Kyseinen kansalaisaloite on ensinäkin otsikoitu päin persettä.
Siinä kerjätään allekirjoituksia yle- veron lakkauttamiseksi, mutta aloite itsessään puhuu yleisradion lakkauttamisesta.
Tommoista jälkeä syntyy kun idiooteillakin on oikeus tehdä kansanaloite ja muilla idiooteilla on oikeus se allekirjoittaa.
Tuo on jokseenkin sama kuin kerjätä allekirjoituksia vaatimalla karkkiveron poistoa unohtamalla mainita, että tarkoitus on kieltää karamellit jolloin verokin tarpeettomana poistuu.
Autuaasti unholaan jää se, että pelkästään lähetysverkon käyttämisestä yle joutuu pulittamaan useamman kymmenen miljoonaa vuodessa. Sen lisäksi ihan pelkästään lakisääteisten urheilutapahtumien televisiointioikeudet tekevät kymmenien miljoonien loven budjettiin.
Joka tuumii, että ohjelmat ovat pelkkää paskaa voi lukea Neil Hardwickin kirjan ajalta jo kauan ennen yle- veroa, kun hänelle sanottiin, että ohjelmaideaasi ei ole rahaa mutta hae puvustamosta hassu hattu ja tekonenä ja koeta keksiä jotain hauskaa. Hardwickin seikkailut televisiossa päättyivät sinä päivänä.
Yle muuten lähettää nykyistä lempisarjaani "Game of Thrones". Ylellä ei olisi mitään mahdollisuutta tuota tehdä tai tuottaa, koska HBO ei totisesti ole säästellyt pennosia tuota tehdessään. Mutta yle lähettää sitä vissiin vuoden viipeellä koska ei pysty maksamaan online- lähetysoikeuksista maksukanavien hintaa.
Yle epäilemättä on poliittisesti värittynyt. Kas kun hallintoneuvosto vaihtuu jokaisten eduskuntavaalien jälkeen.
Vaalituloksella on vaikutusta Yleisradion hallintoneuvoston kokoonpanoon. Älyvapaalla nettiälämölöllä ei ole.
En pidä asiaa demokratiavajeena.