Nämä tosi odottajat eivät varmaan lopeta tähänkään.Tulispa jo niitä kuvia näistä kahdesta niin päästäisiin ehkä eroon ennustajasta vihdoin.
Paikalla oli kuitenkin joku jonka mielestä oli hyvä idea kertoa se tuonne zurnaliin? Tai jotkut koska havaintoja oli useita.Koska paikalla ei ollut ihmisiä jotka välittävät? eihän heitä muutenkaan ole kuvia missään kuten suomessa.
Joo mut ei heitä taideta mennä ravintolassa häiriköimään jos ovat siellä viettämässä aikaa. En ole ainakaan itse huomannut sellaisia kuvia vaan lähinnä kadulta tai joistain tilaisuuksista.Kyllähän fanit postaa jatkuvasti yhteiskuvia bojanin ja muittenkin joksujen kanssa, siis ihan slovenialaiset fanit. Ja jos ei ole kuvia, tvitterissä kyllä kerrotaan missä ruokakaupan maitohyllyllä niitä on milloinkin nähty.
Hauska!Oon ihan varma et tämän vuoden puolella saadan vielä heistä paparazzi kuva usasta.
Tästä on puhuttu kun mietitiin et ovatko edes suosittuja, mutta ovat, sloveniassa ei ole vaan samanlaista juoru ja paparazzi kulttuuria kuten muualla. Siksi siellä saa pussaillakin ihan rauhassa näköjään ehkä toi maan pienuus tekee sen. Eihän pojista ole yksinäänkään mitään kuvia. Aika hienoa tavallaan.Aika rauhassa varmaan saavat tosiaan kulkea
Ennustaja ei vaikuta kylläkään olevan paikalla.Ennustaja on kova hätä ehtiä vastata joka ikiseen kommenttiin.
Eikö yks meistä nähnyt Krisin syömässä yhdessä ravintolassa kesällä Sloveniassa ja häntä ei kukaan silloin häirinnyt?Joo mut ei heitä taideta mennä ravintolassa häiriköimään jos ovat siellä viettämässä aikaa. En ole ainakaan itse huomannut sellaisia kuvia vaan lähinnä kadulta tai joistain tilaisuuksista.
Joo ihanaa, että saavat suht rauhassa kulkea vapaastiTästä on puhuttu kun mietitiin et ovatko edes suosittuja, mutta ovat, sloveniassa ei ole vaan samanlaista juoru ja paparazzi kulttuuria kuten muualla. Siksi siellä saa pussaillakin ihan rauhassa näköjään ehkä toi maan pienuus tekee sen. Eihän pojista ole yksinäänkään mitään kuvia. Aika hienoa tavallaan.
Tietenkin joku, joka tuolle lehdelle asiasta raportoisi, ottaisi kuvan todisteeksi. Ja jo itse Sadien takia. Ellei Bojanin. Olette kyllä niin säälittäviä jotka uskotte että Bojan olisi Sadiesta kiinnostunut, saati toisinpäin.Joo mut ei heitä taideta mennä ravintolassa häiriköimään jos ovat siellä viettämässä aikaa. En ole ainakaan itse huomannut sellaisia kuvia vaan lähinnä kadulta tai joistain tilaisuuksista.
Joo ja hyvä niin, tosi huonoa käytöstä mennä ravintolassa häiriköimään.Eikö yks meistä nähnyt Krisin syömässä yhdessä ravintolassa kesällä Sloveniassa ja häntä ei kukaan silloin häirinnyt?
Joo ja muistaakseni Kris taisi just näyttää siltä, että halusi olla rauhassa. Hyvä, että Sloveniassa osataan kunnioittaaJoo ja hyvä niin, tosi huonoa käytöstä mennä ravintolassa häiriköimään.
Paparazzeja siellä ei taida tosiaan olla. Sen sijaan veikkaan että nämä bongarit ovat kyllä napanneet kuvia vaikka eivät olisikaan lähettäneet niitä lehteen (muutenhan lehti olisi joko julkaissut ne tai kertonut ainakin nähneensä kuvamateriaalia). Olen nimittäin aika varma siitä että jos joku katsoo asiakseen ilmoittaa tuollaisesta havainnosta jollekin juorulehdelle, hän on taatusti vaivihkaa myös kuvannut niitä vähintäänkin kavereille näytettäväksi. Sen verran sentään voi olla häpyä että ei tosiaan niitä luovuta lehdelle vaikka juorut sinne lähettäisikin.Joo ei taida olla yhden yhtä paparazzikuvaa joksuista Sloveniasta.
Koita jo päästä sen yli, että herkkä ja läheisyyttä toisille miehille antava mies saattaa olla hetero tai vaikka bi. Feminiiniset ”käytösmallit” ja rakkauden osoitus muille miehille ei tarkoita sitä, etteikö kyseinen henkilö voisi olla kallellaan naisiin/myös naisiin.Ei ole edes ollut, eivätkä seurustele
Niin, siellä ei vaan kuvata. En mäkään kuvaisi ketään vaikka jotain saattaisin nähdäkin. Suomessa on minusta kans aika kahtiajakautunut tämä, osan mielestä on törkeetä kuvata ja osa sit kuvaa ja lähettää seiskana. Joku näki k:n ja b:n baarissa sillon ei kuvannut. B:n ja akun, ei kuvannut.Paikalla oli kuitenkin joku jonka mielestä oli hyvä idea kertoa se tuonne zurnaliin? Tai jotkut koska havaintoja oli useita.
Kuvia voi ottaa häiritsemättä.Joo ja hyvä niin, tosi huonoa käytöstä mennä ravintolassa häiriköimään.
Tässä tapauksessa kai suomalainen osasi kunnioittaa. Hyvä niin!Joo ja muistaakseni Kris taisi just näyttää siltä, että halusi olla rauhassa. Hyvä, että Sloveniassa osataan kunnioittaa
Juu, mutta oli siellä ravintolassa varmaan muitakin eikä heistäkään kukaan mennyt häiritsemäänTässä tapauksessa kai suomalainen osasi kunnioittaa. Hyvä niin!
Mistä tiedät, onko kuvaa otettu vai ei?Tietenkin joku, joka tuolle lehdelle asiasta raportoisi, ottaisi kuvan todisteeksi. Ja jo itse Sadien takia. Ellei Bojanin. Olette kyllä niin säälittäviä jotka uskotte että Bojan olisi Sadiesta kiinnostunut, saati toisinpäin.
Eli ei ole mitään kuvia, eikä näin olleen myöskään bongausta. Tajua jo, että toi artikkeli perustuu näihin itse keksimiinne juoruihin.Paparazzeja siellä ei taida tosiaan olla. Sen sijaan veikkaan että nämä bongarit ovat kyllä napanneet kuvia vaikka eivät olisikaan lähettäneet niitä lehteen (muutenhan lehti olisi joko julkaissut ne tai kertonut ainakin nähneensä kuvamateriaalia). Olen nimittäin aika varma siitä että jos joku katsoo asiakseen ilmoittaa tuollaisesta havainnosta jollekin juorulehdelle, hän on taatusti vaivihkaa myös kuvannut niitä vähintäänkin kavereille näytettäväksi. Sen verran sentään voi olla häpyä että ei tosiaan niitä luovuta lehdelle vaikka juorut sinne lähettäisikin.
Kyllä mä veikkaan että kuvataan. Ei sitä vaan aina muille näy, tietenkään. Enemmänhän tuosta haittaa on, että tällainen juoru lähetetään lehdelle julkistettavaksi kuin että joku nappaa kuvan etkä edes tiedä sellaista tapahtuneen.Niin, siellä ei vaan kuvata. En mäkään kuvaisi ketään vaikka jotain saattaisin nähdäkin. Suomessa on minusta kans aika kahtiajakautunut tämä, osan mielestä on törkeetä kuvata ja osa sit kuvaa ja lähettää seiskana. Joku näki k:n ja b:n baarissa sillon ei kuvannut. B:n ja akun, ei kuvannut.
Salakuvaus on häiriköintiä myös.Kuvia voi ottaa häiritsemättä.
Kuvan voi ottaa ilman että sitä antaa lehden käyttöön.Tietenkin joku, joka tuolle lehdelle asiasta raportoisi, ottaisi kuvan todisteeksi. Ja jo itse Sadien takia. Ellei Bojanin. Olette kyllä niin säälittäviä jotka uskotte että Bojan olisi Sadiesta kiinnostunut, saati toisinpäin.
Ehkä heillä on se linja etteivät itse kerro mitään ainakaan heti mutta ovat yhdessä ihan vapaasti. Sanoihan se lentokoneessa ollut tyyppikin että vaikuttivat parilta.Hot kisses on kyllä vähän epäilyttävää munkin mielestä Jos kyseessä ois edes joku syrjäisempi kapakka, mutta ihan ydinkeskustassa suurimpien ihmisvirtojen äärellä erittäin suositussa baarissa???