.

@Wintersun kun seuraavan kerran päivittelet listaa, niin mulle voi laittaa 25.5 kp2. Uuteen kiertoon lähdin siis eilen :( Ainoo positiivinen asia viime kierrossa oli se että ovulaatio tuli samoihin aikoihin kun ennen keskenmenoa, eli josko se ois jo parempaan suuntaan siis.

Varasin itselleni ajan terveyskeskukseen, josko pääsisi jo joihinkin tutkimuksiin. Mies varasi myös itselleen ajan simppatutkimukseen yksityiselle.

Kyllä on taas mieli niin maassa :(:cry:
Mies oli nähnyt viime yönä unta että meillä oli parin kk ikäinen poikavauva, jota oli pidellyt rinnallaan ja vauva oli tuhissut kun mies oli sitä silitellyt :love: Kyllä mulle tuli itku kun se kertoi unesta :cry::(
 
Heippa pitkästä aikaa, täällä menossa nyt kp3 ja tänään kävin naistenklinikalla ultrassa. Sain reseptit pistoshoitoon.

Tänään siis haettu apteekista Gonal-F, sunnuntaina alkaa pistelyt. 62,5 yksikköä, viikonpäästä perjantaina ultra klo 12.50. Samana päivänä käyn aamusta labrassa estrogeeni verikoisessa. Sit irrotuspiikkinä ovitrelle ja loppukiertoon lugesteronit.
 
Tänään dpo 6. Aamulla heräsin niin vähän menkkamaista jomotusta ja nippailua. Veikkaan kuitenkin että on kuviteltuja sillä tiedostan, että tänään voisi olla mahdollinen kiinnittymispäivä jos hedelmöitys on tapahtunut sunnuntaina.. niin toki sitä sitten etsii oireita. Plääh:(
 
@Wintersun Tsemppiä hoitoihin. Olet kyllä todella sitkeä, kun ottaa huomioon teidän tilanteen ja silti jaksat käydä täällä kommentoimassa, pidät listaa ja tsemppaat meitä muita. Nostan hattua! ❤

@Alinah92 Tsemppiä hoitoihin!

Tsemppiä kaikille piinailijoille ja kuumeilijoille! :love:(y)

Täällä odotellaan menkkoja saapuvaksi. Eilen päivällä oli kerran sellaista näkyy vain pyyhittäessä-vuotoa, mutta alamahan kipuilu on nyt lisääntynyt. E-pillerit loppui keskiviikkona, joten tänään pitäisi alkaa. (y) Tuota alamahan kipuilua ennen menkkoja ei ole ollut pitkään aikaan, mutta edellisessä ja tässä kierrossa sitä on ollut.

Mielenkiinnolla odotan, että miten pitkäksi kierrot ja menkat venyy, kun ei enää syö pillereitä. :cautious: Mulla on siis kilpirauhasen vajaatoiminta ja PCOS, jotka molemmat on vaikuttaneet aiemmin mun menkkoihin epäsuotuisasti. Tähän asti menkat olleet sellaiset, että toisina päivinä on selvinnyt pelkällä pikkuhousun suojalla tai jopa ilman, kun vuotoa on ollut tyyliin "vähän vaan väriksi ja rautainen haju". :LOL: Sit ehkä yhtenä päivänä saattanut tulla ihan jopa liraus vertakin. Kierrot on olleet tasaisesti 27-29 päivää ja menkat kestänyt 2-4 päivää.

Mies tuli eilen illalla töistä hieman kireänä ja väsyneenä. Sain hänet kuitenkin piristymään ja nauramaan, kun menin hänen eteensä vatsaani taputellen ja tokaisin, että "Noniin! Nyt tekemään sitä vauvaa!" No ei menty, mutta miehen sain piristymään. :ROFLMAO: Itsellä aiemmin ollut jännitys on onneksi laantunut ja tilalle on tullut sellainen odottava tunnelma. Ekasta kierrosta on puhuttu, että yritettäis vähän aktiivisemmin, koska monilla juuri se eka kierto ehkäisyn lopettamisen jälkeen on ollut juuri se tärppikierto, kun kierto on vielä pillereiden jäljiltä säännöllinen. Muutoin on tarkoitus edetä rennolla Tulee, jos on tullakseen-meiningillä ilman mitään lämmön mittailuja ja ovistikutteluja. Itseni tietäen ja tuntien se on paras vaihtoehto, koska suurin piirtein elän stressillä.:LOL: (arvatkaapa vaan, että tuleeko musta joku himotestaileva hössöttäjä, kun luonne on hetikaikkimullejustnyt!)

Tämmönen romaani omaa napaa täältä taustalta. Mitäs muille taustailijoille kuuluu? @Päppyrä jo kirjoittelikin taustalle jäämisestä/pysymisestä, mutta mites te muut? @yoona ilmeisesti teillä on jo yritys alkanut? @Pumpulipalleroinen @RUSKA82 @Orapihlaja8 @Kiemura @Cara-mel @Tiutau13 @Reetaleena @paupiu @mimmik @Haaveilija_93 ja @Toiveikas92

Mitä muille kuuluu?
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Önnö ja Alinah92
Meillä yritys nyt tauolla hetken. Papakokeessa löytyi solumuutoksia ja koepalat otettiin, joudun sähkösilmukkahoitoon kun todettiin ainakin vahva kohdunkaulansyövän esiaste.

Tsemppiä teille, toivottavasti noista hoidoista on vihdoin apua :love:

@tylleröinen_21 ja @Appelsiiniomena toivottavasti plussa tulee molemmille!

Kiitos! Ja hurjan paljon tsemppiä sekä jaksamista päiviin sinne! Eiköhän se mörkö saada hoidettua pois päiväjärjestyksestä. Niin pääsette taas yrittämään. :) <3
 
Tsemppiä @Alinah92 hoitoihin


Täällä dpo 14, menkkaoloja ollut jo dpo 9 lähtien ja välillä todella koviakin kipuja, nyt sit hiukan vähentyneessä määrin(n) noh huomiseksi flo ja laskut ennustaa menkkoja alkavaksi joten sitä ennen en testaile kun on niin varma olo että ne sieltä alkaa:poop:
 
  • Tykkää
Reactions: Alinah92
@Alinah92 tsemppiä hoitoihin ja toivotaan nopeaa tulosta (y)

@tylleröinen_21 @Appelsiiniomena täällä dpo5 ja päivät matelee. Toivotaan että kuun vaihteessa saataisiin paljon plussauutisia :love:Tällä kertaa tallettelut meni meillä tosi hyvin, mutta jotenkin silti aiempiin kiertoihin verrattuna vahvempana se tunne, että ei ole tärpännyt (n) Mutta varmaan tässä kun muutama päivä mennään eteenpäin, alkaa toiveet taas nousta :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Alinah92
Pahoittelut uudesta kierrosta @johannnaa ja @kuus+1 :(

@Alinah92, tsemppiä hoitoihin, toivottavasti tärppäisi pian!

@tylleröinen_21, @Helmi30 ja @Appelsiiniomena, tsemppiä piinailuihin!


Täällä piinailut myös menossa, dpo7. Oireita ei oikeastaan ole ollenkaan. Ainoastaan rinnat ovat olleet arat dpo3:sta lähtien, mikä on kyllä hieman nostanut toiveita, koska mulla ei ole ikinä ennen olleet rinnat tälleen arat missään vaiheessa kiertoa. Myös nyt muutamana viime päivänä on aamuisin ollut ihan hirveä alaselkäjumitus, mutta oon kyllä pistänyt osittain ainakin loman piikkiin, kun ei tule tehtyä samoja juttuja kuin normaalisti töissä ollessa :ROFLMAO: Muuten tosi oireetonta, joten saa nyt nähdä, kuinka käy. Ehkä voisi testin tehdä keskiviikkona, dpo11 – jos jaksan sinne asti odotella :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Alinah92
@Alinah92 pidetään peukkuja et on pian hoidoista apua!

@Sennay joo meillä on nyt yk2. Eka luomukierto venyi reilusti yli 40-päiväiseksi ja en halua laskea päiviä täällä niin tarkkaan jos se ei tuosta tasoitukaan heti :confused: ainakin tuo eka kuukausi oli henkisesti aika vuoristorataa ja monta testiäkin tuli epätietoisuudessa tehtyä.. Nytkin voisi normikierron puitteissa olla ovulaatio jo mennyt reilusti, mutta jos venyy taas yli 40 päivään niin vielä kaukana edessä. :unsure: katsellaan..

Tsemppiä piinailijoille! :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Sennay ja Alinah92
Tsemppiä kaikille piinailijoille!

@Alinah92 Onnea hoitoihin, toivottavasti niiden avulla saisit onnistumisen.

Täällä ei vieläkään kuukautisia ja kaikki testit negatiivisia. Flo näyttää 11 päivää myöhässä, mutta viimein kuukauden kuukautiset olivat vain muistista arvioidut milloin olivat.
 
  • Tykkää
Reactions: Alinah92
Taas tänne oli tullu viestivyöry tässä muutaman tunnin sisään, aamulla luin ja sen jälkeen tullut hirveä määrä viestejä :D:D

@Alinah92 Tsemppiä hoitoihin! Jospa nyt tulis plussa hoitojen myötä (y)

Kaikille piinailijoille plussatuulia :love::barefoot:

Täällä pitäis tänään alkaa menkat, eilen oli ihan järkyttäviä menkkakipua. Yleensä mulla alkaa vuoto ja kivut samaan aikaan, mutta nyt ei oo ollu kipuja eilisen illan jälkeen eikä vuotoa näy (n) Ei oo koskaan ennen ollut nuin pahoja menkkakipuja, enteilee varmaan jotain supermenkkoja kun viimeksi oli ne kivuttomat alle 24 tunnin erittäin niukalla vuodolla:cautious:

Onko muilla ollut koskaan yrityksen aikana semmoista tunnetta, että ei halua vauvaa? Mulla on nyt tässä tän kierron aikana, en tiiä onko se pelko siitä, että jos tuunkin raskaaksi. Pelkäisin vaan kokoajan uutta keskenmenoa. Tai johtuuko tää siitä, että koirakuume on mennyt niin pahaksi ja molempia ei voi saada :ninja: Tuntuu aivan hirveeltä, kun ei ees tunnu pahalta vaikka ne menkat nyt tuliskin...
 
  • Tykkää
Reactions: Alinah92
@Kumiankka1 mulla! Ovulaation jälkeen muutaman kerran tullu pelko raskaudesta. Tai lähinnä siitä että miten elämä tulee muuttumaan. Just nyt kaikki todella hyvin, esikoinen alkaa jo olemaan omatoiminen, nukkuu yöt heräämättä, vaipoista päästy eroon jne. Kai se on pelko millaista se vauva-arki tulee olemaan. Miehen kanssa käyty useasti keskusteluja ja hän olisi tyytyväinen yhteen lapseen, itsellä hirveä vauvakuume, kompromissi että yksi lapsi vielä ja sit riittää. Tämäkin pelottaa että entä jos uusi vauva-arki pilaakin jotenkin meidän välit, vaikea selittää. Ja toki kolme keskenmenoa kummittelee takaraivossa.
 
@Sennay Kiitos kysymästä, päivittäin käyn lukemassa tätä ketjua.. Ei ole asiat meillä edenneet mihinkään- yksin kuumeilen edelleen. Toiset luomumenkat menossa kierukanpoiston jälkeen ja on oman vauvakuume-pään kanssa kestämistä. Kun pääsisi edes yrittämään.... mutta josko tuossa syksyllä kyselisi mieheltä, että joko nyt milloin..

:love::love::love::love::love:
Onnea kaikille plussanneille :)
:love::love::love::love::love:
 
  • Tykkää
Reactions: Sennay
Ohhoh, onpa viestejä tullut! Pahoittelut jos unohdan jollekin kommentoida :unsure:

@Wintersun ja @Alinah92 tsemppiä hoitoihin! (y)

@Mansikka19 toivottasti tilanteesi ratkeaa pian, parhaimmalla mahdollisella tavalla tietysti ;)

Toivottavasti @SandraB menkat jää tulematta! :)

@Sennay onnea virallisesta yrityksen aloituksesta! :)

Monilla piinailut menossa, tsemppiä kaikille! Jännityksellä odotellaan teidän kanssa :)

On: digitesti vilkkuu hymynaamaa toista päivää mutta viivat liuskoissa todella olemattomia (n) lueskelin että ensimmäistä kertaa kun laitteen ottaa käyttöön niin se mittaa ”oletusarvon”, eka käyttökerta näytti tyhjää ympyrää ja heti seuraavana päivänä vilkkuva. Luin myös että jos testin tekee muulloin kuin ekasta aamupissasta niin tulos saattaa olla virheellisesti kohonnut hedelmällisyys.. olen tehnyt illalla kuuden aikaan, koska se on ainoa ajankohta jolloin pystyn testin samaan aikaan tekemään ja varmasti odottamaan tulosta. Digin piti tuoda mulle mielenrauha mutta vähän tuntuu aiheuttavan harmaita hiuksia :ROFLMAO: mikäli testi näyttää oikein, eli muutaman päivän vilkkuvaa ennen plussaa, niin ovis on samaan aikaan kuin ekassa kierrossa renkaan jälkeen..kierto jää myös lyhyeksi sillon.
 

Yhteistyössä