K/B-komposti

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Kyllä. Ja meistä kukaan ei tiedä kuinka paljon K esim. lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Hän ei itse noista huutele, esim. kun K tapasi sen pienen kuolemansairaan tytön jonka haave oli vielä päästä matkustamaan Disney Landiin, luulen että K lahjoitti siihen rahaa koska tavoite tuli keräyksessä heti täyteen Kn tavattua tytön. Myöskään noista lippujen lahjoituksista K ei mainostanut, sen teki koulu. Hän käy kouluissa ja varmasti tekee muutakin, ilman että hänellä on tarvetta sillä saada julkisuutta.
Totta kai se keräys sai valtavan nopeasti rahaa, koska käärijän tuoma julkisuus oli niin suurta. Eihän sillä itsellään tuossa vaiheessa ollut paljonkaan rahaa, tuskin se sitä on maksanut. Sekin on iso apu että antaa naamansa jonkun toisen hyväksi.
 
vierailija
Joo, kukaan ei todellakaan tiedä paljonko hän lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Olet kuitenkin sitä mieltä että hän niin tekee? Mikä saa ajattelemaan niin?
Tätä ihmettelen kyllä, siis johon tämä lainaamani pätkä viittaa. Eli k:lle voidaan vaikka keksiä hyväntekeväisyyskohteita ja se voidaan väittää todeksi sillä, että on hienompaa kun se ei kerro siitä julkisesti. Täähän on ihan sama kuin että sillä on nyt bojanin kanssa syvä ja kaunis suhde, koska mitään niin arvokasta ja todellista ei kerrota faneille.

Ja sit yksi ohjaa ison palkkionsa syöpäsairaalalle ja sitä pidetään julkkistyrkkynä, koska se kertoi asiasta itse ja selitti syynsä asialle.
 
Puit ajatukseni sanoiksi.
 
vierailija
Suomessa ei ole sellaista hyväntekeväisyyskulttuuria kuin vaikka yhdysvalloissa jossa siitä saa verohelpotuksia. Väittäisin että k ei pääsääntöisesti lahjoita hyväntekeväisyyteen rahaa.
 
vierailija
Tätä ihmettelen kyllä, siis johon tämä lainaamani pätkä viittaa. Eli k:lle voidaan vaikka keksiä hyväntekeväisyyskohteita ja se voidaan väittää todeksi sillä, että on hienompaa kun se ei kerro siitä julkisesti. Täähän on ihan sama kuin että sillä on nyt bojanin kanssa syvä ja kaunis suhde, koska mitään niin arvokasta ja todellista ei kerrota faneille.

Ja sit yksi ohjaa ison palkkionsa syöpäsairaalalle ja sitä pidetään julkkistyrkkynä, koska se kertoi asiasta itse ja selitti syynsä asialle.
Lainasit minun viestiäni. En sanonut sanaakaan BLstä. Minulla ei ole häntä vastaan mitään. Miksi rageat? Enkä ole keksinyt Klle hyväntekeväisyys kohteita. Sanoin vain että me emme voi yhtään tietää mihin hän lahjoittaa ja mitä.
 
vierailija
Mä en ymmärrä sitä että joku raivoaa täällä jos jossain vauvalla on joku sanonut BLää tyrkyksi tai epäillyt vilpittömyyttä tuossa raha-asiassa. Ei kai se meidän vika ole, mene sinne reuhaamaan.
 
vierailija
Miksi ei? Miksi sinä et voi ajatella Ksta mitään hyvää?
Mä ajattelen siitä oikeastaan pelkkää hyvää. En silti kuvittele sille jotain tekemisiä. Mua ärsyttää suunnattomasti kun sitä paapotaan ja kehitellään aina sen puolesta jotain selityksiä milloin mihinkin. On täysin normaalia olla antamatta rahaa hyväntekeväisyyteen. Se ei ole mitenkään väärin, enkä ymmärrä miksi on kova vimma vakuutella että kyllä se ihan varmasti niin tekee.
 
No miksi pitää alkaa sitten vertailla, että kun BL antoi ja K vaan leveilee rahoillaan? Jos ei asioita tarkasti tiedä niin on silloin hiljaa.
 
vierailija
Lainasit minun viestiäni. En sanonut sanaakaan BLstä. Minulla ei ole häntä vastaan mitään. Miksi rageat? Enkä ole keksinyt Klle hyväntekeväisyys kohteita. Sanoin vain että me emme voi yhtään tietää mihin hän lahjoittaa ja mitä.
Kirjoittamastasi saa käsityksen että olet sitä mieltä että K kyllä lahjoittaa mutta ei tiedetä mitä ja minne. Itse olisin muotoillut tuon lopun että ei voida tietää lahjoittaako K mitään minnekään vai ei. Bölen paikat taitaa olla ainoat josta on tieto ja itse en laske sitä varsinaiseksi lahjoittamiseksi, ennemminkin hyväksi teoksi.
t. eri
 
Yhteistyössä