Hyvää äitienpäivää kaikille pallomahoille sekä vauvautuneille!! :flower: :flower:
Jospa kirjoittaisi vähän synnytystarinaa tässä, kun poitsu ottaa päikkäreitä.
Mullahan oli ke 6.5 laskettu aika, ja samalle päivälle oli sovittu äippäpolikäynti. Vastaanotolla lääkäri totesi tutkimuksessa kohdunsuun olevan sormelle auki, ja kanavaa pari senttiä jäljellä. Heti kun lääkäri lopetti tutkimisen, lorahti noin desi lapsivettä tutkimuspöydälle. Olin ihan että oho, mitäs nyt, ja lääkäri totesi että lapsivettähän tämä, sinä menetkin sitten suoraan osastolle tarkkailuun, ja vuorokauden päästä käynnistykseen. Olin kyllä kerrassaan puulla päähän lyöty tuosta käänteestä!! Mutta mikäs siinä sitten, menin osastolle. B)
Koko päivänä ei tullut enää lapsivetta, eikä edes suppaillut yhtään, ajoittain oli vain pientä menkkajomotusta. Yönkin nukuin kuin tukki.
Torstai- aamuna otettiin käyrää, muttei vielä käynnistelty, ilmeisesti oli vähän synnytysosastolla ruuhkaa.
Sitten tuossa 13 maissa lääkäri tutki, ja pyöritteli oikein kunnolla sormiaan kohdunsuulla, kalvot puhkesi samantien ja alkoi tulla lapsivettä litratolkulla. Sitä oli siis ihan tajuttomasti, meni kaikkien suojusten läpi, ja petikin oli ihan litimärkä. Kaikki taisi tulla ihan tunnissa sängylle ja housuihin.
Samalla lääkäri laittoi kohdunsuulle pienen murusen käynnistystablettia. Olin silloin kahdelle sormelle auki, kanavaa se sama 2 cm.
Moneen tuntiin ei ollut kuin pientä ja hyvin lievää suppailua harvakseltaan, kunnes sitten alkoi tapahtua ihan kertarytinällä. Puoli viideltä nimittäin alkoi ihan yhtäkkiä ihan tajuttomat supistukset, jotka tuli ihan samantien parin minuutin välein, ja oli mielettömän kivuliaita heti.
Hoitajat eivät aluksi ottaneet oikein vakavasti kun sanoin että nyt oikeesti alkaa tapahtua, en saanut kipulääkettä , sanoivat vaan että mene suihkuun, laita lämpöpussi selälle tms, ei tässä mitään tapahdu moneen tuntiin vielä tms. Minä vaan ulisin että oikeesti, en pysty liikkumaan ollenkaan, sattuu ihan sairaasti, eikö joku voisi tutkia mitä siellä alapäässä tapahtuu. Lopulta kätilö uskoi etten liiottele, ja vilkaisi alapäätäni. Samassa sen silmät meni lautasen kokoisiksi hämmästyksestä, ja sanoi että mitä ihmettä, kanava on hävinnyt ja olet neljä senttiä auki. |O B) Minä olin vaan, että mitäs minä sanoin.. :saint:
Soitin miehelle että mars tänne sieltä, nyt mentiin. Hoitaja kuskasi minut pyörätuolilla synnärille, oli muuten aika tuskainen matka, kun piti pitää tavaroitani sylissä, ja sattui niin että silmissä sumeni välillä.
Salissa sain heti ilokaasua, ja se onneksi aika paljon helpotti. Mutta kivut olivat ihan mielettömiä. Olin vaanonut itselleni etukäteen etten huuda, mutta eipä siitä sitten mitään tullut...
Mutta onneksi siellä ovat siihen tottuneet.
Sain epiduraalin, kun olin kärvistellyt kovissa kivuissa 1,5 h, eli noin klo 18. Siitä aukeni taivas. :heart:
Puoli kahdeksalta aloin pyydellä lisää puudutusta kun alkoi tunto palailla. Puoli satsia ehdin saada, kun klo 19.40 alkoi kovasti ponnistuttaa. Kätilö kurkkasi tilanteen, ja olinkin jo 10 cm auki. Aluksi en meinannut uskaltaa ponnistaa kun pelotti pirusti. Mutta kiitos ihanan kannustavan kätilön, kohta sain ponnistukseen lisää voimaa. Episiotomia piti tehdä, sitten mahtui tulemaan ilman repeämiä. Viimeisten kolmen tiukan ponnistuksen aikana poitsu sitten päätti tulla maailmaan. :heart:
Koko synnytys kesti 3, 5 h, ponnistus 15 min., kätilöiden mukaan oli ensisynnytykseksi tosi nopea. Mikään riski mitä pelättiin kohdallani, ei toteutunut, vaikka riskisynnyttäjäksi minut luokiteltiinkin. Kaikki meni tosi hyvin. Verta tosin menetin aika paljon, 7 dl, mutta perjantaina sain lisäverta, joka paransikin heikottavaa oloa huomattavasti.
Niin ja tähän lopuksi, nyt kun poika on vihdoin maailmassa, kerron teille lopulta, kuinka suuri ihme poika oikeasti onkaan. Nimittäin, minulta poistettiin munasarjat valtavien kasvaimien takia jo toistakymmentä vuotta sitten, ja olen siksi itse 100 % hedelmätön. Olen kärsinyt asiasta ihan suunnattomasti, ja äitienpäivä on aina olut minulle suuri surun päivä. Hoitoihin en aiemmin lähetnyt, koska ei ollut sopivaa kumppania, kuin vasta tämä nykyiseni.
Viime elokuussa minulle tehtiin sitten koeputkihedelmöitys luovutetulla munasolulla, ja uskomatonta kyllä, heti eka kerta tärppäsi. Ja poika on nyt siitä tuloksena. Olo on ihan sanoinkuvaamaton, eihän minusta pitänyt koskaan tulla äitiä.. ja tuossa se pieni, maailman kallisarvoisin olento nyt tuhisee, lopulta alan uskomaan ettei tämä olekaan unta.. :heart:
Nyt on äitienpäivä, ensimmäinen yli vuosikymmeneen kun en kökötä itsekseni masentuneena sisällä ja itke omaa tyhjää syliäni. :heart: :heart:
Suzyanne ja Vili Vilperi 2,5 vrk :heart:
