Terveisiä mökiltä. :) Lähdettiin maanantaina karkuun hellettä ja keskiviikkona vaan pikaisesti piipahdettiin neuvolassa. Milla kasvaa silmissä. Oli jo 5570g ja 57cm, pipo 41,5cm. Painon ja päänympäryksen suhteen ollaan jo käyrillä, pituus ihan himpun verran käyrän alapuolella.
Saatiin sitten...
Meidän tyttö syntyi keskosena ja sai sairaalassa jo maitokeittiöstä aamulla tullutta VALMIIKSI sekoitettua maitoa. Antoivat keskolasta ohjeen että valmiiksi sekoitettua maitoa saa antaa vuorokauden ajan, sitten pitää tehdä uutta. Että kyllä se vesi vuorokauden säilyy jääkaapissa, kunhan vesi on...
No hitsi. Kai mä sitten voin tuolle tytölle vettä juottaa. Kun tuntuu että Nannin jälkeen jää jano kuitenkin. Sairaalassa silloin sanottiin että vettä vasta kun kiinteät aloittaa.
Nuo Gefiluksethan aloitettiin tosiaan jo sairaalassa, mutta musta tuntuu että masu voi paremmin kun saa...
Onko teille muuten puhuttu veden juottamisesta mitään? Tuntui tuossa viikonloppuna että neiti on ihan janoissaan. Pitäisköhän soittaa neuvolaan ja kysäistä..
Meillä lopetettiin jo sairaalassa ne Rela-tipat kun Millan masu meni niistä enemmän jumiin. Gefilus-tipat on sopineet paremmin, ostettiin vielä niitä missä on D3-vitamiinia mukana. D3:han imeytyy paremmin kun on kasviperäistä. Eli tuo teidän oireilu voi johtua myös siitä Jekovitista. :)
Moi taas! Täällä kaikki hyvin, yöt on välillä mitä sattuu, välillä taas nukutaan oikein mainiosti. Onneksi kohta mökkijuhannus edessä niin mummikin pääsee auttamaan. :D Syödään ja kasvetaan ja nukutaan. :) Painoa ja pituutta tulee kauhiaa vauhtia, viime viikon maanantaina jo 4245g ja 53cm...
Meille syntyi tyttö rv 30+3. Hän oli sairaalassa kuusi viikkoa. Sairaalasta lähtiessä saatiin mukaan Premilon-keskoskorvikkeelle resepti ja samalla pumppasin maitoa tytölle. Sairaalassa ja kotonakin imetystä yritettiin mutta monen pullosyöttöviikon jälkeen ei hän enää tissiä ymmärtänyt. Kovin...
milkei, harjoittelet vaikka niin että on mies paikalla. Nopeasti oppii sen yksinkin laittamaan. Eihän siihen tarvitse kuin yhden käden vapaaksi. Vauvan voi polvien päällä laittaa siihen makaamaan ja vaikka itse kumartua taaksepäin kun nostaa ylös? Oliko tuossa mitään järkeä? :laugh:
Rv 30+3 järjetön verenvuoto ja kiiruusti sairaalaan jossa todettiin että istukka irtoamassa ja päätettiin kiireellisestä sektiosta. Itse en päässyt moneen tuntiin tyttöä katsomaan ja huoli oli valtava. Vietti elämänsä ensimmäiset kuusi viikkoa sairaalassa ja onneksi ei mitään ainakaan vielä...
Linnea81, mulla ois tämmöinen ylimääräisenä. http://www.taikapilvi.com/product_info.php?cPath=1_18&products_id=384
Väri on tuo babypink. Jos kiinnostaa niin laita yv:tä. :) Halvalla lähtee kun ei tuo Milla viihdy siinä.. Manduca se näköjään olla pitää. :D
Juu, eilen aloin pelaamaan kun kaveri pyysi naapuriksi. Nyt on pakko käydä koko ajan tekemässä jotain.. :D Täällä juuri ruoka valmistui, tyttö 2,5kk on väliunilla ennen iltasyöttöä. Itse odottelen Muodin Huipulle ja L-koodia. :)
Heips tytöt! Taas kauheasti vauvoja sadellut. :) Onnea kaikille! :flower: :heart:
milkei tuosta hormonikierukasta. Mulle sanottiin että asennetaan vasta 4kk synnytyksestä. Eli itsekin saan vasta elokuussa. Inhottavaa kun pitää tuo pirun pilleri muistaa joka päivä. Onneksi on puhelimessa...