11-hoidot

Pahoittelut negasta Leonita, ja voimia! :hug:

Toivotaan että Pumpun vuoto olisi harmitonta! Muistan keväältä kuinka kamalaa tuo vuotelu on, täällä sormet ja varpaat ristissä että vuoto loppuu ja saat hyviä uutisia ylihuomenna!

Joku_päivä, ihanaa saada tuttu piinailukaveri (jos/kun sinne asti pääsen)! Kävi niinkuin arvelinkin, että punktio on ens maanantaina. Mulla ei tähän viimeiseen julkisen hoitoon mitään vippaskonsteja kai käytetä, siis tuon kaavan vaihdon lisäksi. Lääkäri eilen sanoi, että kun vika on viime kerralla ollut selvästikin alkioiden laadussa, eikä esim. kiinnittymisessä, niin ei ole oikein mitään muuta tehtävissä kuin katsoa mitä tämä lyhyt kaava tuo tullessaan. Epikriisistä luin, että olivat käsitelleet "potilaan tilannetta" siinä kokouksessaan, ja oli ehdotettu blasto-viljelyä jos vain mahdollista. No eihän se tietenkään onnistu, mahdollisuus enintään neljän päivän viljelyyn.

On kyllä jotenkin kertakaikkisen lannistunut ja ahdistunut ja vaikea olo. Hirveän raskasta yrittää samaan aikaan toivoa parasta ja kuitenkin varautua pahimpaan, kovin rankalta tuntuu. En edes osaa kuvitella kuinka pitkän tien sinä Joku_päivä olet kulkenut, eikä voi muuta kuin nostaa hattua että vielä jaksat! Tsemppiä koktailien kanssa! :)

Mulla on jo nyt (kuus piikkiä takana, 5x225 ja 1x300) vatsa arkana, kipeämpi kuin viime hoidoissa missään välissä, joten senkin takia kurja olo. Vielä 4x300 puregonia, tänään rinnalle neljäksi päiväksi cetrotide. Ultrassa näkyi muistaakseni 7x11mm rakkuloita ja sitten pienempiä, joita lääkäri halus yrittää mukaan tolla annoksen nostolla.

Ei kai tässä muukaan auta kuin vaan mennä taas tulta päin.

Parempaa ja toiveikkaampaa mieltä muille!
 
  • Tykkää
Reactions: Joku_päivä
Soitin eilen Väestöliittoon ja kerroin tuhruvuodosta. Pyysi tekemään vielä tänä aamuna raskaustestin.
Eli jos testi olisi plussaa, pitäisi odottaa varhaisultraan, jossa katsotaan mitä kasvaa ja missä kasvaa.
Jos taas testi negatiivinen, silloin joulukuun IVF-hoidot menevät suunnitelmien mukaan. Tällöin ilmeisesti kyseessä hormonihäiriö, eikä siitä tarvitse olla huolissaan.

No, testi oli negatiivinen, joten joulukuussa hoito. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Joku_päivä
Mulla myös punktio tod.näk. ensi viikon ma tai ti. Täällä ollaan siis samassa veneessä. Ensimmäinen punktio edessä, joten en yhtään tiedä mitä odottaa. Toivottavasti selviin hengissä sieltä :D
Ihan varmasti vähintäänkin hengissä selviät :) Minä pelkäsin punktiota ihan kamalan paljon mutta täytyy sanoa, että pelko oli turhaa. Jännitys ja pelko purkautui kyllä itkuna mutta kipua en tuntenut ku muutaman kerran ihan tosi vähän. Lääkitys oli kunnossa ja henkilökunta osaavaa :) Tsemppiä koitokseen! :)
 
Kiitos Hensku positiivisesta viestistä :)
Onko teillä muilla nippaillut mahaa tässä pistoshoidon yhteydessä? Vissiin ihan normaalia kun noi munikset tuolla kasvaa, vai? Mulla menee siis tällä hetkellä Menopuria 75 yksikköä ja Puregonia 125 yksikköä iltaisin nahkaan. Eilen nostetiin Puregon 75->125 ja tosiaan tänään on nippaillut kyllä mukavasti mahanpohjasta.
Mielialakin on vähän mitä sattuu :( Ei jaksais keskittyä töihinkään ollenkaan. Tää on jotenkin niin hakuammuntaa, että se epätietoisuus raastaa ja lujaa.
 
Moikka,

Nanna* ja toivelintu, kiva kuulla, että ollaan samoilla aikatauluilla liikenteessä. Mulla yritetään hieman pidempää kypsytysaikaa, joten punktio on aikaisintaan ensi viikon perjantaina tai vasta sitten maanantaina...

Nanna*, Jokaisesta 5 punktiosta oon selvinnyt hengissä ja okei turvoneena ja hieman kipeänä, mutta kipulääkettä saa niin paljon kun pyytää, joten pyydä sitä tarvittaessa. Jos jännittää, niin pyydä hoitajaa/lääkäriä selittämään sinulle se toimenpide. Ja täältäkin löytyy monia keskusteluja, joista voit lukea toisten punktiokokemuksista. Ja juu, nippaukset kuuluvat asiaan, siellä ne solut kasvavat! : )
 
Onnea plussanneille :flower:!

Olen taas ollut niin kauhean kiireinen, etten ole ehtinyt täällä käymään. Totuus on enemmänkin se, että yritän olla nuo väliajat kauheasti miettimättä hoitoja, että sitten taas jaksaa stressata kun hoidot ovat päällä.

Olen todella pahoillani neganneiden puoesta :(. Ja Mörkötykselle iso halaus :hug:!

Meillä on siirto taas perjantaina. Ovisplussaa sain tiistaina, ja tällä kertaa olikin kp 13. Eli n.viikkoa aikaisempaa kun edellisillä kerroilla.

Omaan kiertoon siis siirto tulossa, ja nyt olisi sitten kolmas IVF, toinen PAS. Onko joku teistä ehdotellut tai saanut sen kuoren avauksen? Kun sellaista vähän mietin alkaa kyselemään.
 
1nainen Onnea hienoista uutisista :flower:

Leonita79 Täällä hieman pelkoa persiissä et onko kaikki mennyt kuitenkaan niinkuin piti.. Tyhjennys-iltana vuoto laantui miltei kokonaan ja sitten seuraavana päivänä alkoi taas pikkuhiljalleen uudelleen vuotaa, ei kuitenkaan niin holisemalla mutta kuukautisia reilumpana on nyt jatkunut. Maanantaina menin sinnikkäästi töihin ja olen kyllä ollut tosi heikossa hapessa. Lisäksi päätä särkenyt "laimeasti" nyt kolmatta päivää. Kuumetta ei ole kuitenkaan ollut mutta hieman epäilyttää hetkittäin kun hoito-ohjeessa maininta et tulehduksen merkkejä mm. vuodon runsastuminen. Olen ajatellut et jos hiemankin lämpöä nostaa niin sit kipinkapin lääkäriin. Mut jospa tää nyt menis. Raskausoireet ei ole hävinnyt mihkään ja se mua huolestuttaa.. tietysti kun hCG on ollut 44 000, luultavasti enemmänkin niin eikai se hetkessä tipahda? Ja kai ne oireetkin sitten voi pysyä hetken aikaa ilman et se olis merkki et tyhjennys ei olis onnistunut. Ja kaipa tuo päänsärky vois johtua ihan siitä et se hCG on lähtenyt tippumaan. Saapa nähdä. Toivoisin kyllä et vuoto ei kestäis loputtoman kauaa että saisin fyysiset voimani takaisin.
 
Minulla huomenna aika naistentautien polille.
Tiputtelu on lisääntynyt eikä ole enää rusehtavaa vaan ihan punaista ja kun on tuota kipuilua niin tarkistetaan ettei vaan olisi tulehdusta. Sehän on pakko hoitaa pois alta ennen seuraavaa IVF-hoitoa.

Maanantaina minulla kyllä alkaa Suprecur-suihke, mutta se ei kuulemma haittaa, vaikka minulle antibioottikuuri nyt määrättäisiinkin. :)
 
Viimeksi muokattu:
Mörkötys!
Ootpa ollu todella urhee ja reipas, kun oot ollu jo maanataina duunissa. Olisin kyllä niin aatellu, että oisit voinu levätä ainakin muutaman päivän :). Mulla tosiaan oli silloin lääkkeiden otto maanantaina, ja muutaman tunnin sisällä alkoikin iso vuoto, joka sitten välillä laimeni,oli varmaan välissä päivä, ettei, mutta sitten vielä lauantaina, eli viis päivää lääkkeiden ottamisen jäölkeen, tuli vielä sellanen ihan selvästi rajumpi ja isompi satsi vuotoa. Sitä ennen jo luulin ,että ohi on. Sulla on ollu niin korkeella raskaushormoni, että varmasti menee aikaa, ennenku oireet katoaa.
Ono sulle sovittu mitään jälkitarkastusta?
Meillä meni siten (väestöliitossa helsingissä) että kun maanantaina oli lääkkeet+tyhjennyksen alotus, keskiviikkona lääkäri soitti sovitusti ja varmisti, että vuoto on alkanu, ja sitten vielä maanataina oli jälkitarkastus, jossa katottiin ultralla, että kaikki tarvittava on tullut ulos. Muistan ,että koin ton jälkitarkastuksen tosi rauhottavana, koska oon kuullut, että joillakin on mennyt tosi pitkään, kun ovat luulleet, että vuoto on ohi, mutta sitten kohtuun onkin jäänyt vielä sitä raskausmateriaalia (siksi ne kai sitä kutsuvat). Ja tota kautta sitten venynyt kuukausia, enneku on päässeet hoidossa eteenpäin.
Jos sulla kuume kohoo, niin yhteyttä vaan lekuriin heti. Ja jos ei oo, niin voisit kyllä tivata jälkitarkastusta?
Voimia, voimia, haleja! Siittä se kehon toipuminen alkaa ja pääsette taas uuteen kiertoon :)

Laitan samalla Omasta Navasta sen verran, että ens viikolla ultraan, tarkotuksena neljännen PASSIN siirto sitten kuun vikoina/ens kuun ekoina päivinä. Vielä mieli aika musta toissapäivän negasta.
 
juups, eli päivitystä vielä mun tilanteeseen. Viikko sitten torstaina alko kunnon vuoto, eli se siitä sitten. En oo jaksanu kirjotella, anteeksi. Keskiviikkona 23 pvä mennään klinikalle kuulemaan, että miten jatketaan, mut kuitenki varmaan tammikuulle menee. Että silleen.

Onnea plussanneille <3
 
Naistenpolin gynetutkimus takana... ei ollu tulehdusta... mutta...
Minulla oli kuukautiset 1.-6.11 ja lääkärin tehtyä tänään ultran totesi minulla nytkin olevan kuukautisvuodon, joka siis alkoi 12.11 tiputtelulla ja on nyt ihan kunnon vuoto... nyt en ymmärrä.

Voi olla etten nyt sit pääsekään hoitoihin joulukuussa kuten alunperin oman lääkärin kanssa sovittiin, koska kohdun limakalvo ei pysy oikeassa tahdissa niiden hoitojen kanssa. Kohdun limakalvo oli tänään ultrassa 7mm paksu.

No, huomenna hoitava lääkärini soittaa ja ilmoittaa meneekö hoidot suunnitelmien mukaan eli aloitanko maanantaina Suprecur-suihkeen... huomenna olen viisaampi.

Ärsyttää kyllä, jos hoidot nyt siirtyy tämän vuotohässäkän johdosta... :(
 
Viimeksi muokattu:
On: pp14. Tuhru on pysynyt poissa. Lauantaiaamuna ajattelin tehdä testin. Viimeksi mulla alkoi tuhruttelemaan pp12. Mutta tuskin tuo mitään merkkaa, olen lueskellut näistä ja se tuntuu olevan vähän hoitokerroista kiinni, pitääkö luget menkat pois vai ei. Muistaakseni inssikierroissa luget piti mulla vuodon pois, menkat alkoivat parin päivän päästä niiden lopettamisesta.

Mitään menkkajomotuksia ei ole, eikä muitakaan oireita. Negaa taitaa pukata, sellaiset on fiilikset. Onneks tälläkertaa saatiin jotain pakkaseenkin, niin ei tartte heti aloittaa sitä piikittelyrumbaa alusta.
 
Viimeksi muokattu:
Templeton, sinä rautahermo! =)

Sintu, olipa kurjia uutisia. Toivotaan että homma selkiytyy!

futuremamille lohdutukset negasta :'(

Leonita79, tsemppiä!

Mörkötys, oot ollut usein mun ajatuksissa! Miten jakselet?

1nainen, ihania uutisia :heart:

).( Oon näköjään niin leimautunut vuoden aikana tähän palstaan, etten osaa pysyä pois :ashamed: Oma tilanne jatkuu samana kuin ennen, hematooma ei ole lähtenyt vuotamaan, kauheat raskausoireet jatkuu ja ensi viikolla on taas ultra hematooman tarkistamiseksi. Pidän sormia ristissä, että se olis sieltä jotenkin maagisesti hävinnyt. Nyt on laskennallisesti rv 9+2.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Joku_päivä
Tänään IVF-lääkäri soitti ja hoito siirtyy nyt 2 viikkoa eteenpäin eli siirto sattuu tammikuun 1. viikolle.
Lääkärien mukaan minulla alkoi varsinaiset kuukautiset vasta nyt eli minulla on nyt menossa kp 7/29. Sen aikaisemman vuodon syystä ei oltu ihan varmoja, mutta hoitava lääkärini arveli että kyseessä olisi voinut olla varhainen keskenmeno. Ja Luget taas aiheuttivat normaalien kuukautisten siirtymisen myöhemmäksi.

Hoitoihin tuli myös sen verran muutosta muutenkin että en nyt sitten aloitakkaan Suprecur sumuttelua ensi maanantaina, vaan tulee jokin pistoshoito 2.12 alkaen. Tällä pistoksella yritetään saada endometrioosin kasvu kunnolla lamaantumaan ennenkuin aletaan kasvattaa muniksia.

Eipä tuo hoidon siirtyminen kahdella viikolla eteenpäin haittaa yhtään... pääasia on että edelleen pääsen hoitoihin.
 
Huomenta kaikille!

Täällä on testattu aamulla elämäni ensimmäinen vahva plussa! :heart: Viivat tuli heti testiin, ihan halpis nettitestillä tein.

Eli oireettomuus ei meinannut mitään. Eilen tunsin vessassa käydessäni pientä menkkamaista juilintaa ja tissit ovat täyden tuntuiset. Muuten ihan normaali olo. Kahvikin maistui tänä aamuna hyvin.

Fiilikset ovat aika epäuskoiset.. Joutuu ehkä testaamaan vielä huomenna uudelleen.. ;)
 
Huomenta kaikille!

Täällä on testattu aamulla elämäni ensimmäinen vahva plussa! :heart: Viivat tuli heti testiin, ihan halpis nettitestillä tein.

Eli oireettomuus ei meinannut mitään. Eilen tunsin vessassa käydessäni pientä menkkamaista juilintaa ja tissit ovat täyden tuntuiset. Muuten ihan normaali olo. Kahvikin maistui tänä aamuna hyvin.

Fiilikset ovat aika epäuskoiset.. Joutuu ehkä testaamaan vielä huomenna uudelleen.. ;)
OO! Onnea :flower:! Wow!
 
  • Tykkää
Reactions: Templeton
Meille siirretty alkio oli vain kaksisoluinen. Oli kolmesoluisesta muuttunut kaksisoluiseksi, mutta olikin kuulemma lähtenyt jakautumaan liian nopeasti.

On nämä vaan niin ufo-juttuja ettei tosikaan. Että sitten vielä tuollaisen taantuman jälkeen voidaan alkio siirtää, ja lääkärin mukaan oli kuitenkin hyvälaatuinen. Ei kuulosta amatöörin korviin järkeen käyvältä.

Prosentuaalinen onnistumismahdollisuus on pienempi tässä kuin monisoluisemman alkion siirrossa, tai sellaisen jossa soluja ei ole kuollut. Että tällä mennään nyt, vaikka ei kauhean valoisalta tunnu.

Aiemmin en ole oikein saanut kuulla mitään istutetuista soluista, ja ehkä se on ollutkin hyvä niin. Eipähän stressaa turhaan sellaisesta mihin ei kuitenkaan voi mitenkään vaikuttaa.
 
Templeton Onnea kovasti! Varmasti aivan mahtava tunne :heart:

Täällä on punktiopäivä varmistunut ja se on tiistai. Siirto sitten torstaina ja mä todella toivon, että päästään sinne saakka.

Onko teille tullut pahoinvointia puregonista/menopurista? (Mullahan menee siis noi molemmat). Mahaan sattuu kun kävelee ja tosiaan pientä etovaa oloa on ollut tässä lähipäivinä. Mulla on muutama jättirakkula ja lääkäri jossain sivulauseessaan sanoi, että hyperin riski on olemassa noiden isojen rakkuloiden takia :(
Mä pistän tänään vielä menopurin ja puregonin, huomenna pregnyl ja maanantaina välipäivä. Tosi nopeesti on kyllä aika mennyt :)
 
Templeton Onnea :flower:

Leonita79 Mulla jälkitarkastuksena toimii sitten se samainen käynti jolla katsotaan tilannetta mahdollista PAS:a varten. Eli joskus tammi-helmikuussa. Ajattelin kyllä neuvolan kautta pyytää lähetteen ainakin siihen verikokeeseen että näkee onko hCG laskenut normaali lukemiin. Enhän mä uskalla mitenkään jättää asiaa noin pitkälle, olis aika ikävä tilanne sitten ensi vuonna todeta et oho tää tyhjennys ei ookaan onnistunu... Siinä samalla siirtyis sitten hoidotkin johku vielä kauemmas hamaan tulevaisuuteen.

Sähän pääsetkin sitten nopeaa tahtia uuteen PAS yritykseen, toivottavasti pääsette pian siirtoon:)

Pinna on ollut todella tiukalla. Tää jatkuva vuoto alkaa jo riittää ihan tosissaan:mad: Ja nyt on kuitenkin mennyt vasta tasan viikko, voi halevatan quustoista jos tää kestää vielä kolme viikkoa! niinkun noiden hoito-ohjeiden mukaan pahimmassa tapauksessa tulee käymään.
Läheisten lapset ovat ihan yhtä ihania ja tärkeitä kuin aina ennenkin mutta huomaan että olen alkanut aika pahasti ärsyyntyä tuntemattomien lapsista.. tai oikeastaan ärsyttää ehkä ne vanhemmat vaan... Tunteet on ehkä nyt pahimmillaan sellaisessa vaiheessa että asiat joihin yleensä ei kiinnitä mitään huomiota ja ovat ihan kakin hailee niin nyt ne saa ärsyyntymään, suorastaan raivostumaan. Kaupassa käynti ei ole mun juttu, ainakaan päiväsaikaan, totesin sen tänään. Jos kauppaan on mentävä itse niin teen sen tästä lähin iltasella juuri ennen sulkemisaikaa kun lapsiperheet ovat kotona nukkumassa. Mulle tulee vaan niin paha mieli:ashamed:

Tuli kutsu verikokeisiin tammikuun alussa. Siitä sitten kai ne kromosomit/hyytymistekijät katsotaan. Vähän harmistuin kun luulin et tuo verikoe otettais sen seuraavan käynnin yhteydessä tammi-helmikuussa, inhottaa muutenkin nuo töistä pois olemiset. Näköjään sekin pitää erikseen käydä.
 
Mörkötys :hug:.
Ihan varmasti sulla on kaiken näköisiä tunteita nyt pinnassa. Joskus pärjää paremmin, joskus ei. Tämä vaan on niin kauheaa tunteiden vuoristorataa, että aika jääprisnsessa saisin olla jos ei koskaan ketuttaisi, ja pystyisi vaan ottamaan vuosi tolkulla lungisti. Sulla on nyt oikeasti ollut tosi rankkaa, ja oikeus tuntea mitä tunnet!

Toivon että sulle parasta ja nopeinta mahdollista toipumista ja nopeasti uuteen siirtoon pääsemistä!
 
Templeton: Onnea onnea!! :flower:

Tämä vuosi ei tuonut meille sitä toivottua onnea. Tästäkin siirrosta siis nega. Täytyy sanoa että usko omaan onnistumiseen on täysin mennyt. Aina toivoo, mutta loppumetreillä usko hiipuu ja niin vaan ollaan aina nollapisteessä. Viimeisen alkion siirtoon päätettiin mennä vasta ensi vuonna, ehkä tammi-helmikuussa. Katsotaan mitä elämä tuo tullessaan. Hieman masisfiilikset päällä, mutta onhan elämässä muutakin kuin nämä hoidot!

Toivon teille jokaiselle onnellista mieltä ja tietenkin sitä omaa nyyttiä! :heart: :wave:
 

Yhteistyössä