#111
Hyppään ketjun pääsiheesta sivuraiteelle koulukiusaamisaiheessa.
Katsoin Yle aamun taidekeskustelun. Yhtenä puheenaiheena oli edesmenneen naisviulistin kirjoitus, jossa nostetaan esiin musiikkialan epäkohtia. Jos oikein ymmärsin, musiikkimaailmassa ei ole vielä käsitelty #metoo-aihetta.
Muistini hämäryydestä nousi esiin muisto yhden illan tuttavuudesta. Mies soitti radion sinfoniaorkesterissa. Olen aina kuvitellut, että musiikkimaailmassa työskentelevillä on korkea moraali ja hienostunut käytös. Luulisi ettei alalle hakeudu roskaporukkaa.
Amerikka hieroo Putinin kanssa diiliä Ukrainan pään yläpuolella. Jos nyt Eurooppa antaa periksi tyhmälle rauhansopimukselle, saamme kärsiä siitä pitkälle tulevaisuuteen.
Yle aamun keskustelussa avattiin miten Erika Vikmanin biisi on musiikillisesti taitava ja erinomainen. Edelleen olen sitä mieltä, että esitys on täysin paska eikä muuksi muutu vaikka sitä vielä parannellaan. Tämä on mielipiteeni asiasta ja sillä siisti.
Koulukiusaamisella on lapsen elämässä pitkät jäljet. Ehkä paras keino on keskustella osapuolien kasvattajien kanssa asiasta.
Erikoista, että näin unta virtaavasta vedestä. Ulkomailla asuva tyttäreni sanoi unessani, ettei vettä pidä enempää juoksuttaa ettei synny tulvia. Yle aamun taidejutussa myös puhuttiin virrasta. Luultavasti uneni johtuu netin perhevalokuvista. Ihailin äsken uusimpia kuvia ja videoita.
Kasvatustyössäni onnistuin melko hyvin totaali yh-äitinä. ”Uskovaisena hulluna” lasten isää lainaten luotin aina Korkeimpaan voimaan. Körttinä mielivirteni on Totuuden henki, joka soi aamulla korvissani.
Ihmiset hakevat elämäänsä korvikkeita, jos eivät luota pyhään sanaan.
Joillekin se on seksi, politiikka, raha, mammona, taide jne.
Katsoin illalla Yle Areenalta Franz Kafka tv-sarjan toisen jakson.
Kirjailija kuoli nelikymppisenä tuberkuloosiin. Isoäitini kuoli samaan tautiin 24-vuotiaana. Luulin nuorena, etten elä kauan. Kerran oli jäädä auton alle liikennevaloissa Munkkiniemen risteyksessä. Joku henkiolento riuhtaisi minut takaisin jalkakäytävälle. Poliisit pysäyttivät minut kotiovella. Toinen heistä kysyi enkö erota punaista vihreästä.
Ehkä olisi ollut kaunista kuolla nuorena yo-ruusupuska sylissäni. Palasin palasin silloin 500 km:n matkalta veljeni kyydissä.
Mikä elämässä on tärkeintä? Minulle tärkeintä on kiittää siitä mitä olen saanut elämässäni. Olen saanut olla terveenä. Minulla on ihanat lapset ja lastenlapset. Asiani ovat hyvin. En kaipaa enää elämääni mitään enkä halua elämääni enää uusia haasteita.
Toivon, että hulluus Euroopassa loppuu, eikä enää tule uusia kulkutauteja.
Mikko Kuustonen sanoi Yle aamun lohtukeskustelussa, että elämässä auttaa parhaiten pienet arjen puuhat kuten suihkussa käynti ja kävely. Kuin suoraan nettikirjoituksistani.
Ehkä joku lukijoistani haluaa tietää hieman enemmän mainitsemastani muusikosta. Jätän kertomatta. Sen voin kertoa, että istuimme vanhan ylioppilastalon kahvilassa. Hän yhtäkkiä kysyi olenko anarkisti. Hätkähdin kysymystä. Sana oli tuttu historian lehdiltä. Sanoin, että en ole. Tällä iällä ilkikurinen pilke silmäkulmissani kirjoitan, että kyllä minussa asuu anarkisti.
Olin aikoinaan henkisesti Suomen vahvin nainen. Uskokaa tai olkaa uskomatta.
jos tekstiini jäi virheiä, en käy enää niitä korjaamassa. Kiitos jos jaksoit lukea sepustukseni.