Tervehdys rakkaat kanssasisaret!
Kiitos
Kultasiipi kun kävit tänne päivittelemässä mun kuulumisia :hug:
Viime yönä kolmen aikaan itku silmässä luin teidän tsemppejä!
Kiitos! Ne oikeasti auttaa jaksamaan hetken kerrallaan. Samoin nuo selviytymistarinat :heart:
Vasta-aineista ei ole vieläkään tullut mitään tietoa, eli niistä en vielä osaa mitään kertoa. Mutta aamulla
ultrattiin ja siinä oli oikeastaan vain hyviä uutisia (tilanteeseen nähden tietenkin). Eli vauva on virkeä, mitään merkkejä esim anemiasta ei ole, sydän lyö ja vauva on saanut jopa nieltyä lapsivettä, koska sitä pienen vatsalaukussa oli näkyvissä. Samoin munuaisissa. Kohdussa lapsivettä ei juurikaan näkynyt, tutkimuksen aikana kertyi pienen pieni lammikko juuri kasvojen eteen, eli makuutus on nyt ehdoton! Saa edes ne pienet määrät mitkä auttavat joka kulauksella keuhkoja kypsymään
Painoarvio oli tänään vähän eilistä pienempi eli 570g, mutta arvioitahan nuo vain ovatkin. Istukka toimii myös hyvin ja on hyvin kiinni.
Tämä lääkäri taas sanoi, ettei minulla ole etinen istukka, on kuulemma useita senttejä kohdunsuusta ja istukan yläreunassa näkyi alue, josta ei ollut varma onko joku "istukankannatin" vai vanhaa verta, eli epäili, että verinen vuoto (joka on muuten loppunut) on mahdollisesti tullutkin istukan yläreunasta.
Eli etisen istukan omaajat, olkaa ihan huoletta, ei liittynyt mulla siihen tämä epäonni :hug:
Supistukset mulla on nyt helpottanut taas, onneksi! Yksittäisiä tulee aika ajoin. Kohdunsuu on kuitenkin erinomaisessa kunnossa, eli täyspitkä, ylikin, jopa 5,7cm kanavaa jäljellä ja selkeästi suljettu sekä sisä- että ulkosuulta! Lääkäri oli toiveikas, että jos näin hyvin menee, eikä vasta-aineet aiheuta ongelmia niin
voi asukki pysyä matkassa viikkoja jopa kuukausia! Eli toiveikkaana täällä nyt odotellaan. Uskon, että rukous auttaa, meidät saa kyllä liittää omiin rukouksiin niinkun te olette tehneetkin, kiitos siitä :heart: Olette ihania!
Pian päästään tutustumaan vasta-syntyneiden teho-osastoon nyt kun mieskin on täällä. Se toi mulle tietokoneen (kävi ostamassa mulle pienen pinkin läppärin
) ja muutenkin tietysti ihanaa kun on vähän seuraa. Oon nyt siis Kuopiossa ja tunnen täältä päin ylipäänsä yhden ihmisen...se nyt lupas tulla huomenna moikkaamaan
Nyt multa tsempitykset kaikille supisteiljoille, ottakaahan iisisti!
Ja ihania
ultrakuvia oli muutamat laittaneet! :heart:
Tuun illalla höpöttelemään lisää kun mies lähtee kotiin, ehkä sitten tiedän jo itsekin enemmän! Eikä täällä kyllä juuri muutakaan tekemistä ole
Ja oli mulla jotain kommentoitavaakin... no illalla sitten.
Kukkis ja pieni neiti 23+4