NYT RIITTI! Yle pakkomaksu ajettava alas

  • Viestiketjun aloittaja Vierailija
  • Ensimmäinen viesti
Vierailija
Seuraavassa syitä lyhyesti miksi nykyisen kaltainen YLE on lakkautettava ja etisttävä tilalle uusi vapaaehtoisuuten perustuva rahoitusmalli.

Seuraavat eivät ole aina omia näkemyksiäni tai mielipiteitä asioista vaan yleisestä toimintatavoista.

1. YLE lopettaa suosituimpia ohjelmiansa TV & Radio, vaikka katsojat/kuulijat haluaisivat niitä lisää ja tekijät edelleen valmiita tekemään. Esimerkkeinä Syke, Aliavltiosihteeri, Pressiklubi, Villikortti, Ajantasa

2. YLE TV: päivittäisestä ohjelmistosta aivan liian suuri osa menee televisiossa uutislähäetysten uusinnoille/koosteille, Urheilun uusinnoille / koosteille, elokuvien ja sarjojen ties kuinka monennelle usiintakierrokselle. Esimerkkinä. YLE lopetti Syke sarjan, mutta uusii jatkuvasti sen vanhoja jaksoja TV2 parhaaseen katseluaikaan.

3. YLE RADIO: YLEX:n uuden musiikin ohjelmiksi nimetyissä ohjelmissa toistetaan samoja biisejä ja vanhojakin aivan liian usein. Radio Suomen soittolista ja vuorokautinen soitto koostuu lähinnä vanhoista isoista hittibiiseistä pienestä valikoimasta kappaleita artisteja ja bändejä. Jo ennestään vähäistä suomalaisten englanninikelellä tekevien musiikin soittomääriä vähennettin. YLE PUHE uudistettiin välittämättä enemmistön mielipiteistä, joita vartavasten haluttiin. Olli Junes lupasi ei hittimusaa ja mitä muut soittavat kanavalle, mutta juuri sitä saatiin. Puheen ohjelmistosta iso osa on YLE:n arkistojen vanhojen ohjelmien uusintoja tai jotain pätkittyjä koosteita lähi menneisyydestä tulleista ohjelmista.

4.YLE UUTISET: Joistain asioista YLE ei suostu uutisoimaan lainkaan kuten Al Hol asiana ei niin mukavista totuuksista, mitä samaan aikaan mm. Maikkari ja Iltalehti uutisoivat. Sitten on asioista, joista Yle uutisoi todella paljon tarkoituksellisesti todella positiiviseen sävyyn jättäen vastapuolen argumentit huomioimatta tai jos huomioivat ne esitetään ivallisesti ja pilkka öyhtyksenä. YLE:llä ei myöskään toteudu tasapuolisuus. Esimerkkinä vaikkapa poliittinen uutisointi. Kaikki puolueet ja heidän edustajansa eivät saa tasapuolista kohtelua Ylen jutuissa ja haastatteluissa. Tiettyjen puolueiden edustajia kurmotetaan ja hiillostetaan oikein kunnolla ja toiset saavat sillkihansikas kohtelun. Donald Trump: Miksi kaikki Ylen uutiset Trumpista ovat valmiiksi vihaisen ja negatiivisen sävyisiä. Miksi ei voida tässä ja muissakin vastaavanlaisissa asioissa vain raportoida sotkematta tarkoituksella jotain Yäk emme tykkää Trumpista negatiivista sontaa joka asiaan.

5.YLE URHEILU: Erityisesti urheiluruutu on yhtä tyhjän kanssa. Monesti 5 minsan lähetyksiä ja lähetyksessä usein käsitellään 1-2 aihetta. Tyyliin joku Taitoluistelu valmentaja kohu saa 4 min 10 sek aikaa ja sitten Liiga pelien uutisoinnille loput. Kierroksella ollut 5 peliä ja kerrotaan vain yhdestä pikaisesti eikä edes lopuista lainkaan mainintaa. Mistä liigaa ei niin ahkerasti seuraamaton tai netitön vanhus voi tietää urheiluruutua katsoessa että tänään oli 5 peliä ei vain yksi.

6. Sananvapauden rajoittaminen: Tästä tuorein esimerkki Janne Saarikiven kolumnin hyllytäminen.

7: Ylen palaute: Ylellä suhtaudutaan todella ylimielisesti ja usein ei edes vastata palautteisiin. Jos yrität kysyä miksi vaikkapa Radio Suomen soittolista ja musiikillinen linja on toeteutettu näin... Et saa useinkaan vastausta ja jos saat niin aivan joltain muulta kuin sen kanssa eniten tekemisissä olevalta saati musiikkipäälliköltä. Palaute on sitten voi voi ja kokeile kuunnella tätä ja tätä ohjelmaa tai jotain toista Ylen kanavaa eikä vastata lainkaan siihen mitä on kysynyt. Sitten kun ottaa yhteyttä sähköpostilla Johan Lindroos nimiseen kaveriin (musiikkipäällikkö) saa vastaukseksi Olen lomalla viestin, eikä koskaan vastaa vaikka olisi palannut lomilta.

8: Yle vero riistää: 163€ yksilö, 3000 € yritys. Miksi meillä ei ole muita pakolla rahoitettavia mediataloja, streemauspalvelu pakkotilauksia? Miksi sen täytyy olla juuri YLE, josta pakolla maksamme

9. Niin moniasia on pielessä eikä YLE halua parantaa noita asioita niin ainoa vaihtoehto on etsiä uusi rahoitusmalli ja lopettaa pakkomaksut kokonaan.

10. Nyt on vieläpä todisteita YLEn harjoittamasta syrjinnästä ja moderninajan rotuopista sekä vihervasemmiston äänitorvena toimimisesta.
 
vierailija
Toivottavasti poliitikoista löytyy vastuunkantajia. Tehkää sitä mihin teidät on valittu. Kun YLEn sisällä ei ole halua puuttua epäkohtiin se on poliitikkojen tehtävä katkaista meneillään oleva kierre. Ylen johto vaihtoon ja vaatimus ettei nykymeno jatku. Ei kannustin palkkioita siitä, että valitsee juttuun sopivan henkilön sijasta markinaaliporukkaa, joiksi ei kuitenkaan lueta äärioikeistolaista isänmaallista tyyppiä, vaikka marginaali porukassa tai äärikiihkouskovaista.

Pelkkä ylen rahankäyttö avoimeksi ja 100 milj. jotain budjetin leikkaus ja indexi korotusten jäädytys ei riitä.
 
vierailija
Persuilla on housut kintuissa. Ainut agenda to do-listalla on enää Yle.
Katson Yleltä elokuvia, ajankohtaisohjelmia ja ulkomaisia laatusarjoja. Muutakin, mutta ei netissä kannata kertoa enempää itsestään.
Aapee on luultavasti palstalle kirjautunut nimimerkki, joka ei enää kehtaa käyttää nikkiään. Onhan tämä persupalsta, jonka ketjujen eteen olisi syytä laittaa sisältövaroitus persuista.
 
Samaa hokemaa joka asiaan, kun joku on kanssasi erimieltä. Joko on rasisti, natsi, äärioikeistolainen taikka persu. Keksi jotain uutta jo propaganda hokemaasi.
 
vierailija
Sellainenhan sinä olet. Yle paljasti kollegasi muutama päivä sitten.
Usko pois. Työsi tällä palstalla on turhaa.
Persut ovat menneisyyttä. Ei teitä enää kukaan siedä silmissään.
Minä en ole osoittanut kiinnoatustani persuihin eikä YLEn epäkohdissa ole kyse peruista sen enepää kuin Asseri Kinnusella on julkisuudessa olleiden tietojen mukaan porttikielto YLE:lle.
 
vierailija
Ei kai Yle Sykettä uusi vaan nelonen. Ensimmäiset neljä kautta "omistaa" Yle ja oli silloin huomattavasti parempi kuin nyt
Nykyään sentään harvemmin, mutta vielä muutama vuosi sitte tuli todella ahkerasti. Niitä ensimmäistä 4 kautta juuri YLE pyörittänyt uusinnassa tv2:lla ja teki sitä pitkään senkin jälkeen kun päätti olla tilaamatta uutta kautta. Sekin vielä, että uusinnat YLE:llä tulevat suurimmaksi osaksi parhaaseen katseluaikaan joksi tvpuolella on määritelty 19.00-23.00

Välissä on muiden vuoro kuten Taivaan tulet vielä viimekuussa, kunnes taas alkaa lopulta uusipäivä ja syke pyöriä YLE:llä uusintana.
 
vierailija
Hyviä huomioita. Sen sijaan aloittajan ja joidenkin muiden kanssa täysin erimieltä olevilta ei yllätys taaskaan saada mitään perusteluja, miksi YLEn rahoitusta ei tulisi alentaa. Kertoo sen että alentaa siis pitää.
 
vierailija
Seuraavassa syitä lyhyesti miksi nykyisen kaltainen YLE on lakkautettava ja etisttävä tilalle uusi vapaaehtoisuuten perustuva rahoitusmalli.

Seuraavat eivät ole aina omia näkemyksiäni tai mielipiteitä asioista vaan yleisestä toimintatavoista.

1. YLE lopettaa suosituimpia ohjelmiansa TV & Radio, vaikka katsojat/kuulijat haluaisivat niitä lisää ja tekijät edelleen valmiita tekemään. Esimerkkeinä Syke, Aliavltiosihteeri, Pressiklubi, Villikortti, Ajantasa

2. YLE TV: päivittäisestä ohjelmistosta aivan liian suuri osa menee televisiossa uutislähäetysten uusinnoille/koosteille, Urheilun uusinnoille / koosteille, elokuvien ja sarjojen ties kuinka monennelle usiintakierrokselle. Esimerkkinä. YLE lopetti Syke sarjan, mutta uusii jatkuvasti sen vanhoja jaksoja TV2 parhaaseen katseluaikaan.

3. YLE RADIO: YLEX:n uuden musiikin ohjelmiksi nimetyissä ohjelmissa toistetaan samoja biisejä ja vanhojakin aivan liian usein. Radio Suomen soittolista ja vuorokautinen soitto koostuu lähinnä vanhoista isoista hittibiiseistä pienestä valikoimasta kappaleita artisteja ja bändejä. Jo ennestään vähäistä suomalaisten englanninikelellä tekevien musiikin soittomääriä vähennettin. YLE PUHE uudistettiin välittämättä enemmistön mielipiteistä, joita vartavasten haluttiin. Olli Junes lupasi ei hittimusaa ja mitä muut soittavat kanavalle, mutta juuri sitä saatiin. Puheen ohjelmistosta iso osa on YLE:n arkistojen vanhojen ohjelmien uusintoja tai jotain pätkittyjä koosteita lähi menneisyydestä tulleista ohjelmista.

4.YLE UUTISET: Joistain asioista YLE ei suostu uutisoimaan lainkaan kuten Al Hol asiana ei niin mukavista totuuksista, mitä samaan aikaan mm. Maikkari ja Iltalehti uutisoivat. Sitten on asioista, joista Yle uutisoi todella paljon tarkoituksellisesti todella positiiviseen sävyyn jättäen vastapuolen argumentit huomioimatta tai jos huomioivat ne esitetään ivallisesti ja pilkka öyhtyksenä. YLE:llä ei myöskään toteudu tasapuolisuus. Esimerkkinä vaikkapa poliittinen uutisointi. Kaikki puolueet ja heidän edustajansa eivät saa tasapuolista kohtelua Ylen jutuissa ja haastatteluissa. Tiettyjen puolueiden edustajia kurmotetaan ja hiillostetaan oikein kunnolla ja toiset saavat sillkihansikas kohtelun. Donald Trump: Miksi kaikki Ylen uutiset Trumpista ovat valmiiksi vihaisen ja negatiivisen sävyisiä. Miksi ei voida tässä ja muissakin vastaavanlaisissa asioissa vain raportoida sotkematta tarkoituksella jotain Yäk emme tykkää Trumpista negatiivista sontaa joka asiaan.

5.YLE URHEILU: Erityisesti urheiluruutu on yhtä tyhjän kanssa. Monesti 5 minsan lähetyksiä ja lähetyksessä usein käsitellään 1-2 aihetta. Tyyliin joku Taitoluistelu valmentaja kohu saa 4 min 10 sek aikaa ja sitten Liiga pelien uutisoinnille loput. Kierroksella ollut 5 peliä ja kerrotaan vain yhdestä pikaisesti eikä edes lopuista lainkaan mainintaa. Mistä liigaa ei niin ahkerasti seuraamaton tai netitön vanhus voi tietää urheiluruutua katsoessa että tänään oli 5 peliä ei vain yksi.

6. Sananvapauden rajoittaminen: Tästä tuorein esimerkki Janne Saarikiven kolumnin hyllytäminen.

7: Ylen palaute: Ylellä suhtaudutaan todella ylimielisesti ja usein ei edes vastata palautteisiin. Jos yrität kysyä miksi vaikkapa Radio Suomen soittolista ja musiikillinen linja on toeteutettu näin... Et saa useinkaan vastausta ja jos saat niin aivan joltain muulta kuin sen kanssa eniten tekemisissä olevalta saati musiikkipäälliköltä. Palaute on sitten voi voi ja kokeile kuunnella tätä ja tätä ohjelmaa tai jotain toista Ylen kanavaa eikä vastata lainkaan siihen mitä on kysynyt. Sitten kun ottaa yhteyttä sähköpostilla Johan Lindroos nimiseen kaveriin (musiikkipäällikkö) saa vastaukseksi Olen lomalla viestin, eikä koskaan vastaa vaikka olisi palannut lomilta.

8: Yle vero riistää: 163€ yksilö, 3000 € yritys. Miksi meillä ei ole muita pakolla rahoitettavia mediataloja, streemauspalvelu pakkotilauksia? Miksi sen täytyy olla juuri YLE, josta pakolla maksamme

9. Niin moniasia on pielessä eikä YLE halua parantaa noita asioita niin ainoa vaihtoehto on etsiä uusi rahoitusmalli ja lopettaa pakkomaksut kokonaan.

10. Nyt on vieläpä todisteita YLEn harjoittamasta syrjinnästä ja moderninajan rotuopista sekä vihervasemmiston äänitorvena toimimisesta.
Kaikki kympillä väärin, mistä näitä *dootteja sekoaa.
 
vierailija
Kyllä ylen areena on paikka missä riittää katsottavaa ja kuunneltavaa, ja siihen lisäksi ne ylearkistot.

Tämä ei maksa käytänössä kansalaiselle mitään, toki veroina, mutta kamoon, muutama euro per capita vuodessa.

Persut toki ei tätkään ymmärrä.
 
👍Persuilla alkaa olla jutut vähissä, kun ainut ruotimisen aihe on enää Yle.
Olen tänään kuunnellut Yle radio ykköseltä aamuhartauden. Puheessaan naispappi muisteli Tallinnan ja Helsingin pommituksia vuonna 1944. En tiennyt aiemmin, että osa Tallinnan rakennuksista säästyi suomalaisten ansiosta.
Sitten katsoin hetken Yle aamua. Gazan kärsimykset tekivät niin häijyä, että suljin lähetyksen. Katsoin sitten Youtubesta amerikkalaisen hömppäsarjan.
Kirjoitin ohjelman jälkeen yhden viestin tämän palstan toiseen ketjuun, jossa keskustellaan Suomen alhaisesta syntyvyydestä.
Tämä palsta on ollut persuvoittoinen sen ajan mitä olen tätä palstaa seurannut. En luota enkä arvosta pätkääkään tämän palstan persujen aivoituksia. Joku nimimerkki iltapäivälehden keskusteluosiossa kirjoitti 15:sta ja 85:stä %:sta. Kuulun ryhmään 85 %.
 
vierailija
Persuilla alkaa olla jutut vähissä, kun ainut ruotimisen aihe on enää Yle.

Juuri näin, monet käyttää liki kaikki ylen palveluita ilman, että huomaavatkaan.

Itse nautin kun voin areenasta kattoo hyviä historiajuttuja ja saksalaisia dekkarisarjoja, kahden keikkaa, kettua, sokoa yms.

Jos tästä joudun vuodessa sen pari euroo maksamaan, niin teen sen ilolla!
 
Olen myös saksalaisten dekkareiden fani. Alkuperäinen Der Alte eli Kettu on mielestöni paras.
Katsoin viimeksi Hotelli Reinin varrella tv-sarjan, joka pohjautuu tositapahtumiin.
Yle Areena on pohjaton aarreaitta. Joudun pitämään itseäni ruodussa etten jää liikaa nettikoukkuun.
 
Yhteistyössä