11/08 masunkasvattajien murut *toukokuussa*

Onnea kaikille äideille!! :heart:
paras lahjani makoilee tuossa ilkinakusillaan viltillä ja nauraa. =) ja toinen posottelee vielä uniaan..kunhan herää niin lupasivat isin kanssa valmistaa länkkäriaamiaisen. Nam, sitä ootellessa taidan kipaista suihkuun...on meinaan aikamoinen kylärumba eessä; 2isomummia meinataan kukittaa ja illansuussa mun äidille. Ja ulos syömäänkin jossain välissä.

Ihanainen aurinkokin näkyy paistavan!! B)
 
HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ!

Meilläkään ei ihan hyvin alkanut, yöllä molemmat lapsoset huutelivat ja valvottivat.Parhain putki oli jostain 03 lähtien ja viideltä vasta pääsin nukkuu. Ja mies nukkui esikoisen huoneessa patjalla kun ei muuten asettunut :(
MUTTA, yksi hyvä juttu tapahtui viime yönä kaikesta huolimatta, imetin VAAN 2 kertaa :D En antanut periksi vaikka varmasti ois tissi maistunut. Käyn tiistaina siellä lääkärissä ja jos se nyt sanoo etteiolis maitoallergiaa, lopettelen imetyksen viikon aikana.
Ei oikeesti jaksa enää öitä, enkä viitti toista huudattaa öisin ja päivällä kuitenki sais tissiä. Joten saapi loppua kokonaan ja siirrytään korvikkeelle.

Mies tuolla tekee esikoisen kanssa parhaillaan torttua, pienin istuu sitterissä ja pientä tympääntymistä havaittavissa. Joten kone kii ja pikku sätkijä lattialla =)
 
Pitkästä aikaa taas täällä kirjoittelemassa...

Ihan pikainen pyrähdys tällä kertaa, on ollut todella tapahtumarikas ja rankka viikko, kirjoittelen illalla paremmin. Nyt täytyy alkaa valmistautumaan äitienpäivän viettoon, mulle on joku ylläri tiedossa :heart:

ERITTÄIN HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE :flower: :flower: :flower:
 
Iltaa,

Päivä on mennyt lööbaillessa, tehtiin lounaaksi lohimedaljonkeja ja Otsokin vähän maistoi uunissa kypsennettyä kalaa. Otson kummien piti tulla kahveille, mutta olivatkin niin kiireisiä omien äitienpäivämenojensa kanssa, etteivät ehtineet. Syötiin sitten keskenämme miehen tekemää kakkua.

Soitin mun vanhemmille ja kuulin, että mun isä oli ajanut moottoritiellä kaiteeseen ja veljenpojat oli olleet kyydissä. Ilmeisesti oli torkahtanut rattiin. Hänellä olikin rankka viikko, kun ensin oli meillä 3 päivää lapsenvahtina ja sitten perään 2 päivää veljenpoikien kanssa. Onneksi mitään ei ollut kenellekään sattunut, auto tosin oli romuna (menee näillä näkymin lunastukseen) ja poikien mielestä oli ollut huisia päästä hinausauton kyytiin... Mutta kyllä säikäytti!

Jaahas, poika herää parvekkeella!

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE!! :flower: :flower:
 
ehtoota...

maikki, hui kauheeta! onneksi ei sattunut pahemmin! :|

yerma, hammasonnittelut!!! :flower:

hm: voi ei.....ei tosiaan hyvin alkanut päivä! hö! jaksuja sulle!! :hug:

luminka: toi yövalvominen kyllä alkaa varmasti käymään rankaksi, toivotaan että yöt lähtee pikimiten paraneen... :hug:

ja sitten omaan pikkuelämäämme ;) ollutkin todella vauhdikas päivä, kylässä ramppaamista ja yletöntä syömistä!! käytiin (taas) meksikolaisessa syömässä, otin kerrankin tortillan ja oli meinaan hyväääääää....nams! :p mutta ihanin ylläri oli ravintolassa kun antoivat kaikille äideille komiat ruusut! =)
tultiin vasta äskettäin kotiin, ja pienempi simahti samantein. Isompi jäikin 2 yöksi mummulaan. Ihanaa, kun on nyt 2 päivää aikaa ihan vaan nautiskella vauveliarjesta. :heart:
 
Minä-mamma kävin eilen kaverin luona illalla hieman maistelemassa olutta... :whistle: Olipas kivaa pitkästä aikaa rupatella kunnolla! Oliki eka ilta pois kotoa leevin syntymän jälkeen! Tänään oon sit saanu päänsärystä kärsiä ihan kunnolla.

Meillä ei äitienpäivää erityisemmin olla koskaan vietetty ja samaa linjaa jatketaan. Kyllä tuo ukkokulta kyseli että haluunko mitä äitienpäiväks ja miun toiveena oli että ei tarviis aamulla nousta ylös niin aikaseen. Se toteutuikin! :) Isi nous muksujen kans. Tosin en kauheen pitkään kuitenka voinu nukkua kun piti sit leeviä taas syöttää. Miun porukat ja veli avokkeineen kävivät meillä äitienpäiväkahvilla, annettiin mummolle itse kasvatettu samettikukka nuutin maalaamassa ruukussa. Ens viikonloppuna on miulle sit vielä äitienpäivän kunniaks luvassa ihan koko päivän vapaapäivä kotitöistä ja lastenhoidosta - paitsi imetys tietysti on miun heiniä siltiki. Mutta saanpahan sit ihan rauhassa tehä mitä haluun ja käydä vaikka lenkillä tai kaupungilla tai jotain. (Ja saa isi maistaa tätä arkea kahen muksun kans! hih!)

Mutta nyt alan taas keskittymään tuohon jääkiekkoon.... KANADA VOITTOON!!! :)
 
moro pitkästä aikaa :wave:

kirjotteleen nyt nopeesti kuulumisia ja rupeen kahlaa pinoa tarkemmin läpi,äskön vasta muutamia sivuja luin=)

meillä Shanti nyt siis vasta kohta 5,5kk..aina ihan hassulta ku samassa pinossa ootettu ja sit mun piti hemmetti soikoon olla se vika joka just ja just kerkes marraskuun vika synnyttää :snotty:

no joo meillä on alhaalla 2 hammasta puhjennu n 3vkoa sitten,noin puolet nyt ulkona niistä..eikä oo yhtään kiukuttu(kuolattu senkin edestä=) )
neitipä yllätti mut eilen ihanasti kun tuli isiltä yö kylästä ja voi ei se ryömi mun syliin...rupesin sit vollottaa oikeen kunnola :heart: ja sen jälkeen on nyt sit kovallakin ryömitty ja eilen ja tänään hakenut koko ajan konttaus asentoon..eli siis kohta saan itkeä sen vauvan perään jonka sai vaan jättää lattialle :whistle:
shantin uusimmat huvit on nyt istuminen äitin sylissä ilman tukea ja hyppyyttämällä itseään,lelujen tiputtelu ja itse nostaminen kun istuu et joutuu kurkottuu ja pitää tasapainon(koko ajan saan pelätä et horjahtaa ja lyö päänsä)
seisomista ja kävelyä pitäis koko ajan tehä..yritän olla tekemättä mut sylissäkin neiti ottaa musta kiinni ja jollain ihme taktiikalla sylissä nostaa itsensä ylös..ei siis tod vastaava ku nousis tukia vasten mut jotain se tekee..neuvolassakin viimex nauroivat että johan on kiire kävelemään!!!
kova on neiti juttelemaan heittelemään leuja ja nauramaan ihanaa hömöä höörö nauruaan=)

siirryin kans nyt sitteristä syöttötuoliin..ei vaan tossa sitterissä syömisestä tuu mitään kun neiti haluu poimia muka jostain koko ajan jotain ja ei suostu istumaan niin et nojais sitteriin vaan itte :whistle: seen selkä suorana nököttää..no tuolissa sujui paaaljon paremmin=)
nii ja maidot ym pitää saada juoda ite pullosta..jos yritän antaa niin suuttu ihan tosissaan=)..
palaanpa huomenna asiaan kun olen teiän txtit lukenut yön aikana=)

nii ja kurkku on ollu meillä ihan pop noissa hampaiden tulossa,sitä on ollu kiva jyrsiä kun kutittaa=)





heippa hetkex=)
 
Huomenta

Meillä noustiin väärällä jalalla, poika itkuun ja minä stressiin. Työasioita taas... Pelkään että koko kesä menee murehtiessa, kun en oo pomon kanssa oikein sujuvissa puheväleissä. No, ei siitä sen enempää, taidan mennä vielä nukkumaan, josko se oikea jalka sieltä löytyisi vielä :D
 
Moi!
Meillä Olli alkoi ryömimään viime torstaina, siis tasan 6kk =) Jee!Äiti enemmän innoissaan ku ite poitsu.heh. Me saadaan tänään uuden asunnon avaimet ja aletaan viemään kamoja sinne pikkuhiljaa, onneksi on vielä viikko aikaa häpyä tästä nykyisestä..hirvittää taas tämä rumba, onneksi mummu on luvannut hoitaa Ollia. Äitienpäivänä en saanu edes nukkua pidempään 6.11 poika heräs, vaan ukko ite nukkui 11 ja siitäkös tämä mamma oli pahana grr..meinas alkaa masentaan ja eipä tuo ukko ollu mulle edes korttia ostanu..kirvasin sen omassa mielessä ylimpään he......n!oli vaan pakko mainita tuokin..onko kenenkään ,miehet noin huomaamattomia???
 
Nopeesti pyörähdän. Miehen passitin eilen lopulta ensi-apuun (taas) kun alkoi raukka kuivumaan oksentelun takia. Yön vietti siellä, maksa-arvot jossain ihan puissa ja yön aikana oli tulehdusarvot alkaneet nousta, eli joutunee osastolle. Nyt sitten vietän neljän lapsen yh- äitinä tän päivän ainakin... Ei o helppoo elämä.

HM
 
Huomenia! Hyvät äitienpäivät jälkikäteen kaikille äideille :heart:

Lapsilta sain ihanat lahjat, itsetehdyn pöytäliinan ja sydän magneetin =) Mieheltä sain (kun itse ostin) sellasen päänhierontajutun, ostin saman anopille. Sit ostin itelleni tiskirätin mis lukee "äidillä on tänään vapaapäivä" ajattelin että voin miestä sillä joskus heittää ni tajuaa et ahaa äiti lepää =D =D

Onnin kanssa maalailtiin mustikasta mummeille taulut ja isommat piirsi taulut =) hienoi tuli!

Tässä pari kuvaa taiteilijasta työssään ja valmiista teoksista =)





yllä onnin tekeleet, alla ensin sallan ja sitten larin taulut

 
Moi vaan kaikki!
Ihanat äitienpäivät vietetty. Sain kanssa esikoiselta käsipyyhkeen, jonka oli koulussa väsännyt ja mies teki mulle kakun. Nam!
Oltiin sit minigolfaamassa isommalla porukalla eilen (mun veli vaimoineen + äiti miehineen + veljen vaimon äiti miehineen) ja kesken kaiken alko tulee vettä ihan hulluna. No mut siihen asti oli hauskaa ja sen jälkeenkin ihan kivaa, mentiin kahvittelee.

Lumi täytti eilen kans 6kk!

Keskiviikkona on hammashoitaja, vaikkei tolla mitään hampaita olekaan :p

maikki: hui mikä säikähdys kolarista! Ja toivottavasti et nyt liikaa stressaa työjuttuja! :hug:

tietämätön on taas laittanu söpöjä kuvia Shantista :)

Sanse: wau mikä pikkutaiteilija! Selvästi hän keskittyy työhönsä :D

HM: toivotaan miehelle pikaista paranemista jotta saisit sinäkin jossain välissä levähtää! Kunhan et ite vielä sit saa samaa tautia :/

Äityliinille muutto-onnea! Ja älä välitä, miehet on joskus vähän taukkeja :LOL:

Kääk, huutoa kuuluu, menoksi!
 
huomenta!

Viimeyö meni onneks paremmin kuin aikaisemmat. Sain jo itekin nukuttua ja on olokin sen mukainen :D 2 kertaa tissittelin, muulloin ehkä 2 kertaa vaan ähisi ja tutin laitoin. Esikoinen vaihteeks nukkui läpi yön heräämättä, pari yötä olikin itkua ja meillä sitten huoneessa juoksemista, lattialla nukkumista...

Imetystä alan nyt oikeesti lopettelee, pulloa alan antaa päivittäin enemmän ja enemmän. Eilenkin puraisi hiton lujaa nännistä, jäljen ihan jäi!!! Sen jälkeen aina suunnilleen paniikissa imetys mennyt.

Ihania kuvia ootte laittaneet
=)

Dara: meillä oli hammashoitaja. Olin itekin et mitähän se meinaa oikeesti kattoo kun ei oo hampeja vielä. Mutta kummasti sieltä kaksi löytyi :D Ja mä voin vaikka vannoa ettei niitä edellisenä päivänä ollut. Eli siis yöllä puhkesivat :D

Mut nyt takas kotihommat hoitaa....
 
sanse, hienoo taidetta!!! ihana idea tuo mustikka-maalaus..taidanpa varastaa idean! ;)

meillä esikoinen nyt siellä mummolassa...ja mä mietin mitä ois KIVA tehdä! kun on vaan tuo vauva..tiedän että siivota pitäis, mutta jotenkin haluis käyttää johkin muuhun tään "vapaan" joten luulempa että suuntaan jonnekin kaupoille. :D tai jos oikeen lähtis tuohon tampereen keskustaan päällisteleen ihmisiä! On meinaan viimeks joulukuussa tullut käytyä, eipä oo ollut asiaakaan. Voi niitä aikoja kun siellä tuli rampattua harvase päivä; jo opiskelujenkin takia ja aina jäi sitten maleksimaan sinne...huoh! sitä huoletonta aikaa....

joomutta kai sitä on ainakin kone suljettava, muuten päivä menee tässä. =)
 
Huomenta-päivää! Ihana kun on taas tullu tekstiä! Mulla oli viimeks kauhee olo, että "tapoin keskustelun..." lentävillä jutuillani :x Koitan olla ihmisiksi.

Meillä ensimmäinen äitienpäivä meni ihn kivasti, itte olin ihan tohkeissani, mutta mies oli sitä mieltä, että lasten kuuluu muistaa äitejään, ei miesten vaimojaan. Olin vähän ärsyyntynyt, koska olen sitä mieltä, et jokanen juhlpäivä on just sellanen ku siitä itse tekee... en mä mikään heilige übermutter olekaan, enkä halua ollakaan mutta juhlin silti kernaasti, jos juhlaan on aihetta! No haki mies sitten sämpylät leipomost ja ruusut kukkakaupasta, että oli ihan kiva aamu! Ja sitten lähdimme taas molemmat omiin puuhimme.

Olin iltapäivällä suomalaisten äitien tapamisessa ja aivan ihania isompia lapsosia oli siellä, kaikki niin erilaisia! Tosi mielenkiintoista seurata, miten tuo kielen kehitys menee, nyt musta tyttö jokeltelee ihan selvää suomea, mutta varmaan kehitys vaihtaa suuntaa tuossa vuoden iässä kun mies jää tytön kanssa kotiin.

Sanse: Onko tuo ihan mustikkasurvosta millä Onni taiteilee vai kävisköhän tohon mustikkahillo tms. tai jopa sose...? Tääl on tuoreet mustikat niin tosi kalliita :LOL:

Tietämätön: Shanti on aivan uskomttoman söpönen - ja niin varhiskypsä! Tietää varmaan että hänen ois vähän aikasemmin pitäny syntyä!
 
Dara, kiitos kannustuksesta! On varmaan jotenkin hormonit sekaisin tai jotain, kun oon vain koko aamupäivän itkenyt täällä. Mulla oli suunnitelma olla elokuu täysipäiväisesti töissä ja syyskuussa sitten 3 päivää viikosta, mutta pomo sanoi, ettei se oikein hyvin sovi kuvioon... Kuulemma muutenkin hommat viivästyneet mun äitiysloman takia. Sanoin sille että jos ei sovi, niin sitten ei sovi, ja mä tuun sitten täyspäiväisesti ja mietitään pojalle joku hoitoratkaisu. Sanoi palaavansa asiaan parin viikon päästä. Oon kohta menossa kaverin luo (jolla 5 kk vauva), kaipaankin nyt vähän jotakuta kelle tilittää, kun niin paljon ärsyttää.
 
HM:lle paljon jaksuja ja pikaista paranemista miehelle!!!

maikille myös isot tsempit! Kyllä ne asiat siitä selviää!!

Shantista on ihana tuo keskimmäinen kuva, ihan valmis on mallimaailmaan. On poseeraukset jo ihan kohillaan! :D

Eipä ihmeitä sitten edellisillan... Miehellä alkoi lomaviikko ja sen kunniaks meillä koko kööri nukkui 7 saakkaa aamulla. No, leevin kävin viereen syömään kuuden aikaan mutta nukahti sit hänkin. Ihana aloitus lomalle. Mie kävin poikien kans ihan normaalisti ulkoilemassa, isi läks kaupungille asioita hoitamaan. Kohta varmaan tulee kotiin. Iltapäiväks suunniteltiin ikkunoiden pesua. Voi että se on ärsyttävä homma...mutta jospa isäntä pesis, kun mie eilen jo silitin puhtaat verhotki... :whistle: No, katellaan...
 
Kamala miten nopeesti aika kuluu!! Tasan 6 kk sitten, lähes minuutilleen, oli meiän neitokainen tulossa maailmaan. =) :heart:
Onnitteluita muillekin 6 kk vanhoille! :flower:

Äitienpäivä sujui mukavasti ja mies huomioi ihan kivasti. Itsellä oli sitten hiukan haikea tai semmonen herkkä fiilis.. Muutenkin nykyään taas tuntuu, että tosi helposti on tippa linssissä herkistelemässä.. Hormonitko sitten jyllää?!

Ja jaksuja kaikille sairastavien hoitajille! :hug:

Maikki Paljon tsemppiä sulle sinne; kyllä asiat vielä selviää parhain päin! Kuulosti ikävältä tapaukselta toi sun pomo! :eek: Ja onneks isäs kolarissa selvittiin pelkillä aineellisilla vahingoilla!

Luminka ja Dara Tuliko teille automaattisesti kutsu hammashoitajalle/-lääkäriin vai itsekö varasitte aikaa? Tuli vaan mieleen, kun ei meille ainakaan oo mitään kutsuja tullu eikä neuvolassakaan asiasta oo mitään puhuttu! Mietin myös, että jos noi pikkusetkin joutuu samalla lailla jonottamaan kuin aikusetkin, niin eipä toivoa päästä ennen syksyä yhtään mihinkään.. Eilenhän se eka hammas ilmestyi!
:) En huomannut tänään katella sinne ikeniin, että onko mahdollisesti viereen ilmestynyt toista..

Tänään ollaan käyty saamassa kolmas satsi pneumokokkirokotteesta sekä samalla normi rokote, joka neuvolassakin annetaan. Mukavasti meni se reissu; ei vierastanu yhtään (neuvolan tädistä se ei varmaan tykkää, kun sillä käynnillä vierastaa) eikä rokotukset juuri häirinneet! Nyt sitten taas seuraillaan mahdollisia oireita.


yermasoya ja Maileena 6 kk
 

Yhteistyössä