nukkuu nuo nuoremmat (6v ja 2v)
kovin olen yrittänyt tuota vanhempaa saada nukkumaan omaan huoneeseen mutta ei. nuorempi olisi tarkoitus saada pois pinniksestä ennen vauvan tuloa ja luulen ettei tule olemaan ongelma. kunhan vaan saadaan hälle sänky haettua.
mie odottelen täällä kovasti viestiä. ystävä lähti synnyttämään kuuden aikoihin :) ihanaa päästä katsomaan pientä kääröä :heart:
omassa masussa voidaan hyvin. möyritään ja potkitaan paljon :)

cadillac ja toukka 22+2
 
Kiitoksia kaikille, mieli piristyy kummasti kun saa jossakin tätä jakaa ja kuulee muidenkin mielipiteitä.
Rosalindalle myös paljon :hug: on kyllä siinäkin taas todella ajattelevainen mies :(

Ehkä tässä on parasta nyt yrittää miehen kanssa. Siisami hienoa että olette ns. sopineet noin, antaa varmasti paljon tukea kun tietää että ei yksin jää kaksosten kanssa. Uskaltaisikohan ehdottaa samaa miehelle :whistle:
Tänään pääsimme miehen kanssa kunnolla kaupoillekin ja teki kyllä hyvää päästä käymään jossakin. Katselimme paljon vauvatarvikkeitakin ja mies vaikutti jopa kiinnostuneemmalta kuin minä! Kiikutti minulle tutteja yms. että "Mitä tarkoittaa kun tämä on anatominen huvitutti ja tämä silikoninen yötutti?" :D Ja oli todella piristävää ja hauskaa yhdessä. Monen päivän itkujen jälkeen oli ihanaa taas nauraa yhdessä :) Ehkä tämä tästä, pitäisi varmaan useammin päästä käymään yhdessä jossakin niin ei kämpän seinät kaatuisi päälle. Helpommin alkaa kaikki asiat stressaamaan ja ahdistamaan kun on vaan kotona eikä saa mitään mielenvirkistystä. Pitänee miehen kanssa huomenna jutella ja yrittää keksiä kaikkea mukavaa tekemistä joka viikolle ennen vauvan tuloa :)

Toivottavasti nyt jatkuisi tämä ilo, yritän olla ajattelematta erosotkua jotta en ainakaan omalla käytökselläni ahdistaisi miestä. Ei varmasti auta hänen oloaan jos eukkokin kokoajan asiaa hautoo ja itkee silmät päästään :saint:
Ja selvästi vauvakin oli hämmentynyt kun olin monta päivää surullinen, ei ollut ollenkaan niin aktiivinen. Tänään sitten sai taas kunnon riemukohtauksen. Vauva sieltä taisi sanoa että nyt on hyvä kun isi ja äiti sovussa! ;D

Tiukutus&Masi 26+5 :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Jyllanti80 ja EevaN
tiukutus tsemppia parisuhteeseen ja mun mielestä kannattaa kanssa yrittää vielä. Meilläkin oli tosi vaikeeta siihen aikoihin ku esikoinen täytti 1v, meni varmaan puoli vuotta tosi huonosti, mutta päätettiin sit alkaa yrittämään ja nyt ollaan edelleen yhdessä onnellisesti ja 6v takana.

jennae minkälaisia kipuja sulla on??Mä tänään soitan kyl neuvolaan ja kysyn niitten mielipidettä, et soitanko naikkarille. Tukivyön myös saan tänään onneks ku ei selkä enää kestä. :( onks sulla hei naikkarilla ultrat ja loppuajan seuranta???Mulla on siellä ja sit on tietty neuvolassakin käynnit.

kaksosten odottajat tunnistatteko selvästi a:n ja b:n liikkeet. Mulla on toi A tuolla niin alhaalla, ja b niin ylhäällä että helposti pystyy sanoo et kumpi liikkuu. Ja A potkii selkään päin ja B potkii mahaan päin :D hauska seurata niitä.

Nyt pitää lepää ja ottaa iisisti ku supistelee. Eilen oli super rankka päivä ku oli eskoisen 4v synttärit, mutta nyt ne on ohi ja nyt lepoa.

anzu ja poitsut 23+3
 
Huomenta Massukat!

Tiukutus Hyvä että olette väleissä ja voitte puhua vielä asioista, ehdottomasti kannattaa yrittää, ei pitkää suhdetta kannate noin vaa lopettaa ennenku on yrittäny kaikkensa, varsinki kun vauva teille vielä tulossa ..Ite ainaki tekisin kaikkeni jos meidän mies alkais miettimään moista. Voittehan sopia että menette vaikka yhdessä parisuhdeneuvojalle tms. jos tuntuu vaikealta?! Pääasia että ei noin vain heittäis kirvestä kaivoon.

Suonenvetoihin olen alkanu syömään magnesiumia, niinkuin joku tuolla aiemmin sanoiki, katsotaan jos se auttais tähän pikkuvaivaan..

Vauvan liikkeet tuntuu päivittäin ja väillä tuntuu "painetta alavatsalla" ja vaikkei vessahätä oliskaan tulee ihan yhtäkkiä tarve että nyt pissalle! Johtuukohan että vauva liikkuu masussa eri asentoihin ja painaakin sitte virtsarakkoa?!

Rosalinda Inhottava tilanne teilläki :( Jos yrittäisit puhua varovasti asiasta kun seur. kerran miehesi tulee kotiin? Eihän tuo kivaa ole yksinkään olla kokoaikaa..

Karoliina 25+0 Pokspoks! :)
 
Ilona ilmoittautuu pitkästä aikaa! :wave: Palasin tänään töihin kesäloman jälkeen (ja heti netissä, oikea vuoden työntekijä :D), oli ihanan rentouttavat 4 viikkoa, joista 2 viimeistä viikkoa lomailtiin Kyproksen helteessä :cool: Matka ja lennot molempiin suuntiin meni superhyvin, ihmeekseni kukaan ei saanut edes turistiripulia. Miten mannan Italian reissu meni, oot varmaan kertonutkin jo mutta en nopeasti selattuna nähnyt raporttia? Olihan se Italia, teillä oli talo vuokrattuna, muistanko oikein?

Lukaisin nopeasti viimeiset 5-6 sivua läpi - kurjaa kun niin monella on ryppyjä rakkaudessa. Meillähän myös mies ilmoitti kun sai tietää raskaudesta suurin piirtein että joko hän tai vauva - nyt ollaan käyty pariterapiassa ja puitu asioita, puhuminen on tehnyt todella hyvää. Mies koki että asoita vaan tapahtuu ja kukaan ei kuuntele häntä ja hän ei voi vaikuttaa asioihin - se, että saa purkaa ja puhua tuntuu olevan se tärkein juttu. Nyt on taas seesteistä parisuhderintamalla, mutta kyllähän tollanen vie luottamusta pitkäksi aikaa vaikka kuinka yrittäisi ymmärtää. Ihanaa Tiukutus että tekin pääsitte puhumaan, komppaan kaikki muita että ihan mahtavaa että haluatte jatkaa yhdessä - vaikka koskaanhan kukaan ei voi tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu.

Ja siisami oli tehnyt kahden vuoden eroamattomuus-sopimuksen - ihan mahtavaa, loistojuttu! Voisin ehdottaa meillä samaa. Ja mitämitä, odottaako Britney myös yksin, luinko oikein? Mitä tapahtui, jaksatko kerrata lyhyesti?

...jatkuu...
 
Viimeksi muokattu:
Vauvan asennosta ollut puhetta - meidän pikkuneiti potkii tositosi alas, liikkeet/potkut ei tunnu missään muualla kuin aina tuolla kohdunsuun tuntumassa. Rakenneltrassa mussukka oli pää alaspäin, on tainnut sen jälkeen sitten kääntyä jalat alhaalle.

Mulla myös kävely ihan tuskaa, kuka muu valittikaan samaa? Vaikka kävelisin 1km/h vauhtia, alkaa heti pistävä kipu kohdun oikealla puolella. Neuvola on nyt keskiviikkona, täytyy siellä kysyä onko se vaarallista.

Jaa mitähän muuta, palaan lukemaan vanhoja tekstejä...
 
Täälläkin palailtu koneen ääreen...

Myös täällä olo paheni selvästi viikossa ja nyt pohdin kun viikko olisi vielä lomaa, menenkö sen jälkeen enään töihin, jotenkin tuntuu ettei ainakaan täyttä työpanosta pysty antamaan, mikä sitten kyllä tuntuu työpaikalla (päiväkoti).

Paino noussut kevyet 10kg :) ja vatsan ympärys 106 eilen illalla eli 23+6, onneksi muillakin tuplaodottajilla näyttää masu kasvavan :) vähän jo huolestutti kun kaikki mainitsevat asiasta ja kyselevät tyyliin milloin lähet synnyttämään.

anzu86 Liikkeistä, mikäli kaverit ovat entisillä paikoilla niin patu ylempänä potkii säännöllisesti oikeaan kylkeen ja Tatu alhaalla ilmeisesti niin päin ettei liikkeitä tunnu ihan niin usein, mutta potkii tuonne rakon suuntaan. Varmaksi ei kyllä pysty sanomaan kun mylläävät sen verran ja joka ultrassa aina eriasennoissa.

Tsemppiä ja jaksamista kaikille ketkä odottavat yksin tai joutuvat vielä odotuksen lisäksi murehtimaan parisuhde ongelmista.

Äitiyspakkaus/raha me otettiin 2 pakkausta ja kolmas rahana, perjantaina tuli lappu että 2 viikon sisällä pitäisi paketit tulla. Muutankin alkaa hankinnat olemaan isommilta osilta tehty ja lastenhuone kunnossa.

-Jessie + Tatu ja Patu 24+0 - POKS
 

Yhteistyössä