K
Kakkavaiva
Vieras
Pari viikkoa on nyt kakan tekeminen ollut vaikeaa. Samoihin aikoihin kun tämä vaiva ilmeni, alkoi lapsi käydä oma-aloitteisesti potalla pissalla. Vaivan alkaessa hän sai myös pitkästä aikaa muutamana iltana 4viljan puuroa, mikä kuitenkin lopetettiin kun pinnaaminen ilmeni.
Kakka on muuttunut yhtäkkiä kovaksi vaikka ruokavalio on pysynyt ennallaan puurokokeilua lukuun ottamatta.
Kun kakkahätä alkaa niin lapsi vain puristaa kankut yhteen ja kävelee varpaillaan pinnaten. Tänä iltana sama homma kamalan huudon kera, mutta ei vain kakkaa. Edellispäivänä viimeksi tuli iso kakka, joten miten se nyt jo voi ottaa kipeää? Tai ottaako edes kipeää, pelkääkö vain kakata... Kerran olen laittanut peräruiskeen, antoi laittaa hyvin kun ymmärsi että lääke helpottaa, mutta en haluaisi niitä käyttää jos kakka on vaikka vasta edellispäivä tullut. Levolackia on saanut välillä illalla, täytyy kai alkaa antamaan säännöllisesti.