Hip Hei! :wave:
Nopeesti tulin lukaseen että miten täällä menee ja kuinka moni on jo saanut vauvansa syliin asti! =)
LÄMPIMÄT ONNITTELUT KAIKILLE JA TSEMPPIÄ ODOTTAVILLE!
Se lähtö voi iskeä kyllä niin yhtäkkiä. Ite en tänne valittaessani uskonut että muutaman tunnin päästä ihan oikeasti lähden!
Tosi lyhyt tiivistelmä synnytyksestä tässä:
Eli silloin tiistaina maistraatista tullessamme huutelimme masulle että nyt saat syntyä.
Iltapäivästä alkoi supistelemaan, mutta kun samoja kipakoita supparteita tullut aiemminkin niin en niitä noteerannut. Supistelu jatkuin tasaiseen tahtiin pitkin iltaa ja olin aika kipeä jo puoli kymmenen aikaan kun mies lähti töihin. Otin pari panadolia jotka vei kivulta terän mutta ei suppareita pois. Suoli tyhjeni ja tuli veristä vuotoa, silloin alkoi epäilyttää. Puolen yön jälkeen soitto sairaalaan ja mies kotiin. Sitten olinkin jo käyrillä ja kätilö totesi että kyllä tämä käynnissä on =)
Tunnin verran siinä kuulosteli lattialla sänkyyn nojaille supistuyksia ja sitten jo tulikin kyyneleet kun sattui niin. Kokeilin ilokaasua mutta se sai halailemaan pönttöä. Kumma kun useita lämpö helpottaa, itse tuntui autuaalta maata vessan kylmällä lattialla
Aika nopeasti tästä sain epiduraalin ja kivut hävisi kuin taikaiskusta. Saatiin miehen kanssa nukkua muutama tunti, välillä vilkaisin supistuskäyrää joka näytti melkein satasen supistuksia, kauhulla ajattelin että onneksi en tunne mitään!
Aamupalaakin ehdimme nauttia ennen kuin kivut palasivat ja siirryimme synnytyssaliin. Siinä sitten lisää puudutusta ja odottelua. Lapsivedet alkoivat lorahdella, koko ajan oli sairaalan iso vaippa litimärkä. Vielä kolmannen kerran ehdin saamaan puudutetta mutta se petti minut siinä vaiheessa eli täysin ei enää vienyt kipua pois ja olo alkoi olla sietämätön. Sitten iski se kuuluisa kakkahädän tunne ja sainkin alkaa ponnistelemaan. Kaksi tuntia siinä sitten ponnistinkin, voi luoja! Tunnin ponnistettuani voimat vain yksinkertaisesti loppuivat. Retkotin säkkituolin päällä, huusin kiljuin ja ulisin. Mikään asento ei ollut hyvä mutta pakko oli supistuksen aikaan ponnistaa koska muuten olo olisi ollut vielä hirveämpi! Jossain vaiheessa kätilö pyysi lääkärin arvioimaan mahtuuko sittenkään tulemaan. Lääkäri totesi että mahtuu ja seuraavalla supistuksella työnsi kaksin käsin vauvaa ulos masun päältä.
Viimeiset kymmenen minuuttia ponnistin kyljeltäni tajunnan menettämisen rajamailla. Supistuskin loppui mutta ponnistin silti hullun lailla, päässä pyöri vain että se on saatava nyt ulos!
Ja sieltä kello 14.54 putkahti meidän poika :heart: Synnytys kesti vaatimattomat 18 tuntia =) Pojalla oli käsi kaulan ympärillä, siitä pitkä ja tuskallinen ponnistusvaihe.
Nyt kotona muutama päivä takana vauva-arkea. Poika on rauhallinen, raivokohtaus iskee vain vaipan vaihdossa ja jos ei heti tule maitosatsia herätessä. Rauhoittuu nopeasti, nukkuu hyvin, vielä ollaan päästy aika helpolla siis.
Kohta lähdetään lastenlääkärin tarkastukseen ja punnitukseen kun paino putosi alussa niin roimasti.
Imetys on ollut yllättävän hankalaa. Maitoa tulisi vaikka muille jakaa, mutta poika on laiska imemään. Annamme siis osan maidosta pullosta, näin säästyy turhat itkut ja raivarit ja saa varmasti tarpeeksi.
Mutta ihanaa ja uskomatonta tämä on :heart:
Vielä :hug: kaikille, palaillaan!
Jasmin ja poika 6vrk
