Aikamoinen puutarha

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Monihan on epäillyt, että se Joksujen unelmakeikka olisi hänen lämppärinään. Hänhän on kai sanonut, ettei esiintyisi koko vuonna terveyssyistä, mutta onhan mieli voinut muuttua.
Tai sit jonkun muun vastaavan lämppärinä johon lewisilla on kontakteja ja halunnut sit auttaa Joksuja brittien vastaamisessa tai antanut Krisille sit joitain omia kontakteja joita hyödyntää 🤔
 
vierailija
Tänään julkaistaan sitten uudet umk-ehdokkaat klo 20. Sattumalta näin juuri uutisen ja olin että nytkö jo?? En ole edes tajunnut, että se tapahtuu näin alkuvuodesta ja että aika edellisestä kerrasta on mennyt näin nopeasti. Ajantaju häiriintynyt jotenkin vallan, kun on koko vuoden leijunut ensin Kärtsä- ja sitten Kärtsä ja Joksut-kuplassa. Enkä edes halua täältä kuplasta pois, edes uudet umk-ehdokkaat ei kiinnosta.
Olen vähän ajatellut, että seuraan tän vuoden skabat pienemmällä intensiteetillä ihan oman mielenterveyteni takiakin. En halua luopua B&K:sta eikä kapasiteetti riitä ottamaan muita mukaan.
 
vierailija
Hmm mä rupesin miettimään et oisko Kris ollut järjestämässä Lewisin kanssa jotakin tai et miks hän ois muuten vaan Lontoosen mennyt mulla on tunne et jotain on tulossa jossain kohtaa!
Saattoi olla myös tsekkaamassa heille asuntoa alkuvuoden ajaksi. Kris, jos kuka, lienee se, joka syynää paikat ja sanoo lopullisen aamenen tällaisille asioille.
 
vierailija
Jotenkin on vaikea kuvitella et Kris on heistä se nuorin kun vaikuttaa joksuista olevan se kaikista järkevin ja järjestelmällisin
Olen miettinyt, onko tuotakin ehkä vähän liioiteltu, kun fanit tekevät helposti Joksuista, etenkin ficeissä ja vähän muutenkin, vähän karikatyyrimaisia hahmoja, esim. se dynamiikka jossa Kris on jöötä pitävä tiukkis ja Bojan on lapsenomainen seinillä kiipeilevä ADHD-tyyppi. :p Esim. itse olen aina ollut järjestelmällinen, järkevä ja organisoijatyyppiä, mutta samalla olen seikkailullinen, spontaani ja K&B-tasoinen höpsöttelijä.
 
vierailija
Olen vähän ajatellut, että seuraan tän vuoden skabat pienemmällä intensiteetillä ihan oman mielenterveyteni takiakin. En halua luopua B&K:sta eikä kapasiteetti riitä ottamaan muita mukaan.
Ihana kuulla, että en ole ainoa, joka joutuu nyt hieman mietiskelemään viisuintensiteettiään tälle vuodelle. Pikkasen on kyllä alkanut viisukausi kutkutella, kun UMK julkistukset on ajankohtaisia.
 
Tästä on varmaan ennenkin keskusteltu lady Slon kanssa, mutta olisi kiva saada hänen näkemys tuohon B:n "kosketteluun" haastatteluissa; kosketteleeko hän ihmisiä tavallisista enemmän vai onko tämä ihan normaalia 25-vuotiaiden miesten käytöstä?
I think so. I also think it's a generational thing, comparing with the generation of my grandfathers and fathers who shook hands instead of hugged their children's birthday, to our generation who did receive some affection but is perhaps afraid to show it publicly (especially boys still needed to be "tough"). A few years ago I was working at an art event and there were a number of artists present from all over the world. We worked quite closely with them, the organisers and our technical guys. On the last night we had a party with live music and one of the artists (who was from South America), in a latino lover style told me he feels like he's in a movie right now, surrounded with Slovenian women who are beautiful and the Slovenian men who are so tough and macho on the outside but in reality, really soft inside. I thought that was such a good observation of the men of my generation.

And then off to the generation of our children who received (and still do) way more attention and affection while growing up. What I think particularly changed with the next generation (which is JO's generation too) is that they are not afraid to show feelings (including physically) not even publicly so much anymore, especially the guys. If I compare my own generation and B's, I think his is more prone to touch in general and not afraid to show feelings either.
And then B seems to add one extra level to that. (like, fixing the boys' hair during interview etc) He's definitely pushing some boundaries.
 
vierailija
Saattoi olla myös tsekkaamassa heille asuntoa alkuvuoden ajaksi. Kris, jos kuka, lienee se, joka syynää paikat ja sanoo lopullisen aamenen tällaisille asioille.
Miks mä ymmärsin, että Joksut asuvat Žaren omistamassa talossa Lontoossa. Ilmeisesti Mrfy oli samassa talossa viime vuonna. Olikohan jotkut slovenialaisen fanit näin Twitterissä puhuneet?

Luulis, että siitä olisi jo tiedotettu, jos Capaldilla olisi keikka muutaman kuukauden päästä.
 
Vähän OT, mutta jenkkiystäväni (Länsirannikolta) yllättyi kun sanoin, että kaikissa Euroopan maissa joissa olen ollut tai joiden kulttuuri on minulle yhtään tuttua, on minun nähdäkseni normaalia tervehtiä halaamalla jos esim. tapaa nettitutun ensimmäistä kertaa livenä, kaikki eivät niin tee, mutta ei se missään nimessä outoakaan ole. Hän sanoi, että olisi siellä aika tuttavallista.

Ja Suomessa jossain piireissä esim. halikasat yms ovat suht tavallisia ja jenkeille ne kuulostavat suunnilleen orgioilta. :D

- Joymuffin
I can confirm this about Americans. When I was there for the first time in my very early twenties, I went there with my Hollywood expectations thinking they all hug and are in general very expressive with their feelings etc. No, they don't even shake hands unless it's a business/formal situation. What's worse, I noticed that sometimes when they meet someone new in a non-business situation, they shake hands with the man, but not the woman. (even if it's a couple they're meeting)
I was completely shocked.
 
vierailija
Miks mä ymmärsin, että Joksut asuvat Žaren omistamassa talossa Lontoossa. Ilmeisesti Mrfy oli samassa talossa viime vuonna. Olikohan jotkut slovenialaisen fanit näin Twitterissä puhuneet?

Luulis, että siitä olisi jo tiedotettu, jos Capaldilla olisi keikka muutaman kuukauden päästä.
Hmm sit ei varmaan asuntoa ollut kattomassa jotain varmasti ollut järkkäämässä koska miks Kris menis yksin Lontooseen tapaan Lewisia :D
 
Miks mä ymmärsin, että Joksut asuvat Žaren omistamassa talossa Lontoossa. Ilmeisesti Mrfy oli samassa talossa viime vuonna. Olikohan jotkut slovenialaisen fanit näin Twitterissä puhuneet?

Luulis, että siitä olisi jo tiedotettu, jos Capaldilla olisi keikka muutaman kuukauden päästä.
Yeah Mrfy were definitely there with Žare making music. I remember seeing some clips on Instagram. Not sure if it's the same house/flat.
 
vierailija
I can confirm this about Americans. When I was there for the first time in my very early twenties, I went there with my Hollywood expectations thinking they all hug and are in general very expressive with their feelings etc. No, they don't even shake hands unless it's a business/formal situation. What's worse, I noticed that sometimes when they meet someone new in a non-business situation, they shake hands with the man, but not the woman. (even if it's a couple they're meeting)
I was completely shocked.
Huh. I had no idea as I think when I've met with American people in Europe whom I've already known in any way, they've always initiated hugs, but it's either been people whom I've known online for quite while or otherwise an unusual situation, e.g. one person who I'd classify as American but who's also my relative (but we hadn't met in like 20 years) and as such has Finnish roots.

Next week I'm going to meet someone who's from here (the Balkans), but lived in the US for some time and has some professional involvement with this topic, so I'm curious to learn more. :)

- Joymuffin
 
vierailija
Monihan on epäillyt, että se Joksujen unelmakeikka olisi hänen lämppärinään. Hänhän on kai sanonut, ettei esiintyisi koko vuonna terveyssyistä, mutta onhan mieli voinut muuttua.
Lewis on joulukuussa juuri ilmoittanut pidentävänsä keikkataukoa.
 
vierailija
Huh. I had no idea as I think when I've met with American people in Europe whom I've already known in any way, they've always initiated hugs, but it's either been people whom I've known online for quite while or otherwise an unusual situation, e.g. one person who I'd classify as American but who's also my relative (but we hadn't met in like 20 years) and as such has Finnish roots.

Next week I'm going to meet someone who's from here (the Balkans), but lived in the US for some time and has some professional involvement with this topic, so I'm curious to learn more. :)

- Joymuffin

Yeah, in my experience they do hug friends, but they are really kind of strange to people they dont know. On one hand, they strike up conversation with strangers on a bus stop or something but touching or standing too close, god, no. 🤣

I cant imagine an American woman on a Slovenian city bus during rush hour. 😅
 

Yhteistyössä