Huhhuh, jaksa ees alkaa lukee kaikkia kirjotuksia oltuani viikon nettipimennossa. Onneksi syykin on mainio - kirjoittelin maanantaina 28.7. limatulpasta, ja tiistaina alkoikin tapahtua. Puoli viideltä aamulla heräsin supistuksiin ja huomasin samaa veristä vuotoa. Neuvolaan sain yhteyttä vasta 12sta aikaan ja tuolloin supistukset alkoivat olla jo aika ikäviä. Lopulta puoli viiden (?) maissa ei pystynyt enää kotona kärvistelemään ja oli lähdettävä kohti TYKSiä, koko ajan takaraivossa jyskyttäen ettei sinne kannata mennä ennenkuin on tarpeeksi kipeä. :kieh: Sydänkäyrässä aikani kärsittyäni pääsinkin synnytyssaliin, missä piti jatkaa vielä kivunlievitystä luomuna. Avokki-parka oli avuttoman olonen kun kirosin nojaillessani sänkyyn. Suihkukaan ei auttanut.
Seitsemän maissa kiroukseni vihdoinkin kuultiin ja anestesialääkäri saapui viimein luokseni, sai epiduraalin pistettyä juurikin kipeän supistuksen aikana. :$ En muuten osannut lainkaan ilokaasun käytön jaloa taitoa, aina meni humalaks ihan väärään aikaan. Epiduraali auttoi jo melkein heti seuraavassa supistuksessa, ja avokin tarkistettua että selviän hengissä hän lähti syömään. "En mie varmaa vielä tänään synnytä, eli mee vaa rauhassa." Kahdeksalta sai nousta kätilön valvonnassa jaloilleen, jolloin vaimean *poks*-äänen säestämänä meni lapsivedet. Kätilö vallan huolestui ettei isä ehdi synnytykseen, mutta ehdimme katsoa jopa Simpsonit yhdessä ennenkuin oli pakko nousta pöydälle. ( Aika .. hölmöä.. sanoa ensisynnyttäjälle että soita kelloa kun alat synnyttää. Kokoajan oli sellainen olo että on vessahätä, mistä minä tiedän milloin alan synnyttää?)
Samantien pöydälle noustua kätilö teki sisätutkimuksen ja käski ponnistaa, ajoitus oli kuulemma täysin nappiin. Ponnistelin kyljelläni leuka ja toinen polvi rintaa vasten rutistettuna ja 21:23 eli 25 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen pidin tirriäistä rinnallani. Repeämiä ei muuten havaittavissa kuin yhden tikin verran, mutta toisessa häpyhuulessa 8 tikkiä vaatinut vekki, omituista. Istumaan pystyin heti synnytyksen jälkeen, josta huonetoverit olivat huomattavan katkeria.. Jälkeiset täydelliset, synnytys "kuin suoraan oppikirjasta" eikä minkäänlaisia traumoja, kovin olin yllättynyt kuinka helpolla pääsi. Kaikki meni niin nopeasti että synnytin jopa silmälasit päässä, eivätkä letitetyt hiuksenkaan auenneet.
Pikkuneidin mitat olivat 48cm ja 2960g, päänympärys 33,5cm (rv 39+0). Eilen pääsimme vihdoin kotiin,imetys on käynnistynyt enemmän kuin loistavasti ja avokki on maailmankaikkeuden ylpein isä. Yöt ovat menneet vallan valvomisiksi, päivät neiti nukkuu todella nätisti. Vielä kun oppisi heittämään rytmin toisin päin.. sama potkiutuminen kuin mahassa jatkui heti tälläkin puolella, hyvä ettei rinnalta pudonnut jo salissa kun veivasi jalkojaan. Viimeiseksi pitänee vielä hehkuttaa tuosta tukasta - aivan mahtava, muutaman sentin pituinen keskiruskea kuontalo, jossa isältä peritty pyörre takaraivossa. Kunnon peikkolapsi :heart:
Seitsemän maissa kiroukseni vihdoinkin kuultiin ja anestesialääkäri saapui viimein luokseni, sai epiduraalin pistettyä juurikin kipeän supistuksen aikana. :$ En muuten osannut lainkaan ilokaasun käytön jaloa taitoa, aina meni humalaks ihan väärään aikaan. Epiduraali auttoi jo melkein heti seuraavassa supistuksessa, ja avokin tarkistettua että selviän hengissä hän lähti syömään. "En mie varmaa vielä tänään synnytä, eli mee vaa rauhassa." Kahdeksalta sai nousta kätilön valvonnassa jaloilleen, jolloin vaimean *poks*-äänen säestämänä meni lapsivedet. Kätilö vallan huolestui ettei isä ehdi synnytykseen, mutta ehdimme katsoa jopa Simpsonit yhdessä ennenkuin oli pakko nousta pöydälle. ( Aika .. hölmöä.. sanoa ensisynnyttäjälle että soita kelloa kun alat synnyttää. Kokoajan oli sellainen olo että on vessahätä, mistä minä tiedän milloin alan synnyttää?)
Samantien pöydälle noustua kätilö teki sisätutkimuksen ja käski ponnistaa, ajoitus oli kuulemma täysin nappiin. Ponnistelin kyljelläni leuka ja toinen polvi rintaa vasten rutistettuna ja 21:23 eli 25 minuutin ponnistusvaiheen jälkeen pidin tirriäistä rinnallani. Repeämiä ei muuten havaittavissa kuin yhden tikin verran, mutta toisessa häpyhuulessa 8 tikkiä vaatinut vekki, omituista. Istumaan pystyin heti synnytyksen jälkeen, josta huonetoverit olivat huomattavan katkeria.. Jälkeiset täydelliset, synnytys "kuin suoraan oppikirjasta" eikä minkäänlaisia traumoja, kovin olin yllättynyt kuinka helpolla pääsi. Kaikki meni niin nopeasti että synnytin jopa silmälasit päässä, eivätkä letitetyt hiuksenkaan auenneet.
Pikkuneidin mitat olivat 48cm ja 2960g, päänympärys 33,5cm (rv 39+0). Eilen pääsimme vihdoin kotiin,imetys on käynnistynyt enemmän kuin loistavasti ja avokki on maailmankaikkeuden ylpein isä. Yöt ovat menneet vallan valvomisiksi, päivät neiti nukkuu todella nätisti. Vielä kun oppisi heittämään rytmin toisin päin.. sama potkiutuminen kuin mahassa jatkui heti tälläkin puolella, hyvä ettei rinnalta pudonnut jo salissa kun veivasi jalkojaan. Viimeiseksi pitänee vielä hehkuttaa tuosta tukasta - aivan mahtava, muutaman sentin pituinen keskiruskea kuontalo, jossa isältä peritty pyörre takaraivossa. Kunnon peikkolapsi :heart: