Mä en ymmärrä miksi osa (en viittaa kenenkään kirjoituksiin erityisesti täällä) on nyt niin kauhean loukkaantuneita Boitsun puolesta, kun Sadiesta mentiin kysymään. Mitä hän oikein odotti? Jos osakaan bongauksista, joissa heitä on nähty avoimestikin yhdessä pitää paikkansa, niin totta kai siitä jossain vaiheessa kysytään haastatteluissakin. Toimittajat kysyvät asioista, joihin arvioivat että kuulijoita kiinnostaa kuulla vastaus, ja ne voivat tietty olla tyhmiä ja kiusallisiakin. Sellaista on julkisuus ja luulisi Bojanin sen tietävän.
Omasta mielestäni itse hänen vastauksestaan ei pysty varmaksi arvioimaan, että onko S:n kanssa yhdessä vai ei. Jos ovat, niin ei kai hän sitä tuollaisessa haastattelussa ensi kertaa sanoisi etenkin, jos ovat sopineet yhdessä, että ei vahvisteta mitään. Ystävät ja kollegat on ihan sopiva.
Mutta aika tunteisiin Boitsulla joka tapauksessa meni jo aika ei-ilkeämielisistä parista kysymyksestä Slovenian radiossa. Voi tulla julkisuuden sietämisen kanssa vaikeat paikat vielä, jos ovat yhdessä ja joku oikea juorumedia aiheesta kiinnostuu.