tultiin juuri melkein 3tunnin ulkoiluin jälkeen sisälle, ja poitsu (isompi siis) alkoi kattoon piirrettyjä, mä laitoin kahvin tippuun ja popsin noita pannarin riepsuja napaani.
Ihana ilma tosiaan, olin koko ajan naama aurinkoon, toivoen imeväni kaiken energian mitä se säteilee... =)
Maikki, tutultahan tuo kuulostaa, miehesi käytös. Se on hyvin minimaalista minkä meillä mies jaksaa vauvaa hoivata, koska ei pidä vauvoista. Ja minä olen hyvin tietoinen asiasta. Hänen puolestaan kun lapset olisi ollut tehtynä jo tämän esikoisen jälkeen. Ei vain osaa oikeesti hoitaa vauvaa, tai ei halua. Tai pelkään jotenkin rikkovansa. Inhoo kakkaa, oksentaa kakasta. On mukavuudenhaluinen. Ei pidä kitinästä. Ei osaa olla ihmisen alun kanssa joka ei kerro mikä on kun itkettää..en mä tiiä?
Hyvin touhuaa isomman kanssa ja sen aikaa jaksaa vauvalle höpötellä kun se on tyytyväinen ja viihtyis itekseenkin, mutta auta armias kun vauvaa itkettää, se lykätään mulle. Ja sen mielelläni heti nappaankin itelleni, kun tiedän ettei mies sitä hiljenemään saa. Ei edes yritä. Vauvojenhan kuuluu huutaa...
Joo, mutta emmä nyt tiiä onko tää nyt ihan sama asia kuin teillä, mutta sitä vaan on tottunut hoitamaan vauvan 99prosenttisesti itse. Esikoisen heivaan sitten yleensä miehen kontolle, saaa pelata, lukee, leikkiä, ulkoilla ja heillä homma sujuu hyvin. Onneksi!
Parisuhde on joo meilläkin aika "lepotilassa", mutta en jaksa siitä ressata, kun ajattelen tämän nyt vaiheena meidän elämässä. Ei olla enää vastarakastuneita. Nyt ollaan vauvaperhe ja aika on rajallista, oma tai yhteinen....tosin aikaa ei siihen aina menisi jos toista huomioisi enemmän, mutta ei vaan hirveemmin jaksa...
nyt huudetaan ulkona, mentävä on!!