26-vuotias ystäväni on tosissaan sitä mieltä ettei kenenkään pitäisi tehdä lapsia ennen kuin on 30!

[Fleur de la Cour]

Sitä paitsi en ole ikinä ymmärtänyt tuota asiaa, että pitää rauhoittua kun vanhemmuus alkaa? Ei ihminen itseään voi muuttaa joksikin äitimöykyksi, masentuuhan siinä jos sellaista yrittää. Äitiyden lisäksi sitä on edelleen nainen, ehkä puolisokin jollekin. Vanhemmuus on vain yksi osa elämää. Eihän sitä moneen muuhunkaan elämässä eteen tulevaan asiaan ole heti valmis, mutta elämä opettaa.

 

[JaJa]

mun suunnitelmiin kyllä kuulu hankkia lapset ennen kun täytän 30v ja siinä aikataulussa onneksi pysyin. mun mielestä se vaan on niin että nuorena ne lapset kuuluu hankkia

Ja entäs jos niitä lapsia ei saa nuorena? Onhan noita lapsettomuusongelmia vähän kaikenikäisillä, ja hoitoonpääsy kestää. Tai entä jos ei ole miestä vielä tuossa iässä? Mun mielestä voi vastata vaan omasta lapsentekoiästään, turha mennä jeesustelemaan siitä missä iässä mitäkin "kuuluu" tehdä

no joo, arvasin et olis pitäny sepostaa kaikki tuo läpi. joo mulla on lapsettomuudesta krsineitä kavereita. kaveri saa nyt esikoisen pitkän yrityksen jälkeen 30 vuotiaana ja joo mun siskolla ei oo miestä eikä siksi lapsia. tarkotinki lähinnä tilanteita joissa valmiudet on mutta sitä lasten tekoa siirretään matkusteluiden ja uran takia lähemmäs 40 vuoden ikää.

 

[Jenis]

no joo, arvasin et olis pitäny sepostaa kaikki tuo läpi. joo mulla on lapsettomuudesta krsineitä kavereita. kaveri saa nyt esikoisen pitkän yrityksen jälkeen 30 vuotiaana ja joo mun siskolla ei oo miestä eikä siksi lapsia. tarkotinki lähinnä tilanteita joissa valmiudet on mutta sitä lasten tekoa siirretään matkusteluiden ja uran takia lähemmäs 40 vuoden ikää.

No mä tein just näin Tahdoin etsiä oikean työpaikan, oikean miehen ja nähdä vähän maailmaa ennen lastentekoa. Tulin raskaaksi kertalaakista molemmilla kerroilla. Enkä kyllä tarvitse ketään kertomaan, missä järjestyksessä mun ois "kuulunut" elämäni hoitaa

 

[vieras]

Jokainen tyylillään. Itse sain lapseni yli 30v ja olen tyytyväinen, etten nyt 40v ole murrosikäisten äiti saati, että lapseni käyvät samassa baarissa kuin minä

Kuitenkin ennen 25v en kannata tehdä mitään radikaaleja päätöksiä. Jossain vaiheessa se nuoruus kuitenkin eletään ja minusta parempi elää alle 30v kuin nelikymppisenä.

Uusi tv-sarja puumanainen kuvaa hyvin tätä elämättömän nuoruuden elämistä Vaikka viihdettä onkin, niin valitettavasti niin totta. Päähenkilo elää nelikymppisenä nuoruuttaan, kun ei ystvänsä tapaan elänyt sitä 20v vaan hoiti vauvaa, ystävllä on nyt pieni vauava ja vaatii puunaiselta turneekestävyyttä juosta bailaamassa parikymppisten naikkoseten kanssa

 

[esikoinen 18vuotiaana]

entäs me, jotta olemme jo 24-vuotiaana olleet 6 (tai 5 tai 4) vuotta yhdessä ja elämä on vakaata (ehkä koulu toisilla vielä kesken mutta lopuillaan) ja lapsi olisi tervetullut, pitäisikö meidänkin odottaa vielä kuusi vuotta vain siksi koska "olemme niin nuoria"?

Ihan hyvältä tuo teidän elämä kuulostaa ja kyllä siihen ihan hyvin lapsikin sopisi. Anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos tuollaiset ettei lapsia saisia muka hankkia jos on liian nuori. Jos teille tuntuu hyvältä elämäntilanteelta lapsen saaminen niin siitä vaan yrittämään

Kiitos Sitä tässä jotenkin kummastelinkin, koska tämä ystäväni tietää elämäntilanteemme mutta on silti vain periaatteesta sitä mieltä että esimerkiksi 26-vuotias vain on "aivan liian nuori, piste." Menin hieman sanattomaksi keskustelussa, mietin että mitäs tuollaiseen mielipiteeseen voi sitten enää sanoa.. Koetin tuota että ihmiset ovat erilaisia, mutta oli kuin olisi uskovaisen kanssa koettanut väitellä aiheesta ateismi vs. usko.

muista, että se on vainkaverisi MIELIPIDE, et varmastikkaan saa muutettua sitä millään tavalla. Sinun ja miehesi ei siis tarvitse elää kenenkään mielipiteiden mukaan, vaan voitte ihan itse katsoa, koska vauvalle olisi sopiva elämäntilanne, ei se ikää katso!

 

[minä]

Sitä paitsi en ole ikinä ymmärtänyt tuota asiaa, että pitää rauhoittua kun vanhemmuus alkaa? Ei ihminen itseään voi muuttaa joksikin äitimöykyksi, masentuuhan siinä jos sellaista yrittää. Äitiyden lisäksi sitä on edelleen nainen, ehkä puolisokin jollekin. Vanhemmuus on vain yksi osa elämää. Eihän sitä moneen muuhunkaan elämässä eteen tulevaan asiaan ole heti valmis, mutta elämä opettaa.

Ei vanhempien tartte musta enää ravaamalla ravata omissa juoksuissaan ja mennä oma napa edellä. Se ei silti tarkoita että äitimöykyksi tarttee ryhtyä, mutta kyllä lapsi tarvitsee stabiilin arjen, ei sitä että isä- ja äitipuolia tulee ja menee...tai vaikka ydin perhe pysyiskin kasassa niin että arki on sitä et kun isi tulee töistä, äiti häippää harrrasteisiinsa, aina joku menossa, joku tulossa. Sehän tätä nykymaailmaa vaivaa että ei osata joskus vaan olla, että pysähdyttäs ja elettäs hieman rauhallisemmin.

 

[vieras]

no joo, arvasin et olis pitäny sepostaa kaikki tuo läpi. joo mulla on lapsettomuudesta krsineitä kavereita. kaveri saa nyt esikoisen pitkän yrityksen jälkeen 30 vuotiaana ja joo mun siskolla ei oo miestä eikä siksi lapsia. tarkotinki lähinnä tilanteita joissa valmiudet on mutta sitä lasten tekoa siirretään matkusteluiden ja uran takia lähemmäs 40 vuoden ikää.

No mä tein just näin Tahdoin etsiä oikean työpaikan, oikean miehen ja nähdä vähän maailmaa ennen lastentekoa. Tulin raskaaksi kertalaakista molemmilla kerroilla. Enkä kyllä tarvitse ketään kertomaan, missä järjestyksessä mun ois "kuulunut" elämäni hoitaa

Peesi. Mulalkin oli se järjestys, että ensin opiskelu, nuoruuden eläminen, ammatti, naimisiin, lapset. Esikoisen sain 34v ja kuopusken 37v Ei se ole välttämättä iästä kiinni tiedän alle 30v joilla vaikea saada lapsia ja 27v, jolla kolme lasta ja kaikissa raskauksissa ongelmia, joita kuuluisi olla vanhoilla synnyttäjillä, ja joita en ole taas yhdelläkään yli 30v synnyttäneellä kuullut olevan.

 

[ap]

muista, että se on vainkaverisi MIELIPIDE, et varmastikkaan saa muutettua sitä millään tavalla. Sinun ja miehesi ei siis tarvitse elää kenenkään mielipiteiden mukaan, vaan voitte ihan itse katsoa, koska vauvalle olisi sopiva elämäntilanne, ei se ikää katso!

No tietty Hassu (jyrkkä) mielipide tosin.

 

[bb]

Luonnekysymys pitkälti mielestäni, ja suurin osa on vielä 20 ja rapiat iässä aikamoisia reikäpäitä. Mutta on myös rauhallisempi ja harkitsevampia luonteita joille se lasten teko voi sopia hyvin ennen tätä maagista 26 ikää.

Tunnen ihmisen joka sanoi olleensa liian nuori kun sai lapsen 26-vuotiaana ja käy edelleen baareissa vaikka yli 30, ja taas sellaisen joka sai 20-vuotiaana ja sisaruksen tälle myöhemmin ja oli valmis.

- pian 40-

 

[rouva]

Jokainen tyylillään. Itse sain lapseni yli 30v ja olen tyytyväinen, etten nyt 40v ole murrosikäisten äiti saati, että lapseni käyvät samassa baarissa kuin minä

Kuitenkin ennen 25v en kannata tehdä mitään radikaaleja päätöksiä. Jossain vaiheessa se nuoruus kuitenkin eletään ja minusta parempi elää alle 30v kuin nelikymppisenä.

Uusi tv-sarja puumanainen kuvaa hyvin tätä elämättömän nuoruuden elämistä Vaikka viihdettä onkin, niin valitettavasti niin totta. Päähenkilo elää nelikymppisenä nuoruuttaan, kun ei ystvänsä tapaan elänyt sitä 20v vaan hoiti vauvaa, ystävllä on nyt pieni vauava ja vaatii puunaiselta turneekestävyyttä juosta bailaamassa parikymppisten naikkoseten kanssa

mun mielestä tää nuoruuden eläminen on täyttä potaskaa...jos ihminen on sen tyylinen, että baarit houkuttelee, niin ei se elämä siitä 50-kymppisenäkään varmasti muuksi ole muuttunut.

itseä ei koskaan ole baarit kovin paljoa kiinnostanut, olen enemmänkin koti-ihminen.
sain esikoiseni ollessani 19v. ja kuopuksen 20v. nyt ikää jo päälle 40v. ja ei ole mitään nuoruuden menetysfiiliksiä koskaan ollutkaan.
lasteni kanssa en siis samoissa baareissa ole käynyt, enkä menisi!

elämäni on nyt aivan ihanaa, enkä voisi kuvitellakkaan, että tuossa vielä pyörisi pari alle 10-vuotiasta lasta jaloissa

 

[No]

Mä en löytänyt sellaista miestä, jonka kanssa ne lapset olisin halunnut ennen kuin olin lähes 28 v. Olin kyllä seurustellut aiemminkin.

Ja sain esikoisen kun olin 31 v. Ja sittemmin 2 muuta (kun olin 34 ja 36 v). Nyt olen 41 v.

Mutta jos olisin löytänyt aiemmin, ehkä mulle henk. koht sopiva ikä olisi ollut siinä 27-28 v. Ei ainakaan alle 25-v.

Se on niin yksilöllistä. Meinasin kuitenkin tulla raskaaksi jo nuorempana, pitkäaikaisen poikaystävän kanssa ehkäisy petti kun olin 22 v. Tuntui kyllä silloin nuorelta, mutta olisin pitänyt sen lapsen jos hän olisi maailmaan tullut, huolimatta siitä että melko varmaan me oltaisiin kyllä erottu kuitenkin.

 

[ap]

Sitä paitsi en ole ikinä ymmärtänyt tuota asiaa, että pitää rauhoittua kun vanhemmuus alkaa? Ei ihminen itseään voi muuttaa joksikin äitimöykyksi, masentuuhan siinä jos sellaista yrittää. Äitiyden lisäksi sitä on edelleen nainen, ehkä puolisokin jollekin. Vanhemmuus on vain yksi osa elämää. Eihän sitä moneen muuhunkaan elämässä eteen tulevaan asiaan ole heti valmis, mutta elämä opettaa.

Ei vanhempien tartte musta enää ravaamalla ravata omissa juoksuissaan ja mennä oma napa edellä. Se ei silti tarkoita että äitimöykyksi tarttee ryhtyä, mutta kyllä lapsi tarvitsee stabiilin arjen, ei sitä että isä- ja äitipuolia tulee ja menee...tai vaikka ydin perhe pysyiskin kasassa niin että arki on sitä et kun isi tulee töistä, äiti häippää harrrasteisiinsa, aina joku menossa, joku tulossa. Sehän tätä nykymaailmaa vaivaa että ei osata joskus vaan olla, että pysähdyttäs ja elettäs hieman rauhallisemmin.

Me on taidettu käydä baarissa viimeksi vuosi sitten ja sillonkin puoliväkisillä kun tuttavat niin pyytelivät. Emme vain viihdy. Pelataan mielummin kotona (ystäpariskuntien kanssa) lautapelejä tai käymme ulkona valokuvaamassa luontoa tai lenkillä tai pyöräilemässä. Minua jotenkin huvittaa nuo kommentit että jokaisen pitäisi "bailata itsensä tainnoksiin" tässä iässä. Ei kaikkia todellakaan kiinnosta bailaaminen, eikä ole ikinä kiinnostanutkaan. (Eikä tule kiinnostamaan, osaan etsiä itselleni muita harrastuksia kuin baarit sitten vanhempanakin). Mutta tämä poikkesi jo aiheesta hieman..

 

[j]

Mun mielestäni lasten hankkimisen päätöstä ei pidä KOSKAAN IKINÄ MILLOINKAAN tehdä jonkun muun ihmisen mielipiteen perusteella. Lasten hankkiminen (tai hankkimatta jättäminen) on jokaisen perheen henkilökohtainen päätös. Se päätös ei kuulu kavereille, anopeille, apeille tai siskonkumminkaimoille.

Samaa mieltä, paitsi jos lapsen haluavat ovat alaikäisiä.

Itse sain esikoisemme 22-vuotiaana (täytin muutaman kuukauden päästä 23v). Olin siinä vaiheessa jo kouluttautunut sh:ksi, miehellä oli vakituinen työpaikka, olimme naimisissa (yhdessäolovuosia noin kolme, mutta tilannetta muuttaa se, että ennen seurustelumme alkua olimme parhaimpia ystäviä noin viiden vuoden ajan). Meidän esikoisemme syntymään kaikki suhtautuivat todella hyvin ainakin edessäpäin, ei meille kukaan mitään negatiivista sanonut. Keskimmäisen lapsemme sain ollessani 25-vuotias (täytin taas muutaman kuukauden päästä sen 26v) ja kuopuksemme ollessani 29-vuotias. Nyt olen 33-vuotias (mies 37-vuotias) ja lapsilukumme on täynnä.

Meille on sopinut tällainen systeemi, jollekulle muulle sopii toisenlainen.

 

[bb]

Sitä paitsi en ole ikinä ymmärtänyt tuota asiaa, että pitää rauhoittua kun vanhemmuus alkaa? Ei ihminen itseään voi muuttaa joksikin äitimöykyksi, masentuuhan siinä jos sellaista yrittää. Äitiyden lisäksi sitä on edelleen nainen, ehkä puolisokin jollekin. Vanhemmuus on vain yksi osa elämää. Eihän sitä moneen muuhunkaan elämässä eteen tulevaan asiaan ole heti valmis, mutta elämä opettaa.

Ei vanhempien tartte musta enää ravaamalla ravata omissa juoksuissaan ja mennä oma napa edellä. Se ei silti tarkoita että äitimöykyksi tarttee ryhtyä, mutta kyllä lapsi tarvitsee stabiilin arjen, ei sitä että isä- ja äitipuolia tulee ja menee...tai vaikka ydin perhe pysyiskin kasassa niin että arki on sitä et kun isi tulee töistä, äiti häippää harrrasteisiinsa, aina joku menossa, joku tulossa. Sehän tätä nykymaailmaa vaivaa että ei osata joskus vaan olla, että pysähdyttäs ja elettäs hieman rauhallisemmin.

Näinpä.

 

[Gwenhwyfar]

Mä olin 24, melkein 25, kun esikoinen syntyi, koulu kesken ja "kaikki levällään". Mulle yksi tuttu totesi (siis ihan päin naamaa) että hänen mielestään mä olen vastuuton ihminen, kun en tehnyt aborttia, koska olen niin nuori. Hänen mielestään minun siis todellakin olisi pitänyt tehdä abortti, koska minun ikäiseni ihmiset ryyppäävät joka viikonloppu ja koko elämän täytyy muutenkin olla biletystä ja opiskelijarientoja. Aika ylläri, etten ole tämän henkilön kanssa ollut sen koomin tekemisissä.

Se on oikeasti aika jännä, miten ihan ulkopuolisetkin ihmiset kokevat oikeudekseen (ehkä jopa velvollisuudekseen?) tuoda ilmi omat (omituiset) mielipiteensä toisten ihmisten henkilökohtaisiin asioihin. Mä olen ehkä vähän outo sitten, mutta ei kyllä tulisi mieleen mennä möläyttämään raskaana olevalle naiselle, että "Mun mielestä sun TÄYTYY mennä nyt tekemään abortti, ja kun et mene, niin ootpa vastuuntunnoton ihminen"... :headwall:

Mutta meitä on moneen junaan. Jotkut jää asemallekin.

 

[Fleur de la Cour]

Sitä paitsi en ole ikinä ymmärtänyt tuota asiaa, että pitää rauhoittua kun vanhemmuus alkaa? Ei ihminen itseään voi muuttaa joksikin äitimöykyksi, masentuuhan siinä jos sellaista yrittää. Äitiyden lisäksi sitä on edelleen nainen, ehkä puolisokin jollekin. Vanhemmuus on vain yksi osa elämää. Eihän sitä moneen muuhunkaan elämässä eteen tulevaan asiaan ole heti valmis, mutta elämä opettaa.

Ei vanhempien tartte musta enää ravaamalla ravata omissa juoksuissaan ja mennä oma napa edellä. Se ei silti tarkoita että äitimöykyksi tarttee ryhtyä, mutta kyllä lapsi tarvitsee stabiilin arjen, ei sitä että isä- ja äitipuolia tulee ja menee...tai vaikka ydin perhe pysyiskin kasassa niin että arki on sitä et kun isi tulee töistä, äiti häippää harrrasteisiinsa, aina joku menossa, joku tulossa. Sehän tätä nykymaailmaa vaivaa että ei osata joskus vaan olla, että pysähdyttäs ja elettäs hieman rauhallisemmin.

Arvatkaapas mitä? Se lapsikin kasvaa, se ei pysy pikkuisena ikuisesti vaan kasvaa ja haluaa myös nähdä mitä maailma tarjoaa. Kun lapsen on saanut nuorena niin kas kummaa kun lapsi on kasvanut isoksi niin itse on vasta nuori edelleenkin. En vaan itse osaa enää tämän ikäisenä ajatella tuota ensin nämä sitten se -ajatusta. Elämä kun ei ala eikä lopu lapsen saamisesta, elämä on isompi kokonaisuus!

 

[kaksi tarinaa]

Sain oman esikoiseni 34-vuotiaana ja hyvin läheinen (samanikäinen) ystäväni 24-vuotiaana. Ystävälläni on nyt kolme lasta, jotka alkavat pikkuhiljaa lähestyä teini-ikää ja itse haaveilen toisesta vauvasta tuon taaperon seuraksi. Meillä molemmilla on takana valmistuminen yhteen ammattiin, työkokemusta ja valmistuminen toiseen ammattiin sekä työpaikat. Molemmat saimme lapsemme meille ihan oikeaan aikaan.

Lapsi varmasti kasvattaa vanhempansa ja uskon, että vaikka olisin saanut omani aikaisemmin, olisin silti pärjännyt vanhempana ihan hyvin. Silti minulle tämä vaihtoehto oli parempi - olen oppinut tuntemaan itseni ja uskon siksi olevani tasapainoisempi äitinäkin. Jos olisin saanut lapseni nuorempana, olisin varmasti muodostanut identiteettini vahvasti äitiyden varaan, pahimmillaan alkanut elää lapsen kautta niitä toiveita, joita en olisi ehtinyt ennen lasta kokeilla toteuttaa. Minulta kesti ne kolmekymmentä vuotta ja risat kasvaa oikeaksi aikuiseksi, kenties oman rikkinäisen lapsuuteni vuoksi.

Sen sijaan ystävälläni on ollut vahva identiteetti ja käsitys itsestään jo nuoresta (olemme tunteneet 3-vuotiaasta). Vaikka hänkin on ammatillisesti ehtinyt etsiä itseään, on hän ihmisenä ollut "valmis" ja tasapainoinen pitkään. Jos hän olisi lykännyt lasten saamista pidemmälle, olisi se hänen tapauksessaan ollut tyhmää ja turhaa - hän on erinomainen äiti ja mainio tyyppi.

Pahimmillaan vanhemmat käyttävät lapsiaan omien kunnianhimojensa ja oman identiteettinsä täydentämiseen. Aikuisen pitää olla niin aikuinen, että kantaa vastuunsa omista toiveistaan ja omasta itsestään niin, että lapsi saa olla "vain" lapsi ja juuri sellainen kuin on - erilainenkin kuin mitä vanhempi unelmoisi. Joku on tähän riittävän kypsä 20-vuotiaana, joku ei vielä nelikymppisenäkään. Tätä pidän tärkeämpänä kuin opintojen, työpaikkojen ja asuntojen reilaa - ne on kuitenkin aina mahdollista järjestää, tavalla tai toisella, lasten kanssa tai ilman.

Niin, ja hyvä parisuhdehan nyt tietty olisi ihan kiva olla

 

[K]

Mitä vittua, anteeksi, te vatvotte muiden elämiä? Ei se kuulu oikeesti edes omalle äidille, siskolle tai anopille minkä ikäisenä lapsia hankitaan. Jos jollain on pakonomainen tarve toitottaa oikeana tapana omaa tapaa, niin on sen oma häpeä. On loistavia teiniäitejä, on huonoja teiniäitejä. On loistavia 20-30v äitejä ja on huonoja 20-30v äitejä. On loistavia melkeen 50v äitejä ja on äärimmäisen paskoja melkeen 50v äitejä. Ihan sama, jumalauta! Pystyn jokaisesta kastista nimeämään henkilöitä, oikeastaan jokaiselta alkavalta kymmeneltä vuodelta.

Itse en paljoa yli 30 kymppisenä tee lapsia, ihan itsekkäistä syista. Olen tehnyt nuorempana useamman ja aijon todellakin 40-50 vuotiaana aloittaa lapsivapaan elämän ja muuttaa pysyvästi "paratiisiin", viimeistään 60 vuotiaana. Toivon, että omat lapseni hankkivat lapsia koulut käytyään ja vakituisen työpaikan saatuaan, mutta en ala moittimaan jos niin ei käy. Mutta kerron kuitenkin, että mummo ei sitten ole jatkuvasti lastenhoitoapuna.

Kenenkään ei kannata elämäänsä muiden mielipiteiden varaan rakentaa, mielet katsokaas muuttuu ja mistä sitä tietää, jos kymmenen vuoden päästä täällä kerron olevani raskaana -vanhempana kuin mitä itse olen nyt ajatellut..

 

[K]

Mutta meitä on moneen junaan. Jotkut jää asemallekin.

Tää on paras Ite en oo keksiny tätä asemalle jäämistä. Mä en oo osanuu itteeni teiniajan jälkeen nähdä ryyppäämässä säännöllisesti ja tollasessa 25 vuoden iässä vuoden aikana humalassa olokertoja tais olla 4....ja mikään ei vaikuttanut edes seuraavan päivän työpanokseen.

 

[tuut]

Mutta meitä on moneen junaan. Jotkut jää asemallekin.

Tää on paras Ite en oo keksiny tätä asemalle jäämistä. Mä en oo osanuu itteeni teiniajan jälkeen nähdä ryyppäämässä säännöllisesti ja tollasessa 25 vuoden iässä vuoden aikana humalassa olokertoja tais olla 4....ja mikään ei vaikuttanut edes seuraavan päivän työpanokseen.

Tämä mua surettaa että lapset aikuistuu jo teineinä. Ryyppäys ja rellestys aloitetaan jo 13 kesäsinä, jopa nuorempina...sit ollaankin parikymppisinä aikuisia. Niin ja sitä sitten loppuelämä.

Jospa saataisiinkin olla pitempää lapsia, elää rellestys (kuka mitäkin)hieman myöhemmin ja aikuistuminen. Aikuinen saa olla kuitenkin suurimman osan elämästään, miksi siis kiirehtiä?

 

[..]

Mutta meitä on moneen junaan. Jotkut jää asemallekin.

Tää on paras Ite en oo keksiny tätä asemalle jäämistä. Mä en oo osanuu itteeni teiniajan jälkeen nähdä ryyppäämässä säännöllisesti ja tollasessa 25 vuoden iässä vuoden aikana humalassa olokertoja tais olla 4....ja mikään ei vaikuttanut edes seuraavan päivän työpanokseen.

Tämä mua surettaa että lapset aikuistuu jo teineinä. Ryyppäys ja rellestys aloitetaan jo 13 kesäsinä, jopa nuorempina...sit ollaankin parikymppisinä aikuisia. Niin ja sitä sitten loppuelämä.

Jospa saataisiinkin olla pitempää lapsia, elää rellestys (kuka mitäkin)hieman myöhemmin ja aikuistuminen. Aikuinen saa olla kuitenkin suurimman osan elämästään, miksi siis kiirehtiä?

Näimpä. Mutta eipä vanhemmat nykyään ehdi olemaan vanhempia teineille, ne jätetään yksin. Itse syrjäyynnyin amiksen alettua täysin, kun en sopeutunutkaan silloisten teinien elämään, ei maistunu alkoholi ja tykkäsin enemmän ola kotona, lenkkeillä koiran kaa kuin mennä puistoon kaljottelemaan. Asuin silloin jo kuitenkin omillani.
Eihän kaikille tule sitä rellestysrällästyskautta koskaan. Yleensä toisenlaiset teinit pysyy hetken muiden mukana, jonka jälkeen vetäytyvät syrjään ja jos omankaltaisia ei löydä seuraksi, piirit muuttuvat. Melko usein 17-20 vuotiaalla on ystävinä lähes 30 vuotiata perheen perustaneita ihmisiä, joiden mallia ihannoidaan ja useasti tälläiset hankkivat lapsia sitten nuorina. Sitten on tietysti erikseen vahingosta raskautuneet, joille voi se menovaihe sitten iskeä päälle vauvan synnyttyä.

 

[vieras]

Mutta meitä on moneen junaan. Jotkut jää asemallekin.

Tää on paras Ite en oo keksiny tätä asemalle jäämistä. Mä en oo osanuu itteeni teiniajan jälkeen nähdä ryyppäämässä säännöllisesti ja tollasessa 25 vuoden iässä vuoden aikana humalassa olokertoja tais olla 4....ja mikään ei vaikuttanut edes seuraavan päivän työpanokseen.

Tämä mua surettaa että lapset aikuistuu jo teineinä. Ryyppäys ja rellestys aloitetaan jo 13 kesäsinä, jopa nuorempina...sit ollaankin parikymppisinä aikuisia. Niin ja sitä sitten loppuelämä.

Jospa saataisiinkin olla pitempää lapsia, elää rellestys (kuka mitäkin)hieman myöhemmin ja aikuistuminen. Aikuinen saa olla kuitenkin suurimman osan elämästään, miksi siis kiirehtiä?

Ei se rellestys kuulu kaikkien elämään. Minulla ja miehellä tuli elettyä aikoinaan lapsuutta sinne 14-15 -vuotiaaksi, molemmat taidettiin "rellestää" ehkä 17-18 -vuotiaana ja omalla kohdallani kyse oli silloinkin siitä että aloin olla epätoivoinen kun miestä ei muulla elämällä tuntunut löytyvän kuin tosissaan vain baareista. Vihaan baareja ja tanssimista ja humalaisia ihmisiä, klubeja meikattuine teineineen. Nyt kun olen mieheni löytänyt (19-vuotiaana ja ONNEKSI todellakin muualta kuin baarista), ei minua saa baariin kirveelläkään. Tylsä ja mielikuvituksetonta touhua. Mikähän minulla on jäänyt elämättä?

 

[33-vuotias]

Ei se rellestys kuulu kaikkien elämään. Minulla ja miehellä tuli elettyä aikoinaan lapsuutta sinne 14-15 -vuotiaaksi, molemmat taidettiin "rellestää" ehkä 17-18 -vuotiaana ja omalla kohdallani kyse oli silloinkin siitä että aloin olla epätoivoinen kun miestä ei muulla elämällä tuntunut löytyvän kuin tosissaan vain baareista. Vihaan baareja ja tanssimista ja humalaisia ihmisiä, klubeja meikattuine teineineen. Nyt kun olen mieheni löytänyt (19-vuotiaana ja ONNEKSI todellakin muualta kuin baarista), ei minua saa baariin kirveelläkään. Tylsä ja mielikuvituksetonta touhua. Mikähän minulla on jäänyt elämättä?

Niin samaa mieltä! Ollaan varmaan jotain vanhoja sieluja... Miekin aikanaan aloin seurustella mieheni kanssa 19-vuotiaana ja kyllä siihen mennessä meidän rellestelyt oli ohitse. Siihenkin asti baareissa oli tullut käytyä lähinnä kavereiden mieliksi, ei vaan kiinnostanut, eikä kiinnosta edelleenkään. Me mieluummin urheilemme ja vietämme yhdessä aikaa muissa merkeissä.

 

[vieras]

Ei se rellestys kuulu kaikkien elämään. Minulla ja miehellä tuli elettyä aikoinaan lapsuutta sinne 14-15 -vuotiaaksi, molemmat taidettiin "rellestää" ehkä 17-18 -vuotiaana ja omalla kohdallani kyse oli silloinkin siitä että aloin olla epätoivoinen kun miestä ei muulla elämällä tuntunut löytyvän kuin tosissaan vain baareista. Vihaan baareja ja tanssimista ja humalaisia ihmisiä, klubeja meikattuine teineineen. Nyt kun olen mieheni löytänyt (19-vuotiaana ja ONNEKSI todellakin muualta kuin baarista), ei minua saa baariin kirveelläkään. Tylsä ja mielikuvituksetonta touhua. Mikähän minulla on jäänyt elämättä?

Niin samaa mieltä! Ollaan varmaan jotain vanhoja sieluja... Miekin aikanaan aloin seurustella mieheni kanssa 19-vuotiaana ja kyllä siihen mennessä meidän rellestelyt oli ohitse. Siihenkin asti baareissa oli tullut käytyä lähinnä kavereiden mieliksi, ei vaan kiinnostanut, eikä kiinnosta edelleenkään. Me mieluummin urheilemme ja vietämme yhdessä aikaa muissa merkeissä.

Näin juuri. Kunpa ihmiset vain tajuaisivat ettei se baarivaihe ole kaikille pakollinen. Me käydään kalassa, urheilemassa, retkillä jne eikä kumpikaan viihdy tippaakaan baareissa. Emme siis ole käymättä siksi ettemme voisi, vaan siksi että siellä on tylsää ja ahdistavaa. (Ja sitä mieltä olin todellakin silloin teininäkin kun baariin oli "pakko" mennä, olin se joka istui aina pöydässä ahdistuneen näköisenä kun muut tanssivat pöydillä..)

 

[liina]

26-vuotias on vielä tosi nuori äidiksi ja niin on 30-vuotiaskin. Ihan hyvin vauvan voi saada vaikka 48-vuotiaana. Oikeestaan mielummin lapsia yli 30-vuotiaana kuin alle 30-vuotiaana, mun mielestä.

Aijoo luin väärin, ettei lapsia pitäisi enää tehdä yli 30-vuotiaana Mutta voihan niitä nuorempanakin tehdä jos siltä oikeasti tuntuu. Mutta itse olen kyllä onnellinen, että venytin lapsen hankintaa 27-vuotiaaksi asti vaikka mieli olisi tehnyt lasta jo yläasteella. [/quote

Miten pystyit tuohon venyttämiseen? Ite raskauduin 16v ja nyt suurperheen äiti