Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Mä luulen, että Joksut ja Kärtsä ihan mielellään tekisi sen yhteisbiisin, mutta Kärtsän biisitiimi ei välttämättä ole niin innoissaan asiasta, koska hommassa olisi sitten niin monta eri säveltäjää ja soheltajaa. Uskon ennemmin siihen, että K fiittaisi Jokereiden tekemässä biisissä tai Bojan olisi yksin mukana Käärijän biisissä.
 
vierailija
Ei ole sanonut missään et maaliskuussa esiinnytään yhdessä. Sanoi että K on mukana vain turistina. Äläpä valehtele.
Ei hän valehtelekaan. Sanoi kyllä jossain haastattelussa myös että todennäköisesti myös lavalla on. Ja muuten myös tuo turistina mukana olo hieman.. typistyi tai jotain. Siitäkin lausunnosta saattoi saada hieman erilaisen käsityksen kuin että on katsomossa Helsingissä ja Tallinnaan tulee seuralaisen kanssa seuraavan päivänä ja siinä se. Keikkabussiin tulosta ja muusta oli Bojanin puheissa kyse. Et onhan noita.
 
Mutta suunnitelmat saattoi muuttua. Ihan samoin ne muuttui kun K lupasi Joker Outin yhdelle keikalle täällä Suomessa itsensä mukana vieraaksi keikkaaamuna ja sitten ei sitten tulleetkaan kun tuli ongelmia oman keikan äänentoiston kanssa. Ei K valehdellut. Suunnitelmat vaihtui
 
vierailija
Hei jollekin, en ole sanonut puutarhalaisia hörhöiksi, vaan valitin niistä pitkistä kirjoituksista, ehkä tein sen kateuttani en tiedä itse en oikein osaa tehdä noin hyviä pitkiä pohdintoja, anteeksi
 
Jep jep. No voit elää tuossa tiedossa. K ei kuitenkaan ole lupauksistaan huolimatta esim mennyt Sloveniaan eikä mennyt Lontooseen eikä mennyt keikkabussiin, joka btw johtui siitä, ettei sitten halunnutkaan/uskaltanutkaan. Mutta se siitä. Suunnitelmat voi muuttua, erityisen usein ne muuttuu K:lla kun ei ehdi/jaksa/halua/uskalla.
 
Hei, ei hätää. Meillä taitaa olla täällä vähän hörhön maine kieltämättä, kun välillä tulee filosofisempia pohdintoja kuin tuolla toisaalla. Palstan verkkaisempi tahti mahdollistaa sen. Mutta ei tietenkään tarvitse kirjoittaa pitkiä tekstejä, lyhyetkin on aivan yhtä hyviä ❤
 
vierailija
Jep jep. No voit elää tuossa tiedossa. K ei kuitenkaan ole lupauksistaan huolimatta esim mennyt Sloveniaan eikä mennyt Lontooseen eikä mennyt keikkabussiin, joka btw johtui siitä, ettei sitten halunnutkaan/uskaltanutkaan. Mutta se siitä. Suunnitelmat voi muuttua, erityisen usein ne muuttuu K:lla kun ei ehdi/jaksa/halua/uskalla.
Olet aika kohtuuton nyt. Keikkabussissa ei tainnut yksinkertaisesti edes olla K paikkaa.
 
vierailija
Mitä te rehellisesti haluaisitte, että tuo ✨Finnish Project✨ olisi?

Kyllä mä haluaisin sen jollakin tavalla yhteisesti tehdyn biisin, koska haluaisin kuulla millainen lopputulos olisi, kun ovat musiikillisesti niin erilaisia. Se voisi olla virkistävän erilaista. Indierockia yhdistettynä elektronisiin soundeihin ja kertsissä räppiä, ehkä vähän demonihuutoa. Tää ajatus kutkuttelee mua.
 
vierailija
Jep jep. No voit elää tuossa tiedossa. K ei kuitenkaan ole lupauksistaan huolimatta esim mennyt Sloveniaan eikä mennyt Lontooseen eikä mennyt keikkabussiin, joka btw johtui siitä, ettei sitten halunnutkaan/uskaltanutkaan. Mutta se siitä. Suunnitelmat voi muuttua, erityisen usein ne muuttuu K:lla kun ei ehdi/jaksa/halua/uskalla.
K on sanonut menevänsä Sloveniaan kun sopiva aika löytyy. Viime vuosi oli hänellä yhtä pyöritystä, joten vielä ei molemmille sopivaa aikaa ole löytynyt. Tämän vuodenhan Joksut ovat olleet pääasiassa poissa. Keikkabussista tiedetään, että K ei mennyt kun ei mahtunut JC:n ja valokuvaajan takia. Se johtui Joksujen muuttuneista suunnitelmista. Tämänhän B mainitsi eli puhui asiasta, jonka he itse myöhemmin peruivat. Viestisi jo osoittaa että ei olisi kannattanut. Olet nyt mielessäsi kehittänyt petettyjä lupauksia. Mitään ei ole sinulle luvattu eikä tulla lupaamaan. K ja B näkevät kun heille niin sopii. K pitää suunnitelmistaan hyvin kiinni, sen huomaa jokainen joka häntä seuraa. Turhaan olet katkera kuvitellusta asiasta, joka ei liity sinuun mitenkään.
 
vierailija
Jep jep. No voit elää tuossa tiedossa. K ei kuitenkaan ole lupauksistaan huolimatta esim mennyt Sloveniaan eikä mennyt Lontooseen eikä mennyt keikkabussiin, joka btw johtui siitä, ettei sitten halunnutkaan/uskaltanutkaan. Mutta se siitä. Suunnitelmat voi muuttua, erityisen usein ne muuttuu K:lla kun ei ehdi/jaksa/halua/uskalla.
B:lla oli Lontoossa uusi romanssi S:n kanssa juuri alkanut. En tiedä olisiko sillä ollut aikaa tai halua irrottautua siitä K:n isännöintiin. Nyt keväällä ja kesällä B ja S ovat viettäneet kaiken mahdollisen vapaa-ajan yhdessä ja toistensa luokse matkustellen, joten ei ne sinne ole vieraita halunneet. Ruissistakin B:lla oli kiire S:n luo. K varmasti ymmärtää että tuore kaukosuhde vie nyt B:n vapaa-ajan mutta eiköhän he ehdi näkemään jossain välissä.
 
Yhteistyössä