vierailija
Talouselämä - Lista paljastaa, oletko rikas vai köyhä: Tämän verran omaisuutta on keskimääräisellä suomalaisella
Suomalaisten mediaanivarallisuus oli UBS:n varallisuusraportin mukaan suurempi kuin ruotsalaisten
"Varallisuus. Suomalaisten mediaanivarallisuus kipusi ruotsalaisten ohi. OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen pitää tuoreen raportin tuloksia loogisina.
Sveitsiläispankki UBS:n tuoreen kansainvälisen varallisuusraportin mukaan suomalaiset ovat maailman 23. varakkaimpia mediaanivarallisuudessa mitattuna. Taakse jää yhdellä sijalla länsinaapuri Ruotsi.
OP:n pääekonomisti Reijo Heiskanen kirjoitti viestipalvelu X:ssä, että pitää tulosta mielenkiintoisena, sillä bruttokansantuote henkilöä kohden ei ole koskaan ollut Suomessa Ruotsia suurempi sen mittaushistorian aikana.
Yllättävä tulos ei Heiskasen mukaan kuitenkaan ole.
Suomalaisten varallisuuden mediaani on korkeampi kuin Ruotsin
”Nämä tulokset ovat samansuuntaisia kuin ne ovat aikaisemminkin olleet. Jonkin verran vuosittaista eroa on siinä, miten mediaanivarallisuus suhteutuu Ruotsiin, mutta samantyylisiä tuloksia”, Heiskanen sanoo.
Vaikka varallisuuserot ovat kasvussa Suomessa, Ruotsissa ne ovat edelleen Suomea korkeammat.
”Varallisuuserojen taso on suurempi Ruotsissa. Suomessakin erot ovat jonkin verran kasvaneet myös Tilastokeskuksen varallisuusraportin mukaan viimeisen 10–15 vuoden aikana. Sen sijaan tuloerot eivät ole juuri muuttuneet vastaavalla ajanjaksolla.”
Eli missään nimessä Suomen ei kannattaisi ottaa työmarkkina- ja sosiaalipolitiikkaansa mallia Ruotsista kuten Orpon, Purran ja Satosen EK-hallituksen oikeistopolitiikka ottaa heikentämällä työntekijöiden ja pienituloisten asemaa lisäämällä Ruotsin tapaan varallisuuseroja ja pudottamalla suomalaisten varallisuutta erityisesti työläisluokan varallisuutta ja näin ollen myös mediaaninettovarallisuutta.
Björn Wahlroos meni nostamaan ruotsalaisten varallisuutta, ja pitihän heiltä poistaa perintövero että pääsisivät edes hieman lähemmäs suomalaisia varallisuudessaan
Lista paljastaa, oletko rikas vai köyhä: Tämän verran omaisuutta on keskimääräisellä suomalaisella
Suomalaisten mediaanivarallisuus oli UBS:n varallisuusraportin mukaan suurempi kuin ruotsalaisten.
www.talouselama.fi