--2012 yrittävät--

Unikettu ASIAA MADAM!!!! Onnea ihan mahottomasti! sinne sit sonen kaa supiseen kaikkee ihana vauva asioita ja Jännäillä ekoja ultria. Sit pitää muistaa käydä kertoon kaikki raskausoireet ja kuulumiset meille muille, jotka vieläs itä ommaa plussaa odottelee.

ON: Oon käyny lueskeleen tuolla lapsettomien puolella blogia, hyvää tietoa hoidoista, joista siis ensimmäinen etappi mulla kohta edessä eli se aukiolotutkimus. Ei millään haluais myöntää itselle, että saattaa joutua kohta loikkaamaan sinne ketjuun kirjoitteleen. Mut kaikenkaikkiaan alkaa kohta olla vuosi yritystä takana, tuloksena 2 kohdunulkoista ja toisen munajohtimen poisto. Sen jälkeen on ollu hiljasta ku haudassa. Ei niin yhtään mitään. Huokaus, kun vaan nyt kulus aika niin pääsis siihen tutkimukseen, jotta tietäs missä mennään.
 
Kiitoksia valtavasti kaikille onnentoivotuksista kaikki ihanat yrittäjät!:heart:

Sone, jos lasketaan menkoista niin huhtikuulle menee, jos oviksesta niin toukokuun eka.

Kuvaa en ottanut kun en osaa liittääkään mutta ei siitä kyllä epäilystä ole, plussalla ollaan. Ovistestikin oli plussaa=). Vähän sellainen fiilis kuin alkais menkat ja pari kertaa vessassa käynyt kollaamassa pöksyt mutta valkkaria vaan lorisee. Koko aamun oli menkkamaista kipua mutta nyt tuntuu että koko alavatsa olis krampissa ja kauhean kireällä. Mä oon ihan pihalla, sekoilen kaupassa ja aikataulujen kanssa, :LOL:. En tiedä, uskomaton fiilis ja tätä samaa toivon teille kaikille sydämeni pohjasta!:heart: Miten mä ikinä osaan poistua täältä pinosta:O. No, pitää vähän himmailla nyt mutta vahva luotto siihen että kaikki hyvin ja viiva vahvistuu=)

Evangelina mulla on jotenkin mennyt ohi että teillä niin rankka tie takana ja pitkä yritys:hug:. Hirmusti teille plussaonnea!
 
  • Tykkää
Reactions: Sone*
Voi kiitos unelmavauvasta=). Tää pitkien vastausten expertti ei vielä kyllä uskaltais(ehkä) siirtyä minnekään.

Sone todella arka on alavatsa. Jokainen nousu seisomaan meinaa aiheuttaa krampin alavatsalla. Ehkä lievästi etovaa oloa ollut. Yksi asia johon kiinnitin muutaman päivä sitten huomiota oli se että mulla oli kova himo appelsiinitäysmehuun(mehuja en juuri juo) ja porkkanaraaste maistui taivaalliselta. Jokaisessa raskaudessa mun himona on ollut appelsiinit:).

Kiitos paljon reason!=)
 
Leenuliinukka kiitos=). Huomenna testaan uudelleen ja katsotaan sitten jos viivanen vahvistunut niin josko uskaltais odottajiin siirtyä:O.

Vilijonkka mikä dpo sulla menossa?:popcorn:

ON. Väsyttää, palelee ja pissittää.
 
Unikettu: mulla on dpo10 tänään, hui ku jännää! Vaikka tänään ollu kyllä aika masis olo kun tuntuu ihan tädiltä, menkkajuilintaa ollu koko päivän :( plääh! toisaalta viiltelyä on ollu viikon ajan, tänään on paleltanu ja alaselkää myös vihlonu...välillä jaksan uskoa, välillä taas en ;) Oottelen sun huomisia testejä ja vahvistumisia taas, ihanaa!

Evangelina, mäkään en tienny teidän rankoista ajoista, oon pahoillani..onnea tulevaan :)
 
Unikettu Miten sie pystyt olemaan testaamatta? Mie olisin jo käyttänyt kaikki testit mitä kaapista löytyy.. :whistle: No mutta huomen testailet ja laitat meille kuvan hienosta plussasta.

ON Täällä menossa kp9 ja testailut alottelen varmaanki perjantaina. Kahdessa viime kierrossa ovulaatio ollut kp14 ja kp18.

Ketkä kaikki on kokeillu greippimehun juontia? Mie olen nyt litkiny sitä tässä kierrossa, mut en tiedä edes mitä sen pitäisi auttaa. Jossain lukee, että auttaisi oviksen bongaamisessa ja jossain, että auttais jopa kiinnittymisessä..
 
Viimeksi muokattu:
Rakkausvauva täällä kovasti toivotaan että arvot kunnossa! Ja kiitos onnitteluista:heart:.

unelmavauvasta, en tiedä miksi ei ole ollut niin kovaa poltetta nyt testailla=), ollut aika tyyni olo sen suhteen. Tosin nyt alkoi hirvittää sillä tämän aamun testi ei ollut toissapäiväistä vahvempi, ehkäpä haaleampi:O. Selkeä punavärinen haalea viiva kuitenkin testiin ja o-testi plussaa.

Huii, Vilijonkalla jännää!:popcorn:

Mä lähden ostamaan digin.
 
Kiitos kaikille pahoitteluista. Eka extra oli yksönen, tokasta extrasta olis tullu kaksoset, eli 3 menetettyä jo takana. Tyhjä syli. Meidän tilannettahan mutkistaa sekin, että jos vimosessa johtimessa vikkaa on, en välttämättä saa lapsettomuushoitoja lainkaan, tai ainakin rajoitetusti, sillä hormonihoidot on multa kielletty aikalailla... ( e-pillerit aiheuttanut maksaan kasvaimia). Et totisesti toivon et se viimenen olis auki. Pelottaa ja jännittää, mut parempi se vain on tehä pois alta niin tietää sit. Ovis varmaan viikoloppuna, joten ei jaksa mitenkää masistella nyt kun vain himottaa :D JA vielä en todellakaan aijo luopua toivosta, etteikö mekin muutama, tai edes yks räkänokka tähän talouteen saatas :D

Ei melkeen viikkoon ukkokullan kaa ehitty nähä kun oli töitä niin ristiin, eilen sitte ollaan vihdoin yks yhteinen vp vietetty , ja oltiin kyllä ku vastarakastuneet höppänät taas vaihteeksi :D

plussatuulia, tarrasukkia ja kaikkee mahdollista myötätuulta kaikille meille odotusta odottaville ja jo odottaville eiks jee beibet!
 
Viimeksi muokattu:
Hienoa unikettu! Toivottavasti seuraillaan sankoin joukoin perässä :)

).( dpo 7 kp 21/28-30...menkkajuilintaa kohdun alueella jo nyt vaikka menkat pitäs alkaa vasta ens viikolla. En uskalla ees ajatella et ois muuta, en usko yhteenkään oireeseen kiinnittymisestä/raskaudesta ennen kuin lussan nään :p musta on kuoriutunu tämmönen pikkupessimisti joka pettyy siltikin...
 
Evangelinalle: :hug: ja hatun nostot täältä, että oot noin positiivisella mielellä, hienoa!

Panzkus: hyvältä kuulostaa, joo...mut niin...ei innostuta liikaa ;) hihii...onnea matkaan!

Unikettu: Nonni, hienot tekstit sait :) jee!! ootteko miettiny, meettekö varhaisultraan? Niin jännää!!

ON: Oloja on ja hieman erilaisia muihin kiertoon nähden, mut yritän olla silti innostumatta..onhan nää kierrot muutenki ihan erilaisia jotenki aina.. eilen testasin negan (dpo11) mut aattelin etten vielä luovuta, kun kerta mulla on niin pitkä tuo luteaalivaihe, ettei se pakosti vielä näy...ehkä...toivottavasti :) Tätijuilintaa on kyllä myös et saapi nähä...toivon parasta!!

Rakkausvauva: toivotaan kovasti, et arvot on kunnossa!!!
 
Jospa sitä jaksais ootella ainakin sunnuntaihin (dpo11), huomenna liian aikaista ja lauantaita en halua pilata negalla.. olen tässä vältelly sellasia kauppoja joissa myyään pc-liuskoja ettei tuu testattua ihan liian aikasin :D
 
Vilijonkka, luulen että menen niihin ultriin jotka kuuluvat neuvolaohjelmaan, en ylimääräisiin. Siltä ainakin tällä hetkellä tuntuu mutta jos iskee joku paniikki ja alkaa joku asia vaivaamaan niin sitten ylimääräistä harkitaan. Voi että mä pidän sulle peukkuja pystyssä että olot enteilis plussaa!:popcorn:
 
Miten yrityksen aloittaneilla on alkoholinkäytön laita? Meillä yritys alkaa pian ja parit kosteat juhlat olisi tiedossa lähiaikoina. Itsellä vähän periaatteena että alkoholia ei haluaisi ottaa tai vähentää minimiin jo yrittäessä. Varmasti kavereissa herättää heti epäilyksiä... :whistle: Tai sittenhän voi juoda salaa alkoholittomia.. Kyllähän sitä ihminen varmasti osaa juhlia ilman alkoholiakin, vaikka kieltämättä onhan se tottakai iso muutos tämmöselle bilettäjälle. Ja samalla ihana muutos sellainen.. Mietityttää vaan tuo asian paljastuminen, hissukseen kun ollaan tämän yrittämisen kanssa oltu ja halutaankin olla.

Onnea plussanneille ja plussatuulia meille kaikille sitä odottaville! :)
 
Rakkausvauva joko sait tietää ne tulokset kokeista?

Mukavaa viikonloppua kaikille! Jännityksellä odottelen piinailijoiden testauksia+++:whistle:

nibsu otat sen verran kun hyvältä tuntuu=). Muista että pian voit joutua olemaan kuivin suin hyvinkin pitkän ajan:D.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä