Hakutulokset

  1. J

    Oululaiset Oysin kävijät!

    Meillä on sellainen tilanne, et vuosi sitten pääsimme hoitoihin ja Oysissa yksi inseminaatiokin tehtiin ilman toivottua tulosta. Sitten tuli kesälomien takia tauko hoitoihin ja se tauko on venynyt tähän hetkeen. Jotenki tuntui tuolloin että ei ollut voimia jatkaa. Nyt kuitenkin haluttais sitä...
  2. J

    Onko NAN 2:seen pakko vaihtaa?

    Pistipä Haaparannalla käydessä silmään, että Ruotsin puolelta saa NAN2:ta jauheenakin. Kumma juttu ettei rajan tällä puolella ole tuota myynnissä. :/ Meillä tehdään kotona puolivuotiaalle maito ykkösjauheesta, ja kylään yms lähtiessä otetaan kakkostetrat mukaan. Kiinteissäkin on rautaa, joten...
  3. J

    ergo kantoreppu

    Oulussa noita myy liike nimeltään Taikapilvi, Turussa Ommo. Muista kaupungeista en tiedä, mutta uskoisin niitä löytyvän. Kantoliinoihin erikoistuneet liikkeet yleensä myyvät Ergoja tai samantyyppisiä kantoreppuja.(Patapumu, Yamo, jne.) Meillä on Ergo, ja olemme olleet enemmän kuin tyytyväisiä...
  4. J

    Rintareppu??

    Kasvot kantajaan päin voi kantaa pientä vauvaa. Kun kannattelee hyvin päätään, voi kantaa kasvot menosuuntaan. Mun tytär ei viihtynyt repussa yhtään kasvot syliin päin, mutta kun on voinut alkaa pitää kasvoja menosuuntaan, on alkanut viihtymään tosi hyvin. Nyt ois haaveissa ergo-reppu.
  5. J

    Kiinteiden aloitus

    Maissi on palkokasvi, ja palkokasvit tunnetusti aiheuttaa vatsavaivoja. Meidän neiti oli kuin popcorni kone konsanaan saatuaan maissivelliä. Eli toisille sopii, toisille ei.
  6. J

    Koliikin omainen huuto alkoi 1,5 kk:na

    Meidän tytöllä oli kanssa tuossa kuuden viikon tienoolla huutokausi. Käytiin vyöhyketerapiassa, joka meillä auttoi. Mutta kuten jo edellä on mainittu, on aika yleistä tuossa 6-8 viikon tienoilla on tuollainen huutokausi. Jaksamisia!
  7. J

    Unipussi - hyödyllinen vai ei?

    Mä ostin henkkamaukasta tytön unipussin. Makso 15 euroa. Ohut vanu on kahden puuvilla kankaan välissä. On fyllinkiä, muttei semmoinen tosi topattu malli.
  8. J

    Unipussi - hyödyllinen vai ei?

    En ole odottaja, mutta 3kk ikäisen neidin äiti. Meillä on unipussi ollut käytössä kolmisen viikkoa ja täytyy sanoa että oli nappi ostos. Alko mennä peiton kanssa veuhtomiseksi, ja yhdesti oli saanut rimpuiltua peiton myttyyn naaman päälle. Meillä tyttö lämminverinen ja tästä syystä ei pussissa...
  9. J

    Äidit, onko teillä kodin ulkopuolista elämää? *purkausta*

    Onko teidän kunnassa mahdollista saada neuvolan kautta perhetyöntekijää? Ystäväni, jolla ollut masennusta, saanut täällä Oulussa perhetyöntekijän. On kerta viikkoon muutaman tunnin lasten kanssa, ja äiti saa vaikka nukkua, käydä asioilla tms. Samalla saa juttukaveriakin jos oikein ahdistaa...
  10. J

    Rintaraivarit 3kk:lla

    Meillä on nyt neiti tehnyt rintalakon. Ikää hänellä 3kk. Kyse ei ole ainakaan siitä, että maitoa ei riittäisi. Aamullakin pumppasin desin per rinta, kun tuntui että tissit räjähtää. Yöllä unessa syödessä tissi maistuu, mutta etenkin illat ihan kauheita. Lapsi itkee inhosta jo pelkkään...
  11. J

    G: Minkä merkkisiä vaippoja teillä käytetään vai millon mitäkin? =)

    Meillä on ollut käytössä Lidlit, Pamperssit ja Liberot ihan vauvana. Liberoissa meidän tytölle tuli usein ohi vuotoja. Tytöllä on hyvä iho, joten sen puoleen ei vaipoissa ole väliä ollut, mut meillä nuo Lidlin vaipat on ihan ehdottomat yöksi. Yleensä eivät valskaa, ja menevät yön yli, kun taas...
  12. J

    onko kellään kokemusta emmaljungan city jetistä???

    me kun kaupassa testailtiin noita vaunuja, ni päin vastoin. menivät ´hyvin kasaan, paremmin ku city crossit. mut mielipiteitä on monia. yksi tykkää ja toinen ei. =)
  13. J

    onko kellään kokemusta emmaljungan city jetistä???

    Meillä on ollut city jetit parin kuukauden ajan, ja ollaan oltu tosi tyytyväisiä. Jännättiin vähän, et miten tuplarenkaat edessä toimii talvella, mutta ei ole ollut mitään heikkoa työntää noita lumisilla teillä. Ja on tosi kevyet pukata. Kaupassa jne. menevät kuin unelmat, kun eturenkaat...
  14. J

    Miten laitatte nukkumaan 2kk:n ikäiset vauvat?

    Mä kanssa vähän kapinoin tuota opetus asiaa. Jotenkin vaikea ajatella että sylivauvaa voi varsinaisesti opettaa, eiköhän se oppiminen tule vasta muutaman kuukauden iässä. Saman perheen sisällä voi olla lapsia, joista toiset nukahtaa itsekseen, ja toisten kanssa saa tehdä jos minkälaista...
  15. J

    Ikä 2kk, paljonko syö kerralla?

    Te jotka pullottelette vauvoja, niin paljonka on kerta-annos? Me laitetaan tänään elämä risaiseksi miehen kanssa ja lähdetään leffaan. :) Tyttö jää siis pariksi tunniksi mummun hoiviin. Mä kun täys imetän, niin ei ole oikein hajua, et paljonka sitä evästä menee. Olisiko kerta-annos noin...
  16. J

    Milloin yöunet aikaistuu?

    Ihan vaan mielenkiinnosta utelen, et milloin teidän vauvojen yöunille alkaminen on ns. normalisoitunut. Meillä on 8. viikon ikäinen tyttö, joka alkaa yöunille aina 00-01 välillä. Sinänsä tämä ei haittaa koska sitten kyllä nukkuukin useamman tunnin. Mut jos joillain ollut vauvoja joilla sama...
  17. J

    Jouluvauvat helmikuussa vol 2

    Heissan! Täällä aktiivinen taustailija, mutta ei ole tullut itsellä kirjoitettua aijemmin. =) Meillä on 27.12 syntynyt pikku neiti. Oikeastaan siksi aloin kirjoittamaan, että te joiden vauvoilla on pulauttelua ja vatsavaivoja, oletteko ajatelleet allergia mahdollisuutta? Meidän neidillä...
  18. J

    Miten onnistunut vieroitus perhepedistä?

    Kokemuksia kyselisin. Meillä on vasta seitsemän viikon ikäinen neiti, joka nukkuu yönsä meidän kanssa. Sänkyyn ei suostu millään. Joskus nukkunut vaunuissa, mutta parhaiten nukkuu meidän kanssa. Toissa yönä kolmeen asti yritin nukuttaa häntä mutta lopulta oltiin nukahdettu sohvalle vierekkäin...
  19. J

    maidottomalle ja mausteettomalle imettäjälle ruokavinkkejä?

    tältä vyöhyketerapeutilta. noita ei kielletty allergeenien vuoksi, vaan meinasi että voivat aiheuttaa suolistokaasuja. maito on ainoastaan pois sen allergia vaikutuksen takia.
  20. J

    Ruokavinkkejä maidottomalle/mausteettomalle imettäjälle.

    Kysyin tätä jo allergia puolella, mutta kysytäänpä vielä täälläkin. Meillä on seitsemän viikon ikäinen tytär, jolla ollut itkuisuutta ja selkeää vatsa kipuilua. Olen ollut pari päivää maidottomalla dietillä, ja nyt vyöhyke terapeutti kehoitti jättämään myös hedelmät, mausteet jne. Mitä...

Yhteistyössä