Onnea hirmuisesti taas vauvautuneille. Nyt oli pakko pikaiseen tänne sännätä, kun vielä kerkeää ennen kuin neiti taas herää. Taitaa tyttö olla tehny iskän kanssa sopimuksen, kun heti kun avaan koneen ja varsinkin kun pääsen tänne kaksplussan sivuille, neiti räväyttää silmät auki ja mojauttaa kunnon nälkä huudon päälle. No sillä saa ainakin tän äipän toimimaan
Joten anteeksi, tässä syy miksi synnärikertomus on viipynyt...vo VIIKON.
Kaikki siis alkoi viime viikon ke iltana. Valittelinkin to aamuna kuinka koko yön oli supistellut 10min välein ja tosiaan yhtään en nukkunut tuona yönä. Aamulla sitten viimeisen kerran kun tänne kirjoittelin nukahdinkin tunniksi ja herättyäni masennuin täysin, en ollut siis kertaakaan herännyt 8-9 supistuksiin. Puoli kymmenen sitten tajusin, että en ole kyllä myöskään liikkeitä tuntenut yhden yhtä sitten...öö..muista edes siis koska viimeksi. Reipas tunti meni ja vieläkään ei mitään. Soitin kätilölleni joka pyysi tulemaan näytille keskussairaalaan. Sairaalassa nyt tietysti liikkeet alkoi ja voi juma kun hävetti tätä mammaa. No lääkäri vihdoin yhden aikaa päivällä tutki vielä paikat, kertoi mun olevan 2cm auki, mutta kotiin saadaan lähteä. Tuolloin hetki aiemmin oli supparit jälleen alkaneet 10min välein.
Sairaalasta sitten päästiin jopa kahden kilometrin päähän työpaikalleni käymään kun supparit alkoi 5min välein. Nälkäkin oli aivan hirvee joten ilmoitin miehelle että ruokaa käydää hakemassa hesestä eikä mihinkään sairaalaan turhaan. Hesen autokaistalla oli tytöllä mennä naama valkoiseksi kun puhisin apukuskin paikalla ja mies yritti samaan aikaan kaikessa rauhassa tilata kana-ateriaa
Vielä vaan sitten jatkettiin matkaa kotiin, vaikka mies vielä hesen pihassa kysyi josko mennään takas sairaalaan.
Kotona supistukset tuli 4min välein, kello tällöin siis ennen kahta. Hieman ennen kolmea menin sitten kuumaan suihkuun. Siellä sitten välillä huokailin, itkin ja tärisin. Supparit oli tosi vahvat ja edelleen 4min välein. Vartin yli kolme luovutin ja pyysin miestä pukemaan mulle päälle. Tuntui ettei jalat oikein enää kanna. No tietty puoli neljä...ruuhka aikaan...olimme matkalla sairaalaan, TAAS.
Varttia vaille synnärillä kätilö kerkesi kysymään että mikäs meillä hätänä, kunnes näki mun naaman ilmeestä että jahas, tervetuloa, oikeassa paikassa ollaan. Muutoksia alakerrassa ei vielä ollut tapahtunut eli edelleen 2cm auki, mutta supparit kovat ja 3min välein. Puoli viisi pääsin omasta toiveestani ammeeseen, jossa pystyin kärvistelemään vähän vajaan tunnin. Siitä siirryttiin sitte salin puolelle ja kaasua hengittelemään. Lievää helpotusta kaasusta sain, mutta ei nyt merkittävää. Puoli seitsemään asti jouduin kuitenkin epiduraalia odottamaan, kunnes anestesialääkäri tuli sen laittamaan. Sitä ennen lääkäri tuli puhkaisemaan kalvot, jotta saatiin lapseen kiinni anturi. Ongelmana kun muutamaan otteeseen olikin että käyrää ei enää saatu ja sykkeet katosi.
18.56 olin neljä senttiä auki, 10 min päästä laitettiin sitten oksitoonitippa menemään. Epiduraali alkoi vaikuttaa tosin hyvin nopeasti tajusin, että vain toispuoleisesti. Kivut siis sain kärsiä vasemmalla puolella kroppaa täysin. 19.20 kerroin että kivut edelleen tuntuu ja kätilö lupasikin kohta lisää lääkettä...no toisin kävi. Kätilö kun tuli takaisin 19.36 niin kappas, olinkin jo täysin auki ja täti ilmoitti että nythän sitten ponnistetaan. Olin aivan kauhuissani, mähän p***rkle tunnen kaiken.
No kaikesta huolimatta 19.57 neiti oli syntynyt 17min ponnistuksen tuloksena. Muistoksi sain epparin, kuulemma pienen sellaisen joka tuntui tosin jättimäiseltä. Muutama pieni nirhauma lisäksi, arvioitiin toisen asteen repeämäksi. Tikkejä tuntui tulevan miljoona, vaikka kätilö sanoi että muutama hassu. Kuka tekee paria hassua tikkiä TUNNIN!! Ja mikä ilo tähän päälle, saina tuntea jokaisen tikin laitonkin kaupan päälle. Kätilö aina jaksoi vain jankata että "ota äiti vielä vähän kaasua, tää voi tuntua...vielä yksi tikki". Tunnin päästä olin valmis jo potkasemaan sitä tätiä kunnes se vihdoin lopetti sen tuherruksen.
No nyt kuitenkin onneksi kaikki takana, kivut on unohtuneet, vointi aika hyvä. Tietty kun oon tällainen hätä housu joka kuvittelee pystyvänsä mihin vaan ja heitin sitten lenkin tänään niin tietty sain vähän araksi taas paikat. Muuten kuitenkin vointi hyvä ja neiti sulattanut mun sydämen. Öisin kun herättääkin niin vaan enää naurattaa, että se on mun lapsi
Ristiäisiä tosiaan pitäis alkaa miettimään. Onkos muilla maitoa tullut hyvin?? Mulla se vaan tuntuu vaihtelevan ja välillä tuntuu että vaikka neiti syöny jo molemmat rinnat niin vielä menisi lisämaitoa. Toisinaan sitten taas ei, hmm..
Mutta nyt romaani taas päättyy. Sori oikeesti PITKÄ kertomus.
Neitiperho ja Iines 1vkon vanha
