Halla-aho:
"Halla-aho on äärimmäisen kyynisessä ja vastenmielisessä holokaustia käsittelevässä kirjoituksessaan:
– nimittänyt Israelia 'ihmisoikeuksien ja vähemmistöasiain jättiläiseksi' halventavassa tarkoituksessa;
– nimittänyt juutalaisten joukkomurhaa 'historialliseksi kuriositeetiksi, joka ei häntä kiinnosta';
– antanut ymmärtää juutalaisten omistavan Hollywoodin ja Yhdysvaltain median (tuttu salaliittoteoria!);
– nimittänyt holokaustin uhrien muistamista 'holo-hölinäksi';
– antanut ymmärtää holokaustin uhrien olevan 'vanhoja luukasoja';
– pitänyt holokaustin muistamista omissa 'silmissään tyhmänä' jne.
Tuo kirjoitus
Kansanmurhista ja niiden muistamisesta on edelleenkin hänen Scripta-blogissaan, eikä hän ole koskaan osoittanut katuvansa kirjoituksiaan, siis tätäkään kirjoitusta. Päinvastoin!
Jokainen valistunut eurooppalainen tajuaa, että Halla-ahon esittämät näkemykset ovat häpeällisiä, etenkin sen suhteen, mitä tulee holokaustin ja sen muistamisen ainutlaatuiseen merkitykseen Euroopan historian kontekstissa ja myös nykyisyydessä, sillä antisemitistiset hyökkäykset ovat lisääntyneet sitä mukaa, kun on todistettu äärioikeiston uutta nousua Euroopassa.
Ja ennen kaikkea, holokaustin muistamisen ja sen uhrien häpäisy on syvä loukkaus juutalaisten ihmisarvoa ja juutalaisuutta kohtaan.
Halla-ahon kirjoituksessa on kyse puhtaasta antisemitismistä, ei mistään muusta."
Äärioikeistolaisen Perussuomalaisten varakansanedustaja ja päivystävä dosentti Arto Luukkanen, joka on olevinaan jonkinlainen sanaseppo, rustasi pilkallisen haikun Hussein al-Taeesta ja SDP:stä.
puheenvuoro.uusisuomi.fi