No ei niitä nyt noin auliisti tarvitse jakaa!
Eikä yleensä jaetakaan!Ompa höveliä touhua!
Yhteiskeskustelu 2023. Vanha.
- Viestiketjun aloittaja -roosaruusa-
- Ensimmäinen viesti
Eikä yleensä jaetakaan!Ompa höveliä touhua!
yleensä työnantaja juuri ostaakin turvavarusteet, ainakin niissä joissa ite oon olluNo saaketti!
Kandee ehottomasti koluta Toria! Siellä oon bongannu uusia Sievejä.
ps. halvalla osuuteen tarkoitin matalia palkkoja:
Rakennusala jopa alle kuus euroa timma!
Työnantajan tulis ostaa varusteet!
Me saadaan siis ihan ite marssia tiettyyn kauppaan ja hankkia keväällä kesää varten vaatteet ja syksyllä talviromppeet. Mut nykyään niistä pidetään kirjaa ja vaatteet nimikoidaan.No ei niitä nyt noin auliisti tarvitse jakaa!
Ompa höveliä touhua!
Sama! Ja aikoinaan minäkin jouduin niitä työntekilöille hankkimaan.
Siin olikin sit kiva, kun oot ostanut satasen kengät, satasen kypärän, kahdeksankympin työhousut ja vielä huomiovärisen paidan ja sadetakin ja rahaa on palanut ihan kivasti ja viikon kuluttua työntekijäkokelas toteaa ettei tää ookaan hänen juttu, ei kestä polvet tai selkä tai ranteet tai mikä milloinkin...
no sitä on vaikka minkälaista hampparia
Meneekö ne oikeasti yhdessä kaudessa entiseks.
Riippuu hieman.
Mun miehellä kuluu kenkiä ainakin kuusi paria vuodessa. Niitäkään ku ei ole tehty kestämään useamman sadan kilon painoisia taakkoja.
Niillä, ketkä tekevät duunia usein polvillaan kuluu tietty housuja useammat kuin yhdet.
Mulla vaatteet kestävät hienosti koko vuoden talvivaatteet useammankin, paitsi huomioväriset t-paidat, ne kun vaan ovat yhtäkkiä täynnä jotain hemmetin rasvatahroja ja näyttävät karmeilta.
Härregyy!
Jos olisin työnantaja niin ostaisin toista merkkiä ukolles!
Painottaisin, että työntekijät huoltavat vaatteitaan siihen malliin, että kehtaa pitää päällä tai muuten ostavat lunttunsa ite.
Mutta ei kaite nyt takkiakin tarvi uusia joka vuos!
Polvillaan oleville ulkosyndit ja lahkeet sukkiin!
Ei sellaista merkkiä olekaan joka kestäisi repeämättä.Härregyy!
Jos olisin työnantaja niin ostaisin toista merkkiä ukolles!
Painottaisin, että työntekijät huoltavat vaatteitaan siihen malliin, että kehtaa pitää päällä tai muuten ostavat lunttunsa ite.
Mutta ei kaite nyt takkiakin tarvi uusia joka vuos!
Polvillaan oleville ulkosyndit ja lahkeet sukkiin!
Ja se on imagokysymys. Kai me voitais rymytä vaikka missä kauhtuneissa ryysyissä mut asiat vaan sujuvat paremmin kun kaikki työntekijät edes näyttävät yhdenmukaisilta ja ammattitaitoisilta.
On mukava olla pari paria paitoja, puseroita, housuja, jos meinaa välillä pestäkin niitä.
Kyllä nuo kuudet kengät vuodessa on jo paljon!!!
Matskut on kyllä nykyään huonoja/halpoja/kestämättömiä!
Tosin osin turvallisuus/ergonomisista syistä varmaan…
Osan noista onneksi kattaa jo takuukin.
Mut ku sit pitäisi heti singahtaa kauppaan valitamaan eikä ole halua/aikaa. Sit kun sinne lopulta raahautuu ni piaksut näyttävät siltä kuin ne ois upotettu betoniin ja heitetty myllyyn ja pyöritelty siellä pari viikkoa eikä sit oikein enää kehtaa kiukutella ratkenneesta saumasta.
Tuli tuosta mieleen tytön urheiluseurasta eräs joka on pitänyt samaa takkia ala-asteelta asti!
Eikä kyse ole muusta kuin taikauskosta! Väri on jo ihan eri, mutta ehjä on!
Aina erottaa tuon tytön muusta joukosta!
Kerran turnauksessa oli takki jäänyt kotiin ja hän pelasi silloin huonosti!
Meidänkin palleroilla on rituaaleja joista eivät lipeä ikinä.
Hassuja!
Iltaa
En tiennyt ennen esikoispojan menehtymistä, että ikävä voi sattua näin kovaa...kaipaus kasvaa ja vaan suurenee...tällasta tuskaa en kenellekään toivo, en ikinä.
En tiennyt ennen esikoispojan menehtymistä, että ikävä voi sattua näin kovaa...kaipaus kasvaa ja vaan suurenee...tällasta tuskaa en kenellekään toivo, en ikinä.
Kun nyt sanon sinulle sanan tai pari,
vilauttaakseni sinulle hiukkasen valoa,
tämä voi kuulostaa sinusta vieraalta.
Ja silti yritän.
Seisoin kerran pienen järven rannalla
hyvin aikaisin aamulla.
Menneenvuotiset kaislat törröttivät kuin keihäät.
Mutta sitten tuli sankasta aamu-usvasta
valjuna ja melkein vaivalloisesti aurinko esiin
ja kuvastui tummaan veteen.
En tarkoita, että sinä jonakin päivänä voisit
elää taas aivn kuin ennen suruasi.
Eihän tämänlaatuinen tuska hellitä,
ei ainakaan äkkiä.
Se lähtee ja palaa takaisin vielä kauan, miten itse tahtoo.
Joudut olemaan sen armoilla ja kärsimään sitä.
Se asuu luonasi kuin näkymätön vieras
ja kenties heittää hyvästit vasta viimeisenä päivänä.
Mutta lopulta juuri surusi on oleva
se, joka näihin vuosiin on antava niiden olennaisen
painon ja syvyyden.
Jörg Zink
Kauniisti kirjoitit, kiitos.
Ei tuosta mieltään pahoittaa voi...tällä hetkellä vaan tuntuu etten jaksa enää
ymmärrän että tuntuu pahalta mutta on vaan pakko jaksaaKauniisti kirjoitit, kiitos.
Ei tuosta mieltään pahoittaa voi...tällä hetkellä vaan tuntuu etten jaksa enää
eiks sulla ole kummiski 2 vielä jotka tarttee niiden mutsia?
Tiedän, on aikoja, jolloin tuntuu, ettei kertakaikkiaan jaksa, että ainoa, mikä helpottaisi, olisi vain hiljaa ja huomaamattomasti seurata perässä.
Mutta... onko se oikein niitä kohtaan, jotka sinua vielä tarvitsevat?
Ehkä tulee mieleen, että heillä ei ole sinun kärsimystäsi, sinä yksin tiedät, miltä sinusta tuntuu ja Sinä et enää jaksa. Piste. Ja loppu.
Mutta todellisuudessa et ole yksin, onhan sinulla läheisiä, joilla on sama suru surtavana. Ja lisäksi vielä huoli sinunkin jaksamisesi vuoksi.
Ehkä he tukevat sinua, ehkä eivät osaatulla lähellesi juuri sellaisina, mitä toivoisit, ehkä tunnet itsesi jopa vallan hylätyksi ja yksinäiseksi taakkasi kanssa.
Mutta ei sinua hylätty ole, kunhan vain osaat luottaa...
Olen kulkenut tuon tien yhden kerran omalta kohdaltani ja kahdesti sisarusteni kautta.
En voi sanoa, että tiedän, miltä sinusta tuntuu, mutta sen tiedän, että jonakin päivänä voit jo hengittää helpommin, huomata, että siihen tummaan harmauteenkin sisältyy sävyjä, joskus jopa värejäkin.
Syksyn pimeys ja tuhruinen harmaus ei ole niitä kaikkein parhaita ajankohtia surun kanssa selviämisessä. Mutta niinkuin jo kuukauden päästä ollaan menossa kohti valoa, kuljet sinäkin, päivä kerrallaan, kohti sitä päivää, jolloin elämä, surunkin lävitse katseltuna, alkaa taas näyttää Elämisen arvoiselta.
Onhan mulla, välillä saan paniikkikohtauksen jos en saa heitä kiinni puhelimella...sillon pelkään , että taasko menetän lapseni...millon tämän kanssa oppii elämään...ees vähän paremmin
ottaa se aikaa, en tiiä paljonkoOnhan mulla, välillä saan paniikkikohtauksen jos en saa heitä kiinni puhelimella...sillon pelkään , että taasko menetän lapseni...millon tämän kanssa oppii elämään...ees vähän paremmin
par kk vai vuotta?
Niin, aika kai sen näyttää miten kauan tässä menee..
Niin paljon haluaa auttaa ja kirjoittaa jotakin mistä olisi apua, sitten huomaan että en osaa. Enkä tiedä onko sanoista apua, jos olisin lähellä niin sentään voisi halata ja itkeä yhdessä.
Toivon lähellesi kaiken mahdollisen tuen. Vaikka en osaa sanoa mitään mikä auttaisi niin haluan että tiedät että välitän, enkä lähde karkuun vaikka en löydä oikeita sanoja. Me kaikki täällä välitetään sinusta. Olet tärkeä!