Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Niin siis kyse oli lähinnä siitä, että tehdään normaalista asiasta epänormaali ja lähdetään ylitulkitsemaan asioita. Kukaan ei täällä kiistä sitä, etteikö B voisi olla väsynyt, mutta kun se tulkinta lähtee tämän jälkeen laukalle ja nähdään mörköjä siellä, missä niitä ei välttämättä edes ole. Ymmärrän tuon vauva vertauksen hyvin, koska joskus mustakin tuntuu siltä, että B:hen suhtaudutaan hyvin holhoavasti täällä.
Niin, siis mikä on normaalia? B oli väsyneempi kuin yleensä eli B ei ollut normaali oma itsensä. Miksi ihmeessä se olisi ylitulkitsemista? Kyseisen keikan seuraaja toivoi, että olisipa kaikki hyvin. Sen enempää hän ei kommentoinut syitä tähän epänormaaliin käytökseen. Sen sijaan muut alkoivat heti huudella, että ei ollut epänormaalia, nyt on ylitulkittu, tulkinnat lähtivät laukalle, nähdään mörköjä kaikkialla. Kun on vain todettu, että B ei ollut oma energinen itsensä ja toivottavasti kaikki on kuitenkin hyvin. On mahdollista, että olisi ollut paniikkikohtaus (tai ahdistusta). On mahdollista, että v*tutti se lampaanpää ja ärsytti myöhäinen keikka-aika. On mahdollista, että riiteli juuri äitinsä kanssa. On mahdollista, että oli nukkunut liian vähän. On mahdollista, että pelotti patti kaulassa. On mahdollista, että jotain tosi ikävää on tapahtunut hänen elämässään. Ja on mahdollista, että kengässä oli vain kivi. Miksi mikään näistä olisi ylitulkintaa mihinkään suuntaan? Kaikki nämä seikat ovat mahdollisia ja ymmärtääkseni aika moni on samaa mieltä siitä, että B:n energiat eivät olleet keikalla aivan kohdillaan. Jotkut tosin taisivat olla sitä mieltä, että tämä oli paras keikka ikinä. Ei sekään ole ylitulkintaa vaan omakohtainen kokemus ja mielipide.

Olenkin sitä mieltä, että nämä ylitulkinnan huutelijat ovat itse luomassa sitä hysteriaa ja lisäävät vettä myllyyn, kun näistä kaikista pienistä ja vähemmän pienistä asioista ei saisi keskustella sillä tekosyyllä, että B saattaisi nämä keskustelut täällä nähdä. Jep. Tosi todennäköistä. Ja melko harmitonta siihen nähden, minkälaisia roskatilejä tuolla somessa hänestäkin mesoaa. Jos B kokee, että Bulgarian keikalla hän oli superhyvässä vedossa ja joku suomalainen palsta pohtii, että eipä ollut, niin ehkäpä hän on niin kypsä, että tajuaa, että suomalaiset nyt hypettävät vain sitä Ruissiaan eivätkä näe muita keikkoja hyvinä. Ja voipi sekin olla aivan totta.
 
vierailija
Minusta vaan tuo Bojania koskenut kommentointi oli outoa tuota keikkaa koskien nimemerkilliseltä. Ensimmäiset raportit olivat tosi negatiiviset ja vahvat. Kun muut ei nähneet samaa kiistettiin ettei vaan muut tiedä kun eivät keikalla olleet ja kun tuli muita raportteja netissä eteen ne oli kuulemma virheellisiä koska tämä meidän nickillinen tietää paremmin ja kas joku muukin oli samaa mieltä kuin hän. Kun joku ihan asiallisesti ihmetteli asiaa muut alkoivat puolustella, että on ihana ihminen ja jotkut on hänet nähneetkin.

Ehjä vähän liikaa valtaa nyt oli sitten miten ihana tahansa. Varmasti onkin mutta hänkin voi kokea asiat vahvemmin kuin ne onkaan vähintään
 
Hyvin sanottu, näin itsekin ajattelen.
 
Mitä ihmeen valtaa? Ootteko ihan sekaisin? Jos itse tulkitset voimakkaasti, ei se ole raportoijan vika. Ja jokaisella on tosiaan oikeus omaan mielipiteeseen ja eri ihmisillä erilainen mielipide ja kokemus keikasta. Minusta toi raportti oli aivan ok, ei valittamista.
 
vierailija
Niin, siis mikä on normaalia? B oli väsyneempi kuin yleensä eli B ei ollut normaali oma itsensä. Miksi ihmeessä se olisi ylitulkitsemista? Kyseisen keikan seuraaja toivoi, että olisipa kaikki hyvin. Sen enempää hän ei kommentoinut syitä tähän epänormaaliin käytökseen. Sen sijaan muut alkoivat heti huudella, että ei ollut epänormaalia, nyt on ylitulkittu, tulkinnat lähtivät laukalle, nähdään mörköjä kaikkialla. Kun on vain todettu, että B ei ollut oma energinen itsensä ja toivottavasti kaikki on kuitenkin hyvin. On mahdollista, että olisi ollut paniikkikohtaus (tai ahdistusta). On mahdollista, että v*tutti se lampaanpää ja ärsytti myöhäinen keikka-aika. On mahdollista, että riiteli juuri äitinsä kanssa. On mahdollista, että oli nukkunut liian vähän. On mahdollista, että pelotti patti kaulassa. On mahdollista, että jotain tosi ikävää on tapahtunut hänen elämässään. Ja on mahdollista, että kengässä oli vain kivi. Miksi mikään näistä olisi ylitulkintaa mihinkään suuntaan? Kaikki nämä seikat ovat mahdollisia ja ymmärtääkseni aika moni on samaa mieltä siitä, että B:n energiat eivät olleet keikalla aivan kohdillaan. Jotkut tosin taisivat olla sitä mieltä, että tämä oli paras keikka ikinä. Ei sekään ole ylitulkintaa vaan omakohtainen kokemus ja mielipide.

Olenkin sitä mieltä, että nämä ylitulkinnan huutelijat ovat itse luomassa sitä hysteriaa ja lisäävät vettä myllyyn, kun näistä kaikista pienistä ja vähemmän pienistä asioista ei saisi keskustella sillä tekosyyllä, että B saattaisi nämä keskustelut täällä nähdä. Jep. Tosi todennäköistä. Ja melko harmitonta siihen nähden, minkälaisia roskatilejä tuolla somessa hänestäkin mesoaa. Jos B kokee, että Bulgarian keikalla hän oli superhyvässä vedossa ja joku suomalainen palsta pohtii, että eipä ollut, niin ehkäpä hän on niin kypsä, että tajuaa, että suomalaiset nyt hypettävät vain sitä Ruissiaan eivätkä näe muita keikkoja hyvinä. Ja voipi sekin olla aivan totta.
Muuhun en ota kantaa, kun tuo miten keskustelu alkoi, menee liian paljon keskusteluksi yhdestä henkilöstä, enkä halua lähteä siihen, vaan kommentoin mieluummin näitä keskusteluja yleisesti. Tuohon kuitenkin vastaan, että valitettavasti ei aina mene niin, että vastakommentit on vaan vettä myllyyn ja keskustelu muuten hyytyisi. Välillä onkin niin, mutta joskus ihan näiden päähenkilöiden suora haukkuminenkin (en puhu siis tästä keskustelusta) saattaa mennä tosi pitkälle jos ei tule mitään vastakommentteja. Se on mustakin aika yllättävä havainto. Ehkä siinä sitten käy niin että on joitakin jotka sitten lähtee helposti sen massan mukaan komppaamaan. Asiat myös muuttuu helposti ns. totuudeksi kun niitä tarpeeksi toistellaan.
 
vierailija
Minusta vaan tuo Bojania koskenut kommentointi oli outoa tuota keikkaa koskien nimemerkilliseltä. Ensimmäiset raportit olivat tosi negatiiviset ja vahvat. Kun muut ei nähneet samaa kiistettiin ettei vaan muut tiedä kun eivät keikalla olleet ja kun tuli muita raportteja netissä eteen ne oli kuulemma virheellisiä koska tämä meidän nickillinen tietää paremmin ja kas joku muukin oli samaa mieltä kuin hän. Kun joku ihan asiallisesti ihmetteli asiaa muut alkoivat puolustella, että on ihana ihminen ja jotkut on hänet nähneetkin.

Ehjä vähän liikaa valtaa nyt oli sitten miten ihana tahansa. Varmasti onkin mutta hänkin voi kokea asiat vahvemmin kuin ne onkaan vähintään
Tämä! Niin paljon tämä! Ja vaikka sittemmin on yritetty kuitata raportin voimakkaan negatiivinen ja lukijoissa huolta herättänyt viesti sillä, että sehän oli vain kirjoittajan oma kokemus ja näkemys, ei kirjoittaja ollut yhtään vastaanottavainen sille, että toisella tavalla keikan kokeneet voisivat hekin olla oikeassa. Pian kirjoittaja sai puolelleen ihmisiä, jotka eivät enää puhuneetkaan raportin sisällöstä, vaan kirjoittajan persoonasta ja luotettavuudesta, ja lopulta tilanne kääntyikin jo siihen, että ne, jotka olivat tuoneet vastakkaisia näkemyksiään keikasta esiin, olivatkin olleet vain kateellisia keskustelun myrkyttäjiä ja kirjoittajan henkilöä vastaan hyökkääjiä.

Aikalailla vinksahtanut keskustelu kaikenkaikkiaan.
 
vierailija
Keskustelu oli B:n voinnista ja jostain haastattelusta, jossa jotkut näkevät lääkepöllyisen ja jotkut ihan tavallisen B:n. Tätä haastattelun linkkiä kyselin.
Haastattelua ei oo vielä edes julkaistu. Jotku muka näkevät sen lääkepöllyisen B:n kahdesta haastattelutilanteesta julkaistusta kuvasta, joista ei kyllä oikeasti mitään siihen viittaavaa voi päätellä.
 
Kiitos vastauksesta! Eli paljon melua turhasta, siis, kun koko haastattelua ei vielä edes ole ja lähteenä keskustelulle on siis edelleen samat vanhat keikkaklipit.
 
vierailija
Niin, siis mikä on normaalia? B oli väsyneempi kuin yleensä eli B ei ollut normaali oma itsensä. Miksi ihmeessä se olisi ylitulkitsemista? Kyseisen keikan seuraaja toivoi, että olisipa kaikki hyvin. Sen enempää hän ei kommentoinut syitä tähän epänormaaliin käytökseen. Sen sijaan muut alkoivat heti huudella, että ei ollut epänormaalia, nyt on ylitulkittu, tulkinnat lähtivät laukalle, nähdään mörköjä kaikkialla. Kun on vain todettu, että B ei ollut oma energinen itsensä ja toivottavasti kaikki on kuitenkin hyvin. On mahdollista, että olisi ollut paniikkikohtaus (tai ahdistusta). On mahdollista, että v*tutti se lampaanpää ja ärsytti myöhäinen keikka-aika. On mahdollista, että riiteli juuri äitinsä kanssa. On mahdollista, että oli nukkunut liian vähän. On mahdollista, että pelotti patti kaulassa. On mahdollista, että jotain tosi ikävää on tapahtunut hänen elämässään. Ja on mahdollista, että kengässä oli vain kivi. Miksi mikään näistä olisi ylitulkintaa mihinkään suuntaan? Kaikki nämä seikat ovat mahdollisia ja ymmärtääkseni aika moni on samaa mieltä siitä, että B:n energiat eivät olleet keikalla aivan kohdillaan. Jotkut tosin taisivat olla sitä mieltä, että tämä oli paras keikka ikinä. Ei sekään ole ylitulkintaa vaan omakohtainen kokemus ja mielipide.

Olenkin sitä mieltä, että nämä ylitulkinnan huutelijat ovat itse luomassa sitä hysteriaa ja lisäävät vettä myllyyn, kun näistä kaikista pienistä ja vähemmän pienistä asioista ei saisi keskustella sillä tekosyyllä, että B saattaisi nämä keskustelut täällä nähdä. Jep. Tosi todennäköistä. Ja melko harmitonta siihen nähden, minkälaisia roskatilejä tuolla somessa hänestäkin mesoaa. Jos B kokee, että Bulgarian keikalla hän oli superhyvässä vedossa ja joku suomalainen palsta pohtii, että eipä ollut, niin ehkäpä hän on niin kypsä, että tajuaa, että suomalaiset nyt hypettävät vain sitä Ruissiaan eivätkä näe muita keikkoja hyvinä. Ja voipi sekin olla aivan totta.
Ihan turhaa riidan haastamista ja toisten keskustelijoiden leimaamista hysteerikoiksi jne. toi sun kommentti. Yritetään sohia ja lyödä nyt muita miten sattuu ja mihin sattuu. Ihan typerää tuollainen.
 
vierailija
Tämä! Niin paljon tämä! Ja vaikka sittemmin on yritetty kuitata raportin voimakkaan negatiivinen ja lukijoissa huolta herättänyt viesti sillä, että sehän oli vain kirjoittajan oma kokemus ja näkemys, ei kirjoittaja ollut yhtään vastaanottavainen sille, että toisella tavalla keikan kokeneet voisivat hekin olla oikeassa. Pian kirjoittaja sai puolelleen ihmisiä, jotka eivät enää puhuneetkaan raportin sisällöstä, vaan kirjoittajan persoonasta ja luotettavuudesta, ja lopulta tilanne kääntyikin jo siihen, että ne, jotka olivat tuoneet vastakkaisia näkemyksiään keikasta esiin, olivatkin olleet vain kateellisia keskustelun myrkyttäjiä ja kirjoittajan henkilöä vastaan hyökkääjiä.

Aikalailla vinksahtanut keskustelu kaikenkaikkiaan.
Musta oli outoa miten voimakkaasti lähdettiin hyökkäämään heitä vastaan, jotka hiukankin kritisoivat sitä keikkaraporttia.
 
vierailija
Niin, siis mikä on normaalia? B oli väsyneempi kuin yleensä eli B ei ollut normaali oma itsensä. Miksi ihmeessä se olisi ylitulkitsemista? Kyseisen keikan seuraaja toivoi, että olisipa kaikki hyvin. Sen enempää hän ei kommentoinut syitä tähän epänormaaliin käytökseen. Sen sijaan muut alkoivat heti huudella, että ei ollut epänormaalia, nyt on ylitulkittu, tulkinnat lähtivät laukalle, nähdään mörköjä kaikkialla. Kun on vain todettu, että B ei ollut oma energinen itsensä ja toivottavasti kaikki on kuitenkin hyvin. On mahdollista, että olisi ollut paniikkikohtaus (tai ahdistusta). On mahdollista, että v*tutti se lampaanpää ja ärsytti myöhäinen keikka-aika. On mahdollista, että riiteli juuri äitinsä kanssa. On mahdollista, että oli nukkunut liian vähän. On mahdollista, että pelotti patti kaulassa. On mahdollista, että jotain tosi ikävää on tapahtunut hänen elämässään. Ja on mahdollista, että kengässä oli vain kivi. Miksi mikään näistä olisi ylitulkintaa mihinkään suuntaan? Kaikki nämä seikat ovat mahdollisia ja ymmärtääkseni aika moni on samaa mieltä siitä, että B:n energiat eivät olleet keikalla aivan kohdillaan. Jotkut tosin taisivat olla sitä mieltä, että tämä oli paras keikka ikinä. Ei sekään ole ylitulkintaa vaan omakohtainen kokemus ja mielipide.

Olenkin sitä mieltä, että nämä ylitulkinnan huutelijat ovat itse luomassa sitä hysteriaa ja lisäävät vettä myllyyn, kun näistä kaikista pienistä ja vähemmän pienistä asioista ei saisi keskustella sillä tekosyyllä, että B saattaisi nämä keskustelut täällä nähdä. Jep. Tosi todennäköistä. Ja melko harmitonta siihen nähden, minkälaisia roskatilejä tuolla somessa hänestäkin mesoaa. Jos B kokee, että Bulgarian keikalla hän oli superhyvässä vedossa ja joku suomalainen palsta pohtii, että eipä ollut, niin ehkäpä hän on niin kypsä, että tajuaa, että suomalaiset nyt hypettävät vain sitä Ruissiaan eivätkä näe muita keikkoja hyvinä. Ja voipi sekin olla aivan totta.
Kukahan täällä nyt sitä hysteriaa luo? Mitä jos katsoisit sinne peiliin.
 
vierailija
Eipä tullut yllätyksenä kuka täällä taas hilluu nimimerkillisen kimpussa ja komppaa itseään.

Eikö Coldplayn konsertti yhtään helpottanut oloa? Vai alkoiko liian myöhään niin piti tulla tänne purkamaan vatutusta?
 
Yhteistyössä