vierailija
Häh? Osahan teki sitä jo Vauvan megaketjussa. Kuolaili omassa päässään.Onko sitä nyt aloitettu parittamaan jo itselleenkin
Häh? Osahan teki sitä jo Vauvan megaketjussa. Kuolaili omassa päässään.Onko sitä nyt aloitettu parittamaan jo itselleenkin
Sä käyt siis ihan kaikkien artistien keikoilla joita fanitat? Musasta voi tykätä ja kuunnella, artistia voi fanittaa, keikoilla käynti ei ole mikään velvoiteKutittaa, koska kovasti tuntuu olevan sanottavaa esimerkiksi musiikkijulkaisuihin vaikka itse artistin musiikki ei kiinnostakaan. Erikoista mielestäni.
Itse oon varmaan unohtanut sellaiset, siitä yhdestä kyllä muistan kuinka suuttui jostain asiasta K:hon ja taisi sitten lähteä lätkimäänkin, kuolaukset ei sinällään haitannut ja itsehän en ollut niissä ihan ekoissa oliko ne sitten jotain Umk tai Käärijäketjuja, niissä taisi olla aika heviä settiä sitten.Minä en unohda loukkaavia kirjoituksia ja vastenmielistä kuolaamista.
? Bojanillehan se kansi Kärtsää paritti.No duh, kai muistat Huh Hah Hein levynkannen
Niin sinä olet se homomieheksi tahtova nainen.Ei hemmetti miten pääsis yli siitä ärsytyksestä että kaikki suomalaiset tyyliin vihaa Auto jäätä.
No osa saattaa asua jossain skutsissa keikkoja ajatellen, mutta kyllä mä ainakin Hesassa asuneena kävin nuorena fanittamieni artistien keikoilla. Toki kuuntelin paljon muutakin musaa, artisteilta, joiden keikoilla en käynyt, mutta heitäSä käyt siis ihan kaikkien artistien keikoilla joita fanitat? Musasta voi tykätä ja kuunnella, artistia voi fanittaa, keikoilla käynti ei ole mikään velvoite
Niin, mutta kun tämä yksikin on sanonut ettei edes pidä musiikistaan, on puhtaasti vain ilmiön perässä.Sä käyt siis ihan kaikkien artistien keikoilla joita fanitat? Musasta voi tykätä ja kuunnella, artistia voi fanittaa, keikoilla käynti ei ole mikään velvoite
En koskaan pitänyt siitä. Tarkoitus on shipata kauniisti K ja B.Onko sitä nyt aloitettu parittamaan jo itselleenkin
Arvaa mitä, jotkut ei käy IKINÄ keikoilla ja fanittaa silti monia artisteja.No osa saattaa asua jossain skutsissa keikkoja ajatellen, mutta kyllä mä ainakin Hesassa asuneena kävin nuorena fanittamieni artistien keikoilla. Toki kuuntelin paljon muutakin musaa, artisteilta, joiden keikoilla en käynyt, mutta heitä
en fanittanut. Tai no, en fanittanut erityisesti kaikkia artisteja, joiden keikoillakaan kävin, vaan sitä musaa.
Sä taidat olla aika yksinkertainen? Bojanillehan se kansi Kärtsää paritti.
Miksi edes roikkua näissä ketjuissa jos ei siedä muiden tapaa fanittaa tai shipata?En koskaan pitänyt siitä. Tarkoitus on shipata kauniisti K ja B.
Missä on näin sanonut?Niin, mutta kun tämä yksikin on sanonut ettei edes pidä musiikistaan, on puhtaasti vain ilmiön perässä.
Olikohan edes mies, koska ei nähnyt K ja B rakkautta?Itse oon varmaan unohtanut sellaiset, siitä yhdestä kyllä muistan kuinka suuttui jostain asiasta K:hon ja taisi sitten lähteä lätkimäänkin, kuolaukset ei sinällään haitannut ja itsehän en ollut niissä ihan ekoissa oliko ne sitten jotain Umk tai Käärijäketjuja, niissä taisi olla aika heviä settiä sitten.
Seksuaalipakotus ei ole koskaan hyväksyttävää.Miksi edes roikkua näissä ketjuissa jos ei siedä muiden tapaa fanittaa tai shipata?
DiscordissaMissä on näin sanonut?
Immu oli hyvin suosittu mitä itse aina ihmettelin.Niin, ketä oikeastaan kiinnostaa ikäneidon kiima?
Shippaus ei ole koskaan hyväksyttävää.Seksuaalipakotus ei ole koskaan hyväksyttävää.
Kerro nyt tarkasti mitä sanonut. Luulen että olet taas kerran tulkinnut sanomiset siellä tahallaan väärinDiscordissa
Kenestä tässä nyt siis puhutaan?Kerro nyt tarkasti mitä sanonut. Luulen että olet taas kerran tulkinnut sanomiset siellä tahallaan väärin
SE on muuten kova bändi. Harmi kun ura päättyi lyhyeenAaaah, kuuntelen taas Kingston Wallia. Vois Joksupojat käydä ottamassa vähän mallia sointiin sieltä
Minä en ole koskaan shipannut. Tosi pohjalta uskon Bojan ja Jere rakastavat toisiaan.Shippaus ei ole koskaan hyväksyttävää.
No vaikka fanittaa vain ilmiötä niin minusta hiukan outoa, ettei ole käynyt katsomassa edes kerran, itse vähemmän K fanittavana olen sentään käynyt jo kaksi kertaa, tänä vuonna en välttis mene, kun Böle oli vähän ankea kokemus.Nyt on ongelmana jo muiden fanituksen tapakin. Mitä se sun persettä kutittaa käykö joku keikoilla vai ei
Mä odotan Peksiä ja Jerppaa katsomaan toisiaan silmiin ja J:tä kukertelemaan sille pehmeällä ja kiihtyneellä äänelläänHöpö höpö. Meitä tosishippareita on täällä 3-4. Odotan Jeren ja Bojanin päätymistä yhteen.
Keräämme yhdessä kumppaneidemme (56) kanssa eväste- ja tunnistetietoja esimerkiksi vierailluista sivuista, IP-osoitteista ja laitteiden ominaisuuksista. Tietoja kerätään, jotta voimme tarjota kävijöillemme parempia sisältöjä ja palveluita sekä kohdennettua mainontaa ja markkinointia. Tietoja hyödynnetään myös kävijämäärien ja mainonnan mittaamisessa. Hyväksymällä evästeet sallit tietojesi käsittelyn em. tarkoituksiin. Voit muuttaa valintojasi milloin tahansa evästeasetuksistasi näytön alalaidassa olevan linkin kautta.
Lue tarkemmin, mihin tarkoituksiin tietojasi käytetään:
Tällä välilehdellä voit antaa suostumuksesi evästeiden ja vastaavien teknologioiden käyttöön painamalla Hyväksy kaikki tai valitsemalla yksityiskohtaisesti, mihin tarkoituksiin annat suostumuksesi ja painamalla Hyväksy valitut. Jos valitset Estä kaikki tai et tee muokkauksia ja valitset sen jälkeen Hyväksy valitut, evästeitä tai muita vastaavia teknologioita ei hyödynnetä. Suostumuksesi vaaditaan myös siihen, että Toimittajat -välilehdellä luetellut yhteistyökumppanit saavat käsitellä tietojasi. Huomaathan, että sivuston ja palvelun toiminnan kannalta välttämättömät evästeet ovat aina käytössä.
TarkoituksetEvästeet, laitteet tai vastaavat verkkotunnisteet (esimerkiksi kirjautumisperusteiset tunnisteet, satunnaisesti määritetyt tunnisteet, verkkopohjaiset tunnisteet) sekä muut tiedot (esimerkiksi selaimen tyyppi ja tiedot, kieli, näytön koko, tuetut tekniikat jne.) voidaan tallentaa laitteellesi tai lukea laitteellasi laitteen tunnistamiseksi joka kerta, kun se muodostaa yhteyden sovellukseen tai verkkosivustoon yhdessä tai useammassa tässä esitetyssä tarkoituksessa.
Mainonta ja sisältö voidaan yksilöidä profiilin perusteella. Toimintaasi tässä palvelussa voidaan käyttää sinua koskevan profiilin luomiseen tai parantamiseen yksilöityä mainontaa ja sisältöä varten. Mainosten ja sisällön tehokkuutta voidaan mitata. Raportit voidaan luoda oman ja muiden toiminnan perusteella. Toimintasi tässä palvelussa voi auttaa kehittämään ja parantamaan tuotteita ja palveluita.
Hyväksynnälläsi tarkkaa sijaintiasi (alle 500 metrin säteellä) voidaan käyttää tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.
Hyväksynnälläsi tiettyjä laitettasi koskevia ominaisuuksia saatetaan pyytää ja käyttää erottamaan se muista laitteista (kuten asennetut fontit tai laajennukset, näyttösi resoluutio) tässä ilmoituksessa kuvattujen tarkoitusten tueksi.
Hyväksymällä sallit tietojesi käsittelyn. Suostumuksesi koskee tätä palvelua, hyväksymättä jättäminen voi vaikuttaa asiakaskokemukseesi. Jotkut teknologiat saattavat perustella tietojen käsittelyä oikeutetulla edulla, voit vastustaa tätä tai muuttaa muita asetuksia klikkaamalla "Asetukset" linkkiä.
Tietosuoja