Hakutulokset

  1. Hulmuhelma

    Naimaton nainen rantaleijonan käsissä

    Parin vuoden takainen matkamuisto. Minua naimatonta naista, -aikuista naista vietiin, mutta ihanaa ja häkellyttävää se oli. Olin ostanut syyskuisen matkan Lanzarotelle. Kaksi viikkoa oli suunnitelmissa loikoilla auringossa ja tulla kotiin ilman pienintäkään rusketusrajaa. Tällä kertaa olin...
  2. Hulmuhelma

    Perjantain tunnustus

    Minä olen! Muistaakseni se oli TaiK:n kirjastossa.
  3. Hulmuhelma

    Miksi yleisö hylkäsi Siltsun?

    Jos Siltsu tekisi nyt oikein, niin häipyisi maisemista vaikka vuodeksi. Laihduttaisi itsensä ja pistäisi kropan kuntoon. Tulisi sitten takaisin ja alkaisi keikat, niin uskoisin väkeä taas riittävän.
  4. Hulmuhelma

    Kipaisin kaupassa

    Ostin maksalaatikkorasian, einestä ja rusinoilla. Tuli siihen hirveä halu, ihan yht'äkkiä. Kotona vesihauteessa kuumensin ja voi että oli hyvää. En edes muistanut miten hyvää. Olen ihan lapsesta asti siitä tykännyt ja nyt aion kyllä sitä useinkin syödä.
  5. Hulmuhelma

    Lennolla jonnekin kauas...

    Sain viestin kaksi kertaa tapaamaltani kiertolaiselta, maita kiertävältä matkantekijältä. Viestissä hän muisteli tapaamisiamme ja tekojamme ja kertoi muistelun aina kiihottavan häntä ja pakottamaan masturbointiin. Päätin nyt hieman itsekin muistella viimekertaista tapaamistamme ja kertoa se...
  6. Hulmuhelma

    Tanskalainen juhannus

    Taitaa juhannussää koko pohjoisessa Euroopassa olla hieman oikukas. Mutta näihin variaatioihin on jo totuttu.
  7. Hulmuhelma

    Sanaton junamatka

    Junaan vaan rohkealla mielellä!
  8. Hulmuhelma

    Puistossa, kukkien tuoksussa se tehtiin

    Tähän pieneen tarinaan aiheen antoi satunnainen tuttava, nimetön matkailija. Aluksi oma tarinani tapahtumasta ja sitten matkailijan versio kuten hän sen kertoi. Lomaani, joka oli alkanut juhannuksesta, olin kuluttanut jo parisen viikkoa. Nyt oli heinäkuun alkua. Olin hoitanut alta pois kaikki...
  9. Hulmuhelma

    Sanaton junamatka

    Nousin junaan Tikkurilassa. Juna taisi olla illan viimeinen ja ulkona oli vielä valoisaa. Olihan muutama päivä juhannuksen jälkeen ja matkani oli jonnekin kauas kohti pohjoista. Taisivat kesälomalaiset matkustella aikaisemmilla junilla, sillä vaunuun jossa paikkani oli tuntui tyhjälle. Mutta ei...
  10. Hulmuhelma

    En koskaan katso euroviisuja...

    ... saati lätkää, mutta anivarhain aamulla jo tiedän tulokset. Siis miksi sekoittaa mielenrauhaa katsomalla?
  11. Hulmuhelma

    Vain me kaksi tiesimme, sinä ja minä

    Tuuli todella vinkui pienen saaren mökin nurkissa. Aallot löivät ylös rantakalliolle. Sade tuli niin kovana, että tuntui kuin pisarat olisivat pieniä neuloja jotka poskille löivät. Taivas tummui ja tummui ja kohta se oli lähes synkän musta. Kuului miten ukkonen lähestyi. Mantereen puolelta...
  12. Hulmuhelma

    Mmm, mun puunikkari mun

    Soitat ja kerrot, että olet tunnin kuluttua täällä. Hyvä! Riennän suihkuun ja annan lämpimän veden valua yli alastomuuteni. Täytän kämmenkuppini suihkusaippualla ja levitän sen joka puolelle vartaloani. Vaahdotan sylini ja hyväilen itseäni niin, että on melkein mahdoton lopettaa. Jatkan vartalon...
  13. Hulmuhelma

    Oletko ollut sekasaunassa?

    Olen ollut. Kymmenisen vuotta sitten eräällä parin viikon kesäkursilla. Kurssikeskuksen rantasauna oli joka ilta kuumana ja kovassa käytössä. Siellä ei ujosteltu, vaan saunottiin yhdessä. Ei se mitään tuijottelua ja seksististä ollut. Aivan normaalia lauteilla jutustelua.
  14. Hulmuhelma

    The ketju

    Vaatekaappien siivous on aina välillä pakkokin tehdä. On vaan vältettävä liiaksi kokeilelemista vanhoja vaatteita. Suoraan vaan kierrätykseen. Muuten saattaa käydä niin, kuten minullakin, että hieman ahtaaksi muuttunut kolttu jää kaappiin, sillä minähän sutjakoidun tästä ohimenevästä lievästä...
  15. Hulmuhelma

    Mitä päällä,mitä lasissa/mukissa/lautasella?

    Kiva gallup pitkästa aikaa. Vasemmassa jalassa nilkkasukka, oikeaan en löytänyt, -ainakaan vielä. Lökäshortsit ja alla jotkin päivikit. Brat ja aivan ällö t-paita. Muki on tyhjä siinä olleesta liptonista. Onneksi ei ole kukaan näkemässä.
  16. Hulmuhelma

    Lihonnut tv:n Bones-sarjan Brennan

    Aika timmissä kunnossa sitä pysyy jos syö oikein vegaani tai muuta ruokaa. Paitsi en ehkä minä. Ne Bonesien naiset on vuosien myötä naisistuneet ja miehet vanhentuneet.
  17. Hulmuhelma

    Erittäin hyvää huomenta vaan kaikille!

    Toiset tykkää toiset ei.Toiset liottaisi itseään tunti tolkulla niissä liemissä, toiset ei. Itse olen hieman pidättyväinen niistä. Ei ne voi täysin puhtaita olla kaiken maailman kävijöiden jälkeen. Tuhansien, ja varmaan moni ei niin välitä, mitä alleen altaissa ja muissa vannoissa laskee. Ihan...
  18. Hulmuhelma

    Guggenheim sai munilleen

    Mitäpä jos virolaiset ja Tallinna ottaisi sen rannoilleen. Siellä sitä jättömaata vielä Piritaan asti riittää. Mukava olis tunnelissa sujauttaa itsensä sitten Tallinnaan ja ihastelemaan Guggenheimia. No, ne on fiksuja siellä. Ei ne tämmöistä tekisi. Nyt varsinkin kun ei se jenkki-Ilves ole enää...
  19. Hulmuhelma

    Pirttihirmu nainen mutta miehen pitäisi dominoida sängyssä?

    Noin pitkään vuodatukseen en osaa kuin lyhyesti vaan vastata. Rakastelutuokioittenne aikana unohda kyselyt ja epäilyt siitä, miten vaimosi juuri sillä hetkellä haluaisi kaiken tapahtuvan. Unohda ne sinua kiihottavat teot, kasvoille laukeamiset, rintojen vääliin paneminen ja anuksen salojen...
  20. Hulmuhelma

    Pitäisikö vastustaa kiusausta?

    Olen samaa mieltä kuin tuossa edelläkin oltiin, että koko aloitus on bluffia. Mutta jos toisin, niin pitää olla jotenkin vinoutunut kun näin tapahtumaa ihannoi ja tuo sen näin kaikkien luettavaksi. Jos haluaa hekumoida ja kirjoittaa ja hieman vielä värittääkin, niin miksi ei se käy, mutta...

Yhteistyössä