Niin omat menot ja tulot pitää yhteensovittaa. Eli jos nyt yksi osa-aikainen työ ei riitä, pitää rinnalle ottaa toinen samanlainen. Jos kokoaikainenkaan työ ei riitä elinkustannuksia kattamaan, niin sitten on karsittava menoista. Useimmilla suurin ongelma on asua kaupunkien keskustoissa, tai sen välittömässä läheisyydessä. Pienempi asunto kauempaa, niin rahat mahdollisesti jo riittävät.
Jos tilanne on se, että yksinhuoltaja tekee täyttä päivää, asuu jo pienessä asunnossa kaukana keskustasta, syö edullisia elintarvikkeita ja siltikään raha ei riitä perustarpeisiin, niin myönnettäkööt harkinnanvaraista tukea. Eli käydään tilanne sosiaalityöntekijän kanssa läpi ja tuetaan se mitä tarvitsee.
Tämän pitäisi olla itsestäänselvyys. Nykyinen malli on aika hullu. Eli katsotaan että "jahas, sun tulot ja menot eivät ole tasapainossa, niin me aletaan maksamaan sulle säännöllisesti tonni kuussa lisäfyrkkaa. Riittääkö nyt?"
Suomalaiset on jotenkin aivan saakelin sekaisin. Eihän tuollaista mallia olisi ikinä pitänyt päästää edes syntymään. Ja suomalaisen kieron logiikan mukaan "perusmenoihin" luetaan puhelimet, netit, taloyhtiön saunamaksut ja jopa sanomalehden tilaukset. Ja usein vastaukseksi tähän saa, että ei se ole kuules kovin hulppeaa elämää elää toimeentulotuen tms. varassa. No ei varmaan ole, enkä sitä väitä, mutta ihminen on mukautuva eläin. Tuo tuki on liian monelle riittävä siihen, että omaa taloudellista asemaa ei edes yritetä parantaa. Monelle se on myös loukku siinä mielessä, että muuttamalla halvempaan asuntoon ei itselle kuitenkaan jäisi enempää rahaa käyttöön.
On todellakin korkea aika tehdä asialle jotain. Samaan aikaan vollotetaan siitä, miten "rikkaat" eivät ikinä osallistu mihinkään. Todellisuudessa "rikkaat" on niitä yli 3300e/kk tienaavia opettajia, LVI-asentajia ja matkatoimistovirkailijoita. Tavan tallaajia siis. Ja heidän veroasteensa on maailman kärkiluokkaa. Työnteko on aivan helvetin kannattamatonta heti kun palkka ylittää 3k/kk. Marginaaliveroaste on tuon jälkeen vähintään 50%. Tarkoittaa siis suomeksi sanottuna, että kolmen tonnin jälkeen tienatusta yhdestä eurosta menee 50snt suoraan heti valtiolle.