Hei!
Aika jännää lukea teidän kaikkien kommentteja aiheesta, sillä itse sain viikonloppuna kuulla, että minusta tulee äiti. Pakko myöntää, että oli aika shokki. Itkin ja tärisin tunnin raskaustestin jälkeen poikaystäväni lohduttaessa. Oikeastaan asia oli jo ollut tiedossa, kyllä tämä on sellainen asia jonka jollain tapaa vain "vaistoaa". Kaikki pyöri mielessä, ja vastakkain oli kaksi eri elämäntietä, äitinä tai vain huoletonta nuoruutta viettäen.
Juttelimme poikaystäväni kanssa pitkälle yöhön, ja melko nopeasti ja selkeästi kasvoi päätös lapsen pitämisestä. Yhdessä aloimme suunnitella tulevaisuutta, jonka suunnitelmat muuttuivat täysin noiden viiden pitkän minuutin ja kahden punaisen viivan testin näytöllä myötä.
Itselläni on juuri ylioppilaskirjoitukset menossa, joten siinä mielessä tämä tuli vaikeaan aikaan. Mutta onko se aika koskaan sitten täydellisen oikea? Yliopistosuunnitelmat vaihtuivat kohdallani kahteen seuraavaan vuoteen kotiäitinä, ja sitten taidan suunnatta ammattikorkeaan. Poikaystäväni on käynyt läpi aivan saman tunnemyrskyn kuin minäkin, ja on ollut niin upeaa huomata kuinka hyvin hän on tähän suhtautunut, ja tiedän hänen pitävän meistä huolta, vaikka seuraavat kolme vuotta tiukkoja tulevatkin olemaan. Pikku hiljaa olemme alkaneet hehkua onnesta, miettiä nimiä (vaikka se aikaista onkin) ja tekemään käytönnön järjestelyjä sekä suunnitelmia. Koen olevani valmis tähän, tiedän sen, ja minut valtaa liikutus ajatellessani pientä sisälläni kasvavaa elämää. Yhdessä selviämme tästä. Aborttia olisimme katuneet loppuelämämme, mutta pientä lasta sylissä pitäessämme emme tule katumaan päivääkään.
Meillä on vanhempamme tukenamme, ja tiedämme ettei tämä helppoa tule olemaan, mutta antoisaa varmasti. Moni asia raskaudessa pelottaa, mutta niinkuin tässä keskustelussa on moneen kertaan lukenut, minulla on 9 kuukautta aikaa totutella itseeni tulevana äitinä. 19-vuotiaina me emme ole liian nuoria vanhemmiksi, mutta tämä on niin yksilöllistä. Ymmärrän myös heitä jotka ovat päättäneet toisin, sillä kumpikaan päätös ei ole helppo. Tiedän valinneeni oikean tien. On tämä niin ihmeellistä, tuntuu aivan epätodelliselta!
Tsemppiä kovasti kaikille samassa tilanteessa oleville/olleille!