Esikoispoikani on ollut huono sylissäistuja, mutta kuopustyttäreni on paljon arempi. Tein hänen kanssaan siten, että pidin häntä paljon sylissä, mutta myös yritin herättää hänen mielenkiintonsa muihin juttuihin. Uusia asioita yleensä katsottiin siten, että tyttö istui sylissä ja siinä sitten ihmeteltiin uutta asiaa. Ylipäätään tuntui, että kiireettömyys on tytölleni se, mikä lisää turvallisuudentunnetta.
Tyttäreni myös pitää kovasti rutiineista. Kun on kunnon rutiinit, hän saa säännöllisesti unta ja ruokaa, niin hän vaikuttaa paljon reippaammalta. Kyllä se rohkeus kasvaa iän myötä. Meillä ei kotona huudeta eikä räyhätä jne, joten tuntuu oudolta, että miksi tämä nuorin lapsi on tullut tällaiseksi arkajalaksi, mutta minkäs sille voi. Helpommalla itsekin vanhempana selviää, kun hyväksyy lapsen "erilaisuuden".
Tyttäreni on aika varautunut ihmisten suhteen eikä hän herkästi mene esim. kaikkien luokse juttelemaan. Nyt hän on 7-vuotias ekaluokkalainen eikä hänellä vieläkään ole kavereita kovin helposti, koska hän haluaa ensiksi tarkkailla tilannetta ja vasta sitten osallistua tekemisiin ja muiden leikkeihin. Sitten kun tilanne on hänelle tuttu, hän leikkii ja osallistuu aktiivisesti tasa-arvoisesti muiden lasten puuhasteluihin.