Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
B:lla oli Lontoossa uusi romanssi S:n kanssa juuri alkanut. En tiedä olisiko sillä ollut aikaa tai halua irrottautua siitä K:n isännöintiin. Nyt keväällä ja kesällä B ja S ovat viettäneet kaiken mahdollisen vapaa-ajan yhdessä ja toistensa luokse matkustellen, joten ei ne sinne ole vieraita halunneet. Ruissistakin B:lla oli kiire S:n luo. K varmasti ymmärtää että tuore kaukosuhde vie nyt B:n vapaa-ajan mutta eiköhän he ehdi näkemään jossain välissä.
Paitsi, että puhut pelkistä huhuista ja vihjailuista varmana tietona, teet sitä nyt aivan väärässä ryhmässä.
 
vierailija
K itse sanoi, että hänen oli tarkoitus mennä Lontooseen, mutta hän ei sitten omista syistään päässytkään. Taas kerran. Ei päässyt. Häärijä kävi silloin Lontoossa.
Se oli siihen aikaan, kun tuli muutos Kärpyn UMK-esitykseen. Eli heidän piti järjestellä uudestaan se esitys, kun vaihdettiin alkuperäisen suunnitelman mukaisesta biisistä Ruoskaan. Todennäköisesti meni aikataulut sen verran uusiksi ja tiukaksi, ettei enää ollutkaan mahdollista mihinkään Lontooseen lähteä. Sellaista se elämä välillä on, kun on paljon asioita meneillään.
 
vierailija
Se mikä oli hauskaa kuunnella kivessä Ruissin keikkaa oli tosiaan tuo yleisön kuorolaulu. Se ei kuulostanut pelkästään yleisön mukanaolemiselta, vaan säntilliseltä yhteislaululta, jota jokainen on harjoitellut pitkään :D Nauratti - ihan kuin yhteisestä sopimuksesta :D
 
  • Tykkää
Reactions: LadySLO:)
vierailija
Se mikä oli hauskaa kuunnella kivessä Ruissin keikkaa oli tosiaan tuo yleisön kuorolaulu. Se ei kuulostanut pelkästään yleisön mukanaolemiselta, vaan säntilliseltä yhteislaululta, jota jokainen on harjoitellut pitkään Nauratti - ihan kuin yhteisestä sopimuksesta
😂 Minäkään en tiennyt osaavani sanoja, mutta niin paljon olen kuunnellut, että sujuvasti lauleskelin jotain siellä mukana. 🙈
 
  • Tykkää
Reactions: LadySLO:)
vierailija
Tottakai. Mutta kun asiaa tänne tuodaan. Itse en kyllä mene minnekään kompostiin. Ei kiinnosta.
Minusta jos täällä arvostellaan ja ollaan katkeria joidenkin kuvitelmien takia niin pieni todellisuustsekki on tarpeen. Ymmärrän että halutaan olla kuplassa, mutta jos joku elää noin omissa fantasioissaan että katkeroituu kuvitelmistaan niin asian voi oikasta.
 
vierailija
Paitsi, että puhut pelkistä huhuista ja vihjailuista varmana tietona, teet sitä nyt aivan väärässä ryhmässä.
Mutta sinusta on ihan normaalia että joku täällä on tosi katkeroitunut tuntemattomalle julkisuuden henkilölle kun hän ei ole toiminut omien odotustensa mukaan? Minusta tuollainen katkeroituminen on sairasta ja te jotka kiellätte puhumasta oikeasti elämästä tuette hänen harhoja.
 
Muut jotka ymmärtävät mistä shippauksessa on kyse, ja ovat sitä monia kertoja selittäneet tälle yhdellekin, eivät ole vastuussa yhden ihmisen ajatuksista tai mielenterveydestä. Tämä on shippauspalsta.
 
Olen samaa mieltä. Asiasta on väännetty täällä jo kauan. Samalla lailla esim. The Crown-sarjan tekijät eivät ole vastuussa katselijoiden mielenterveydestä tai joku kirjailija, joka sekoittaa teoksessaan faktaa ja fiktiota todellisista ihmisistä.
Vielä kerran: tämä on shippipalsta.
 
vierailija
Kopioitu Loverpoolista (ei oma)

K: Hei muru!
B: Hei...tota...mä taisin vähän mokata...
K: Mitä? Miten?
B: Puhuin vähän ohi suun Suomi projektista...
K: Ai...et kai ihan kaikkee paljastunut?
B: No en tietenkään! Vähän vaan höpötin yhteistyöstä tai semmosesta.
K: No hyvä. Ei kaikkee saa vielä kertoo.
B: Joo, en kai mä nyt meidän häistä ala lehdistölle puhumaan!
 
vierailija
Pyörin sängyssä. En saa unta. Ajatukset pyörii vaan yhdessä ja samassa asiassa. Nostan kädet pään päälle ja suljen silmät. Tunnen vieläkin sen tiukat otteet ranteissa. Pieni inahdus pääsee suustani. Levitän jalkani ja kosketan itseäni.
Se oli viimeinen yö ennen kuin Bojan taas lähti. Annoin sen taluttaa mut kohti mun keikkabussia. Jätkät vislas ja tuuletti kun mentiin niiden ohi. Punastuin ja hymyilin, tuntu jotenkin kuumottavalta kuinka intensiivinen Bojan oli. Vielä ennen bussiin menoa, joku huuteli Veikkoa ovelle vahtimaan, ettei kukaan tuu sinne.
Bojan työnsi mut edellään bussiin, tunsin sen tiukan otteen takapuolessani ja toisen olkapäällä. Mentiin punkkarivin ohi perälle asti, missä oli mun iso petaamaton peti. Se istu siihen, katso mua silleen tosi kuumasti ja sanoi, no enemmänkin käski mun riisua. Sen katse pureutu muhun ja liikku kasvoilta alaspäin. Muistan sen kihelmöinnin, minkä se sai aikaan.
Bojan ei tehnyt elettäkään, et aikois riisua. Kun olin alasti se veti mut syliinsä istumaan ja alkoi suudella. Ensin sillain hellästi, sit tiukemmin, sen kädet rutisti mua alaselästä sitä vasten. Se nosti mut syliinsä ja heitti sängylle. Se seiso ja katsoi tiukasti, mutta hymyillen mua.
Bojan otti jotain lattialta ja tuli hajareisin mun päälle. Se kädet kulkeutu mun kylkien, kainaloiden kautta mun ranteisiin ja alkoi nostaa niitä kysyvän näköisenä. Nyökkäsin ja nostin käteni Bojan ohjaamana pääni päälle. Tunsin jotain kietoutuvan ranteideni ympärille. Yritin katsoa ylös, mutta Bojan kumartui ja kuiskasi lähes täydellisesti: Ole tarkka ota Pirkka.
Purskahdettiin molemmat kikattamaan ja sanoin, että tuskin Pirkka tähän tarkoitukseen sukkiaan suunnitteli.
Naurahdan muistolle ja käännyn kyljelleen, ehkä uni näiden ajatusten kanssa vihdoin tulisi.
*****
Tietenkin MRS=3
 
Kiitos tästä ja lisää kiitos! <3
 
Kiitos, jatkoa odotellen ❣
 
😂🥰🥵 Kiitos!
 
vierailija
Kopioitu Loverpoolista (ei oma)

B: Jerc love...what does "vaeltava käsi" mean?

J: Have you been to Vauva again? I told you no to go there!

B: I just quickly looked and saw that.

J: Well it means this.

B: What this?

J: What you do with your hand right now.

B: Oh you mean this? *squeezes J's lower back and ass*

J: Yes!
 
Olin just tulossa laittamaan tätä tänne. Kiitos kun laitoit <3 En ymmärrä taas poistelua ja sen motiivia.
 
Yhteistyössä