Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Nyt kuk tuota keikkaa on katsonut tulee eittämättä mieleen, että ainakin sen Härtsän Tequilan voisi unohtaa. Ihan hauska juttu se oli aluksi vaan nyt jo aika päälle liimattua
Se on sulle nyt tylsä koska seuraat kaikki keikat. 99% Suomen festarikävijöistä käy vain yhdellä K:n festarikeikalla per vuosi ja näkee sen kerran. Lavashow:t ei rakenneta sen varaan mitä kaikkein intensiivinen osa ydinfanikuntaa haluaa, vaan koko yleisölle.
 
vierailija
Varmaan näin. Tuskin tuo mikään ikuinen osa esiintymistä on.

Minusta Härtsä on ihan kiva osa. Mutta en toivoisi roolin enää kasvavan. Kärden keikoilla siis. Toki itsenäisenä hahmona on eri.
Kärtsä kyllä hurmaa yleisön ihan yksinkin, ei siihen muita tarvita, mutta tanssijat ovat mielestäni olleet oikein kiva lisä näillä isoilla festareilla varsinkin. He eivät pienempien paikkojen lavoille kuitenkaan edes mahdu, joten tuskin ovat kaikkialla mukana. Eikä Kärtsän valovoimaisuus häviä minnekään, vaikka välillä lavalla on muitakin.
 
vierailija
Tähän pieni mielikuvaharjoitus meille kaikille: mitä, jos tuon keikkaraportin kirjoittaja olisi ollut Aito? Miten eri tavalla sitä olisi kommentoitu, vai olisiko kommentoitu lainkaan? Olisiko tullut kiitoksia ja sydämiä? Vaikka kuinka olen itsekin täällä Aidon kanssa joskus vängännyt, nyt tunsin piston sydämessäni.
Olen samaa mieltä tästä.
 
vierailija
Täällä on Ihan Sama kokonaisuudessaan eiliseltä. Jännä et oli päättänyt vetää just ton ja vielä ulkomailla, kun Suomessakin sitä on esitetty harvakseltaan.
 
vierailija
vierailija
Kaikenlaiset K:n keikat on hyviä, ja kiva että saadaan niiden kanssa niin paljon vaihtelua! On baarikeikat ja on isot koreagrafoidut keikat, on keikat tanssijoilla ja keikat ilman, on kännisille juhannusbilettäjille tarkoitetut keikat ja koko perheelle sopivat päiväkeikat. Eri tilanteissa ja keikkapaikoissa eri tyylillä, ja ne kaikki toimii eri tavoilla eri yleisöille.

Itse tykkään erityisen paljon Ruissin tyylisistä isoista ulkoilmakeikoista, jossa K on päivänvalossa (se on ihanan näköinen luonnonvalossa mun mielestä) ja tuntuu kuin koko show ja yleisömeri räjähtää kaikesta mitä lavalla tapahtuu, ja mopot, pyrot, tanssijat ja H on kiva lisämauste siinä sopassa. Toiset taas tykkää mahdollisimman pienistä baarikeikoista pimeällä valaistuksella jossa lavashow on mahdollisimman pelkistetty ja improvisoitu, mikä itselleni ei iske samalla tavalla.
 
vierailija
Itse olen somessa esillä omalla nimellä aika paljon sattuneista syistä ja on se vapauttavaa kun ei tarvitse samalla kuin kirjoittaa taistella oletuksia yms vastaan
Minä taas en edes omalla nimellä missään somessa What’s up:ia lukuunottamatta ennen tätä shippiä ja olen vastustanut facea ja instaa ym. Nyt minulla on sitten Tublr ja X tilit, jotka on omalla nimellä väännetystä nimestä nimimerkillä olevia. Mutta käytän niitä vain toisten viestien lukemiseen ja kuvien/videoiden katselemiseen, vielä en ole muutoin opetellut käyttämään, sinne voisin kyllä jotain kuvia, vaikka laittaakin, jos osaisin. Ig oli käytössä vain hetken livejen takia, ei omalla nimellä. Mutta itse en tykännyt tästä ollenkaan, vaan poistin jokin aika sitten kokonaan. Ahdisti ne seuraajien ja seurattavien kyttäämiset, pallutat ja muut sekä vei liikaa aikaa minun päivästäni. Tämä aiheutti itsessäni myös jotakin kummallista kilpahenkisyyttä toisiin faneihin nähden esim. millä keikoilla ovat käyneet, kateutta nuorempiin faneihin ja heidän tileihin jne. Nyt saa sitten ig navigation ja toisten ketjulaisten selostukset keikoista riittää. Mielestäni näitä pätkiä tulee myös aika hyvin X:ään ja Tumblr. Discordiin menoa uudelleen mietin, siellä jaksoin olla vain pari päivää, mutta voisi löytyä avoimuutta kokeilla vielä.
 
vierailija
Kaikkialla muualla lukee, että keikka on ollut eilen tosi energinen. Bojan hauskuuttanut yleisöä jne, höpötellyt tavallista enemmän.
Täällähän raportoija just sanoikin että B oli tosi ylipirteä ja epänormaalin pelleilevän oloinen, ei että se ois ollut vaisu, ja että siitä tuli se outo tunnelma että se oli kuin karikatyyri itsestään. Mutta hyvä jos ei tullut sitä vaikutelmaa muille.
 
vierailija
Täällä on Ihan Sama kokonaisuudessaan eiliseltä. Jännä et oli päättänyt vetää just ton ja vielä ulkomailla, kun Suomessakin sitä on esitetty harvakseltaan.
Eikös ole vetänyt myös Suomessa viime aikoina osalla kesän keikoista vai muistanko ihan väärin? Minusta hyvä kappale
 
vierailija
Muistuttaisin vaan, että monissa maissa ja kulttuureissa on aivan normi nauttia myös vähän alkoholia keikalla. Se ei ole mörkö, eikä se tarkoita asioiden olevan huonosti. Jos nyt siihen viittaa jotkut näillä kauhisteluilla.
 

Yhteistyössä