<3 <3 MARRASKUUN massukat 2011 <3 <3

Mulla alkuraskauden ultra maksoi 120e kela korvausten jälkeen. Pk-seudulla Diacorissa :)
Tsemppiä niille joilla on ultra tänään :)
Itse pitää nyt lähtee kiirehtimään koululle.. Ei yhtään jaksais, kun ihan hirveä olo ja 8h, mut pakko :/
 
Huomenta kaikille.:wave:

Vaunuista Meillä on vaunut valmiina esikoiselta, mutta joudumme kyllä ostamaan tuplat. Esikon ja tulevan vauvelin ikäeroksi tulee 1v 7kk. Liikutaan paljon julkisilla ja käydään usein kävelylenkeillä. Esikoinen nukkuu myös aina päiväunet rattaissa ulkona, joten en usko ettei suostuisi paikallaan olemaan rattaissa. Eli nyt sitten ssätetään rahaa tuplarattaisiin, joihin sitten vauvalle koppa ja adapteri kaukaloa varten. Ja kaukalo pitää myös siis ostaa, koska laitettiin esikoisen kaukalo jo kiertoon. Käymme siis myös autolla ostoskeskuksissa, jolloin adapteri on loistava homma, kun vauvan voi vaan kaukalossa nostaa rattaisiin ja esikko sitten siihen viekkuun istumaan. Budjetti meillä on 1000€. Muuta ei sitten tarvitsekaan hankkia, kun kaikki on vaatteita myöten valmiina odottelemassa.

Tyttö/Poika itse toivon ehkä toista poikaa. Minusta olisi hienoa joskus olla oikein monen pojan äiti.=) Tyttökin kyllä kelpaa. Meillä suvussa vaan poikia ja aina hiplailen lastenvaateosastsolla vaaleanpunaisia hörsötyksiä kaihoisasti, kunpa pääsisi joskus niitä vielä ostelemaan. Eli jooo oikeastaan siis ihan sama. Haluamme kuitenkin tietää sukupuolen heti kun mahdollista. On siinä uuden elämän syntymässä sitten muutenkin ihan tarpeeksi jännättävää, ettei tarvitse bvielä sukupuoltakin jännätä. Ja esikon kohdalla olin aivan varma, että tyttö on tulossa. Rakenneultrassa kun selvisi, että poika tulee, niin olin ensin hetken pettynyt (varmaan, koska tyttöolo oli niiiiiin voimakas). Ja sitten rupesin itkemään, kun olin niin onnellinen.

Jes. kaksi päivää töitä ja sitten taas lomalle. On vähän noita käyttämättömiä lomia (vielä 9vko, jotka pitäisi käyttää tänä vuonna). :p

Alice ja Väinö 8+0 POKS
 
Huomenta!

Meillä varhaisultra tehdään ensimmäisen neuvolakäynnin yhteydessä. On siis ilmainen.

Sukupuoli Emme ota tämänkään tulokkaan kohdalla etukäteen selville sukupuolta. Meillä on siis ennestään 3 poikaa ja toivetta olisi neljännestä pojasta.

Seulonnat Osallistuuko muut sikiöseulontaan.? Eli meillä siihen kuuluu verikokeita ja niskaturvotus ultra. Jos näissä ilmenee jotakin on päätettävä otetaanko lapsivesinäyte / istukkanäyte.

Paino Onneksi ei ole vielä noussut yhtään. Kun tuota ylipainoa kuitenkin on.
Tähän on varmasti auttanut se,ettei makea maistu. Yleensä maistuu hyvin.:)

Ultra Hyviä ultrakuulumisia oli monella. Hyvä juttu.

Trallaa 7+3
 
Moi :wave:

Jospa minäkin tänne välillä kirjottaisin kuulumisia. Tiistaina oli ensimmäinen ultra ja Kaksi sykkivää sydäntä omissa yksiöissään =) Olivat saman kokoisia ja vastasivat viikkoja, joita nyt siis 7+6 :heart: :heart: Seuraava käynti olisi sitten kahden viikon päästä. Masu on todella turvoksissa ja hankala peitellä, mutta kelleen ei viellä asiasta kerrota. Pahaa oloa jatkuvasti, mutta pari kertaa on vaan tarvinnu posliinia halata, onneksi :)
 
Katjuska onnea kahdesta pikkuisesta :heart:

Neuvolasta palattu ja ultrassa kaikki hyvin. Sydän sykki kiivaasti ja pieni siellä liikkuikin :heart: Vatsan päältä ultrattiin, tarkempaa mittaa ei saatu kun otti laite häiriötä, mutta neuvolantäti sanoi että vastaa kyllä viikkoja kun liikkuukin yms. :) 20 pvä sitten np-ultra, jossa tarkempaa mittaa kun otetaan uudemmalla laitteella. Iso kivi tipahti sydämeltä :heart:

Seulontoihin osallistutaan. 18 pvä on verikokeet ja 20 pvä ultra. Ja jos tarvetta niin sitten lapsivesinäyte.

Myöhemmin pitää tulla lukemaan paremmin kirjoituksia, nyt pihalle hommiin kun niin ihana olo ultrauksesta ja kevät parhaimmillaan :)
 
Ultrasta: Riippuu kovasti laitteistakin, kokeillaanko ensin mahan päältä. Yksityisellä yrittivät ensin mahan päältä, mutta kohtu oli niin taaksepäin kallistunut, että eihän siitä mitään tullut. Alakautta sitten tehtiin. Opiskelijaterveydenhuollon puolella tehtiin suoraan alakautta, ei ole niin hyvät laitteet että olisi masun päältä tässä vaiheessa edes toiveissa nähdä mitään.

Dopplerit: Sama doppleri täällä kuin Diinullakin! Tulkaa tosiaan ilmoittelemaan jos kuulette jotakin, jänskää! Itse ajattelin kokeilla ensi viikon alussa seuraavan kerran.

).( Saako valittaa tosi noloa asiaa..? :ashamed: Kamala ummetus!! Ei oo oikeasti tullut sunnuntaiaamun jälkeen oikein mitään. Auauau. Selkää särkee aivan älyttömästi, johtuneeko sitten juuri tästä..
 
Heips!

Ihanaa lukea ultrakuulumisia. Alan itsekin miettimään,että pitäiskö sittenkin käydä. Hinta kylla kauhistuttaa,mutta sitten sais tietää että onko siellä vauvaa vai tuulimunaa vai mitä. Sinne viralliseen ultraan on niin pitkä aika vielä!
Toisaalta tollanen doplerikin olisi ihana! Harmi ettei kellään ystävällä ole sellaista,että vois käydä kokeilemassa :)

Poika on tänään ollut aivan kauhea kiukkupussi. Kaikesta täytyy huutaa ja suuttua ja kaikki kielletty käydä läpi. Hauskaa siinä sitten komentaa ja yrittää ymmärtää ja lohduttaa ja pidätellä oksennusta ja pysyä rauhallisena. Huoh. Olo on kaamea,eikä oikein innosta pienen uhmaikäisen raivoamiset jotka on luokkaa "miks en saa työntää kyniä pistorasiaa" tai "nyt vedän jääkaapista kaikki lattialle". Ja sitten kompastutaan kirjaan ja itketään. Onneksi sain äsken heivattua muksun päikkäreille. Toivottavasti on oma aurinkoinen itsensä kun sieltä herää <3

Mulla on tullut ruokahimoja. Oon nyt viikon juonu älyttömät määrät kivennäisvettä. Sellaista marjoilla maustettua. AH! iso pullo päivässä. Toinen on tummat viinirypäleet,niitäkin kuluu paljon! Harmi ettei ole varaa ostaa luomuna kun tavallisissa on niin paljon myrkkyjä...ei varmaan pitäis syödä joka päivä. :(

Seulonnat Osallistutaan niihin tavallisiin riskittömiin seulontoihin. Se lapsivesipunktio kuulostaa tosi hämärältä. Siinähän on merkittävä keskenmenon riski? Toisaalta jos vahvasti näkyy noissa muissa jotain poikkeavaa niin kyllä sinne varmaan mennään.

Nyt pätkii kyllä niin pahasti etten viitsi enempää kirjoitella,tylsää teille lukea sekavia lauseita. Onneksi illalla on keramiikkatunti jossa saan itseni rennoksi taas :)

Mukavaa torstaita kaikille!
 
Viimeksi muokattu:
Lapsivesipunktion keskenmenoristi on noin 1-2 % tms. ja se tehdään vain jos tarvetta, eli jos löytyy merkittäviä tuloksia.

Minulla ultrattiin mahan päältä kun neuvolantädin mukaan niin hoikka että tuskin mitään ongelmaa. Ja jep, hyvin näkyi vaikka laite oli vanha kuin taivas :D Näkyi selvästi syke, liikkeet, pää yms vaikka viikkoja onkin vasta 9+2. Eli aika yksilöllistä varmaan miten näkyy, niinkuin Leeniliinikin kertoi kohdun asennon vaikutuksesta :)

Leeniliini paljonko sulla on viikkoja kasassa? Itellä oli viikolla 8 kamala ummetus. Omenat yms kuituisia ruokia kannattaa syödä paljon. Ei ne paljoa auttanut niinkuin ei muukaan mutta eihän sitä tiedä jos helpottaisikin sulla! :) On kyllä inhottava vaiva :/ toivottavasti ei kauaa sulla kestä, tunnen tuskasi :D
 
Tiukutus Niin,ei se korkea olekaan se prosentti. Oon vaan niin pessimistinen että oon varma että just mä olisin se toinen niistä sadasta joka saa keskenmenon. Mutta jos näkyis runsasta niskaturvotusta niin kyllä mä sinne menisin silti. En vaan oo mikään länsimaalasen lääketieteen fani. (Silti musta tulee terveydenhoitaja :D)

Ummetuksesta vielä..auttaako teillä niinkin ihastuttava aine kuin kahvi? Itse oon vähentäny yhteen pieneen kuppiin aamulla,mutta kyllä helpottaa! (Tänään tosin kahvintuoksu ällötti enkä pystynyt juomaan ollenkaan.) Oon kyllä huomannu että raskaana vatsa toimii oudosti. Tällähetkellä mä oon ihan läpipaska. Mut eipä ummeta..vielä.
Puuroa ja kahvia heti aamusta niin luulis helpottavan! :D

Mandi ja nuutti 6+4
 
Voi ei Mandi tuskin sulla niin huono tuuri voisi olla! Mutta toivotaan vaan ettei tule tarvetta mennä :) Onhan siinä se riski ja kyllähän sitä haluaa välttää pienimmätkin riskit, joten ihan ymmärrettäväähän se on että riemusta kiljuen ei moiseen tutkimukseen mene :) Mutta toivotaan ettei tule tarvetta mennä ;)

Ummetukseen muuten tosiaan kahvi voi auttaa! Kaikkea kannattaa kokeilla sen verran inhottava tuo vaiva on. Ja raskaanahan saa Levolacia käyttää, eli jos ei mikään kotikonsti meinaa auttaa niin kannattaahan tuotakin sitten kokeilla.

Yyh tuijotan kokoajan tuota ihanaa ultrakuvaa jonka saimme matkaan :D Miehen ilmekin oli niin ihana kun ensin ei näytöstä mitään oikein näkynyt, mutta kunhan painettiin vähän enemmän niin johan näkyi. Miehen silmät pyöristyivät kunnolla ja suurenivät vaan aina sitä mukaa kun neuvolan täti selitti "tuossa näkyy selvä syke" "voi sehän liikkuu oikein kunnolla" "Ohhoh ompas aktiivinen kaveri kun noin hyppelee" Miehen silmät muistuttivat ultrauksen lopuksi lautasantenneja :D Taisi tuntua miehestä hassulta nähdä, että kyllä se ihan oikeasti on siellä :heart:
Voihan nyt hempeily ja oma napa :D

Miten muuten noita ultrakuvia kannattaisi säilyttää? Neuvolakortin muoveissa en viitsisi kun siitä tuskin hyvää kuvat tykkää. Kameralla ajattelin koneelle kuvat näpätä mutta olisi ihanaa kun nuo ihan oikeatkin säilyisi mahdollisimman pitkään :)
 
Tuplaonnea Katjuskalle! :heart:

Ja isosti onnea hyvistä ultrakuulumisista myös Tiukutukselle! :heart:

Seulontoihin osallistutaan täälläkin! Np-ultra olis 18.4 ja verikokeessa pitäis käydä ennen sitä. En haluaisi edes ajatella lapsivesipunktioita tms, mutta jos seulonnat viitteitä antaa että jokin voisi olla vialla niin luultavasti mennään sitten punktioon. Mutta toivotaan, ettei kellään meillä tarttis siihen asti mennä. :) Esikoisen aikaan oli vaan np-ultra eikä veriseulontaa ollenkaan, tai siis ei kuulunut samaan pakettiin.

Leeniliini, saa täällä nolojakin asioita valittaa. Mun puolesta ihan mitä asioita vaan. :) Itselläni ei ole ummetus (ainakaan vielä) ollut riesana, mutta jos tulee niin varmaan yritän syödä luumuja tai luumujugurttia + paljon kuituja.

Ultrakuvien säilytyksestä: Mulla kyllä on ollu ultrakuvat aina neuvolakortin (tai siis sen kansion) muoveissa. Esikoisesta vieläkin (poika 2v) ja hyvin säilyneet. Olen kyllä myös skannannut ne tietokoneelle talteen, koska eihän ne kuvat ikuisia paperilla ole.

Huomenna on jo huhtikuu! :)

Diinu & Pipana 9+1
 
Kiitti vinkeistä ihanaiset =) Viikkoja on Tiukutus ollut tämän viikonalun juurikin se 8+! Eiköhän se tästä. Kahvia en kauheasti pysty juomaan, se ällöttää pahasti, mutta yritän edes vähän saada alas. Olette ihania!
 
Heippa kaikille!

Voi kun olen ollut laiska kirjoittelemaan, mutta ihanaa että te olette ahkeroineet miunkin puolesta! :) Olen kyllä joka päivä käynyt tsekkaamassa teidän kuulumiset.

Ultrista. Onnea kaikille ultrassa käyneille, mukava lukea niin paljon positiivisia uutisia! Miun pitäis odottaa vielä viikko varhaisultraan, ei kyllä malttais sitten millään! Toivottavasti sieltä tällä kertaa löytyisi pikkuinen ja tiuhaan sykkivä sydän. Jos kaikki menee hyvin ja saan käynniltä mukaan kuvia, ajattelin laittaa ne odotuspäiväkirjaan ja lisäksi vielä skannata koneelle.

Sukupuolesta. Sukupuolella ei ole miulle eikä myöskään miehelleni mitään väliä, pääasia on, että saisimme terveen lapsen, kun sitä on jo niin kauan toivottu. Mies tosin on vitsaillut, että jos meille tulee tyttö, saa koko ojan stressata millaisia sulhoja se meille tuo näytille. :D Jos nyt vain pääsemme niin pitkälle, niin ajattelimme ottaa sukupuolen ennakkoon selville.

Parisuhteesta. Me ollaan seurusteltu kesällä neljä vuotta ja kruunataan tosiaan suhteemme menemällä naimisiin elokuussa, ihanaa! Meidän parisuhteen hoito on vielä äärimmäisen helppoa, koska meillä ei ole lapsia ja lisäksi näemme vain viikonloppuisin. Pysyy ainakin suhde tuoreena! :D Viikonloput onkin yleensä aivan mahtavia, sitä nauttii jo vain siitä että saa olla toisen kanssa. Vajaan kuukauden päästä muutan kyllä taas kesäksi mieheni luokse, kun alkaa loma. :cool:

Mites muuten teidän ravintoasiat? Moni on jo käynyt neuvolassa, onko siellä kehotettu syömään joitain lisäravinteita? Mie oon jo pidemmän aikaa ennen raskautta syönyt päivittän B-vitamiinia (foolihappo!), E-Epaa ja D-vitamiinia.

Viikonloppuja!

Sannuska80 6+1
 
Viimeksi muokattu:
Ummetuksesta, luumu on aika kätevä. Ja mulla lisäksi viinirypäleet, kun syö paljon laittaa kunnolla toimimaan.

Seulonnoista, ultraan mennään verikokeisiin ei. Ja näkeehän siinä ultrassa että on päälisin puolin kunnossa, sekä sen montako siellä köllii ja laskettuaika tarkentuu, kun on epäsäännöllinen kierto. Sit mietitään uudelleen jos on kunnon turvotukset.

Ens viikolla neuvolaan sitten kai selviää jonkin sorttinen laskettu aika ens alkuun.

Täällä pahaa oloa ja jotain ruokia on alkanut tekmään mieli. Mies ei yllättäen laita hanttiin kaupassa :D tänään oli lähellä ettei tullut ylös, mutta meni onneksi sitten ohi. Nyt jännätään huomista soppailu reissua kavereiden kera. En vielä haluaisi kertoa.

Lisäravinteista, meilä sano neuvolan täti jo aikaa varatessa et syötkö monivitamiinia ja d vitamiinia.

Parisuhteesta. No ollaan yhessä ja meillä on arjen yhteinen hetki kun tuijotetaan jotai sarjoja tv:stä. kuulostaa tylsältä juu, mutta on se ihanaa költsiä vieressä ja kattella. Sit on arjen pienet yllärit toiselle.

Ultrista, meillä ekan kuvan on sen vauvakirjan välissä. Tokikin skannattu koneelle talteen myös. Nyt toivotaan että ehditään ultraan ennen pääsiäistä. Esikoisen synttärit on pääsiäisenä ja sillon vois tehä jekun sukulaisille. Jos päästään siis ultraan ennen niinultra kuva kirjahyllyyn muidenkuvien joukkoon ja katsotaan sytyttääkö kellään :D
 
Meinasin jo eilen tulla kirjoittamaan että ihanaa kun se vuoto mikä minulla oli, kesti vain sen maanantai aamun mutta enpä hurraakaan enää. Silloin tosiaan tuli ruskeeta tuhrua ihan vähän aamusella mutta se oli siinä.
Eilen minua sattui töissä pariin kertaan kunnolla mahaan, kerran kipu kävi reisissä asti mutta silloin ei vuotoa tullut. Tänään sitten heti aamusta alkaen on tullut ruskeaa valkovuotolimämöllölöllöä ja äsken käydessäni vessassa alkaa punaistakin näkyä jo mukana. Jepa jee. Hitto kun kyrpii ettei voi rauhassa olla ollenkaan. Neuvolaan en vieläkään soittanut, olen täysin varma että tämä ei kyllä varhaisultraankaan asti mene. Maha ei vielä toistaiseksi ole kipeä, mutta sellaisen hassun oloinen koko ajan, kipua odottelen koko ajan. Tämä on niin typerää! :headwall: :'(
 
Monella ihania ultra ja jo neuvola kuulumisia. Alkaa kutkuttaa itseäkin ajatus varhaisultrasta tutun gynen luona mut koitan sinnitellä.
Neuvolassa olisi laite ja kätilö on kuulema ultraillut joiltakin mut epäilenpä näkyiskö multa mitään kun tota mahaakin on ja tiedän kohtuni olevan taaksepäin kallellaan ;)

Halauksia tuhruttelijoille ja muuten epävarmoille :hug: Toivottavasti saisimme kaikki taaplata matkamme sinne loppuun asti!


Seulontoihin
osallistun, Jokaisen kohdalla on verikokeet otettu. Nyt ikänikin puolesta "pelottaa" kun risko downiin nousee... No katsellaan sitä sitten. Luulen et tässäkin raskaudessa seurataan vasta-aineita mitä mulla oli kolmosen aikaan veressä. Nelosessa niitä ei löydetty mut luulen et seuraavat kumminkin.

Parisuhteesta...heh :D Me taidetaan olla jo kunnon vanhapari teihin muihin verrattuna. Yhdessä ollaan oltu liki 20 vuotta ja niistä reilut puolet naimisissakin. Arki on kiireistä yrittäjien ja pikku lapsien arkea mut se tunne et toinen on siinä auttaa jaksamaan :heart:

Lisäravinteet: syön niitä multitabsin raskaus tabuja. Neuvolasta kehottoivat kun siinä sitä foolihappoa (400mg) mitä juuri alkuvaiheessa alkio tarvitsee kehitykseen. Oon huono vaan muistamaan napsia niitä :ashamed:
 
Onnea hyvistä ultrakuulumisista ja katjuskalle onne tuplista :)

Mulla oli tänään eka neuvola, aika turha tuo käynti minun mielestä näin kolmosta odottavalle, lähinnä täyteltiin vaan lappusia ja hoitaja antoi esitteitä ja antoi ohjeita jne, samanlaista touhua mitä ekan ja kakkosen aikaan. Otettiin pissanäyte ja hemppari sekä verenpaine, kaikki oli ok! Sydänääniä ei kuunneltu eikä ultraa tehty. Eli me odotellaan sinne nt-ultraan, että nähdään pikkuinen. Seuraava käynti on parin viikon päästä, silloin onkin lääkäri.

Seulonnat Menen siis verikokeisiin ja nt-ultraan, mitkä kunta tarjoaa, samoin sinne rakenneultraan.

Sukupuolesta Meillä on kaksi poikaa, ja kolmas poikakin on yhtä tervetullut kuin tyttökin. Toisaalta olisi niin helppoa jos tulisi kolmas poika kun on kaikki vaatteet pojille sopivia :) Mutta toisaalta tiedän, että tämä on meille viimeinen lapsi, niin oishan se tyttökin kiva :)

Oma napa Koko aikainen pahoinvointi jatkuu ja oksennan päivässä mooooonta kertaa. Tällä hetkellä tekee vain mieli syödä jäätelöä, rahkaa ja hedelmiä ja juoda mehua.

Mulle vois vaihtaa LA:n, koska terveydenhoitajan mukaan se on 7.11.11! Minä olin laskenut että 8.11, mutta sitten tarkempi selviää ultrassa.

Täällä syödään raskausajan multitabseja

Ultrakuvista Meillä on säilynyt ultrakuvat hyvinä, esikoisen ajoilta jos siis kohta 4 vuotta ja kakkosen kohdalta pari vuotta. Alussa säilytin niitä vain siinä neuvolakortin muovitaskussa ja myöhemmin laitoin niistä osan lapsien "vauvan muistokirjoihin".

Kristalli ja kolmonen 8+3
 
voih minulla oli tänään ultra ja mikä ihana kyynel tulikaan silmään kun tätsky ilmotti masussa olevan pikkunen en siis nähnyt heti kuvaa mut sit näytti se oli vaan niin jotain ihanaa :heart: kyllä tuli todellisempi olo mutta vielä hetki malttaa siihen että tulis täyteen sen rv 12 ja vähän yli niin pääsee kunnolla hehkjuttaan :heart:
 
No niin, täällä myös ultrassa käyty tänään, aluksi olin menossa yksityiselle, mutta sitten soittivatkin julkiselta puolelta että tule käymään kun minulla on perinnöllinen sairaus niin sen perusteella. Aamulla sitten sinne lampsin innoissaan kun saikin ilmaisen. No siellä sitten lääkäri ultras ja katsoi että kyllä täällä sydän sykkii mutta sitten hiljeni ja totes "jaa, mikäs tuo on" sydän kurkussa ootin et nyt on jokin pielessä mut hetken päästä totes että "kyllä näitä sydämiä täällä 2 sykkii teille tulee kaksoset" että sellaista, ja meillähän alku saatu IVF hoidosta jossa siirretty vain 1 alkio, mikä onkin sitten päättänyt jakautua kahdeksi eli olisi identtiset tulossa. Tai pienen pieni mahdollisuus että samanaikaisesti olisi luomusti hedelmöittynyt toinen. Se selviää sitten nt-ultrassa onko yksi vai kaksi istukkaa. Että aika mullistava päivä täällä.

seulonnasta osallistutaan kyllä tuohon nt-ultraan mutta verikokeita ei oteta kuulemma kaksoisraskaudessa.

sukupuolesta minä toivon tyttöä ja mies poikaa, molemmat tietysti tervetulleita ja paras olisikin jos tulisi molemmat.;)

Lisäravinteita syön multitabsin raskaus pillerin päivässä, lisäks vielä foolihapon.

Nyt sitten meni uusiks ratas-suunnitelmat sun muut.. eikun pähkäilemään :D

muoks* niin synnytyssairaala meillä on EKKS
 
Viimeksi muokattu:
Tiukutus antoiko nlan th nuo verikoe- ja ultra-ajat? Meillä kun sanoi, että verikokeiden tuloksissa voi mennä jopa viikko, ja ne pitäis olla valmiina nt-ultraan mentäessä, että voivat laskea riskiluvun.

Onnea kaikille kaksosuutisista, huimaa!

Tänään koulutuksessa puhuttiin vastasyntyneen elvytyksestä ja kaikista mahdollisista poikkeavuuksista mitä vastasyntyneellä voi olla..tuli olo, ettei ole mitään mahdollisuutta saada tervettä vauvaa, kamala olo..

Noh, huomenna lisää kaikenlaista vauva-asiaa, sitten onkin kokonainen vapaa vkl, ihanaa!

Manna* ja mytty 9+0 (joka on ollut jo 2 päivää tuhruttelematta!) poks
 
Viimeksi muokattu:
Onnittelut kaikille uusille odottajille!:flower:

Pahoinvoinnista ja ravitsemuksesta, kannattaa pitää ruokarytmistä hyvää huolta ja syödä tasaisin väliajoin 2-3h välein niin verensokeri pysyy tasaisena. Kannattaa myös suunnitella ateriat mitä päivän aikana tulee syötyä ja erityisesti tietenkin kiinnittää ravintoon huomiota. Kun syö n. 6 kertaa päivässä, johon kuuluu 2 lämmintä ateriaa niin kyllä olo on hyvä! =) Itse olen välttänyt pahanolon näin. Huomasin heti kun en syönyt yhtä välipalaa ja tuli heikottava olo ja sitten söin makeaa (kakkua ja leipää) hätätilassa niin koko loppupäivä oli ihan hirveä pahoinvoiva olo. Teen töihin aina valmiiksi eväät ja pidän huolen siitä että tulee syötyä tarpeeksi useasti. Syön Ladyvita Mama raskausmonivitamiini valmistetta.
Väsymys ja liikunta, hirveästi alkaa väsyttämään työpäivän jälkeen, siis ai että!|O Jos vain mahdollista, otan pienet päikkärit ja lähden sen jälkeen salille. Käyn salilla n.4-5 kertaa viikossa. Vaikka aluksi väsyttäisi ihan sikana, mutta kun alkaa treenaamaan niin johan piristyy! Väsymys vaihtuu pirteydeksi. Koko kroppa kiittää sen jälkeen =)
Oon huomannut kuinka posket alkaa punottaa päivällä..vähän hassua. Onko muilla tälläistä ilmiötä? Kertoo siis lisääntyneestä verenmäärästä ja istukan toiminnasta, eli siis hyvin kiertää veri :D Yöllä on tullut kuuma nukkuessa kun normaalisti "palelen" ja nukun untuvatäkin alla. Vähän kuin olisi kuumia aaltoja.
Nyt on alkanut tissitkin tulemaan enemmän herkemmiksi nänneistä ja ne ovat turvonneemmat.
Kerrottiin molempien vanhemmille samaan aikaan perheaterialla viime sunnuntaina. Annoimme siis ne mukit sanomalehteen käärittyinä, joihin oli kirjoitettu mummi,mummo,ukki ja pappa. Oli niin ihanaa kun kaikki olivat yllättyneitä ja niin iloisia/onnellisia :heart:

Vielä noista seuloinnoista, älkää stressatko niistä liikaa, tietysti on hyvä olla realistinen..mutta muistakaa olla onnellisia ja iloisia mitä siellä teidän masussanne kasvaa. Ja miettikää, onko niillä tuloksilla jotain ratkaisevaa merkitystä..et jos jotain poikkeavaa ilmenisi, niin vaikuttaisiko se teidän raskauden jatkamiseen. Tiedän monta tapausta, jotka ovat menneet lapsivesipunktioon ja pelänneet ja stressanneet pitkän aikaa tuloksia odotellessa ja sitten kaikki on ollutkin ihan normaalia. Turhaa huolta ja murhetta. Itse otan vastaan sen mitä sieltä tulee ilman mitään seulontoja, tiedän että se lapsi saa kaiken rakkauden mitä vain voin sille antaa, se on meille täydellinen :heart:

Osanottoni vielä kaikille pikkuisen menettäneille!

plussattu ja ihmelahja 6+4
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä