Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Ei pidä paikkaansa, kaikki keikkaraportit kiinnostaa oli niissä kenen tahansa nimimerkki tai ei, ei näissä ketjuissa varsinaisia trolleja ole ollut kuin se hevostrolli ja jotkut yksittäiset huo..ttelijst.
Kuten kerroin näin tuossa nytkin tapahtui. Kun kerroin mitä muut oli kerroneet keikasta enkä siis syyttänyt rapsan kirjoittajaa mistään sain kimppuuni vihaisia ihmisiä ja myös tämän ihanan rapsan kirjoittajan. Vain kuulemma hän tietää ja näkee totuuden
 
vierailija
Lainausta tästäkin kiitos. Milloin Joy tai kukaan muukaan on muka väittänyt että muut keikkarapsat olivat väärässä? Omaan silmään ei ole ainakaan sattunut, ja itse asiassa täällä on taidettu todeta useampaan otteeseen että eri ihmiset näkevät ja kokevat asiat eri tavalla, eli kaikki eivät välttämättä tulkitse tilannetta samoin.
 
vierailija
Mä vaan mietin että minkä takia pitää kyseenalaistaa jonkun toisen palstailijan henkilökohtainen mielipide? Ja jatkaa sitä päivätolkulla. Eiköhän me kaikki olla oikeutettuja näkemään ja kokemaan asiat aivan omasta vinkkelistämme. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, miten suosittu tai epäsuosittu nimimerkillinen kyseessä. Ei Aidonkaan viesteihin kukaan tarttuisi, jos hän ei itse hyökkäisi ala-arvoisesti muiden kirjoittajien kimppuun ja menisi henkilökohtaisuuksiin. Mun mielestä hänen kanssaan on ollut ajoittain kivaa ja mielenkiintoista keskustella, vaikka olenkin joistain asioista hänen kanssaan täysin eri mieltä (ja joistain ihan 100% samaa).

Myös Joymuffinin kanssa olen ollut ajoittain aivan täysin päinvastaista mieltä, mutta hän ei ole ainakaan minun nähdäkseni ikinä vähätellyt toisten mielipiteitä, saati haukkunut ketään vajakiksi tai muutenkaan tuonut negatiivista energiaa palstoille.
Itse ainakin toinen vain esiin toista näkökulmaa. Ja minua kyllä vähätteli oikein voimakkaasti tämä teidän ihastuksen kohde. Hän kuulemma tietää ja näkee. Muut ei.
 
vierailija
Kuten kerroin näin tuossa nytkin tapahtui. Kun kerroin mitä muut oli kerroneet keikasta enkä siis syyttänyt rapsan kirjoittajaa mistään sain kimppuuni vihaisia ihmisiä ja myös tämän ihanan rapsan kirjoittajan. Vain kuulemma hän tietää ja näkee totuuden
Eihän rapsan kirjoittaja sinulle ole vastannut? Eikä hänen kirjoituksissaan mitään tuollaista vain hän näkee totuuden juttua ole ollut, olet itse nyt tulkinnut jotenkin oudosti.
 
vierailija
Voi ihan lukea itse keskustelua taaksepäin ja hakea ne alkuperäiset rapsat täältä ja lukea ajatuksella.

En Minä häntä syytä sen enempiä, minusta ongelma on muissa joyka antoi liikaa valtaa koko rapsalle. Keskustelu väöristyi ja kun paikalle toi tietoa muualta tai muut toi omia näkemyksiään ne tuomittiin suoraan vääräksi.
 
vierailija
Kun lukee vaikka noita eilisiltaisia viestejä, niin enemmän se oli niin päin, että toiset yritti avata mielipidettään ja perustella asiaa ja ne joiden mielestä keskustelua ei olisi saanut kritisoida mitenkään hyökkäsi toisen kirjoittajan persoonaa vastaan.
Missä sanottiin että ei saa kritisoida? Tai mun mielestä kritisointi on itse asiassa väärä sanavalinta. Kai Joymuffinilla on oikeus omaan mielipiteeseensä, ja miksi sitä pitäisi kritisoida? Tietysti saa sanoa että itse ei ole samaa mieltä, mutta eihän se nyt niinkään voi mennä että jonkun mielipide ja/tai kirjoitustyyli pitää lynkata (poislukien ilkeydet sun muut hyökkäykset palstaan liittyviä henkilöitä tai muita kirjoittajia kohtaan).
 
vierailija
Kuten kerroin näin tuossa nytkin tapahtui. Kun kerroin mitä muut oli kerroneet keikasta enkä siis syyttänyt rapsan kirjoittajaa mistään sain kimppuuni vihaisia ihmisiä ja myös tämän ihanan rapsan kirjoittajan. Vain kuulemma hän tietää ja näkee totuuden
Missä sun kimppuun hyökättiin? Laita nyt ihmeessä niitä lainauksia että mekin nähdään.
 
vierailija
Missä sanottiin että ei saa kritisoida? Tai mun mielestä kritisointi on itse asiassa väärä sanavalinta. Kai Joymuffinilla on oikeus omaan mielipiteeseensä, ja miksi sitä pitäisi kritisoida? Tietysti saa sanoa että itse ei ole samaa mieltä, mutta eihän se nyt niinkään voi mennä että jonkun mielipide ja/tai kirjoitustyyli pitää lynkata (poislukien ilkeydet sun muut hyökkäykset palstaan liittyviä henkilöitä tai muita kirjoittajia kohtaan).
Ei hänellä ole oikeutta kumota muiden mielipiteitä plus okeutta puhua asiasta ja näin hän teki ja peesaajat perässä. Te niitä hyökkääjiä olette kaikki.

Kyse ei ollut kritisoinnista vaan muista näkökulmista
 
vierailija
Voi ihan lukea itse keskustelua taaksepäin ja hakea ne alkuperäiset rapsat täältä ja lukea ajatuksella.

En Minä häntä syytä sen enempiä, minusta ongelma on muissa joyka antoi liikaa valtaa koko rapsalle. Keskustelu väöristyi ja kun paikalle toi tietoa muualta tai muut toi omia näkemyksiään ne tuomittiin suoraan vääräksi.
Eli omassa päässäsi.
 
vierailija
Ei ehkä ole sinun palsta jos pelkkä Jokerien musiikki kiinnostaa. Tämä on shippausketju, jossa on aiheena molemmat K ja Jokerit. Nyt myös oletat, sillä itse en ole keskustellut mitään B:n voinneista kun en ole kiinnostunut aiheesta eikä siten ole mielipidettä suuntaa tai toiseen. Helposti ohittelen viestejä kyseisestä aiheesta. Sen sijaan korvaan särähtää kun perusteena keskustelun ohjaukseen on vain oma preferenssi, joka ei edes ole alkuperäisen aiheen mukainen. Niistä tulee Main Character syndrooma fiilis.
Ah, anteeksi, en tarkoittanut terveys- ja ongelmakirjoittelulla juuri sinua, tietenkään, jos et ole mitään sellaista kirjoittanut. Vaikka ilmeisesti siis vastasin sinulle, viittasin heihin, jotka terveysspekulaatioita ovat kirjoittaneet.

Tämä tosiaan on shippausketju, sen tiedän. Eiväthän terveydentila-asiatkaan taida kyseiseen alkuperäiseen aiheeseen liittyä, ja silti niistä keskustellaan.

Main character -syndroomasta en ollutkaan kuullut aiemmin. Valitettavasti en tunnista itseäni siitä, mutta eihän sitä itse ikinä tiedä, joten kiitos ehdotuksesta. 😄
 
vierailija
Nickillinen keskustelupaikka ei tule ikinä toimimaan. Huomaatte sen itse. Kun sanotte jotain joka ei sovi tietyn nickin mielipiteeseen tai hänen seuraajiensa olette muka Aidon valeprofiileja tai muuten pahoja ihmisiä.

Onnea vaa.
 
vierailija
Ei hänellä ole oikeutta kumota muiden mielipiteitä plus okeutta puhua asiasta ja näin hän teki ja peesaajat perässä. Te niitä hyökkääjiä olette kaikki.

Kyse ei ollut kritisoinnista vaan muista näkökulmista
Joy ei kyllä ole kumonnut kenenkään mielipiteitä. Sä olet se joka asiasta edelleen täällä riehuu. Etkä ole toimittanut monesta pyynnöstä huolimatta yhtään ainotta todistetta siitä, että joku on sun kimppuun täällä hyökännyt.
Haluaisin oikeasti vaan tietää että mikä viesti on hiertänyt niin pahasti, että olet tulkinnut sen henkilökohtaiseksi hyökkäykseksi sua vastaan? Koska olen lukenut palstaa päivittäin ja yhtään sellaista tilannetta ei tosiaan tule mieleen. Jos laittaisit niitä viestejä näkyville niin voitaisiin yhdessä analysoida että mitä niillä on kenties alunperin tarkoitettu, koska tosiaan vaikuttaa nyt siltä että olet ehkä tulkinnut jonkun sanomisia jotenkin väärin.
 
En ole tuo, jolle vastasit, mutta esim. minuthan juuri analysoitiin main character -syndroomaiseksi. Minusta se on aika hyvä esimerkki henkilöön käyvästä viestistä. Voit lukea viestin tuolta vähän taaempaa.
 
Se ei liittynyt mihinkään muuhun keskusteluun vaan oli vastaus siihen kun toit ilmi että haluaisit täällä keskusteltavan sinun muuttuneiden kiinnostustesi mukaisesti. Keskustelun pitäisi palvella täällä siis juuri sinua ja jos joku on eri mieltä otat itseesi ja se on sinusta henkilöön menevää? Mielenkiintoista. Kannattaa muuten googlata termi, sitä käytetään somen yhteydessä ei siis ole mikään diagnoosi vaan yleisesti käytetty termi somemaailmassa.
 
vierailija
En ole tuo, jolle vastasit, mutta esim. minuthan juuri analysoitiin main character -syndroomaiseksi. Minusta se on aika hyvä esimerkki henkilöön käyvästä viestistä. Voit lukea viestin tuolta vähän taaempaa.
Kyse on nyt siitä että miten tämän Joymuffinin rapsan kanssa eri mieltä olevan kimppuun on täällä muka hyökätty, ja hänen mielipiteensä kumottu koska ristiriidassa "suositun nimimerkin" kanssa. Itse en ole nähnyt yhtään viestiä jonka voisi tulkita hyökkäykseksi tai hänen mielipiteensä vähättelyksi. Omasta mielestään on kokenut suurta vääryyttä muiden palstailijoiden toimesta, mutta niin vaan ei ole lainauksia kuulunut. Ja ihan tosissaan mua kiinnostaisi tämä sen takia, että haluaisin auttaa tätä kanssapalstailijaa joko toteamalla että olin itse väärässä, ja hänelle vastanneet mokasivat, tai sitten saada hänet huomaamaan että kukaan ei ilkeillyt hänelle tai vähätellyt hänen mielipidettään, koska jokuhan tässä nyt on mennyt todella pahasti tunteisiin. Mun mielestä täällä on kaikille ja kaikkien mielipiteille tilaa, nimimerkistä ja suosiosta piittaamatta.
 
Yhteistyössä